Hävettää

Olen nuori tyttö lestadiolais perheestä. Kyllä hävettää kertoa mutta painolasti on niin kova päätin uskaltaa.
Kun en tiedä onko se tehty huorin jos yöllä unessa tuntuu alapäässä hyvältä. En voi sille mitään se vain tulee. Olen rukoillut taivaanisältä ottamaan pois tämä uni. En uskalla katsoa vanhempianikaan silmiin kun luulen niiden näkevän silmistä että minulla on jotain salattavaa.
Kun saisin uskallusta tunnustaa vaikka äidille niin helpottaisi. Yritän vaan rukoilla taivaan isää että hän johdattaisi minua ja ei antaisi unen enää tulla.
533614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Kroppasi on kasvamassa hiljalleen lapsesta nuoreksi naiseksi ja siihen liittyy tällaistakin. Synnistä tai syyllisyydestä ei tarvihe huolia.
Puhu äitisi kanssa; hän on käynyt tämän saman läpi aikanaan.

Äänestä

Näin siinä käy kun normaalista asiasta tehdään "syntiä". Ihme kun kohta ei koeta syyllisyyttä ja synnintuntoa murrosiässä kehittyvästä vartalosta.....

Äänestä

ettei meidän tarvitse hävetä sinun puolesta

Äänestä
  • olisi odottanut tuollaista kommenttia; pitäisihän sinun tietää, että jo kolmen-neljän vuoden ikäiset lapset löytävät sukupuolisuuden ja -elimensä.
    Saatikka sitten murrosikäiset nuoret.

    Seksuaalisuuden täydellisestä kileltämisestä ja tukahduttamisesta ei myöskään mitään hyvää seuraa.

    Jos vähänkin olet lukenut kasvu- ja kehityspsykologiaa, pitäisi nämä asiat tietää ja hyväksyä luonnollisena tapahtumana.

    Äänestä

  • pornopalstalle. Huh huh...

    Äänestä

  • Rupeaako sinullakin hyvää tekemään, kun alkaa hävettämään.

    Äänestä

Älä sinä tyttö häpeile yhtään. Se mitä tunnet ei ole huoruutta eikä syntiä. Hormoonit sen tekee. Olet kehittymässä pikkuhiljaa naiseksi.

Tälläisiä unia tulee ja menee vaikket ollenkaan ajattelisi senkaltaisia asioita.

Äänestä

Feikki joka vl-lää leikki.

Äänestä
  • Vl-tyttö saa lisänautintoa kun me luemme hänen viestinsä.

    Äänestä

  • Olen seurannut mitä te kirjoitatte vastauksia. En tosiaankaan feikkaa tämä asia on tosi joka minua on painanut. Kiitoksia vastauksista ehkä on niin että tämä on luonnollista kehitystä vähän olo helpotti. Minulle oli suuri kynnys ylitää että uskalsin täällä tehdä tunnustuksen huolestani.
    Miksi tälläisiä asioita on helpompi kertoa vieraille ihmisille kuin omalle äitilleni. Taivaan isä hoitaa minuakin..

    Äänestä

  • Arvailija kirjoitti:

    Vl-tyttö saa lisänautintoa kun me luemme hänen viestinsä.

    Muttei hän ole vl-tyttö siitä huolimata.

    Eikä etes varmaa että tyttökään.

    Äänestä

  • Surullinen kirjoitti:

    Olen seurannut mitä te kirjoitatte vastauksia. En tosiaankaan feikkaa tämä asia on tosi joka minua on painanut. Kiitoksia vastauksista ehkä on niin että tämä on luonnollista kehitystä vähän olo helpotti. Minulle oli suuri kynnys ylitää että uskalsin täällä tehdä tunnustuksen huolestani.
    Miksi tälläisiä asioita on helpompi kertoa vieraille ihmisille kuin omalle äitilleni. Taivaan isä hoitaa minuakin..

    Jollei heille voi kertoa, tai läjimmälle uskon sisarelle, niin sätti on kai kaikessa ehkä viimeinen paikka puhua asioita.

    Niitäkin asioita on, joihin viimeinen keino on sätti.
    Täällä asia jää vähäksi aikaa, ja lukija saa yleensä asian luetua kokonaan, eikä niinkuin luonnossa jokka taivaaseen ja vikkelään pois kuuloetäisyydeltä.

    Tosin sekin on aikaa myöten vähän antautunut, nyt jo reaaliajassakin vähän kuunnellaan, mutta vastaukset vieläkin vääriä.

    Äänestä

  • feikki kirjoitti:

    Muttei hän ole vl-tyttö siitä huolimata.

    Eikä etes varmaa että tyttökään.

    Hyvähän teidän on väittää perätömiä jos itellä ei ole samanlaisia ongelmia. Haluatte vaan loukata.

    Äänestä

  • on Äiti ja Isä kirjoitti:

    Jollei heille voi kertoa, tai läjimmälle uskon sisarelle, niin sätti on kai kaikessa ehkä viimeinen paikka puhua asioita.

    Niitäkin asioita on, joihin viimeinen keino on sätti.
    Täällä asia jää vähäksi aikaa, ja lukija saa yleensä asian luetua kokonaan, eikä niinkuin luonnossa jokka taivaaseen ja vikkelään pois kuuloetäisyydeltä.

    Tosin sekin on aikaa myöten vähän antautunut, nyt jo reaaliajassakin vähän kuunnellaan, mutta vastaukset vieläkin vääriä.

    En ymmärrä viestistäsi yhtään mitään.

    tämä maanantaina apteekkiin suomennettavaksi.

    Äänestä

  • Surullinen kirjoitti:

    Olen seurannut mitä te kirjoitatte vastauksia. En tosiaankaan feikkaa tämä asia on tosi joka minua on painanut. Kiitoksia vastauksista ehkä on niin että tämä on luonnollista kehitystä vähän olo helpotti. Minulle oli suuri kynnys ylitää että uskalsin täällä tehdä tunnustuksen huolestani.
    Miksi tälläisiä asioita on helpompi kertoa vieraille ihmisille kuin omalle äitilleni. Taivaan isä hoitaa minuakin..

    Hieno ja tärkeä avaus sinulla nuori ystävä.
    Oletpa vaikka sitten se feikkikin, asia on kuitenkin tärkeä.

    Seksuaalisuus on osa luonnollista kehitystä.
    Siihen kuuluu erinäisiä kehon toimintoja, jotka sukupuolihormonit saavat aikaan. Nimittäin jos ihminen on siinä määrin terve.

    Usein koemme sen likaisena, vieläpä avioliitossakin, siihen liittyy paljon pelkoja ja syyllisyyden ja häpeän tunteita. Meille uskoville tämä syyllisyys ja häpeä on kaikille tuttu asia, ainakin jossakin elämämme vaiheessa, liittyyhän tähän usein, ellei aina, myös masturbaatio, eli itsekiihoittaminen ja orgasmi.

