Kun voi sanoa itselleen, että on ihastunut johonkin naiseen. Silloin tulen sen myös kertomaan hänelle. Tällä hetkellä kun ei tunnu mikään miltään, ei ole tuntunut pitkiin aikoihin.
Odotan
sitä hetkeä
61545
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
jonkunkanssa johon et ole ihastunut?
Mutta fiilikset ovat olleet nuo ja niinkun sanoin, odotan sitä että tulee tunne kun tuntuu taas joku joltain.
ei ihastunut, kun ei missään tunnu. Ihastuminen voi olla kamalaakin..
ihastuminen on silloin kamalaa,kun se ihastumisen kohde onkin varattu tai ei osoitakaan mitään vastakaikua.
kävi? Kerroitko koskaan hänelle?
Se on yhtä helvettiä. Järki huutaa yhtä ja tunne toista. Kunpa en olisi siihen mieheen koskaan tutustunutkaan. Toivon että ei tarvitsisi enää häntä kohdata ikinä.