Moniko muistaa tai tietää . Mikä on ja mitä sillä tehdään . Lausutaan FINFONGARE
Vaikea kysymys ??
Lämminmies
342564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
kuitenkin olisi windfongare? Ilmastointia kun ei ollut, niin asetettiin peltitötterö venttiilistä ulos. Näin saatiin ilmavirtausta hyttiin.
Kun hyteissä ei ollut juurikaan ilmanvaihtoa, ilmastoinnista puhumattakaan, tehtiin pyöreään venttiili-ikkunaan fongari pahvista, pellistä tai kurkkupurkista. Tarkoitus oli semmonen että kun laiva oli kulussa, saatiin ilmavirtaus suunnattua koppiin sisälle.
Täkillä oli käännettävät raakitorvet joilla saatiin jonkinlainen painovoimailmanvaihto aikaiseksi. Kun toinen käännettiin tuuleen ja toinen siitä poispäin,syntyi paine-ero joka pani myös ilman liikkeelle.
Näinhän se oli, Mälikkälän kurkkupurkki oli jämpti venttiiliin. Ei nykyajan nuoret olisi päivääkään niissä oloissa, kun ei ollut puhettakaan ilmastoinnista ja oikein kuumana yönä nukuttiin paattitäkillä.
Heh, eihän me nuoret noista ajoista mitään ymmärretä. Lasken itsenikin nuoreksi, kun tuolla alempana todettiin minun olevan liian nuori ymmärtämään tasavirtalaivoja. Jo vaan kevensi askelta. Muistelen että useimmissa seilaamissani paateissa oli "kylmäilma" vaan eri asia toimiko se vai ei. Kyllä radiohytissäkin tarkeni, kun laitteet (ja lähetin) oli päällä, ja viilennystä ei tullut. Yöllä oli yksi pieni helpotus kostuttaa lakana (vedellä:-) ja sen alla saattoi olla jonkun aikaa "vilpoista".
Kun messissä ei ollut Jääkaappia .
Kun messiin ei tullut eikä mennyt vesi
Kun ei ollut sähköä jälkeen klo 2000 jälkeen , satamassa
Tuli sitä joskus merivettä venttiilin täydeltä.
Moisissa laivoissa seilannut. Kun aina kehutte, että silloin aikoinaan oli aloitekykyisempää porukkaa, niin kai messiin/byssaan olisi saatu ihan omalla porukalla letkut/putket ja pumput tulo/menovesiä varten. On niitä satamia/kaupunkeja vieläkin paljon maailmassa, joissa ei sähköä iltasella saada. Kun sähkövalo loppuu, niin taskulamppu, karbidilyhty tai päre avuksi. Jos ei noita löydy, niin käsikopelolla, eikös silloinkin tussu jostain löytynyt, vaikka ankeita aikoja elettiin. No joo, huumoriani ei kukaan yleensä ymmärrä...
Mutta tämä seuraava onkin se vaikee .
Kerro miten höyryllä saadaan kylmää .
Siihen ei kuulu h- konetta.
Kyllä sieltä valillä tuli myös merivettäkin tuutin täydeltä
Esitä nyt vähän vaikeampia kysymyksiä, kaikkihan tietävät, että kaasun paineenlasku alentaa lämpötilaa, kaasu voi olla höyryä tai esin, paineilmaa.
Miten HÖYRYLLÄ saadaan hytit jäähtymään ??
Ketä se nooakinaikainen nippelitekniikka kiinnostaa, koska nykyisillä systeemeillä saadaan ilmastointi hoidettua tehokkaammin, kuin höyryllä.Höyryä on käytetty, koska sitä oli saatavilla höyrylaivoissa. Et tainnut itse lukea tarkkaan tekstiä, kaasun paineenlasku alentaa myös lämpötilaa.Periaate on sama kuin nykyisissäkin laitoksissa.
Tosin runko oli niin suuri jota Suomessa ei voitu rakentaa . Moottori kylläkin , samoin erikoinen tekniikka . Saimme maailmalla huomiota.
Höyrykattila oli todella erikoinen. Samalla nimellä rakennetaan edelleen H- kattiloita keskisuomessa . Olin viikko 10 2008 toteamassa toimituksen .