    Ne joiden omatunto ei ole Jumalan laista herännyt, nauttinevat synnistä (luulen), he etsivät aktiivisesti tilaisuuksia tehdä lisää seksisyntejä. Tämän "uskonnon" seksiopettajat ovat usein esimerkiksi kouluissa. Järki ei tunne tällaisia asioita synniksi mitenkään.

    Syyllisyys ja häpeä tuovat kipua lisää ja niin tarvitsemme kivunlievityksenä taas lohdutusta lisää. Syntyy seksiaddiktio. Hetken hyvän olon tunteen tuo taas uusi orgasmi, joka lisää syyllisyyttä ja häpeää. On paljon muitakin addiktioita, kuten raha-, alkoholi-, kunnia-,
    peli-, etc. Pohjalla on usein se, ettemme ole tulleet rakastetuiksi, kannustetuksi, ihailluiksi ja kunnioitetuiksi, sellaisina kun olemme. Haemme vaiston omaisesti turvaa ja hyväksyntää keinotekoisesti.

    Siis takaisin seksiaddiktioon: Lopulta mielikuvitus askartelee lähes koko ajan seksissä ja testosteronitaso (miehillä), pysyy korkeana. Orgasmi voidaan kehitellä omin neuvoin jopa viisikin kertaa päivän aikana. Se on melkoista touhua. Pornokuvia tarvitaan kiihotukseen mielikuvituksen lisäksi. Nainen on täälle pojalle enää seksiobjekti ja paperia. Mies kun kiihottuu jo pelkästään näkemänsä perusteella, ei siihen ihmistä tarvita, kuva mielikuvituksen kanssa riittää kiihottumiseen.

    Vastakkainen sukupuoli ei olekaan silloin enää ihminen, monine puutteineen, vaan aina ja rajattomasti seksiä antava, oman seksuaalisuuden objekti.

    Kun tämän addikstioksi kehittneen seksitarpeen kanssa sitten aikanaan avioituu, niin seuraukset eivät ole ainakaan hyvät. Kaveri on jo täysin
    "oksaansa" kiinni kasvanut siinä vaiheessa. Tulee hyvin äkkiä eteen tarveristiriita ja raju pettymys.

    Tästä taudista on vaikea parantua. Usein häpeä estää jakamasta tätä taakkaa kenenkään kanssa.
    Rippi ei useimmiten tuo myöskään todellista parantumista tähän vaivaan.

    Paras apu olisi ryhmä jonka kanssa voi jakaa tämän häpeänsä ja kipunsa ja jossa kätten päällepanon kautta Jeesukselta rukoillaan apua ja parantumista. Ainoa todellinen apu on Jeesus Kristus Vapahtaja.

    Jokainen me joudumme syntisinä tulemaan ristin juurelle armoistuimelle, joka on Jeesus Kristus. Sieltä kuuluu syntiselle Vapauttava sana, usko kaikki syntisi ja vikasi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Rohkaise sydämesi uskomaan iloon ja vapauteen asti.

    "Terveet" eivät tarvitse parantajaa, vaan sairaat.

    Kiitos rakkaudestasi Jeesus, sinä syntisten Vapahtaja. Maailmassa on pajon hyviä ja hienoja uskontoja, mutta yksi heiltä puuttuu, Vapahtaja.

    Äänestä

niin tällaiset asiat on minun mielestäni henk.koht. juttuja. Ei niin, etteikö niistä saisi tänne kirjoittaa, mutta siinä mielessä, että en minä lähtis kenellekään tuollaisia asioita kertomaan. Enkä myöskään tuntisi syyllisyyttä;)

Jumala on luonut seksuaalisuuden ja se on kaunis ja hyvä asia! Ole kiitollinen siitä. Kaikki käy nämä vaiheet läpi omalla tavallaan. Syntiä tuo ei ole missään tapauksessa. Mitenpä sen voisi estää?

Mitä enemmän tällaisia asioita mielessään pyörittää, sitä suuremmiksi ne muuttuu. Sinuna kiittäisin Jumalaa siitä, että on luonut sinut (ja ihmisen ylipäätään!) seksuaaliseksi olennoksi ja jatkaisin matkaa puhtain mielin:)! Enemmänkin olen surullinen niiden puolesta, jotka ei koskaan voi kokea seksuaalista mielihyvää.

Kuulin kerran hyvän neuvon aviopareille. On hyvin tavallista, että jossain vaiheessa avioliittoa sitä ihastuu johonkin toiseen kuin omaan puolisoonsa. Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Tuntea hirvittävää syyllisyyttä?

Mutta kun tunteilleen ei voi mitään. Jos niitä on, ja jos joku ihminen ihastuttaa niin sitten niin on. Hyvä ohje oli mielestäni se, että kiitä Jumalaa, että on olemassa noin hieno ihminen! Ja kiitä Jumalaa, että on ihminen voi ihastua. Mutta siihen sen pitää sitten jäädä. Näitä tunteita ei saa alkaa ruokkia, ei alkaa flirttailla, ei ottaa tunteistaan selvää. Oma puoliso on se, jonka puoleen tulee kääntyä.

Ehkäpä se pätee kaikkiin tämän tapaisiin asioihin. Ei tule antaa niille liikaa huomiota, jotta asia ei paisuisi. Asian voi todeta ja hyväksyä se luonnollisena elämään kuuluvana asiana -ilman pirujen maalailua seinille. Jumalahan meidät on luonut kaikkineen päivineen, ja hienoa että on luonut meidät juuri tällaisiksi!
Elämä ei käy tylsäksi:)

Äänestä
  • harvinaisen hyvin ja viisaasti sanottu, yleensä täällä ei löydy mitään järkevää kommenttia, mitä oon katsellut näitä keskusteluja.. :) Go Kaisla!

    Äänestä

...on luonut meidät ihmisiksi, mieheksi ja naiseksi sekä luomistyössä kirjoittanut meidän toimintaamme vietin, jota keho toteuttaa tahdon jälkeen tai tahtomattaan. Ei ole väärin tuntea mitään, jos vain tunne on tullakseen. Näistä asioista ei tarvitse puhua yhtään kenellekään, vaan voi ihan rauhallisin mielin ottaa vastaan sen, minkä luonto antaa ja kiittää myös Jumalaa siitä, että antaa tämänkin hyvän eläämään.

Vääränlaisen hekuman ja himon herätteleminen ei ole Jumalan sanan mukaista, mutta et sitä ole tehnytkään, joten ole levollisella ja turvallisella mielellä.

Äänestä

Ei kai tuo oo ihan tervettä, kun pitää tuollasia normaaleja asioita pelätä!!!

Äänestä

Tehty huorin. Uniasi sinä et voi kontrolloida.
Olet siltä osin terve seksuaalinen ihminen.

Äänestä

Unillehan ei sitten voi yhtään mitään. Voi kuinka usein itsekin aamulla herätessä huomaa, että koko komeus on juhlakunnossa. Sitä on silloin tällöin vaikkei näkisi edes minkäänlaista eroottista unta edes riittää kun on rakko täynnä. Mutta käsipelit jatkoksi on kyllä itsesaastaisuutta jota on vältettävä syntinä.

