Ajopuu

...ihana pyyntö, toivottavasti onnistut;)

vesi syö rantaa
nakertaa maata altamme
repii juuriamme mukaansa
ja me taistelemme:)))

' kaksin pystymme helpommin '

ja sitä rataa. Vaikkapa ajopuuna, kunhan kulku
on rinnakkain.

Kyllä vain taas runostas pidin.

..olet joskus ennenkin kirjoittanut tuosta samasta aiheesta omana herranaan olemisesta. Jos et pahastu, sanoisin leikilläni, että aivankuin "luomakunnan kruunu" hiukan pelkäisi statuksensa puolesta. Minusta taas olisi oikein mukavaa, jos minua pikkuisen komenneltaisiin *haaveellinen huokaus*. Osaan kuitenkin olla aika itsepäinen, jos katson olevani oikeassa. Siltikään en kenenkään puolesta halua päättää asioista, en edes tuon jälkeläisen. Hänellekin kysyttäessä tarjoan vaihtoehtoja, joita sitten itse harkitsee.

Tuo "yhdessä ja erikseen" kuulostaa mukavalta tavalta elää luottamuksellisessa suhteessa. Ei sitä tarvitse kulkea koko ajan yhdessä ja harrastaa samoja asioita. Ihanteellinen parisuhde mielestäni on juuri sellainen, jossa ollaan tasavertaisessa asemassa ja johon luottamus, kunnnioitus ja rakkaus tuo sitä ihanaa lisävirtaa. Voimaa siitä, että tietää toisen välittävän ihan oikeasti.

No joo, tuon kaiken olisi voinut sanoa yksinkertaisemminkin. Jos ei olisi kysymys upeasta runosta ja jollei oltaisi tässä palstalla, riittäisi vastaukseksi yksi sana "KYLLÄ".

Kiitokset pohdintaa herättäneestä lukuhetkestä : )

Niin jokainen meistä on
oman elämänsä valtias..
Mutta on mukavaa kun joku jakaa
iloja ja murheita matkan varrella=))))

Pidin runostasi Tomppa!

Laskea ne kosketti,
koettu kivikkoiset karikot ja
sieltä yhdessä laskeutua,
lähekkäin vierekkäin.

Kädestä pitää,
katsoa silmiin ,
sanoa,
rakastan Sinua.

"Ajopuu"
kaihoisaa eteenpäin menoa,
ihan siitä elämästä, on kysymys, kiitos...Liisa

Yhdessä ja erikseen... siinäpä se =)

Tykkään kovasti

...Tommy sinulta taas...
Olla oma herra vai kaksi puoli lahonnutta tukkia.
Suuria kysymyksiä.
Mää tykkäsin=)

Juurruttele kuule ihan yksinäsi tai jonkun toisen kanssa.

ja etenkin koskipaikoissa helpompi edetä, kun ei tarvitse yksinään ajelehtia. Vaikka ei aina niin kiinni toisissaan, niin saman virran vietävinä, siinä käsien ulottuvilla...hieno runo. Pidän tästä.