naapuri lavastaa juttuja joita ei ole tapahtunut ja kaikki uskoo häntä mitä tässä nyt oikein tekisi olen yrittänyt olla välittämättä mutta kun hän puhuu paskaa selkäni takana koko ajan ja pahin oli kun hän valehteli että minä olen pitänyt musiikkia täysillä viikonloppuna vaikken ole ollut viikonloppuna edes kotonaja muut uskoivat. varoitan muita älkää muuttako ainakaan kerrostaloon
rasittava naapuri
paskamaiset naapurit
161379
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mikset mene selvittämään asiaa naapurisi kanssa? Kysyt mikä on ongelman nimi? harvoin ketään turhasta syytellään ja ehkäpä kyseessä on väärinkäsitys/
naapurisi on vain sekopää..
Juu, menepä puhumaan järkeä sekopäälle. Se varmaan muuttuu sillä tavalla ihan normaaliksi ihmiseksi?
kotona? Etpäääää...Ja perjantaista pyysin anteeksi.
Muijallasikn tuntui olevan bipolaarinen mielialahäiriö kun väitit olevan hänen kanssaan kahdestaan. Salli mun nauraa:D:D:D
Ja anteeksi nyt vain,mutta ehkä en ole täysin vielä sitten sulautunut suomalaiseen kulttuuriin. En ymmärrä rahvaan ryyppyjuhlia keskellä yötä. En ole kertakaikkiaan tottunut tuollaiseen.
Ja kyllä, olen ehkä keskimääräistä erilaisempi kuin muut suomalaiset yleensä, mutta ei se musta hullua tee:D:D en ole vaaraksi itselleni enkä muille. Mutta kun kerran on hermonsa johonki ihmiseen menettänyt niin asia ei voi enää muuttaa. Itse olet tätä kerjännyt.
Peräänkuulutan edelleen sitä, että otat myös viikonloppuna naapurit huomioon, minäkin maksan vuokraa. Tiedoksi.
voisi puhua valittavalle naapurille? Häirikkö kun ei tajua itse puhetta, niin on siinä hankala saada aikaiseksi rakentavaa keskustelua kun toinen on pihalla kuin lintulauta.
Käsittäkseni hullu on se häirikkönaapuri, joka huudattaa paskaa stereoistaan minkä ehtii viikonloppusin. Vai olenko väärässä?
1) Laita pullo partavaahtoa pakastearkkuun vuorokaudeksi.
2) Leikkaa pullosta pohja irti peltisaksilla
3) Sujauta jäätynyt lieriö partavaahtoa naapurin postiluukusta kun tiedät hänen olevan parituntia asioilla.
4) Ongelma on ratkaistu.
Vaihtoehtoisesti voit sujauttaa yllärin hänen autonsa raollaan olevasta ikkunasta kuumana kesäpäivänä. Yhden pullon partavaahto riittää passelisti täyttämään keskikokoisen henkilöauton matkustustilan vaahdolla.
1) Laita pullo partavaahtoa pakastearkkuun vuorokaudeksi.
2) Leikkaa pullosta pohja irti peltisaksilla
3) Sujauta jäätynyt lieriö partavaahtoa naapurin postiluukusta kun tiedät hänen olevan parituntia asioilla.
4) Ongelma on ratkaistu.
Vaihtoehtoisesti voit sujauttaa yllärin hänen autonsa raollaan olevasta ikkunasta kuumana kesäpäivänä. Yhden pullon partavaahto riittää passelisti täyttämään keskikokoisen henkilöauton matkustustilan vaahdolla.
kanssa?
älkää muuttako kerrostaloon jos ette kestä pienintäkään mölyä. Totuus on kuitenkin se että kerrostaloissa äänet kuuluvat valitettavan hyvin. Jos esim. vkloppuna ihmiset villiintyy ja soittaa musiikki yms. onko se niin paha asia??
Toki tiedän ihmisiä joilla öykkäröinti menee ihan yli ja toistuvaa juhlintaa ei tarvitse kenenkään kestää! Mutta rajansa myös valituksilla!
paska musiikki soi pikkutunneille saakka. Pistää vituttaa. Se on selvä. Rasittaa noi keskenkasvuset kakarat jotka bilettää kun pääsee kotoa pois muuttaa.
Kyllä se niin on,että jos on pakko bilettää joka viikonloppu muuttakoon omakotitaloon. Jos asuu kerrostalossa on se niin,että toiset otetaan huomioon. PISTE.
Ymmärrän, että joskus pitää bileitä ja ilmoittaa asiallisesti etukäteen ja osaa lopettaa ennen klo 02 niin se on OK, mutta rajansa kaikella.
Itse ottaisin yhteyttä isännöitsijaa ja asunnon omistjaan !
ja homma hoituu.
Joo eihän se melu mitään haittaa jos ei kuule.
Porin kerrostalot eivät ole yhtään sen huonompia kuin muuallakaan. Osaava ja ammattitaitoinen porukka pitää niitä pystyssä ja siten laatu kestää vertailun muiden kaupunkien kanssa !
Perjantaina kuului taasen samaa jumputusta. Onkohan sillä kaijutin lämpöpatteria vasten tai onko ko. henkilö kuuro tai vähä-älyinen. Katsotaan mitä tänään tapahtuu. Maanantaina ainakin menen isänöitsijän juttusille.
Kun eivät tajua olla hiljaa öisin. Täällä asuu ainakin alkuihminen.Ei ymmärrä puhetta.
Tee rikosilmoitus, tuohan on rikos, syyttää perättömästi.
Itselläni myös kokemusta ns. Kyylästä joka valittaa about kaikesta. -Katsotaan ilme uudelleen kun vuokraan asunnon romaneille tai muulle vähemmistöryhmälle..