Koraanissa kuvattu ihmisen lisääntyminen haastaa sikiöopin tutkijat etsimään sille inhimillistä selitystä. Vasta biologisten tieteiden synnyttyä, ja erityisesti mikroskoopin keksimisen jälkeen, ihminen pystyi ymmärtämään tällaiset väittämät. On mahdotonta, että 600-luvun alkupuolella elävä ihminen olisi pystynyt ilmaisemaan tällaisia ajatuksia. Mikään ei vihjaa tuon ajan Lähi-Idän ja Arabian ihmisten tietäneen tästä aiheesta sen enenpää kuin Euroopassa tai missään muuallakaan asuvat ihmiset. Meidän päivinämme monet Koraania ja luonnontieteitä perinpohjaisesti tuntevat muslimit ovat tunnistaneet selvästi, että Koraanin lisääntymistä käsitteleviä jakeita ja inhimillistä tietämystä voi verrata toisiinsa. Tulen aina muistamaan 18-vuotiaan Saudi-Arabiassa kasvatetun muslimin selityksen Koraanissa kuvattuun lisääntymiskysymykseen. Viitaten Koraaniin hän sanoi: "Mutta tämä kirja tarjoaa meille kaiken olennaisen tiedon aiheesta. Kouluaikanani Koraania käytettiin selittämään miten lapset syntyvät; teidän seksikasvatuskirjanne ovat hiukan myöhässä."
Kun vertaamme keskenään Muhammedin (saas) aikaisia taikauskoisia käsityksiä, Koraanin sisältöä ja nykyistä tietämystä, hämmästymme kuinka yhtäpitäviä Koraani ja nykyinen tietämys ovat. Sitäpaitsi Koraanissa ei ole viittauksia Muhammedin (saas) ajan virheellisiin käsityksiin.
Tarkastelkaamme nyt Koraanin jakeita, joissa tarkasti kuvataan hedelmöittövän nesteen monimutkaisuutta ja sitä tosiasiaa, että äärettömän pieni määrä nestettä riittää varmistamaan hedelmöittymisen.
Munasolun kiinnittymistä naisen sukuelimeen kuvataan täydellisesti useissa jakeissa sanalla `Alaq, joka on myös sen suuran otsikko, jossa se esiintyy:
"Hän loi ihmisen sellaisesta, joka takertuu. "
http://www.everyayah.com/data/Ghamadi_40kbps/096002.mp3
(Koraani 96:2)
En usko, että sanalle `Alaq on muuta järkevää käännöstä kuin sen alkuperäinen merkitys.
Sikiön kehittymistä (naisen) kohdun sisällä kuvataan vain lyhyesti, mutta kuvaus on tarkka. Siihen viittaavat yksinkertaiset sanat vastaavat täsmälleen sikiön kasvun perusvaiheita. Tämän me voimme lukea suuran Al-Mu`minun jakeesta 14:
"Sitten Me muodostimme pisarasta sellaisen joka takertuu, ja siitä teimme "jauhetun lihanpalan" ja siitä luut ja ne Me peitimme "ehjällä lihalla". Tämän jälkeen saatoimme hänet uuteen hahmoon. Siunattu olkoon siis Jumala, luojista paras. "
http://www.everyayah.com/data/Ghamadi_40kbps/023014.mp3
(Koraani 23:14)
Ilmaus "jauhettu lihanpala" (mudgna) vastaa tarkalleen sikiön ulkonäköä sen kehityksen tietyssä vaiheessa kuten tunnettua, luut kehittyvät tämän massan sisällä ja sitten lihakset peittävät ne. Tätä tarkoittaa ilmaus "ehjä liha" (lahm).
Sikiö käy läpi vaiheen, jolloin jotkut sen osat ovat samassa suhteessa kuin myöhemmin yksilössä, ja toiset osat eivät. Ehkä tämä on suuran Al-Hajj jakeen 5 merkitys. Se kuuluu seuraavasti:
"Oi ihmiset, jos epäilette kuolleistaheräämistä, niin olemmehan totisesti luonut teidät tomusta, sitten elon siemenestä, sitten hyytyneestä verestä, sitten lihamöhkäleestä, sopusuhtaisesta muodoltaan sekä myös epäsuhtaisesta, jotta kaikkivaltamme teille selviäisi. Minkä haluamme, sen kehitämme kohtuihin määräajaksi. Sitten saatamme teidät lapsina esille ja kasvatamme teitä, jotta saavuttaisitte kypsyysiän. Teidän joukossanne on joku, joka kuolee aikanaan, mutta joku myöskin, joka saavuttaa elämän raihnaisen kauden, jolloin hän ei enää tiedä mitään, vaikka aikaisemmin on tiennyt. Ja katso, maa saattaa olla paahtunut hedelmättömäksi, mutta kun lähetämme sille sateen ylhäältä, se herää ja paisuu ja kasvaa kaikenlaisia ihania yrttejä."