Äänestä
  • Ei tuo kropan toiminta taida kovin paljon riippua jumalasta. Joka aamu seisoo, oli saanut tai saamatta. Ei siihen unet taida vaikuttaa. Ja on kyllä j:llä hommaa, jos aikoo jotenkin kontrolloida sitä. En taida päästä taivaaseen...

    Äänestä

Niin sanottuja "märkiä" seksiä sisältäviä unia näkevät kaikki. Aivan kaikki!! Kaikki eivät vain muista sitä herätessään, mutta näin on.

Unesi kertoo ainoastaan että olet terve seksuaalisesti herännyt tyttö. Jumala on seksuaalisuutesikin luonut, joten se on Luojan lahja siinä missä kaikki muukin.

Nukkuessasi et ole millään tavalla vastuullinen "teoistasi", sillä kukaan ei kykene kontrolloimaan uniaan. Voit vapaasti nauttia unistasi.

Ande

Äänestä
  • Kai sitä ny s**tana runkata saa, eikä sitä tarvi häpeillä. Jo maailma on vi**umaiseksi mennyt!Kokeileppa kysyistä iskältä, että panettaako sitä, jos äiti on vaikka 2viikkoa pois kotoa...Taitaa iskälläki tulla jo sillon oma käsi apuun.

    Äänestä

  • Jumala kirjoitti:

    Kai sitä ny s**tana runkata saa, eikä sitä tarvi häpeillä. Jo maailma on vi**umaiseksi mennyt!Kokeileppa kysyistä iskältä, että panettaako sitä, jos äiti on vaikka 2viikkoa pois kotoa...Taitaa iskälläki tulla jo sillon oma käsi apuun.

    Kaikkia syntejä ihminen voi tehdä ihan vapaasti, jos ihminen on synnin unessa.

    Tässä keskustelevatkin ne, jotka ovat matkalla taivaaseen. Synti on synti ja syntinä pysyy!

    Tahdotko sinä taivaaseen?

    Äänestä

Tuo on ihan luonnollista ja ei ole syntiä.Jos sinut on kasvatettu noin ajattelemaan,niin kasvattajat ovat hakoteillä.
Kiitos Kaislalle,vastasit kauniisti.
Harvoin täällä tosiaan asiallista vastausta saa mihinkään ja tuntuu,että oikeat uskovaisetkin ovat täällä alkaneet nimettömänä "sekoilemaan".

Äänestä
  • Jospa sinä oletkin nyt hakotellä. Tyttöhän kertoi omasta kokemuksestaan, miten hän häpeää ja pelkää, tunteistaan jotka eivät sinua kiinnostaneet pätkääkään.

    Ylpeänä vain kävelit hänen ohitseen sanoen:
    -pyh mokoma ulkokullattu turhasta valittaja-.

    Nukutko sinä vielä synnin unta? Siinä tilassa ei nimittäin vielä tunne syntiä synniksi. Tällainen ihminen elää väärässä rauhassa, eikä hän tarvitse Jeesusta syntiensä sovittajaksi.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Jospa sinä oletkin nyt hakotellä. Tyttöhän kertoi omasta kokemuksestaan, miten hän häpeää ja pelkää, tunteistaan jotka eivät sinua kiinnostaneet pätkääkään.

    Ylpeänä vain kävelit hänen ohitseen sanoen:
    -pyh mokoma ulkokullattu turhasta valittaja-.

    Nukutko sinä vielä synnin unta? Siinä tilassa ei nimittäin vielä tunne syntiä synniksi. Tällainen ihminen elää väärässä rauhassa, eikä hän tarvitse Jeesusta syntiensä sovittajaksi.

    Muistatko minut vielä?
    Olen se, jonka kanssa keskustelit aiemmin lakihengestä ja puhtaasta, ehdottomasta evankeliumista. Olimme samaa mieltä esim. toisten ihmisten tuomitsemisesta ja hylkäämisestä.

    Odottelin vastaustasi silloin, kun keskustelimme naispappeudesta. Vaikka minun viestini olikin tökerö siellä, se ei ollut mikään vitsi tai provo. Olin todella hämmästynyt Sinun Paavalin tulkinnastasi. Onko se tulkinta niin oleellinen, että minäkin kuulun vielä sinne synnin unta nukkuviin, koska en voi ymmärtää sitä niin kuin Sinä? Sen verran tunnen epävarmuutta, että haluan varmistaa asian Sinulta itseltäsi.

    Se, että ruokit ja ravitsit minua aiemmin syksyllä, ei ole muuttanut käsityksiäni tuossa naispappeusasiassa eikä tässä ketjussa olevassa asiassa.

    Eihän kaikista, jotka joskus pelaavat tai tekevät muuta "lihallista" nautintoa antavaa, tule sairaaloisen riippuvaisia kyseisestä asiasta. Jos niin olisi, minäkin olisin yksi sellainen. Mutta minä en ole! Olen normaali vaimo, ymmärrän omat ja mieheni tarpeet ja nautin niistä yhdessä mieheni kanssa.

    Pyydän kauniisti, vastaa minulle!

    Äänestä

  • x-vl kirjoitti:

    En todellakaan tulkitse Paavalia, en edes yritä. Hänen sanansa on Raamattuun kirjoitettuna. Paavalin kantahan on mielestäni selkeä.
    Syytä hänen kantaansa en tiedä, enkä ymmärrä.

    Minunkin on vaikea ymmärtää tämän päivän näkökulmasta Paavalin kantaa, mutta ymmärrän (yritän ymmärtää) sen noin 2000 vuotta sitten vallinneen seemiläisen kulttuurin pohjalta.

    Itse olen hyvin iloinen siitä, etten ole seurakuntavastuussa, se on hyvin raskas työ.

    Rakas sisko, enhän minä ole sinua hylkäämässä.
    Ajattelitpa naispappeudesta mitä ajatteletkin.

    Mutta siitä me emme liene eri mieltä, mitä Paavali on kirjoittanut, sillä mitä hän on kirjoittanut, sen hän on kirjoittanut ja varmasti ihan oikein.

    Mehän emme ihmisinä koskaan voi kaikkea ymmärtää. Eikä autuutemmekaan siinä ole, että me olisimme jotakin täydellisiä ymmärtäjiä, eihän?

    Varmistan vielä, että ymmärsinkö minä nyt sinua oikein, että naispappeus on mielestäsi han OK.

    Aivan! En tietääkseni ole pyrkinytkään, en ainakaan tietoisesti, sekaantumaan kenekään kahdenväliseen avioseksiin. Avioparin makuukamari on heidän reviiriinsä kuuluva asia.

