Siis kun luet jotain keskeneräistä, häkellyt briljanteista lauseistasi, etkä pysty enää jatkamaan, koska pelkäät, ettet yllä samalle tasolle kautta linjan?
Tällaisesta olen kuullut tai lähinnä lukenut. En puhu omasta puolestani. :) *viheltelee*
Tällaisesta olen kuullut tai lähinnä lukenut. En puhu omasta puolestani. :) *viheltelee*
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ne jokka ei osaa, ne pitää kauheinta ääntä nääs.
En pelkää erinomaisuuttani, jokainen työ on vain harjoitus ennen seuraavaa. Hyväkin teksti on joltain osin korjaamiskelpoinen.
Jos tuollaisen täydellisyyden aikaan saa (olen pari hyvää tekstiä tehnyt) Jää miettimään kuinka saisi tuon yhden tai viiden sivun sijaan kirjoitettua 300 sivua yhtä hienoa tekstiä.
Kyllä kirjoittaminen opettaa nöyräksi itselleen. Vaikka joskus onnistuisi, ei se koskaan ole maaliviiva, lähtöviiva se on uudelle portaalle. Sinne jossa oppii jotain uutta.
että aiemmasta tekstistä on tullu niin hyvää, etten viiti koskee siihen, kun taas joskus tuntuu, että uusiks menee koko homma. Ja sitten kun kirjottaa jotain, joka tuntuu hyvältä, nii myöhemmin se taas ei tunnu. Eli tuntuu, että aikamoista sekasotkua tulee...
No, kaiken voi toki editoida sitten myöhemmin, kun on kirja karsittu kasaan...
Mä muuten huomasin, että kronologisesti kirjoittaminen ei onnistu, joten päätinpä sitten, että perk*leet, minä kirjoitan sitten suoraan ne kohat jotka päivän aikana (esim suihkussa) mieleen tulee, enkä väkisin yritä miettiä suoraan sitä seuraavaa kohtaa. Ja kaiken kirjoitan käsin erillisille papereille, kun pelikone ja mmm työkone ei oikein sovi yhteen.
Onks muilla kokemusta kyseisestä hyppimisestä? Älkää ainakaan tyrmätkö suoralta kädeltä, mielipiteen varassa... Mulla on mielessä kaikki pääkohdat, jotka herättää mussa vahvimmat tunteet, ja sitten mä innoissani lypsän kaiken mitä saan siihen. Sitten mä huomaan aina, mitä siihen väliin tulis. Tavallisella tyylillä taas tuntuu, että yritän vaan kuluttaa aikaa, että pääsis niihin tärkeisiin kohtiin...
pelkää omaa hyvyyttä vaan omaa huonoutta. Yleensä kirjoitan surkeata roskaa ja joskus vahingossa jotain hyvää. Eikä koskaan tiedä koska kirjoittaa hyvä ja koska huonoa, siis etukäteen. Eniten ärsyttää kun luulee kirjoittaneensa hyvin ja sitten huomaa että se on roskaa.
... olispa mukavaa kun joku laittaisi tähän ketjuun
muutamia
briljantteja lauseita.
Eikö?
Minä jään odottelemaan. Herkkulukemista viimeinkin sitten täällä
varmaan.
Kuin kevät !
Oma erinomaisuutensa on vain hyväksyttävä ja alistua kohtaloonsa.
Lähetän aina kustantajalleni 600-1000 sivua tekstiä ja siitä sitten valitaan 100-300.Paljon, paljon, turhaa työtä mutta kustantaja haluaa aivan selvästi valita itse.Kelpuuttavat kuulemma vain erittäin perusteelliset henkilöt.Oikeinkirjoitus kun on lukiotasoa, niin riittää, kustannustoimittajan kanssa yhdessä saadaan kaikki virheet korjattua.
En käynyt ennen kirjojani minkäänlaista koulutusta kirjoittamisesta, edellinen kirjoitus oli lukiossa aine, sitten vuosikymmeniin en edes ajatellut kirjoittamista ja heti ensimmäinen kirjoittamani kirja oli läpimurto ja siitä se sitten lähti :)