http://www.everyayah.com/data/Ghamadi_40kbps/022005.mp3
(Koraani 22:5)
Seuraavana meillä on viittaus aistien ja sydämen (tunteet/ymmärtämys) ilmaantumiseen suurassa Al-Sajda
"Senjälkeen Hän täydensi hänet ja puhalsi häneen henkensä, ja Hän on antanut teille kuulon ja näön sekä sielun. Mutta niukasti te osoitatte kiitollisuutta."
http://www.everyayah.com/data/Ghamadi_40kbps/032009.mp3
(Koraani 32:9)
Tässä ei ole mitään ristiriitaista nykyisen tieteen kanssa ja sitäpaitsi Muhammedin (saas) ajan virheellisistä käsityksistä ei yksikään ole pujahtanut Koraaniin.
Ihmisen luominen
14
726
Vastaukset
- Minä en alistu
Minä en alistu! Minä en alistu! Minä en alistu! Sanoin sen varmuudeksi kolme kertaa,
- Abu-Bakr
Sano: »Totuus on tullut Herraltanne; ken tahansa sitä haluaa uskoa, hän uskokoon, ja ken tahansa tahtoo epäillä, antakaa hänen epäillä. Totisesti, väärämielisiä varten Me olemme valmistanut tulen, joka aitauksena heidät ympäröi. Ja jos he rukoilevat apua, niin he avukseen saavat vettä, joka on kuin sulaa vaskea ja polttaa heidän kasvonsa. Kauhea on heidän juomansa ja surkea heidän leposijansa.
http://www.everyayah.com/data/Ghamadi_40kbps/018029.mp3
koraani: 18:29 - voi aikoja voi tapoja
Abu-Bakr kirjoitti:
Sano: »Totuus on tullut Herraltanne; ken tahansa sitä haluaa uskoa, hän uskokoon, ja ken tahansa tahtoo epäillä, antakaa hänen epäillä. Totisesti, väärämielisiä varten Me olemme valmistanut tulen, joka aitauksena heidät ympäröi. Ja jos he rukoilevat apua, niin he avukseen saavat vettä, joka on kuin sulaa vaskea ja polttaa heidän kasvonsa. Kauhea on heidän juomansa ja surkea heidän leposijansa.
http://www.everyayah.com/data/Ghamadi_40kbps/018029.mp3
koraani: 18:29jos ne on tarkoitettu Jeesukseen uskoville !! Tarvita perustelut nyt ja nopeesti!???
- Abinakabina
Koraani on vain yhden väkivaltaa ihannoivan ihmisen yritys parannella raamattua.
Kiinalaiset tiesivät jo tuhat vuotta ennen islamin perustamista hedelmäittymisen, veren kierron tärkeyden ja muuta biologiaan liittyvää. Vertaukset koraanissa koskien sikiötä ovat aika kaukaa haettuja ja joutuu aika paljon käyttämään mielikuvitusta jotta sen saa tarkoittamaan tuota asiaa.- väkivalta kirja?
Hes. 9:6
Tappakaa vanhukset ja nuoret miehet, neidot, naiset ja lapset, tappakaa heidät viimeistä myöten, mutta älkää kajotko kehenkään, jolla on merkki. Aloittakaa minun temppelistäni." Niin he aloittivat kansan vanhimmista, jotka olivat temppelin edustalla. [1. Piet. 4:17]
Hes. 9:7
Hän sanoi sitten miehille: "Saastuttakaa temppelirakennus, surmatkaa ihmisiä esipihat täyteen. Menkää sen jälkeen kaupunkiin ja tappakaa siellä." - Abinakabina
väkivalta kirja? kirjoitti:
Hes. 9:6
Tappakaa vanhukset ja nuoret miehet, neidot, naiset ja lapset, tappakaa heidät viimeistä myöten, mutta älkää kajotko kehenkään, jolla on merkki. Aloittakaa minun temppelistäni." Niin he aloittivat kansan vanhimmista, jotka olivat temppelin edustalla. [1. Piet. 4:17]
Hes. 9:7
Hän sanoi sitten miehille: "Saastuttakaa temppelirakennus, surmatkaa ihmisiä esipihat täyteen. Menkää sen jälkeen kaupunkiin ja tappakaa siellä."Naurattaa ihmiset jotka eivät ole koskaan lukeneet raamattua vaan ottavat sieltä jakeen tai pari ja vetoavat niihin.