    Ei naispappeus ole ihan OK vielä, sillä se aiheuttaa riitoja ja loukkaantumisia runsaasti. Minulle se ole kynnyskysymys, eikä kiihkoilun asia. Ainoa mikä haittaa, on joidenkin ääri-ihmisten tulkinta ja tuomiohenki. Mutta hyväksyn naispappeuden, minkä oikein arvelitkin.

    Oli tosi hyvä hyvä, että vastasit, sillä helposti kuvittelen väärin. Kun olet niin voimakas julistaja, pelkäsin, että "teilaat" ajatukseni. Tuli jopa mieleeni, että aikaisemmin minulta vaadittiin SRK:n ainutta oikeaa tulkintaa tietyistä Raamatun kohdista ja nyt Sinä "vaadit" toisesta kohdasta samaa! Onneksi et laittanut tuota autuuden ehdoksi. Kiitos siitä!

    Se toinen asia liittyi nuoruuteen. Tuli mieleen siinä, että pelottelet nuoria sairaaloisilla riippuvuuksilla, vaikka nuo ovat mielestäni aivan luonnollisia kehitykseen kuuluvia ilmenemismuotoja. Koska itse muistan hyvin tuon ajan ja ne turhat syyllisyydet, niin en haluaisi, että taakkaa lisättäisiin kenellekään. SRK onnistui kohdallani taakoittamisessa tosi hyvin, että nuoruuteni "meni pilalle" siltä osin.

    En haluaisi laittaa vahinkoa kiertoon ja tuomita itse muita. Armo ja anteeksiantamus riittävät, ei tarvita osoittelua eikä mustamaalaamista?

    SRK:n suviseuroissa viime kesänä alustus käsitteli tätä asiaa. Vl-äiti sanoi minulle, että onneksi oma aikuistuva vl-nuori ei ollut sillä hetkellä sitä kuuntelemassa! Olin hiljaa, mitäpä minä voisin sanoakaan.
    Varmaan ymmärrät?

    ...on niin väärin kaikkia kohtaan tehtynä uskonvarjolla, niin väärin.

    "Tuli jopa mieleeni, että aikaisemmin minulta vaadittiin SRK:n ainutta oikeaa tulkintaa tietyistä Raamatun kohdista"

    Murhetta tuo mieleen lukea tällaisista kokemuksista. Itse ajattelen näin, että jos minulta tuollaista vaadittaisiin niin vaikenisin ja en puhuisi mitään muta kuin mitä Raamattu asiasta sanoo ja miten Paavali kiivauteen saakka kirjeissään nuhteli seurakuntia tekojen hurskaudesta. Paavali sano: "Yksin ARMOSTA Jeesuksen KRistuksen sovintotyön kautta"

    Jeesus vaikeni kaikkea syytöksiä ja sanoja kohtaan, joita häntä vastaan esitettiin papiston ja Pilatuksen edessä "sinäpä sen sanoit" oli Hänen ainoa vastauksensa kysymykseenkin "Oletko sinä Juamlan Poika?"

    Muistuttaa kyllä kirjanoppineiden tenttaamistyyliä tuollainen vaatiminen Raamatun kohdan tulkinnasta.

    Olenko minä ollut kova ja armoton julistaja sinulle? Anteeksi, niin mielelläni olisin hellä sille, jolla elämä on kovaa ja kipuja paljon.

    Sinua on poikkeuksellisen helppo kuunnella. Jumalan armon ja rauhan kanssa tahdon lähestyä sinua siskoseni.

    Olet rehellinen ihminen ja tunteinesi mukana tässä. Naisellinen nainen, niin kuin ollakin pitää. Terveiset vain miehellesi.

    Minä ymmärrän hyvin, että tämä seksuaalisuutta koskeva asia menee pieleen kun lähestymme sitä lain ehdottomasta hengestä käsin.

    Kristuksen rakkauden ja ansiottoman armon kautta tätäkin kipeää ja monille häpeää tuottavaa asiaa on helpompi katsoa. Sitä puolta olen tahtonut valottaa, että synti on synti ja syntinä myös pysyy, mutta missä synti on suureksi tunnettu, siinä on myös armo ylenpalttinen.

    Syntiset saavat uskoa ja uskossa jatkaa matkaa.

    Hepr. 10:21   ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
    Hepr. 10:22   niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
    Hepr. 10:23   pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;

    Ei ystäväni, en todellakaan pelotellut sinua, tarinoilla, vaan kerroin esimerkin elävästä elämästä, sen riippuvuuden kahleista, peloista häpeästä syyllisyydestä.

    Tämä kertomani on monelle pojalle totta myös tänään, näin on, rakas ja ihana siareni Herrassa. Kimppu ruusuja sinulle hyvistä aiheista ja ajatuksistasi.

    Jos nyt istut siihen tuoliisi tukevasti, niin ettet varmasti putoa, niin minä voin, (näin kahden kesken), sinulle luottamuksella kertoa, että jos naisen seksuaalisuus täyttää 10% hänen pävän ajatuksistaan, niin nuoren miehen pävässä on 75 prosenttia kuvitelmia yhdynnästä naisen kanssa, ei sen enempää, eikä sen vähempää.

    Tuntuuko tämä valheelta? Olisikin, mutta kun ei ole!

    Siksi Raamatussakin puhutaan, lain hengellistä puolta valotettaessa, että joka katsookin naisen päälle himoitaksensa häntä, on jo tehnyt huorin hänen kanssansa.

    No... , jokainen uskossa valvova ja rehellinen mies tietää sen, että 100 kertaa huorin päivässä, olisi pieni ja armollinen luku. Varsinkin nyt, kun tytöiltä kaikki tarvittavat vaot ja ihanat kiihottavat muodot näkyvät jo päällepäin ihan arvailematta. Ennen sentään piti käyttää vähän mielikuvitustaankin apuna.

    Kun nämä meidän ihanat nuoret naisemme nyt paljastavat yhä enemmän sulojaan kaikille miehille, en myöskään ihmettele raiskausten määrän voimakasta lisääntymistä ollenkaan. Kun siinä vielä puoli- tajuttomina alkoholihöyryistä peuhastellaan.

    Joskin tiedän toki senkin, että tuo kiihottava naisten pukeutuminen ei ole ainoa syy raiskauksiin.

    Nyt on siis "tavaraa" tarjolla runsain miton. Huoruus täyttää kaiken maan piirin.

    Sisareni, tämä on surullisen totta tänään. Mennään mieheltä miehelle ja naiselta naiselle ja seksihormonit sen kun hyrräilee. Uskollisuus ja rakkaus ovat nyt todella kovalla koetuksella.

    Ihmisillä on turvaton, pelottava, ja yksinäinen olo, on paha olla, he tarvitsevat rakkautta, kuuntelijaa ja seuraa, lääkettä pahaan oloonsa. Näin moni raukka menee ansaan, arvaan että tänäänkin näin käy monelle.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    Kiitos kommentistasi! Luulen, että olemme tässä asiassa aika samoilla linjoilla, mikäli oikein muistan Sinun aiemmat viestisi. Olisipa sinunlaisia ihmisiä ollut "silloin", niin paljolta pahalta olisimme välttyneet.

