Kysyisin vanhoillisilta kuka puhuja on jäänyt erikoisesti mieleen tai olet saanut eniten uskossa kasvamiseen ?
Viime suviseuroissa esiteltiin em. Ville Suutaria, muistaako kukaan minkälainen puhuja hän oli livenä ?
Minulla on sellainen kuva että nykyiset puhujat vanhoillisissa on "samanlaisia" persoonattomia puhujia, tai eivät uskalla laittaa itseänsä peliin, olenkö väärässä ? tämä ajatus tuli kuunnellessa suviseuroja.
Viime suviseuroissa esiteltiin em. Ville Suutaria, muistaako kukaan minkälainen puhuja hän oli livenä ?
Minulla on sellainen kuva että nykyiset puhujat vanhoillisissa on "samanlaisia" persoonattomia puhujia, tai eivät uskalla laittaa itseänsä peliin, olenkö väärässä ? tämä ajatus tuli kuunnellessa suviseuroja.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ville Suutari oli persoonallinen ihminen. Hänestä on jäänyt livenä miellyttävä muisto.
Aika on muuttunut. Mennyttä ei saa takaisin. Ehkä sinäkään et suhtaudu saarnoihin yhtä palavasti kuin aiemmin?
puhujat ovat lähes kaikki kovasti kouluja käyneitä ja opiskelleita. Siitä johtuen useimmat puhuvat yleiskieltä eikä persoonallinen puheenparsi tai murretausta tule enää esiin samalla tavoin kuin "ennen vanhaan".
Nykyisissä puhujissa on merkille pantava seikka se nöyryys, jolla he sanaa julistavat.
Varmaan arkuutta, enkä yhtään ihmettele jos onkin, tosin joittenkin saarnat alkaa jo kuulostamaan kuin suolasta olisi mennyt maku, eivät kaikki saarnat enään vastaa sydämmessä aamenta.
Että pelkäävät enemmän kuulijoita kuin Jumalaa, väärää arkuutta.
Onhan niitä kuulijoita syytäkin pelätä. Mieti nyt itse, mitä siitä seuraa, jos puhuja tulee sanoneeksi jotain mitä osa kuulijoita ei hyväksy.
Ota huomioon että' kuuliat ovat sellainen raati jotta saa kielen pitää ke4skellä suuta.
Minä sen tiedän jos joku, vaikken puhuja olekkaan.
Jos tulee sana väärin, niin siitä alkaa lalamaki jonka loppua voit vain aavistella, onko se syvennetyn kaivon pohja vai helvetti.
Lähinnä, ettei uskalla kuulijoitten tuomion takia julistaa mitä Jumala on antanut puhuttavaksi omalle sydämelle.esimerkiksi kenelle armo kuuluu.
oli hyvin herttainen ainakin vanhana. Muistan lapsuudestani seurat, ja sen, miten hän saarnansa lopuksi käveli sakastiin ja vilkutti seurakunnalle ihanasti monta kertaa kävellessään ja huuteli: "Jumalan rauhaan rakkaat, Jumalan rauhaan rakkaat.".
Pidän itse sellaisista puhujista jotka eivät piiloudu fraasien ja ns kaanaankielen taakse vaan sanovat asiat niin että uskosta osatonkin tai nuoriso ymmärtää mistä on kysymys.
Koska kuolleista ei voi puhua kuin hyvää, niin en puhu mitään!
Anteeksi!
Tehnyt sinulle ilkeyksiään.
Vääryyttä osaa kyllä ihminen tehdä olipa nimi mikä tahansa.
Ja jos ei surastaan itse tee niin kuitenkin osaavat yhtyä tekijöihin ja heitä kannustaa enempi tekemäänkin.
Valitettavaa, seurakunnan puolesta pyydän anteeksi jos tällaista on sattunut esiintymään.
Millä mielellä kyselet? Onko tarkoitus pistää minut hiljaiseksi? Kun synnit on pyydetty anteeksi ja saatu anteeksi, niitä ei saa enää muistella. Siis minun pitäisi olla hiljaa sen jälkeen.
Älä pelkää, minä olen hiljaa! Seurakunta itse tietää puhujansa, ei minun tarvitse selitellä.
Laitoin vain hänet tuohon siksi, kun kyseltiin, kuka puhuja on tehnyt suuren vaikutuksen. Ei ole pakko kertoa, miksi!
Mitkä valtuudet Sinulla on puhua koko seurakunnan puolesta ja ottaa vastaan anteeksiantamus minulta? Ja vielä puhua jos-sanan kanssa. Mikä se sellainen synti on, jos ei tiedä edes pahaa tehneensäkään. Summanmutikassako asioita hoidetaan?
Mutta ensimmäinen anteeksipyyntö henkilökohtaisesti! Se on ainutlaatuista!
Se siitä! Tiedän rajat, mitä voi yleisillä foorumeilla ihmisistä puhua.