Vanhatest. on kertomus mailman synnystä, Israelin historiasta ja profetioista. Israelin kansan vaellus ja tekemiset ovat myös vertaus ihmisen vaellukseen ja virheisiin.
Uusitestamentti todistaan, että Jeesuksen ristiinnaulitsemisen johdosta olemme siirtyneet lain alta Jumalan armon alle. Uuden test. tärkeimmät opetukset ovat Jeesukseen uskominen ja toistemme rakastaminen. Uusitest. kehoittaa meitä rakastamaan vihamiehiämme ja rukoilemaan heidän puolestaan.
Joten jätetään paskan jauhaminen ja puhutaan totta. - voi sentään
väkivalta kirja? kirjoitti:
Hes. 9:6
Tappakaa vanhukset ja nuoret miehet, neidot, naiset ja lapset, tappakaa heidät viimeistä myöten, mutta älkää kajotko kehenkään, jolla on merkki. Aloittakaa minun temppelistäni." Niin he aloittivat kansan vanhimmista, jotka olivat temppelin edustalla. [1. Piet. 4:17]
Hes. 9:7
Hän sanoi sitten miehille: "Saastuttakaa temppelirakennus, surmatkaa ihmisiä esipihat täyteen. Menkää sen jälkeen kaupunkiin ja tappakaa siellä."Koraanin lukijat tekevät nykyän terroristitekojaan ihan siviliväestön keskuudessa, Israeliin(itsenäinen demokraattinen maa) Palestiinan alueelta on ammuttu ohjuksia ja raketteja kymmenen tuhatta vuodesta 2001 alkaen. Miksi!!? Kun palestiinalaiset saivat Gaasan, ammuskelu on vain yltynyt. Yksistää vuonna 2008 ammuttiin Israeliin 3500 ohjusta ja rakettia!! Ja sitte levittelette maailmalle valheitanne, että Israel ampuu teitä! Israel reklamoi YK:lle vuonna 2008 ohjussateesta. Israelin hallitus sanoi, että jos rakettitulitus ei lopu, he tulevat sen lopettamaa. Ja niin Israel oli sitten pakotettu tekemäänkin! Noin vertailun vuoksi vaan Suomeen ammuttiin yksi laukaus ns. Mainilan laukaus, ja Suomi pisti sille heti pisteen!!! Miksi lähetätte lapsianne pommivyöllä varustettuna räjäyttelemään muita ihmisiä. Nyt on jo tyttölapsetkin siinä tehtävässä kuunnostautuneet(aivopestyinä tietenkin). Eräskin äiti valitti, kun hänellä ei ole useampia tyttäriä uhrattavaksi tälle sodalle?! Ketähän vastaan te oikein sodittekaan!? Shia- ja sunnimuslimitkin tappavat toisiaan, nuori pari 19 vuotias tyttö ja 21 vuotias poika tapettiin, kun halusivat mennä naimisiin!? Mitä tämä teistä kertoo, olette kovia huijaamaan heikkouskoisia!!! Haluaisin tietää, mitä itse sanot näistä tosiasioista, jota koko ajan tapahtuu. Miksi teidän korkeimmat hengelliset johtajanne eivät nouse vastustamaan tätä tappamista!!! Mitä, mitä, ja mitä, ihan kolmesti kysyn!!
