Hei!
Olen 20vuotias nuori nainen ja ongelma on vanhemmissani, eniten äidissäni.
Asun kylläkin vielä kotona, koska elän säästeliäästi, ajalle jälkeen nykyisen opiskelupaikan.
Olen seurustellut noin kuukauden ajan nyt todella mukavan pojan kanssa, mutta äitini jaksoi syyttää, että hänessä on jotain epäilyttävää. Tämä poika on minulle avoin, kertonut kaiken. Äitini syyttää minua sinisilmäiseksi, että uskon kaiken mitä tämä poika sanoo. Eihän suhteesta mitään tule, jos ei pysty toiseen luottamaan.
Äitini keksi jo tempun, että tapaisin hänen ystävättärensä pojan ensi kesänä. Lieneekö tämä jokin yritys saada minut eroon pojasta. Tein sentään selväksi, ettei minua kiinnosta.
Olen jo täysi-ikäinen, vastuussa valinnoistani ja tekemisistäni. Hän ei aivan vaikuta ymmärtävän tätä, vaan on kuin päättäisi asioistani edelleen, kuin olisin vielä 8vuotias.
Hän itse sanoi jo raivopäissään että olen jo aikuinen, mutta järkeä pitäisi olla.
En tiedä mitä teen, jotta tilanne rauhoittuisi. Poika kertoi vielä heidän ollessaan väleissä myös jotain elämästään, mutta äitini ei enää halua nähdäkään häntä, anna tulla edes tänne.
Eniten saan pelätä (jospa sentään turhaan) että lähtiessäni pojan luo, ovi laitetaan lukkoon, jolloin en pääse lähtemään. Tai tekee jotain muuta.
Saatan kyllä nyt ylireagoida, mutta häneltä voi odottaa mitä vain.
Totta kai, kun aikaa kuluu ja vanhempani huomaavat, kuinka tosissani olen tämän minua pari vuotta vanhemman pojan suhteen, he siitä rauhoittuvat. Kaikki ei tapahdu "kaikki tänne heti nyt"- periaatteella, vaan siihen menee aikaa, että he alkavat sopeutua.
Psyykkeeni kai kärsii tästä, kun saan jo miettiä, ettei minua päästetä pojan luokse, vaikka oma on valintani, missä seurassa olen.
Voisiko joku neuvoa ja antaa vinkkejä kun oma ajatus ei ole enää aivan kirkas syytösten sun muun takia :(
Kiitos kovasti!!
Olen 20vuotias nuori nainen ja ongelma on vanhemmissani, eniten äidissäni.
Asun kylläkin vielä kotona, koska elän säästeliäästi, ajalle jälkeen nykyisen opiskelupaikan.
Olen seurustellut noin kuukauden ajan nyt todella mukavan pojan kanssa, mutta äitini jaksoi syyttää, että hänessä on jotain epäilyttävää. Tämä poika on minulle avoin, kertonut kaiken. Äitini syyttää minua sinisilmäiseksi, että uskon kaiken mitä tämä poika sanoo. Eihän suhteesta mitään tule, jos ei pysty toiseen luottamaan.
Äitini keksi jo tempun, että tapaisin hänen ystävättärensä pojan ensi kesänä. Lieneekö tämä jokin yritys saada minut eroon pojasta. Tein sentään selväksi, ettei minua kiinnosta.
Olen jo täysi-ikäinen, vastuussa valinnoistani ja tekemisistäni. Hän ei aivan vaikuta ymmärtävän tätä, vaan on kuin päättäisi asioistani edelleen, kuin olisin vielä 8vuotias.
Hän itse sanoi jo raivopäissään että olen jo aikuinen, mutta järkeä pitäisi olla.
En tiedä mitä teen, jotta tilanne rauhoittuisi. Poika kertoi vielä heidän ollessaan väleissä myös jotain elämästään, mutta äitini ei enää halua nähdäkään häntä, anna tulla edes tänne.
Eniten saan pelätä (jospa sentään turhaan) että lähtiessäni pojan luo, ovi laitetaan lukkoon, jolloin en pääse lähtemään. Tai tekee jotain muuta.
Saatan kyllä nyt ylireagoida, mutta häneltä voi odottaa mitä vain.