    Mutta koska Jumalan tiet ovat tutkimattomat, ei kannata enempi jossitella. Kaikella on tarkoituksensa, olihan kavaltaja-Juudaksellakin!

    Ehkä myöhemmin edes laidalta tajuaa ja näkee, millaista jauhoa Jumalan myllyt ovat hitaasti jauhaneet. Se on varmasti parasta laatua. Näin uskon.

    ...ovat raskaita ja niissä joutuu nöyrtymään jokainen kohdallaan ja rukoilemaan Jumalalta oikeaa mieltä nähdä asiat niin kuin Hän on tahtonsa ilmoittanut.

    Raamattu kertoo Paavalin kirjeistä, joissa Paavali lähestyi seurakuntia monin sanoin ja milloin mistäkin asiasta nuhdellen. Paavali nuhteli seurakuntiaihan kiivauteen saakka heidän omista töistään ja teoistaan, joilla he pyrkivät uskoa vahvistamaan. Paavali ovimakkaasti sarnasi autuuden olevan yksin armosta.

    Room. 4

    4 Mutta sille, joka työtä tekee, ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta.
    5 Mutta joka ei työtä tee, vaan uskoo sen päälle, joka jumalattoman vanhurskaaksi tekee, hänen uskonsa luetaan hänelle vanhurskaudeksi.

    16 Sentähden tulee se uskosta, että sen pitää armosta oleman: että se lupaus pitää vahva oleman kaikelle siemenelle, ei sille ainoastaan, joka lain alla on, mutta myös sille, joka Abrahamin uskosta on, joka on meidän kaikkein isämme,

    Room. 11

    6. Mutta jos se armosta on, niin ei se ole enään töistä, sillä ei armo muutoin armo olisikaan. Mutta jos se on töistä, niin ei se silleen armo ole; muutoin ei työ enään ole työ.

    Gal. 5

    4 Te olette Kristuksen kadottaneet, jotka lain töillä tahdotte vanhurskaiksi tulla, ja olette armosta luopuneet.

    Ef 2

    8 Sillä armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne: Jumalan lahja se on:
    9 Ei töistä, ettei yksikään kerskaisi.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Olenko minä ollut kova ja armoton julistaja sinulle? Anteeksi, niin mielelläni olisin hellä sille, jolla elämä on kovaa ja kipuja paljon.

    Sinua on poikkeuksellisen helppo kuunnella. Jumalan armon ja rauhan kanssa tahdon lähestyä sinua siskoseni.

    Olet rehellinen ihminen ja tunteinesi mukana tässä. Naisellinen nainen, niin kuin ollakin pitää. Terveiset vain miehellesi.

    Minä ymmärrän hyvin, että tämä seksuaalisuutta koskeva asia menee pieleen kun lähestymme sitä lain ehdottomasta hengestä käsin.

    Kristuksen rakkauden ja ansiottoman armon kautta tätäkin kipeää ja monille häpeää tuottavaa asiaa on helpompi katsoa. Sitä puolta olen tahtonut valottaa, että synti on synti ja syntinä myös pysyy, mutta missä synti on suureksi tunnettu, siinä on myös armo ylenpalttinen.

    Syntiset saavat uskoa ja uskossa jatkaa matkaa.

    Hepr. 10:21   ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
    Hepr. 10:22   niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
    Hepr. 10:23   pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;

    Ei ystäväni, en todellakaan pelotellut sinua, tarinoilla, vaan kerroin esimerkin elävästä elämästä, sen riippuvuuden kahleista, peloista häpeästä syyllisyydestä.

    Tämä kertomani on monelle pojalle totta myös tänään, näin on, rakas ja ihana siareni Herrassa. Kimppu ruusuja sinulle hyvistä aiheista ja ajatuksistasi.

    Jos nyt istut siihen tuoliisi tukevasti, niin ettet varmasti putoa, niin minä voin, (näin kahden kesken), sinulle luottamuksella kertoa, että jos naisen seksuaalisuus täyttää 10% hänen pävän ajatuksistaan, niin nuoren miehen pävässä on 75 prosenttia kuvitelmia yhdynnästä naisen kanssa, ei sen enempää, eikä sen vähempää.

    Tuntuuko tämä valheelta? Olisikin, mutta kun ei ole!

    Siksi Raamatussakin puhutaan, lain hengellistä puolta valotettaessa, että joka katsookin naisen päälle himoitaksensa häntä, on jo tehnyt huorin hänen kanssansa.

    No... , jokainen uskossa valvova ja rehellinen mies tietää sen, että 100 kertaa huorin päivässä, olisi pieni ja armollinen luku. Varsinkin nyt, kun tytöiltä kaikki tarvittavat vaot ja ihanat kiihottavat muodot näkyvät jo päällepäin ihan arvailematta. Ennen sentään piti käyttää vähän mielikuvitustaankin apuna.

    Kun nämä meidän ihanat nuoret naisemme nyt paljastavat yhä enemmän sulojaan kaikille miehille, en myöskään ihmettele raiskausten määrän voimakasta lisääntymistä ollenkaan. Kun siinä vielä puoli- tajuttomina alkoholihöyryistä peuhastellaan.

    Joskin tiedän toki senkin, että tuo kiihottava naisten pukeutuminen ei ole ainoa syy raiskauksiin.

    Nyt on siis "tavaraa" tarjolla runsain miton. Huoruus täyttää kaiken maan piirin.

    Sisareni, tämä on surullisen totta tänään. Mennään mieheltä miehelle ja naiselta naiselle ja seksihormonit sen kun hyrräilee. Uskollisuus ja rakkaus ovat nyt todella kovalla koetuksella.

    Ihmisillä on turvaton, pelottava, ja yksinäinen olo, on paha olla, he tarvitsevat rakkautta, kuuntelijaa ja seuraa, lääkettä pahaan oloonsa. Näin moni raukka menee ansaan, arvaan että tänäänkin näin käy monelle.

    Sydämeni pohjasta kiitän Sinua ruusuista. Ne tuoksuvat tosi ihanalle! Jospa ne heikkoina hetkinä muistuttaisivat tästä ja antaisivat voimaa. Säilytän niitä sisimpääni hienoimmassa huoneessa!

    Kylläpä tuo tekstisi oli Jumalan rakkautta ja armoa tulvillaan. Jaksaa taas iloisin mielin jatkaa tätä uskomista. Yksin armosta Jeesuksen tähden! Siinä on elämä ja autuus!

    Oli hieman vaikea ottaa uudelleen Sinuun yhteyttä, mutta rohkaistuin onneksi. Joskus on pakko riskeerata, kun joku asia jää epäselväksi tai vaivaamaan.

    Jatketaan toisin aihein jossain muualla!