- Haaan
voi sentään kirjoitti:
Koraanin lukijat tekevät nykyän terroristitekojaan ihan siviliväestön keskuudessa, Israeliin(itsenäinen demokraattinen maa) Palestiinan alueelta on ammuttu ohjuksia ja raketteja kymmenen tuhatta vuodesta 2001 alkaen. Miksi!!? Kun palestiinalaiset saivat Gaasan, ammuskelu on vain yltynyt. Yksistää vuonna 2008 ammuttiin Israeliin 3500 ohjusta ja rakettia!! Ja sitte levittelette maailmalle valheitanne, että Israel ampuu teitä! Israel reklamoi YK:lle vuonna 2008 ohjussateesta. Israelin hallitus sanoi, että jos rakettitulitus ei lopu, he tulevat sen lopettamaa. Ja niin Israel oli sitten pakotettu tekemäänkin! Noin vertailun vuoksi vaan Suomeen ammuttiin yksi laukaus ns. Mainilan laukaus, ja Suomi pisti sille heti pisteen!!! Miksi lähetätte lapsianne pommivyöllä varustettuna räjäyttelemään muita ihmisiä. Nyt on jo tyttölapsetkin siinä tehtävässä kuunnostautuneet(aivopestyinä tietenkin). Eräskin äiti valitti, kun hänellä ei ole useampia tyttäriä uhrattavaksi tälle sodalle?! Ketähän vastaan te oikein sodittekaan!? Shia- ja sunnimuslimitkin tappavat toisiaan, nuori pari 19 vuotias tyttö ja 21 vuotias poika tapettiin, kun halusivat mennä naimisiin!? Mitä tämä teistä kertoo, olette kovia huijaamaan heikkouskoisia!!! Haluaisin tietää, mitä itse sanot näistä tosiasioista, jota koko ajan tapahtuu. Miksi teidän korkeimmat hengelliset johtajanne eivät nouse vastustamaan tätä tappamista!!! Mitä, mitä, ja mitä, ihan kolmesti kysyn!!
Nykytilanne ja aina on ollut niin että vaikka hamas julistaisi tulitauon niin israel iskee silti gazaan(ei gaasa vitun vajaa)kuten 6kk ennen operaatio valettua lyijyä.juutalaiset rikkoivat tulitaukoa toistuvasti.mm.pommittamalla gazaa.jos väität että valtaa pitävä hamas rikkoi myös t.taukoa niin se on vale.muut palestiinalais ryhmät olivat ne jotka ampuivat raketteja juutalaisten puolelle.ja sinun mukaasi suomi teki väärin kun se puolustautui venäjää vastaan.suomalais-terroristit terrorisoivat venäläisiä puolustamalla maataan
Jos Koraani on nykytitämyksen mukainen, niin sehän on varmasti silloin väärässä. Tulevaisuudessahan nykyitietämäyksen virheet korjataan, mutta Koraani on silloin väärässä, jos se kerran on nykytietämyksen mukainen.
Toisekseen, jos Koraanissa olisi jotain tieteelle uutta ja arvokasta, niin eikö Koraanin tutkijat olisi kysyttyjä kaikissa tieteen tutkimuskeskuksissa ja Mekka aivan tieteen johtava keskus?
(Islamin tieteen kukoistuskaudella n. 1000 vuotta sitten lähteenä ei toiminut Koraani)
Siis jos vain jälkiviisastelulla nykytiede sovitetaan Koraaniin, niin kumpikaan ei voita. Koraania seuraavat eivät viisastu tieteestä eikä tieteen tekijät Koraanista. Ainoastaan ne, jotka eivät tieteestä riittävästi tiedä, voivat jäädä siihen kuvitelmaan, että Koraanilla olisi jotain annettavaa.
Eli jospa antaisit nyt näyttöä, miten esim. Tsadin, Mauretanian tai Malin lääketieteilijät ovat päässeet edelle länsimaisista lääkäreistä ihan vain Koraanin lukemisella. Jos tuollaista näyttöä ei ole, niin mikä onkaan johtopäätöksesi siitä?- selittelyä se on
Tuo on pelkkää faktojen sovittamista uskonnolliseen kehitykseen jälkiviisauden tuoman avun turvin.
Jos Koraani olisi oikeasti jonkin Luojan sanaa, siihen olisi voitu sisällyttää monimutkaisempiakin asioita ilman tulkinnanvaraisuutta. Nyt on vain kohtia, joita voi tulkita sopivasti. Aivan kuin "takertuminen" olisi jotain aivan ennen kuulumattoman nerokasta. Kai ihmiset ovat tuhansia vuosia jo tajunneet, että siemenneste naisen vaginaan ammuttuna voi aiheutta raskauden. Näin ollen voisi runoilla esim. kiinnittymisestä, istuttamisesta ... tai takertumisesta. Jne. Ja aivan varmasti 1400 vuotta sitten on ollut tietoa myös keskenmenoista, raskaana olleena kuolleista naisista, joiden sisällä kasvanutta kehittymätöntä sikiötä on tarkasteltu päivänvalossa. Ja niin edelleen ja niin edelleen.
