On tullut ajatukset siihen vaiheeseen, että se olisi tehtävä. Päätös on vaikea ja oman itsensä tunteminen pelottaa. Tällainenko oikeasti olen? Olen naimisissa miehen kanssa. Aivan ihana mies, jota rakastan. Meillä on kaksi ihanaa lasta. Ja yhteinen koti, johon yhteinen laina. Appivanhemmat ja omat vanhemmat ovat hyvin vanhoillisia. Olen vuosia tuntenut, että elämässäni jokin puuttuu tai jokin on aivan päin mäntyjä. Nyt tiedän, mikä se on. Olen valvonut monet yöt ja tuskaillut tätä asiaa. Onko äidin aika tulla ulos kaapista, vai jatkettava näin lasten ja mieheni takia? Rakastan heitä paljon... todella paljon. Sukuni hylkää minut täysin, sen tiedän. Entä ystäväni? Heistä en vielä tiedä. Olen kertonut asiasta yhdelle ihmiselle. Se helpotti. Haluaisin huutaa asiani koko maailmalle. Kertominen helpotti tuskaa. Haluan elämääni naisen. Luulen, että ei löydy montaa samaan junaan lähtijää, mutta jos jossakin olisi se yksikin, joka tahtoisi kanssani ajatuksia vaihtaa...
Äiti ulos
kaapista...
10945
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ja tule rohkeasti vaan ulos.
Jos ne sun kaverit kääntää sulle selkäsä niin ei mitään oikeita kavereita ole olleetkaan.
Sukulaisille ja varsinkin miehellesi asia voi tulla shokkina ja kestää aikansa ennenkun he sen pystyvät sulttamaan.Tietty lapsetkin voi olla ihmeissään,mutta ei se niiden arvostus ja rakkaus siihen kaadu.
Mieti tarkoin mitä haluat elämältäsi.
Minkä takia sun pitäis esittää jotain mitä et oo ja vaan sen takia ettet pahottaisi muiden mieltä.
Valheessa eläminen vie voimia ja vaan aniharva sen pystyy tekemään.
Äläkä pelkää että yksin jäisit meitä on kuule tuhansia.
Tsemppiä.
on paljon muutakin kuin parisuhde.
Älä tuhoa kaikkea, mitä sinulla on, yhdenkään miehen tai naisen takia.
parempi elää valheessa ja kieltää itsensä?
Empä usko.
mies ja ihanat lapset ole valhetta. Joku nainen on taas pelkkää mielikuvitusta.
Ei ole kysymys itsensä kieltämisestä vaan valinnoista.
ole hajuakaan siitä millaista on esittää jotain mitä ei ole.Se kuule syö ihmistä sisältä niin kauan,että loppupeleissä ei oo enää mitään muuta jäljellä kun pelkkä tyhjyyttä humiseva kuori.
Tiesitkö muuten,että homoksi/lesboksi/biiseksuaaliksi ei kukaan tosta vaan ryhdy.
Sitä on jo kohdusta asti on vaan ajan kysymys millon se itselleen kykenee myöntämään mikäli sitten ei vietä loppuelämäänsä kieltäen itsensä olemasta sitä mitä syvällä sisimmässään on ja vain siksi koska pitäisi miettiä muiden aivoituksia.
mieltä, että aloittajan elämä miehineen ja lapsineen on ollut pelkkää teeskentelyä? Minä sain hänen viestistään toisenlaisen käsityksen.
Saanen sanoa, että omassa elämässäni olisi ollut monenlaisia adoniksia, ja että toisinaan on tehnyt mieli kovastikin jättää arkinen perhe-elämä ja lähteä moisen komistuksen matkaan. Mutta minä olen valinnut perheeni. Nyt vanhemmiten olen siitä kiitollinen.
Rakkauksia tulee ja menee, seksi menettää vähitellen merkityksensä. Perhe säilyy.
Tiedän kaksikin tapausta, jotka ovat hajottaneet perheensä etsiessään seksuaalista identiteettiä. Ja lopputulos on ollut kuitenkin se, että ei sen saman sukupuolen kanssa ollutkaan niin auvoista kuin olisi luullut.
Mutta jos aloittaja on aivan vakuuttunut asiastaan, niin kamalaa kai se on elää noinkin. Ei tarvitse muuta kuin kuvitella itsensä siihen tilanteeseen, että joutuisin menemään joka ilta naisen kanssa samaan petiin ja heräämään sieltä yhdessä. En sitten tiedä, miten aloittaja kokee sukupuolielämän ja muun oman miehensä kanssa? Onko se ällöttävää vai hieman väljähtänyttä? Ääh, olen tosi huono näissä queer-jutuissa...
helvetin upea avioliitto sulla,jos oot sitä mieltä,että rakautta ja seksiä ei tarvita kunhan vaan on se perhe.Taidat luketua niihin ihmisiin,joiden on pakko olla jonku kanssa kun yksin ei osata olla.
Toisekseen minkä ihmeen takia edes kommentoit koko ketjua kun sulla ei ole omakohtasta kokemusta aloittajan tilanteesta,etkä näin ollen voi edes ymmärtää kaapista tulon tärkyttä tai sitä miten vaikeaa se on.
Enempää en edes viitsi noihin sun typeriin viesteihin kommentoida.Uskon,että edes alottaja tietää mistä henelle puhun.
näistä asioista enemmän kokemusta kuin kuvittelet.
Ei minun ole pakko olla kenenkään kanssa. Lapsemme ovat sen sijaan arvostaneet ehjää perhettä.
Kun ihmisellä on lapsia, on omat halut ja himot jätettävä toiselle sijalle.
.. Mä ymmärrän miltä susta voi tuntua. Olen itse bi enkä ikinä miehelleni siitä kertonut. Viimeistään silloin kun aloin odottaa ensimmäistämme päätin että tää on nyt mun perhe ja mulla on ihana mies, jota rakastan ja saa haaveet muusta jäädä. Välillä kuitenkin "haaveilen" sitä että löytäisin jonkun ihanan naisen vierelleni. Mutta en aio lähteä sitä etsimään.. Olen sen verran ujo että ennen kuin tapasin mieheni en uskaltanut mennä juttelemaan muille bi/ tytöille /naisille.. Vaikka tiesinkin muutaman.. Ja olin ihastunut yhteen.. Ja välillä kadunkin sitä etten silloin uskaltanut. Se on iso askel mitä olet ottamassa, mutta mä toivon että sulla on voimia tehdä se.. Etkä sä riko sun perhettä.. Sun lapset on aina sun lapsia, mutta sä et pysty nauttimaan elämästäsi jos et ole sä.. Voimia..!