    Olipa hyvä, että sinä uskalsit. Riskeeraa vaan
    jatkossakin ilman pelkoa, jos jokin asia jää askarruttamaan, olen kokenut luottamuksen sinua kohtaan. Mitä sinä sanot, sen sanot todella asiasta. Kiitos!

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...ovat raskaita ja niissä joutuu nöyrtymään jokainen kohdallaan ja rukoilemaan Jumalalta oikeaa mieltä nähdä asiat niin kuin Hän on tahtonsa ilmoittanut.

    Raamattu kertoo Paavalin kirjeistä, joissa Paavali lähestyi seurakuntia monin sanoin ja milloin mistäkin asiasta nuhdellen. Paavali nuhteli seurakuntiaihan kiivauteen saakka heidän omista töistään ja teoistaan, joilla he pyrkivät uskoa vahvistamaan. Paavali ovimakkaasti sarnasi autuuden olevan yksin armosta.

    Room. 4

    4 Mutta sille, joka työtä tekee, ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta.
    5 Mutta joka ei työtä tee, vaan uskoo sen päälle, joka jumalattoman vanhurskaaksi tekee, hänen uskonsa luetaan hänelle vanhurskaudeksi.

    16 Sentähden tulee se uskosta, että sen pitää armosta oleman: että se lupaus pitää vahva oleman kaikelle siemenelle, ei sille ainoastaan, joka lain alla on, mutta myös sille, joka Abrahamin uskosta on, joka on meidän kaikkein isämme,

    Room. 11

    6. Mutta jos se armosta on, niin ei se ole enään töistä, sillä ei armo muutoin armo olisikaan. Mutta jos se on töistä, niin ei se silleen armo ole; muutoin ei työ enään ole työ.

    Gal. 5

    4 Te olette Kristuksen kadottaneet, jotka lain töillä tahdotte vanhurskaiksi tulla, ja olette armosta luopuneet.

    Ef 2

    8 Sillä armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne: Jumalan lahja se on:
    9 Ei töistä, ettei yksikään kerskaisi.

    Niin totta, kun Herra elää.

    Kirjoitin tuosta samasta Nuinille äsken eli olimme samaan aikaan kirjoittamassa.

    Löysit juuri niitä paikkoja Raamatusta, jotka ovat oikean elävän uskon perustana. Tekojen oppi, oli se vaikka parannuksenTEKO-oppia on väärin. Kaikki teot vievät lakihenkeen, jos niitä tekee autuutensa eteen ja ansioksi.

    "Vanhurskas on elävä uskostansa." Kun tuon tajuaa, ei muuta paljon tarvitsekaan uskomisessa. Siitä saa ymmärryksen ja voiman vaellukseenkin: syntien välttämiseen ja anteeksiuskomiseen.

    Sinä olet sen tajunnut! Älä anna itseäsi orjuuttaa koskaan, vaikka ikeen laittajia liikkuu aina lähistöllä!

    ...tunnosta, syyllisyydestä, kelvottomuudesta, vääristä valvomisista, epäilyksistä ym. tuskin uskovainen koskaan pääsee eroon, mutta armo on annettu meille sitä varten juuri, koska emme itse autuutta kykene millään muotoa ansaitsemaan.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Olenko minä ollut kova ja armoton julistaja sinulle? Anteeksi, niin mielelläni olisin hellä sille, jolla elämä on kovaa ja kipuja paljon.

    Sinua on poikkeuksellisen helppo kuunnella. Jumalan armon ja rauhan kanssa tahdon lähestyä sinua siskoseni.

    Olet rehellinen ihminen ja tunteinesi mukana tässä. Naisellinen nainen, niin kuin ollakin pitää. Terveiset vain miehellesi.

    Minä ymmärrän hyvin, että tämä seksuaalisuutta koskeva asia menee pieleen kun lähestymme sitä lain ehdottomasta hengestä käsin.

    Kristuksen rakkauden ja ansiottoman armon kautta tätäkin kipeää ja monille häpeää tuottavaa asiaa on helpompi katsoa. Sitä puolta olen tahtonut valottaa, että synti on synti ja syntinä myös pysyy, mutta missä synti on suureksi tunnettu, siinä on myös armo ylenpalttinen.

    Syntiset saavat uskoa ja uskossa jatkaa matkaa.

    Hepr. 10:21   ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
    Hepr. 10:22   niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
    Hepr. 10:23   pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;

    Ei ystäväni, en todellakaan pelotellut sinua, tarinoilla, vaan kerroin esimerkin elävästä elämästä, sen riippuvuuden kahleista, peloista häpeästä syyllisyydestä.

    Tämä kertomani on monelle pojalle totta myös tänään, näin on, rakas ja ihana siareni Herrassa. Kimppu ruusuja sinulle hyvistä aiheista ja ajatuksistasi.

    Jos nyt istut siihen tuoliisi tukevasti, niin ettet varmasti putoa, niin minä voin, (näin kahden kesken), sinulle luottamuksella kertoa, että jos naisen seksuaalisuus täyttää 10% hänen pävän ajatuksistaan, niin nuoren miehen pävässä on 75 prosenttia kuvitelmia yhdynnästä naisen kanssa, ei sen enempää, eikä sen vähempää.

    Tuntuuko tämä valheelta? Olisikin, mutta kun ei ole!

    Siksi Raamatussakin puhutaan, lain hengellistä puolta valotettaessa, että joka katsookin naisen päälle himoitaksensa häntä, on jo tehnyt huorin hänen kanssansa.

    No... , jokainen uskossa valvova ja rehellinen mies tietää sen, että 100 kertaa huorin päivässä, olisi pieni ja armollinen luku. Varsinkin nyt, kun tytöiltä kaikki tarvittavat vaot ja ihanat kiihottavat muodot näkyvät jo päällepäin ihan arvailematta. Ennen sentään piti käyttää vähän mielikuvitustaankin apuna.

    Kun nämä meidän ihanat nuoret naisemme nyt paljastavat yhä enemmän sulojaan kaikille miehille, en myöskään ihmettele raiskausten määrän voimakasta lisääntymistä ollenkaan. Kun siinä vielä puoli- tajuttomina alkoholihöyryistä peuhastellaan.

    Joskin tiedän toki senkin, että tuo kiihottava naisten pukeutuminen ei ole ainoa syy raiskauksiin.

    Nyt on siis "tavaraa" tarjolla runsain miton. Huoruus täyttää kaiken maan piirin.

    Sisareni, tämä on surullisen totta tänään. Mennään mieheltä miehelle ja naiselta naiselle ja seksihormonit sen kun hyrräilee. Uskollisuus ja rakkaus ovat nyt todella kovalla koetuksella.

    Ihmisillä on turvaton, pelottava, ja yksinäinen olo, on paha olla, he tarvitsevat rakkautta, kuuntelijaa ja seuraa, lääkettä pahaan oloonsa. Näin moni raukka menee ansaan, arvaan että tänäänkin näin käy monelle.

    Muista perhettäsi.

    Äänestä

  • matkassa kirjoitti:

    Muista perhettäsi.