Koraani ei ole mitään muuta kuin aikanaan koottu kirja sen aikaisia uskonollisia & ideologisia kirjoituksia, joilla vahvistettiin Muhammadin ajamaa ideologiaa. Jumalalla on kiva perustella kaikki, koska jälkikäteen tosiuskovaiset aina löytävät selityksen, uskovat miten se ja se kohta profetioi sitä ja tätä asiaa tulevaisuudessa. Ja niin edelleen ja niin edelleen. - hshshs
9 Muista, että olet itse minut tehnyt maan savesta!
Nytkö teet minut maan tomuksi jälleen?
10 Sinä vuodatit minut kuin maidon astiaan,
sinä kiinteytit minut muotooni kuin juuston,
11 olet pukenut minut lihaan ja nahkaan,
liittänyt luilla ja jänteillä minut kokoon.
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Job.10.html#o36 - cxmxcmxmc
History of Embryology, in chronological order (from net):
Garbha Upinandas 1416 BC:
the Hindus describing ancient ideas concerning the embryo
"From the conjugation of blood and semen the embryo comes into existence. During the period favorable to conception, after the sexual intercourse, (it) becomes a Kalada (one-day-old embryo). After remaining seven nights it becomes a vesicle. After a fortnight it becomes a sperical mass. After a month it becomes a firm mass"
Bible: Book of Job ca. 1000 BC:
"Your hands formed me and made me - will you now absorb me? Remember that you formed me as if with clay - will you return me to dust? You poured me out like milk, and pulled me together like cheese. You clothed me with skin and flesh, and [inside me] did you interweave bones and sinews." -- Job 10:8-11
Bible: In Psalms 139: 13-16 (c. 500 BC)[b]
139:13 For you formed my inmost being. You knit me together in my mother's womb.
139:14 I will give thanks to you, For I am fearfully and wonderfully made. Your works are wonderful. My soul knows that very well.
139:15 My frame wasn't hidden from you, When I was made in secret, Woven together in the depths of the earth.
139:16 Your eyes saw my body. In your book they were all written, The days that were ordained for me, When as yet there were none of them
[b]Hippocrates 460-370 BC:
1st stage: "Sperm is a product which comes from the whole body of each parent, weak sperm coming from the weak parts, and strong sperm from the strong parts." Section 8, p 321
2nd stage: "The seed (embryo), then, is contained in a membrane ... Moreover, it grows because of its mother's blood, which descends to the womb. For once a woman conceives, she ceases to menstruate..." Section 14, p. 326
3rd stage: "At this stage, with the descent and coagulation of the mother's blood, flesh begins to be formed, with the umbilicus." Section 14, p. 326
4th stage: "As the flesh grows it is formed into distinct members by breath ... The bones grow hard ... moreover they send out branches like a tree ..." Section 17, p. 328
Aristotle 384-322 BC:
"When the material secreted by the female in the uterus has been fixed by the semen of the male [...] the more solid part comes together, the liquid is separated off from it, and as the earthy parts solidify membranes form all around it [...] Some of these are called membranes and others choria[.]" -- Aristotle, De Generatione Animalium, Book II, 739b20-739b30, as per Jonathan Barnes (ed.), The Complete Works of Aristotle, (Princeton, 1985), Vol 1, p. 1148.
"So nature has first designed the two blood vessels from the heart, and from these smaller vessels branch off to the uterus, forming what is called the umbilicus [...] Round these is a skin-like integument, because the weakness of the vessels needs protection and shelter. The vessels join to the uterus like the roots of plants, and through them the embryo receives its nourishment" -- Aristotle, De Generatione Animalium, Book II, 740a28-740a35, as per Barnes, opere citato, p. 1149
Diocles of Carystus 240-180 BC:
"on the ninth day a few points of blood, on the eighteenth beating of the heart, on the twenty-seventh traces of the spinal cord and head"
Galen 129-210 AD:
"let us divide the creation of the foetus overall into four periods of time.