Mitä oikein höpiset? Kuinka isosta laivanrungosta puhut?Miten se liittyy kylmäntekemiseen höyryllä?Ei sillä höyrysysteemillä mitään pakastehuonetta jäähdytetä, höyrynlämpötila o,o2bar paineessa noin 17°C.
Kun muuta fångaria ei ollut niin tyhjä case teki tehtävänsä ja sen päällee märkä paita tai muu rääsy niin oli vähän (lue VÄHÄN) vilposempaa.
Kun näin tuon" hökötyksen" kysyin siinä oli 1 , 2 , ja 3 masu . Miten se toimii , sanottiin no sitten kun otetaan käyttöön näytetään. Tuo ei minulle kelvannut pyysin teoriaa Ei sitä kukaan tiennyt .
Niinpä otin selvää .
Vesi kiehuu alhisessa paineessa kun se kiehuu eikä saa lämpöä mistään niin veden lämpö joutuu laskemaan, sitä sitten käytetään jäähdytykseen .
Luulempa , että Helsingin Energia ottaa tuon " HÖLMÖILYN " käyttöön
Ilmarin laivoissaha niitä oli (jokaisessa)
Kysyjä lienee niitä vanhanajan merimiehiä, joilla oli kielitaitoa sen verran, että pystyi kaljan kapakassaa tilaamaan.
Tuskin tuolla ilmaisukyvyllä pystyi edes siihen, vaan tarvitsi tulkkia
näin sevain on.
En vaan ymmärrä kun minun ilmaisu tuottaa ymmärtämisvaikeuksia .
Olen monasti todennut . Jos ei ole mitään sanottavaa on sama kuikanonella kielellä sen sanoo.
Tuli iso telakointi Singaporiin Toinen Ciffi sanoi tulevansa myös sinne , sanoin Hyvä voitkin Poosata Telakanmiehet konehuoneessa kun hallitset tuon kielen , minä hoidan omatmiehet .
Hän sanoi en minä sitätarkoita , sanoin MITÄ SIELLÄ sitten teet . Miestä ei telakoinnissa näkynyt .
Hän hallitsi kielen muttei hommia.
Olet varmaan ollutkin ammattimies, ainakin omasta mielestäsi, mutta vaikka kuinka hyvin osaisi oman ammattinsa, niin ei se takaa, että osaa esittää asiansa ymmärrettävästi muille.
Voi tätä Insinöörien yhteiskuntaa . Olenkin sanonut olen mikä vaan kunhan ette sano minua Insinööriksi .
Rautalanka on joskus loppunut.
Niist voisi joskus kirjoittaa.
Yhden voisin .Kun läksin taasen merelle , oltuani maissa 18 v . Tilalleni otettiin Insinööri ja konemestari . Insinööri sai lemput 1 v kuluttua , samoin konemestari häipyi johonkin .
Kaikki kirjalliset esitykset minulla aina on ollue Sihteeri käytettävissä .
Tapasin tuossa juuri yhden joka muisteli kirjeenvaitoani Ranskaan ( en muistanut)
Lähettäessäsi viestejä tai anna sihteerin katsoa.Muuten mielenkiintoisia juttuja,ei pahalla.
kielitaidosta ollu kysymys? sun täytyy olla äärettömän tärkee vaimolles terveisiä jos hän on nainen
siitä kuka on yli tärkee? vai luuletteks te nulikat et ennen ei seilattu valtamerien takana aika vaan soi sen meille kielitaito ei ollu 10 mut me vaan oltiin siellä ja te hki-tukholma linjalla säälittävää mutta kyllä meillä riittää ymmärrystä ja sääliä teille ``kieli-ilmaisu taitoisille?
sellainen kymmenen kaverin porukka mais jokainen osas sanan tai pari kieliä,hyvin pärjättiin.
teatterikorkeakoulua (voi herrajumala mikä sanahirvitys)siellähän sä oppisit ilmaisutaitoa sen mikä sen nimi nyt oli?opastuksella! ja sit jos joskus saat jobin laivaan ja siellä merimiehiä ni älä puhu mitään ilmaisutaidoista!
Olin heittänyt vanhan matkalaukkuni Tyyneenmereen ,ilmoitin ciffille menen ostamaan laukun , tinkiminen oli toivotonta .
Ajattelin kun lähden niin eiköhän huomaa olevani tosissani , eipä tullut perään laukku jäi ostama.
Huomenna menin uudelleen ja maksoin hinnan mitä pyydettiin . Kyseessä oli erikoislaukku , maailmankattava takuu . Takuulappua sitten kun täytettiin ja tuli ilmi minun kansallisuus .Hän oli luulut minua Jenkiksi ja joudun siitä maksamaan kovan hinnan .
Enään ei harmita niinpaljoa mulla hyvä laukku joita nykyisin saa myös Suomesta .
Voivaan kysyä kumpi osani mitäkin kieltä ??
Mikä helvetin kirjailijanurkka tämä keskustelupalsta on?
Ihmeellistä narinaa oikeinkirjoituksesta. Jos tuottaa vaikeuksia ymmärtää, kahlaa vain eteenpäin ja jättää lukematta eikä pilaa turhan asian vuoksi päiväänsä.
Joku sivistyneeksi leimautunut ihmettelee miten lämminmies on tullut ymmärretyksi työssään. Olen nähnyt laivoissa konemestareita jotka osaavat ja vastaavasti niitä jotka ovat osaavinaan. Useimmin nämä osaavinaan olevat luulevat itsestään liikaa ja ammattiosaaminen on vähäisempää. Näin se on. Nytkin vaikuttaa asia tutulta kun lukee näitä kirjoitusarvosteluja.
Tällä palstalla pitää kirjoittaa vapaasti ja omalla tavallaan. Kyllä asiat tulee ymmärretyksi ja mukaan tulee kiva persoonallinen vivahde.
Joten, saivartekijat vittuun ja lämminmies, jatka vain kirjoittelujasi niitä on kiva lukea.
Arvostelijoille, Lipposta mukaellen, nahkurin turkkipelleillä tavataan!
Koska arvostelu on kielletty? Elämme maassa , jossa on sananvapaus. Usko minun puolestani satuja, olet vielä niin nuori. Aikanaan, elämänkokemuksen myötä, huomaat mikä on totta ja mikä tarinaa. Jos tuo lämminmies on tosiaan työssään ollut ilmaisultaan noin lapsellinen, niin ihmetellä täytyy, miten työt on hoidettu.
Lämminmies kirjoittaa vaan tunnetulla merkillä , kyllä lukutaitoisen pitäisi jo huomata kannattaako lukeane .
En vaivaudu lukemaan jos jo etukäteen tiedän ,JOUDUN OPASTAMAAN KIRJOITTAJAA JOTTA HÄN KIRJOITTAISI MINUN MIELEEN.
Ajattelin ehdottaa pois ne lukijat jotka ei ole ylittäneet linjaa.
Muutinkin mieleni ja ehdotankin LÄMMINMIEHEN lukemisrajaksi vaan ne jotka on ylittäneet linjan LENTÄEN . Ja minävuonna ensiylitys , riittää kymmenluku ( minulla 1950 luku)
Koita nyt vaan ylittää se linja laivalla, ei lentäminen kuulu tänne. Itse ylitin päiväntasaajan ensimmäisen kerran 60-luvulla, viimeksi 80-luvulla.
Erehdyt kun sanot minua nuoreksi, olen jo yli kuusikymppinen ukko.
Tarkoitan kirjoituksillani sitä, että sinun tulisi suhtautua täällä kerrottaviin tarinoihin hieman keveämmin. Tämähän on vapaata, leikkimielistä keskustelua, jorinaa, paskanjauhantaa...
Lue jutut ja ota ne rennosti, elä pilaa suotta päivääsi jos joku ei mielestäsi osaa riittävästi ilmaista itseään. Ei kirjoittajalla ole tarkoitus loukata ketään, varsinkaan sinua. Sinä sen sijaan suutut ja pyrit loukkaamaan kirjoittajaa.
Jos et usko juttuihin ja sen vuoksi poltat päreesi, ehdotan, että jätät lukematta. Näitähän ei ole pakko lukea eikä ottaa kantaa.
Annetaan kaikille oikeus kirjoittaa ja kertoa tarninansa samoilla oikeuksilla joita pidämme itsellemme kuuluvina. Jättäkäämme henkilökohtaiset ja loukkaavat arvostelut pois, saamme päivästämme parempia.
Lämminmies, anna palaa vaan, minä ainakin pidän jutuistasi.
terv. opis