    Voin kertoa tämän kaiken myös vaimoni rinnalla.
    Olemme avoimissa ja ymmärtävissä välilöissä. Ainahan ihanat naiset ovat ansainneet kunnon ruusut ja halit. Näin olen aina tehnyt vaimoni läsnäollessa myös, ja hän halaa miespuoliset henkilöt vapaasti.

    Äänestä

  • matkassa kirjoitti:

    Muista perhettäsi.

    Kun me ihmiset puhumme Jumalan rakkaudesta tai lähimmäisen rakkaudesta tai jostain muusta rakkaudesta, niin vajavaisina ihmisinä käytämme samoja sanoja joka tilanteessa. Se on kuulijan tai lukujan asia, miten hän tulkitsee kyseiset viestit. Samoin on tunteiden laita!

    Tuli mieleen, että oletko itse lukenut Raamatusta Laulujen Laulua? Millaisena sen koet?

    Oletko mielessäsi kuvitellut syntisen naisen fariseuksen huoneessa Jeesuksen kanssa? Mitähän siinä oikein tapahtuikaan? Mitähän muut mahtoivat ajatella?

    Vaikka ketjun nimi on "Hävettää", minä en häpeä keskustelua Nuinin kanssa. Tosin minä en vl-miehelleni kerro tästä. Mutta minäkin muistan perhettäni, eikä ole ns. "haku päällä", ei edes firman pikkujoulussa.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Olenko minä ollut kova ja armoton julistaja sinulle? Anteeksi, niin mielelläni olisin hellä sille, jolla elämä on kovaa ja kipuja paljon.

    Sinua on poikkeuksellisen helppo kuunnella. Jumalan armon ja rauhan kanssa tahdon lähestyä sinua siskoseni.

    Olet rehellinen ihminen ja tunteinesi mukana tässä. Naisellinen nainen, niin kuin ollakin pitää. Terveiset vain miehellesi.

    Minä ymmärrän hyvin, että tämä seksuaalisuutta koskeva asia menee pieleen kun lähestymme sitä lain ehdottomasta hengestä käsin.

    Kristuksen rakkauden ja ansiottoman armon kautta tätäkin kipeää ja monille häpeää tuottavaa asiaa on helpompi katsoa. Sitä puolta olen tahtonut valottaa, että synti on synti ja syntinä myös pysyy, mutta missä synti on suureksi tunnettu, siinä on myös armo ylenpalttinen.

    Syntiset saavat uskoa ja uskossa jatkaa matkaa.

    Hepr. 10:21   ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
    Hepr. 10:22   niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
    Hepr. 10:23   pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;

    Ei ystäväni, en todellakaan pelotellut sinua, tarinoilla, vaan kerroin esimerkin elävästä elämästä, sen riippuvuuden kahleista, peloista häpeästä syyllisyydestä.

    Tämä kertomani on monelle pojalle totta myös tänään, näin on, rakas ja ihana siareni Herrassa. Kimppu ruusuja sinulle hyvistä aiheista ja ajatuksistasi.

    Jos nyt istut siihen tuoliisi tukevasti, niin ettet varmasti putoa, niin minä voin, (näin kahden kesken), sinulle luottamuksella kertoa, että jos naisen seksuaalisuus täyttää 10% hänen pävän ajatuksistaan, niin nuoren miehen pävässä on 75 prosenttia kuvitelmia yhdynnästä naisen kanssa, ei sen enempää, eikä sen vähempää.

    Tuntuuko tämä valheelta? Olisikin, mutta kun ei ole!

    Siksi Raamatussakin puhutaan, lain hengellistä puolta valotettaessa, että joka katsookin naisen päälle himoitaksensa häntä, on jo tehnyt huorin hänen kanssansa.

    No... , jokainen uskossa valvova ja rehellinen mies tietää sen, että 100 kertaa huorin päivässä, olisi pieni ja armollinen luku. Varsinkin nyt, kun tytöiltä kaikki tarvittavat vaot ja ihanat kiihottavat muodot näkyvät jo päällepäin ihan arvailematta. Ennen sentään piti käyttää vähän mielikuvitustaankin apuna.

    Kun nämä meidän ihanat nuoret naisemme nyt paljastavat yhä enemmän sulojaan kaikille miehille, en myöskään ihmettele raiskausten määrän voimakasta lisääntymistä ollenkaan. Kun siinä vielä puoli- tajuttomina alkoholihöyryistä peuhastellaan.

    Joskin tiedän toki senkin, että tuo kiihottava naisten pukeutuminen ei ole ainoa syy raiskauksiin.

    Nyt on siis "tavaraa" tarjolla runsain miton. Huoruus täyttää kaiken maan piirin.

    Sisareni, tämä on surullisen totta tänään. Mennään mieheltä miehelle ja naiselta naiselle ja seksihormonit sen kun hyrräilee. Uskollisuus ja rakkaus ovat nyt todella kovalla koetuksella.

    Ihmisillä on turvaton, pelottava, ja yksinäinen olo, on paha olla, he tarvitsevat rakkautta, kuuntelijaa ja seuraa, lääkettä pahaan oloonsa. Näin moni raukka menee ansaan, arvaan että tänäänkin näin käy monelle.

    Jos olisit minulle kirjoittanut noin, olisit saanut nyrkistä.

    Kiitä onneasi, että x-vl on minua lempeämpi.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Tiedän: Sinulla onkin paha haava tällä kohdalla naisutesi "ihoa".

    Ei minun olisi tullut mieleenikään sanoa tuota samaa sinulle, aistin kyllä hengen, jonka vaikutuksessa ihminen kirjoittaa.

    x-vl on ihana oikea Ihminen ja naiseudestaan nauttiva Nainen myös. Haluan oikein tohkaista sinua x-vl tässä naisuden asiassa. Jotkut ystäväni kutsuvatkin minua nais- asiamieheksi. He jatkavat leikillisesti, että mistä saisimme mies- asianaisen myös. Kateelliset panettelevat kyllä, naisellisia naisia, mutta se olkoon heidän murheensa.

    Minä tiedän parisuhdetyössä mukana olleena nämä kivut, mitä monin nainen sisimmässään kantaa.
    Ei heillä ole ollut hellää isää joka olisi heitä ihaillut, kuunnellut tytön tärkeät asiat, ja pitänyt sylissä. Kaikkea tätä he olisivat niin kipeästi tarvinneet naisiksi kehittyessään.

    Minulla itselläni on kaksi, nyt jo aikuista tytärtä, kolmen pojan lisäksi. Tiedän kyllä mistä puhun.

    Minulla on ollut, kiitos Herralle, hyvä suhde tyttöihini ja on edelleenkin. Itse olen ajatellut sen johtuvan minua rakastavasta äidistäni. Ja minulla on ihana vaimo myös.
    Minulla on siis hyvin myönteiiä kokemuksia baisesta. Olin jo iso poika, kun muistan, miten ihana oli halata omaa äitiä. Hän on nyt jo taivaassa.

