Niin, että kummaksi horoskoopiksi voisi lukea ihmisen joka on sntynyt ihan siinä rajalla missä horoskooppimerkki vaihtuisi? esimerkiksi 17.2. kun vesimies loppuu. Mutta 18.2. alkaisi kalat. Ei tunnu lukemisen perusteella tämä henkilö olevan oikein kumpikaan.
Kumpi horoskooppimerkki?
15
1701
Vastaukset
- ei ole mitään
merkitystä.
On se kumma, että ihmiset yhä luottavat näihin horoskooppimerkkeihin.
Alun perin idea oli, että kohtaloon vaikuttaa se missä tähtikuviossa Aurinko oli syntymyähetkellä.
OK, ihan järkeenkäypä asia.
Mutta jutun keksimistä seuranneiden tuhansien vuosien aikana prekessio on kiertänyt tähtitaivasta
auringon suhteen jo niin paljon että koko syntymäajan suhde tähtikuvioihin heittää
kymmeniä päiviä.
Eikä asiaa mitenkään ole korjattu horoskooppitaulukoihin.
Eli 17..18.2 Aurinko on kaukana sekä Kalojen että
Vesimiehen tähdistöstä.
Asiasta on aikaa mennyt uskottavuus. - Jousimiesnainen-64
...kannatte kuitenkin pistää oma suntymäaika, ja vertaa tähän vuoteen.
- Jousimiesnainen-64
Toi kartta on muuttunut silleen, että on otettu mukaan käärmeenkantaja(13). Ihmettelin missä on kauris ja pistin tammikuun, niin kartta väitti että aurinko on jouskarissa silloin.
- astrologi
Jousimiesnainen-64 kirjoitti:
Toi kartta on muuttunut silleen, että on otettu mukaan käärmeenkantaja(13). Ihmettelin missä on kauris ja pistin tammikuun, niin kartta väitti että aurinko on jouskarissa silloin.
Laitappa pvm 1.2. 2009, niin sieltähän se kauris löytyy
- Jousimiesnainen-64
En aivan tarkkaan muista millon vaihtuu, mutta mielessäni on että joskus klo 13.
- ...............
Siis onko tämä kaverisi syntynyt vuonna 1964?Horoskooppimerkki vaihtuu kellonajan,päivän ja vuoden mukaan.Syy miksi kannattaa tehdä astrologinen kartta johtuu siitä,että niillä saa tarkasti määriteltyä oman horoskooppimerkin.
Merkin vaihtuminen voi olla minuuteistakin kiinni.
Noissa horoskooppipokkareissa on vain laitettu päivän mukaan tuo vaihtuminen, niissä ei ole huomioitu henkilökohtaista karttaa.
Leikin tuolla astro.comin laskurilla ja ainakin se väittää,että 19.2.1964 klo 16.58 merkkivaihtuu vesimiehestä kaloiksi.- Se on
vakava tieteellinen koje johon täytyy suhtautua asian vaatimalla vakavuudella ja hartaudella.
Se kertoo totuuden! - .................
Se on kirjoitti:
vakava tieteellinen koje johon täytyy suhtautua asian vaatimalla vakavuudella ja hartaudella.
Se kertoo totuuden!vaan ilmaisu,että leikin laskurilla...
- oonpa niinkin
Vesimies, aurinko oli 19.2.1964 klo 16.58 vesimiehen tähdistössä
- mizzyx
Itse olen syntynyt 19.02. ja olen aina kuvitellut olevani vesimies....tarkan astrologisen kartan mukaan olenkin Kalat.
Jos olisin syntynyt vajaat kaksi tuntia aikaisemmin, olisin Vesimies..joten hiuksenhienoja rajoja nämä tosiaan ovat, ja vaihtelevat syntymävuoden mukaan.- .............
Vuonna 1986 aurinkomerkki vaihtuu vesimiehestä kaloihin 19.2 klo 0:58.Jos olisin syntynyt tuohon aikaan en olisi enää vesimies vaan kalat.
- tuolloin
............. kirjoitti:
Vuonna 1986 aurinkomerkki vaihtuu vesimiehestä kaloihin 19.2 klo 0:58.Jos olisin syntynyt tuohon aikaan en olisi enää vesimies vaan kalat.
kaloiksi, mitä ihmeen taulukkoa oikein käytät.
http://www.ursa.fi/auringonsijainti/ - ........
tuolloin kirjoitti:
kaloiksi, mitä ihmeen taulukkoa oikein käytät.
http://www.ursa.fi/auringonsijainti/tuota taulukkoa.En käytä sideeristä astrologiaa vaan trooppista.Juuh ja taulukko oli astro.comista!
- no joo
........ kirjoitti:
tuota taulukkoa.En käytä sideeristä astrologiaa vaan trooppista.Juuh ja taulukko oli astro.comista!
Siis huuhaa-taulukko se astro.com. tuo Ursan taulukko on faktaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2304136Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122611Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382335Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1121372- 481159
- 761059
- 59933
- 45916
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58911