The first is that in which. as is seen both in abortions and in dissection, the form of the semen prevails (Arabic nutfah). At this time, Hippocrates too, the all-marvelous, does not yet call the conformation of the animal a foetus; as we heard just now in the case of semen voided in the sixth day, he still calls it semen. But when it has been filled with blood (Arabic alaqa), and heart, brain and liver are still unarticulated and unshaped yet have by now a certain solidarity and considerable size,
this is the second period; the substance of the foetus has the form of flesh and no longer the form of semen. Accordingly you would find that Hippocrates too no longer calls such a form semen but, as was said, foetus.
The third period follows on this, when, as was said, it is possible to see the three ruling parts clearly and a kind of outline, a silhouette, as it were, of all the other parts (Arabic mudghah). You will see the conformation of the three ruling parts more clearly, that of the parts of the stomach more dimly, and much more still, that of the limbs. Later on they form "twigs", as Hippocrates expressed it, indicating by the term their similarity to branches.
The fourth and final period is at the stage when all the parts in the limbs have been differentiated; and at this part Hippocrates the marvelous no longer calls the foetus an embryo only, but already a child, too when he says that it jerks and moves as an animal now fully formed " -- Corpus Medicorum Graecorum: Galeni de Semine (Galen: On Semen) (Greek text with English trans. Phillip de Lacy, Akademic Verlag, 1992) section I:9:1-10 pp. 92-95, 101
"... The time has come for nature to articulate the organs precisely and to bring all the parts to completion. Thus it caused flesh to grow on and around all the bones, and at the same time ... it made at the ends of the bones ligaments that bind them to each other, and along their entire length it placed around them on all sides thin membranes, called periosteal, on which it caused flesh to grow " -- Corpus Medicorum Graecorum: Galeni de Semine (Galen: On Semen) (Greek text with English trans. Phillip de Lacy, Akademic Verlag, 1992) section I:9:1-10 pp. 92-95, 101
Talmud: Samuel ha-Yehudi 2nd century AD:
The embryo was called peri habbetten (fruit of the body) and develops as
1. golem (formless, rolled-up thing);
2. shefir meruqqam (embroidered foetus - shefir means amniotic sac);
3. 'ubbar (something carried); v'alad (child); v'alad shel qayama (noble or viable child) and
4. ben she-kallu chadashav (child whose months have been completed).
Koran: Muhammed 571-632 AD:
Qu”an 023:13-14:
"And we created man from a portion of clay. Then we made him a drop in a firm place. Then we formed the drop into a clot, then we formed the clot into a morsel, then we formed the morsel into bones, then we clothed the bones with flesh. Then we brought it forth as another creation. Blessed is Allaah, the best of creators." [23:13-14]
Pickthall 23:12-14: Verily We created man from a product of wet earth; Then placed him as a drop (of seed) in a safe lodging; Then fashioned We the drop a clot, then fashioned We the clot a little lump, then fashioned We the little lump bones, then clothed the bones with flesh, and then produced it as another creation. So blessed be Allah, the Best of creators
Qur’an, 022.005:
YUSUFALI: “O mankind! if ye have a doubt about the Resurrection, (consider) that We created you out of dust, then out of sperm, then out of a leech-like clot, then out of a morsel of flesh, partly formed and partly unformed, in order that We may manifest (our power) to you; and We cause whom We will to rest in the wombs for an appointed term, then do We bring you out as babes…”
PICKTHAL: “O mankind! if ye are in doubt concerning the Resurrection, then lo! We have created you from dust, then from a drop of seed, then from a clot, then from a little lump of flesh shapely and shapeless, that We may make (it) clear for you. And We cause what We will to remain in the wombs for an appointed time, and afterward We bring you forth as infants…”
SHAKIR: “O people! if you are in doubt about the raising, then surely We created you from dust, then from a small seed, then from a clot, then from a lump of flesh, complete in make and incomplete, that We may make clear to you; and We cause what We please to stay in the wombs till an appointed time, then We bring you forth as babies…”
These verses refers to, translations differ:
1. Drop: (Believed to be sperm)
2. Clot: (leach, leach-like, clinging thing)
3. Lump: (chewed lump)
4. Bones first then covered with muscles
Comments:
1. The stage referred to as blood clot in Koran: A blood clot does not have any embryonic tissue whatsoever, only red blood cells, fibrin and white blood cells.
Regarding Blood Clot: From:
http://yahooligans.yahoo.com/reference/dictionary/entries/23/b0332300.html
blood clot
NOUN: A semisolid gelatinous mass of coagulated blood that consists of red blood cells, white blood cells, and platelets entrapped in a fibrin network.
Also From: http://www.bartleby.com/cgi-bin/texis/webinator/ahdsearch?search_type=enty&query=blood clot&db=ahd&Submit=Search
1) blood clot. The American Heritage Dictionary of the English Language: Fourth Edition. 2000.
...A semisolid gelatinous mass of coagulated blood that consists of red blood cells, white blood cells, and platelets entrapped in a fibrin network
2. Leech stage referred to in Koran: A leech is dark because it has blood in its gullet. At no stage does the embryo have blood in its gullet, and never is it dark black like a leech. So even if we allow for the most recently introduced new translation adding the Leech into the argument: the Leech is a bag of blood, the faetus is not
3. Muscles are definitely formed before bones.
In conclusion:
There is not a single statement contained in the Qur'an relating to modern embryology that was not well known through direct observation by the ancient Greek and Indian physicians many centuries before the Qur'an was written. Moreover, much of what the Qur'an actually does say about embryology is scientifically inaccurate... - 3.31.1 -3.31.11
Śrīmad Bhāgavatam 3.31.1 -3.31.11
The Personality of Godhead said: Under the supervision of the Supreme Lord and according to the result of his work, the living entity, the soul, is made to enter into the womb of a woman through the particle of male semen to assume a particular type of body.
On the first night, the sperm and ovum mix, and on the fifth night the mixture ferments into a bubble. On the tenth night it develops into a form like a plum, and after that, it gradually turns into a lump of flesh or an egg, as the case may be.
In the course of a month, a head is formed, and at the end of two months the hands, feet and other limbs take shape. By the end of three months, the nails, fingers, toes, body hair, bones and skin appear, as do the organ of generation and the other apertures in the body, namely the eyes, nostrils, ears, mouth and anus.
Within four months from the date of conception, the seven essential ingredients of the body, namely chyle, blood, flesh, fat, bone, marrow and semen, come into existence. At the end of five months, hunger and thirst make themselves felt, and at the end of six months, the fetus, enclosed by the amnion, begins to move on the right side of the abdomen.
Deriving its nutrition from the food and drink taken by the mother, the fetus grows and remains in that abominable residence of stools and urine, which is the breeding place of all kinds of worms.
Bitten again and again all over the body by the hungry worms in the abdomen itself, the child suffers terrible agony because of his tenderness. He thus becomes unconscious moment after moment because of the terrible condition.
Owing to the mother's eating bitter, pungent foodstuffs, or food which is too salty or too sour, the body of the child incessantly suffers pains which are almost intolerable.
Placed within the amnion and covered outside by the intestines, the child remains lying on one side of the abdomen, his head turned towards his belly and his back and neck arched like a bow.
The child thus remains just like a bird in a cage, without freedom of movement. At that time, if the child is fortunate, he can remember all the troubles of his past one hundred births, and he grieves wretchedly. What is the possibility of peace of mind in that condition?
Thus endowed with the development of consciousness from the seventh month after his conception, the child is tossed downward by the airs that press the embryo during the weeks preceding delivery. Like the worms born of the same filthy abdominal cavity, he cannot remain in one place.
The living entity in this frightful condition of life, bound by seven layers of material ingredients, prays with folded hands, appealing to the Lord, who has put him in that condition. [...]
This passage is from some Vedic Scriptures.
I'm not saying it's a miracle .
Many ancient books contain advanced scientific knowledge. Science and tecnology were developed in Greece , India , ancient Egypt ect ect..
And we should not forget the Mayas. - voi aikoja voi tapoja
käypä juttu ihmiselle aina ollut, koska Jumala sanoi ensimmäisille ihmisille, että lisääntykää ja täyttäkää maa! Kuka nyt muuta uskoisi äidin mahassa olevasta pienestä sikiöstä, kuin että kaikkea mitä ihminen on, on sikiökin pienoiskoossa! Ps. 139:13-17 Raamattu sanoo:"Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokon äitini kohdussa. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtin maan syvyyksissä. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut. Mutta kuinka kalliit ovat minulle sinun ajatuksesi, Jumala, kuinka suuri on niitten luku!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83266MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681838Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401539Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751146Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758