    Nyt, kun aikuiset n. 30v. poikani piipahtavat joskus meillä, niin he myös halaavat omaa, heitä rakastavaa äitiään. Rakkaus ja läheisyys on suuri lahja.

    Mutta hän ken näkee ja kuulee läheisyydessä ja hellissä sanoissa likaa ja pahaa, siellä on silloin kova sisäinen torjunta ja menneen ajan vaikeat kokemukset ja arvet vahvasti läsnä.

    Niin.. siitä paristuhdetyöstä jatkoa: Eräskin nainen kertoi olleensa hyvin helpottunut, kun hänen isänsä kuoli. Toinen noin nelikymppinen rouva kertoi pelkäävänsä sitä, ettei isä vaan tulisi kadulla häntä vastaan.

    No niin, minä en haluaisi olla näiden tyttöjen iskä. En tyttöjen vuoksi, vaan itseni vuoksi.

    Minusta sinä olet yksinkertaisesti vastenmielinen.

    Äänestä

  • x-vl kirjoitti:

    Kun me ihmiset puhumme Jumalan rakkaudesta tai lähimmäisen rakkaudesta tai jostain muusta rakkaudesta, niin vajavaisina ihmisinä käytämme samoja sanoja joka tilanteessa. Se on kuulijan tai lukujan asia, miten hän tulkitsee kyseiset viestit. Samoin on tunteiden laita!

    Tuli mieleen, että oletko itse lukenut Raamatusta Laulujen Laulua? Millaisena sen koet?

    Oletko mielessäsi kuvitellut syntisen naisen fariseuksen huoneessa Jeesuksen kanssa? Mitähän siinä oikein tapahtuikaan? Mitähän muut mahtoivat ajatella?

    Vaikka ketjun nimi on "Hävettää", minä en häpeä keskustelua Nuinin kanssa. Tosin minä en vl-miehelleni kerro tästä. Mutta minäkin muistan perhettäni, eikä ole ns. "haku päällä", ei edes firman pikkujoulussa.

    Olemmepa miehiä tai naisia, me tarvitsemme kuuntelijaa ja ymmärtäjää, so. rakkautta tässä kylmässä maailmassa.

    Mustasukkaisuus on varteen otettava tauti myös. Se on ominaista juuri turvattomasti kiintyneelle ihmiselle. Tämä on hyvin varhaisessa lapsuudessa syntynyt persoonallisuuden vamma. Hänellä on aikuiseksi tultuaankin valtava ja hallitsematon menettämisen pelko. Lopulta tämä tauti muuttuu toisen kahlitsemiseksi ja kontrolloimiseksi, niin ettei toiselle jää lopulta mitään tilaa ja silti mustasukkainen ei voi luottaa toiseen ja on onneton ihminen.

    Parisuhdekursseilla nämä asiat tulevat esille. Ei tämä tauti mikään harvinisuus suinkaan ole.

    Mutta onhan se ihan totta, että vakava vastuu lähimmäisestä näissä ihmis- suhteissa aina on.
    Mitään onneahan ei voi olla, ellei toiseen voi luottaa tasan 100%:sesti.

    Mutta helposti unohtuu sekin, miten tärkeätä ihmisen on saada positiivista ja nostavaa palautetta lähimmäisiltään.

    Valtaosa miehistä ei muuten edes tiedä miten naistaan kannustaisi ja tukisi hänen naiseuttaan. (Näin minä uskallan kokemani perusteella väittää).

    Itse kuuntelin eräällä luennolla huuli pyöreänä, että "nämäkö ovat siis naisen tarpeita"?

    SE, Mikä tässä on tragikoomista, niin olin ollut avioliitossa silloin jo 25 vuotta ja vaimoni oli samoja asioita toistellut minulle koko tuon ajan. Mutta kun ei mennyt minun jakeluuni, niin ei mennyt! Miten ihana ihminen onkaan nainen, oikein kohdeltuna! Mutta miten katkera, kipeä ja kiukkuinen hän voikaan olla, väärin kohdeltuna.

    Minä en taatusti häviä siinä mitään, jos minä sanon naiselle, niin omalleni, kun vieraallekin kauniisti ja kuuntelen hänen murheitaan.

    Mutta niinkuin kukkakin hyvin kasteltuna ja hyvät mullat juurillaan, kukoistaa kauniisti, niin nainenkin, henkisesti hyvin hoidettuna kukoistaa ympäristöönsä iloa ja naiseuttaan. On hyvin tärkeätä, että mies on, ja saa olla mies. Ja nainen on, ja saa olla nainen. Miehelksi ja naiseksi Jumala meidät alunperin loi.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Minusta sinä olet yksinkertaisesti vastenmielinen.

    Minun ja x-vl:n väliseen keskusteluun?

    Ymmärrän kyllä sen, että minä olen sinun mielestäsi vastenmilinen, sehän on sinun totuutesi.

    Mieti kuitenkin ne motiivit sekaantumiseesi
    ja jatkamme keskustelua sen jälkeen, jos
    sinä haluat.

    ja sekaannun aivan mihin minua huvittaa.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    ja sekaannun aivan mihin minua huvittaa.

    Sinä et pidä lainkaan siitä, että ihmiset rakastavat toisiaan.

    Minua yrität estää kirjoittamasta, asettamallla valheillasi häpeän allaiseksi, mutta itse kirjoitat, mitä huvittaa.

    Mitä kertoo sinusta tsestäsi tällainen käytös?
    Ylpeä, ylimielinen, hylätty, seksivammainen ja kateudesta vihreä ihminen.

    yrittänyt estää sinua kirjoittamasta. Kirjoitan todellakin, mitä minua huvittaa ja samoin kehotan sinuakin tekemään.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    yrittänyt estää sinua kirjoittamasta. Kirjoitan todellakin, mitä minua huvittaa ja samoin kehotan sinuakin tekemään.

    Yritit vielä häväistä ekasivullakin minua ja x-vl:ää. Et tunnustanut kateuden syntiä edes itsellesi!

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Yritit vielä häväistä ekasivullakin minua ja x-vl:ää. Et tunnustanut kateuden syntiä edes itsellesi!

    En tiedä, mistä puhut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Surullinen kirjoitti:

Olen nuori tyttö lestadiolais perheestä. Kyllä hävettää kertoa mutta painolasti on niin kova päätin uskaltaa.
Kun en tiedä onko se tehty huorin jos yöllä unessa tuntuu alapäässä hyvältä. En voi sille mitään se vain tulee. Olen rukoillut taivaanisältä ottamaan pois tämä uni. En uskalla katsoa vanhempianikaan silmiin kun luulen niiden näkevän silmistä että minulla on jotain salattavaa.
Kun saisin uskallusta tunnustaa vaikka äidille niin helpottaisi. Yritän vaan rukoilla taivaan isää että hän johdattaisi minua ja ei antaisi unen enää tulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu