Urpilainen ei työtä lääkäreille

Taas näkyy SDPn katkeruus. Urpilainen ei halua että lääkäreillä olis toista virkaa ja omaa vastaanottoa? Miksi ei?. Tämähän on sama asia kuin että Urpilainen nauttii Eduskunnan tuloja, SDPn puheenjohtajan tuloja. Kaupungin valtuuston tuloja ja muita kerhon ja järjestöjen tuloja. ETTÄ SILLEEN:;;;Selvästi katkeruus loistaa.
161314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tässä myönnetään että minullakin on liian monta vakanssia.

Äänestä

Näkyy ettei asiasta tiedä mitään, mutta haukkua pitää. On luettu vain keskustalaisen Keskipohjanmaan lyhennelty uutinen syventymättä lainkaan Savon Sanomissa olleeseen haastatteluun. Osoittaa viestin lähettäjästä ainakin sen, että puberteetti on vielä läpikäymättä.

Äänestä
  • on aina olleet tietynsortin ongelma, mutta aikoinaan lääkäreidenkin kohdalla oli hyvät perustelut tähän menettelyyn.

    Ajat ovat hiukan muuttuneet, mutta edelleenkään ei kielloin ja pakolla saa ihmisiä, varsinkaan koulutetumpia, ohjattua. Täytyy perustella...


    Esteellisyyttä pitää tietenkin tarkastella, kuten alkuperäisessä viestissä olikin, myös kriittisesti.

    Mutta SDP:llä on jonkinsortin ylimenovaihe, ammmattilaisa ei tunnu löytyvän puolueen johtoon. Muutenkin on sekavaa, horjumista vanhojen jäärien ja liberaalien nuortenpiirien välillä. Poliittinen painoarvo laskee, mutta haitanneeko tuo...

    Äänestä

  • ja yksityinen sektori kirjoitti:

    on aina olleet tietynsortin ongelma, mutta aikoinaan lääkäreidenkin kohdalla oli hyvät perustelut tähän menettelyyn.

    Ajat ovat hiukan muuttuneet, mutta edelleenkään ei kielloin ja pakolla saa ihmisiä, varsinkaan koulutetumpia, ohjattua. Täytyy perustella...


    Esteellisyyttä pitää tietenkin tarkastella, kuten alkuperäisessä viestissä olikin, myös kriittisesti.

    Mutta SDP:llä on jonkinsortin ylimenovaihe, ammmattilaisa ei tunnu löytyvän puolueen johtoon. Muutenkin on sekavaa, horjumista vanhojen jäärien ja liberaalien nuortenpiirien välillä. Poliittinen painoarvo laskee, mutta haitanneeko tuo...

    aloja, joissa pitää saada työnantajalta lupa, saadakseen tehdä sivuhommia toisaalla. Etenkin kilpailevalle yritykselle. Yksityiset lääkäriasemat kuorivat kermat päältä. Lekurit hankkivat julkisella puolella erikoistumista ja sitten rahan keruuseen ???

    Äänestä

urpilaisen mielestä hallituksen tulisi selvittää, voiko julkisella sektorilla työskentelevä lääkäri tehdä töitä myös yksityisellä puolella. Hän huomauttaaettä työskentely kahden eri työnantajan leivissä ei onnistu muillakaan aloilla.

Eli Urpialainen katsoo sen niin että hänkään ei ole kykenevä hoitamaan montaa vakanssia.

Äänestä
  • Onko Jutta se joka valitsee missä ihmiset saavat käydä ja minne kuuluu lähteä hakemaan kiirellistä apua kun sitä tarvitaan. Minä en arvauskeskukseen astu jos ei ole pakko. Käyn yksityisellä niin kauan kuin on varaa. Ei kiinnosta tuo jatkuva jonottaminen. Tienatkoot kaikki miten tienaavat. Kateellisten Sossareiden juttuja taas.

    Äänestä

  • ihmiset saa valita paikkansa kirjoitti:

    Onko Jutta se joka valitsee missä ihmiset saavat käydä ja minne kuuluu lähteä hakemaan kiirellistä apua kun sitä tarvitaan. Minä en arvauskeskukseen astu jos ei ole pakko. Käyn yksityisellä niin kauan kuin on varaa. Ei kiinnosta tuo jatkuva jonottaminen. Tienatkoot kaikki miten tienaavat. Kateellisten Sossareiden juttuja taas.

    Missä muussa ammatissa jaksaa palvella kahta työnantajaa rinnakkain. Lääkäreitten ammatti on ilmeisesti niin kevyttä, että jaksaa painaa duunia yötä päivää ja Nurmi kerää välistä voitot.
    Teollisuudessa työskentelevä joutuu yrityksille antamaa täyden työpanoksen toisin kuin lääkäreiden.

    Äänestä

  • tttttt kirjoitti:

    Missä muussa ammatissa jaksaa palvella kahta työnantajaa rinnakkain. Lääkäreitten ammatti on ilmeisesti niin kevyttä, että jaksaa painaa duunia yötä päivää ja Nurmi kerää välistä voitot.
    Teollisuudessa työskentelevä joutuu yrityksille antamaa täyden työpanoksen toisin kuin lääkäreiden.

    Ei euroopassa saa olla kahdessa firmassa, joko yhteis-tai yksityinen. Mitenkähän sitä jaksaa, ainakin he takavuosina marmattivat työn raskaudesta! Mutta eihän tämä ole kuin räikeää sairaiden hyväksikäyttöä, ahneutta! Ei muuta kuin Kelan tuet (valtion-veronmaksajat)pois, tulkoon omillaan toimeen. Ällöttää tuo helvetinmoinen rahastus yhteisestä posasta. Ja lääkärit kunnon duuniin, siis yht.kunnan esim 5vuotta terveysasemille, tahallaan tekevät jonoja, jotta määräävät sitten yksityispuolelle. Päätin että en mene näille mengeleitten puolelle...pärkkele.

    Äänestä

  • Mieti hetki: lääkärin työ on kokopäivätyö josta maksetaan kunnon palkkaa, jos sama lääkäri tekee töitä myös yksityisvastaanotolla, tekee hän kahta työtä josta nostaa palkkaa.

    Urpilainen on kansanedustaja, se on kokopäivätyö ja siitä saa täyden palkan. SDP:n puheenjohtajuus on luottamustehtävä, siitä ei makseta palkkaa, samoin Kokkolan kaupunginvaltuuston jäsenyys, siitä ei makseta palkkaa koska se on luottamustehtävä.

    Älä siis sotke palkallista kokopäivätyötä ja palkattomia luottamustehtäviä

    Äänestä

  • äly hoi! kirjoitti:

    Mieti hetki: lääkärin työ on kokopäivätyö josta maksetaan kunnon palkkaa, jos sama lääkäri tekee töitä myös yksityisvastaanotolla, tekee hän kahta työtä josta nostaa palkkaa.

    Urpilainen on kansanedustaja, se on kokopäivätyö ja siitä saa täyden palkan. SDP:n puheenjohtajuus on luottamustehtävä, siitä ei makseta palkkaa, samoin Kokkolan kaupunginvaltuuston jäsenyys, siitä ei makseta palkkaa koska se on luottamustehtävä.

    Älä siis sotke palkallista kokopäivätyötä ja palkattomia luottamustehtäviä

    Eihän Jutta ole edes ollut yhdessäkään kaupunginvaltuuston kokouksessa ja tuskin tulee olemaankaan, mieten sellaisesta voisi mitään korvaustakaan saada jos ei hoida hommaansa??????

    Äänestä

Nyt on Jutta puuttunut asiaan, johon muut eivät ole uskaltaneet puuttua. Lääkärien erikoisoikeudet ovat jäänne jostakin historiasta. Keskustelusta havaitsee, että ei oikeen tiedetä mistä puhutaan. Annanpa muutaman esimerkin; mieti onko oikein?
-virkalääkäri ohjaa sairaalasta maksukykyisen potilaan jatkohoitoon omalle yksityisvastaanotolleen
-virkalääkäri kilpailee yksityispuolella käyttäen julkiseltapuolelta saamaansa tietoa hyväkseen mm rtg-tutkimukset
-julkisessa virassa oleva "karkaa" kesken työajan yksityisvastaanotolle, tietysti palkka juoksee koko ajan
-lääkäri tekee nimellistä työaikaa julkisella puolella ja käyttää hyödykseen kalliit seminaarimatkat ulkomailla, jotka julkinen terveydenhuolto maksaa
-onko eettisesti oikein, että maksukykyinen saatuaan lähetteen yksityispuolelta, ohittaa muut hoitojonossa. (siis esim kirurgi tekee lähetteen yksityisvastaanotoltaan julkisen sairaalan puolelle ja valitsee oman potilaansa muita ennen leikkaukseen ollessaan päivällä siellä töissä)Eikö tälläinen pitäisi hoitaa kokonaan yksityispuolella
siis HYVÄ JUTTA JA SDP

Äänestä
  • tulossa yhteiskunnan SYÖPÄ.

    Lääkäreitten työpaikkoja ovat sairaalat ja terveyskeskukset.

    Yksityiset lääkäriasemat ovat rahastus keskuksia, joissa markkinatalousoppien mukaisesti otetaan sairaista ja vammaisista kaikki taloudellinen hyöty.

    Ahneiden lääkärien hyvinvointi voi tuolla touhulla parantua, mutta ihmisten hoito tapahtuu kuitenkin muualla.

    Äänestä

  • Onko taas aika tehdä samoja virheitä kuin 20 vuotta sitten kun lääkärit ja hoitajat lähtivät Norjaan isomman palkan perään. Jos joku haluaa tehdä kahta työtä ja nimenomaan lääkärit josta on pulaa niin hoitakoot sairaita vaikka 24 tuntia vuorokaudessa. V........a tämmöinen kateellisten panettelu. Jos lääkärit ovat lukenneet enempi ja hallitsevat ammattinsa niin siittä vaan. Luuletkos sinä että Urpilainen juoksee paikasta paikkaan ja hoitaa luottamustehtäviään talkoo mielessä. Nämä eduskunnan syöpäläiset jaa politikot kuuluvat sinne sun tänne istuessaan jokaisen firman hallituksissa nostamassa piilorahoja josta sinä et tiedä mitään.

    Äänestä

  • sanoit sen mistä muut vaikenevat!!!

    Äänestä

  • NORJAAAN kirjoitti:

    Onko taas aika tehdä samoja virheitä kuin 20 vuotta sitten kun lääkärit ja hoitajat lähtivät Norjaan isomman palkan perään. Jos joku haluaa tehdä kahta työtä ja nimenomaan lääkärit josta on pulaa niin hoitakoot sairaita vaikka 24 tuntia vuorokaudessa. V........a tämmöinen kateellisten panettelu. Jos lääkärit ovat lukenneet enempi ja hallitsevat ammattinsa niin siittä vaan. Luuletkos sinä että Urpilainen juoksee paikasta paikkaan ja hoitaa luottamustehtäviään talkoo mielessä. Nämä eduskunnan syöpäläiset jaa politikot kuuluvat sinne sun tänne istuessaan jokaisen firman hallituksissa nostamassa piilorahoja josta sinä et tiedä mitään.

    Lääkäreistäkö pulaa, se ei pidä paikkaansa.
    Suomessa ei koskaan ole ollut näin paljon lääkäreitä ja muuta terveydenhulto henkilökuntaa.
    On turha kehuskella lukemisella, kun ei hallitse eli ei osaa ammattiansa.

    Lääkäreitä on paljon, mutta osaavia ja taitavia on vähän, ihmisten sairauksista rahastavien määrä kasvaa yhtä nopeasti, kuin ihmisten terveys huononee.

    Lääkärin ammattiin soveltumattomia on aivan liikaa kouluttautunut ammattiin, jossa on kyse ihmisten terveydestä ja viime kädessä ihmisten hengestä.

    Koulutus on monelta mennyt hukkaan, siitä kertovat
    potilasvahinko tilastot, hoitovirheet ja turhat kuoleman tapaukset.

    Lääkärin ammatissa ei "poropeukaloita" ja osaamattomia saisi olla yhtään, koska ihmisen huoltaminen on eri asia kuin auton huoltaminen.

    Ihmiset älkää hyväksykö terveysalan yksityistämis suuntaa se heikentää pitkässä juoksussa yhteiskunnan ylläpitäviä terveydenhoito palveluita.

    Lääkärit ovat tainneet opiskella ja paneutua enemmän kauppatieteisiin kuin lääketieteeseen.
    Rahastuskeskuksia nousee kuin sieniä sateella.
    Kermat päältä ja hillot välistä.

    Seuraavaan asiaan lääkäreiden pitäisi keskittyä.
    Eettiset kysymykset ovat olennainen osa lääkärin työtä. Ongelmat muuttuvat, mutta lääkärin tulee aina palvella lähimmäisiään ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen. Lääkärin päämääriä ovat terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen.

    Äänestä

työkaluilla toisentiloissa toisten työkaluilla voisin korjata, maksavien asiakkaiden autoja

niinku lekurit leikkaa ei kiirellisiä mutta rahalla maksavia. ( menkää töihin ).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uppppppppppps kirjoitti:

Taas näkyy SDPn katkeruus. Urpilainen ei halua että lääkäreillä olis toista virkaa ja omaa vastaanottoa? Miksi ei?. Tämähän on sama asia kuin että Urpilainen nauttii Eduskunnan tuloja, SDPn puheenjohtajan tuloja. Kaupungin valtuuston tuloja ja muita kerhon ja järjestöjen tuloja. ETTÄ SILLEEN:;;;Selvästi katkeruus loistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu