Kummallista

Miksi vesitornissa roikkuu joku rätti, liekö jonkun taiteilijan tilataideteos?
7479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tyyppinen taide,viereiseltä kadulta asvaltti jyrsitty parivuotta sitten...olohuone buumi..

Äänestä

ilmeisesti joku rastasverkkoa muistuttava turvajärjestely - tilapäinen?!!!

Äänestä

Tilattu kuulaisalta Pietarilaiselta Igor Panpullon vex nimiseltä taidegraafikolta. Kaupungin virkamiehethän kävi ulkomailla ja tulomatkalla virkamiehet eksyivät opaskoirastaan, Tämänjohdosta he myöhästyivät ensin hissistä ja senjälkeen harhautuivat baariin. Junameni jo tilanteessa kolme vuorokautta myöhemmin löysivät itsensä Pietarista tämän taiteilijan ateljeesta. Koska yksi ryhmän jäsenistä oli kietoutunut johonkin hiton maaliverkkoon, ja koneen lähtöön oli vartti aikaa ei solmuja ryhdytty avaamaan, vaan sanottiin taitelijalle, että laita lasku Lieksaan. Näin tapahtui. Kun lasku avattiin joka oli useita satojatuhansia, piti tälle taideteokselle saada arvoinen paikka. Ja mikäs sivelee kuntalaisen silmää kauniimmin, kuin vesitornissa hulmuava taideteos.
Ps. Se poikien opaskoira on Hampurissa vielä karanteenissa,

Äänestä
  • Nyt kun virka-aika alkoi on syytä korjata edellistä.
    Ensinnäkin taideteoksen kokonaishinta ilman matkoja ja sakkoja on veronmaksajille 243.498 €.Tämä virkamatka joka tehtiin oli tutustumiskäynti Brysseliin. Selvitimme voitaisiinko Lieksan tori ja Pielisentie siirtää sinne. Selvitys työ jatkuu yhä.
    Se kuinka hankimme taideteoksen Lieksaan pitää osin paikkansa. Ryhmän yksi jäsen todella takertui kyseiseen verkkoon. Ei tosin Pietarissa, vaan Livepoolin jalkapallo stadionilla. Siellä järjestyksenvalvojat ja paikallinen poliisi kietoivat ryhmäläisen verkkoon tai kahteenkin ja pakkasivat koko porukan ensimmäiseen lähtevään koneeseen. Se oli tuo Pietarin kone. Säästimme veronmaksajien varoja, koska kuljetus oli rahtitilassa.
    Koska talousarviossa ei ole varattu määrärahoja taiteelle eikä sen hankkimiskustannuksille joita nyt on jo kaiken lisäksi 42,617 € joudumme hakemaan uusia säästöjä. Täytyy esittää hallitukselle keskusta-alueen koulujen lakkauttamista. Koko henkilökuntahan silloin irtisanotaan. Opetus siirretään kyläkouluihin.

    Siitä opaskoirasta vielä sen verran. Se on rajavartiolaitoksen itäisen tullipiirin koira, joka lentoasemalta tuli meidän mukaan. Voisko sen joku hakea Hampurista pois.

    Äänestä

  • Virka-ajalla kirjoitti:

    Nyt kun virka-aika alkoi on syytä korjata edellistä.

    Ei pidä unohtaa myöskään sitä, että teimme samaisella virkamatkalla esityksen paikalliselle torikomissaarille Saap.as. Villelle. Asennetaan lämpöputket koko Pielisen alueelle. Näin Pielinen pysyisi sulana koko vuoden ajan ja veden lämpötila olisi plus 15 astetta. Ei tarvitsisi kalliita uimahalleja koko läänin alueella. Uimahalleihin istutettaisiin onkikokoista niilinahventa keskipainoltaan 90 kg. Turistit voisi virvelöidä näitä maksua vastaan.
    Pietarilainen maakaasuyhtiö V.O.DKA. oyj on luvannut asentaa putkiston Pieliseen.
    Päätöstä esityksestä odotetaan 1.4.2009 mennessä.
    Eu:n osuus hankkeesta olisi 82% eli 132.834.009 €. Loput rahoitettaisiin veronmaksajien varoilla.

    Ps. sen koiran nimi on sitten Murre, ja ja sillä on valkoinen mahanalus. Tiedoksi sille, joka sen hakee pois.

    Äänestä

  • Mukana ollut kirjoitti:

    Keksihän lisäosio

    Äänestä

  • Hyva Hyva kirjoitti:

    Keksihän lisäosio

    Näitä lukis lisääkin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihme ja kumma kirjoitti:

Miksi vesitornissa roikkuu joku rätti, liekö jonkun taiteilijan tilataideteos?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu