Kuinka ikävöinkään aamuja, jolloin heräsin onnellisena ja innoissani uuteen päivään. Onnellisena luovin läpi päivän, löytäen ilon ja kiinnostuksen aiheita milloin mistäkin. Nukkumaan menin hymyssä suin, odottaen uutta aamua.
Siitä on niin kauan aikaa, etten kunnolla edes muista miltä tuntui olla onnellinen. Silti sitä tunnetta on ikävä...
Siitä on niin kauan aikaa, etten kunnolla edes muista miltä tuntui olla onnellinen. Silti sitä tunnetta on ikävä...
Vastaukset 10
Vanhimmat
että kaipaanko sitä ihmistä vai justiin sitä tunnetta vaan!
vaikka ehkä tarvitsisin sen erityisen ihmisen tullakseni onnelliseksi...
tunteesta viis, hänen kanssaan tuli koettua koko skaala
Kyllä mä ainakin ihmistä kaipaan,enkä omaa tunnetta. Hankkikaa koira ja olkaa onnellisia aina.
se on mutta tarvitsinko juuri sitä naista mihinkään jota nyt kaipaan...?
jos oma pakka on sekaisin. Kukas se kissan hännän nostaa jos ei kissa itse? Ei ainakaan koira...
niin kaipaat häntä rakkaudesta, siitä onnen tunteesta tai tottumuksesta. Jos kaipaat rakkaudesta niin silloin tarvitsit, jos kaipaat tottumuksesta niin silloin et tarvinnut. Elin itse liian pitkään liitossa, joka oli kasassa vain tottumuksesta ja se ei tehnyt minua onnelliseksi vaan vieroitti minut koko tunteesta...
ikävää?Ehkä löydät sen joskus toivon niin!Itsekin elin samanlaisessa liitossa mutta löysin sen tunteen itsestäni hänen kanssaan!Ja tottumaan en ole koskaan ehtinyt mutta rakkautta huomasin kaivanneeni!Hetken uskoin sitä saavani.
siis omasta itsestä, ei toisesta ihmisestä. Mutta suruakin pitää kokea, jotta voisi iloita jälleen elämästä!
Kuinka saisin sen käytännössä toimimaan. Eikö 5 vuotta apaattisuutta pitäisi olla jo tarpeeksi ja nyt pitäisi jo hymyn irrota.
Taitaapi olla häntä mennyt poikki tai puuttuisikohan kokonaan *katsoo taakseen ja huomaa hännän edelleen roikkuvan*. Kun pitää paikat liian kauan liikuttamatta, voipi lihakset vallan rappeutua ja näin pelkään käyneen. Ei toimi hymylihakset enään :|
En voi hyvin, mutten vallan huonostikkaan. Joskus muistot vievät johonkin mukavaan hetkeen ja tulee ikäänkuin flashbackkejä onnellisuuden tunteesta. Hetken saatan hymyillä kunnes apaattisuus taas palaa. En usko sen 'oikean' olevan apu apaattisuuteen, ennemminkin karkoitan apaattisuudellani hänet pois (ellei se oikea olisi psykiatri *miettii, olisihan se toki seksikästä :) *).
Elämä on tasaista ja harmaata, täynnä työtä ja velvollisuuksia. Toki lapset ja harrastukset vievät hetkeksi huomion, mutta vain hetkeksi.
Elämä on tylsää...