Totta kai, kun aikaa kuluu ja vanhempani huomaavat, kuinka tosissani olen tämän minua pari vuotta vanhemman pojan suhteen, he siitä rauhoittuvat. Kaikki ei tapahdu "kaikki tänne heti nyt"- periaatteella, vaan siihen menee aikaa, että he alkavat sopeutua.
Psyykkeeni kai kärsii tästä, kun saan jo miettiä, ettei minua päästetä pojan luokse, vaikka oma on valintani, missä seurassa olen.
Voisiko joku neuvoa ja antaa vinkkejä kun oma ajatus ei ole enää aivan kirkas syytösten sun muun takia :(
Kiitos kovasti!!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Moni vakavassa suhteessa oleva ei ole saanut toddellakaan heti vanhempiensa hyväksyntää.
Voit aina lähteä hänen luokseen.
Ei sinua voida estää.
Kun kyse on rakkaudesta niin se voittaa.
Äitisi vielä tulee toisiin ajatuksiin.
Ei ehkä pian mutta vielä kerran.
olen myös 20v neitokainen ja äidilläni ja varsinkin isoäidilläni on joku salaliitto avopuolisoani kohtaan. eivät ne nyt estä minua tapaamasta häntä tai mitään tuollaista, mutta joka kerta jos muruni sattuu vahingossa olemaan mukanani kylässä niin hän joutuu kolmannen asteen kuulusteluun ja vittuilun ja vitsien kohteeksi. ihme ja kumma kun ei enää porukoillani käy... ja kun menen yksin kylään ni sieltä tulee että "missä sinu ihana miehes on" ja pirullinen virne päälle. en pääse pois ilman saarnaa kuinka minun pitäis jättää hänet, että hän on lapsellinen paskiainen ja plaa plaa. minä sanon siinä vaiheessa että haista vittu ja lähden menemää. äidilläni ei ole varaa valittaa minulle edes hiusten väristä koska on itte kokeillu kaikki kaljamahat ja ojanpohjat. mummua nyt kunnioitan mutta koska odotan myös hänen kunnioitustaan en aio sulattaa hänen sanomisiaan. hän on silti valittanut aina äidillenikin kaikesta joten ei tää ole ainoastaan mun ongelma. mutta kun rouva ei tajua että jos mulle sanotaan että älä tee ni minä kyllä teen sitten varmasti. aina tarvii olla vähän rebel :) koita kestää ja tao äippäsi päähän että ymmärrät että hän varmasti yrittää vain sinun parastasi mutta sun täytyy elää oma elämäsi mihin kuuluu myös mahdolliset virheet. tuskin hän vittumaisuuttaan mäkättää jätkästäsi
Kumma kyllä tänään on ollut rauhallista. Kun kerroin poikaystäväni lomanvietto aikeista, hän vain hymähti ja oli vakavana.
Asutko sinä kotona vielä vai jo yksin?
Asun kotona, mutta etsin töitä parhaillaan, jotta pääsisin muuttamaan. Tiedä sitten onko niin tarpeeksi varoja, että vuodessa onnistuisi.
Ihan ensimmäinen syy tähän on se, että täytyy itsenäistyä. Toissijainen seikka on tämä tilanne.
En tosin ymmärrä, kuinka nyt onkin rauhallisempaa. Ehkä äitini ajatukset alkavat muuttua, hän ei voi vaikuttaa elämääni ja seuraani, koska päätän siitä. Ehkä hän alkaa jo ymmärtää, että teen virheeni jos teen ja opin niistä.
Odotan kyllä kauhulla milloin tulee taas loukkauksia ja syytöksiä.
Mietin kyllä jo aivan ulkopuolisen apua, ehkä se kuitenkin on tarpeen.
Koska:
Äitini ei luota minuun (hän omi jopa pankissa asiointikorttini itselleen, äitini siis> luulo että rahat nostan) toistaa ettei minuun voi luottaa.
Hän ei luota poikaystävääni. Hän uskoo, että siitä paljastuu tulevaisuudessa jotain pahaa, tunkee mieleeni vaikka mitä ajatuksia jne.
Hän ei anna poikaystäväni käydä täällä enää, ei halua nähdä.
Tähän tarvitaan apua. En selviä yksin.
Kiitos vastauksistanne!!
Mitäs raahaat sitä jätkää sinne? Painu sinä sen jätkän luo, jos niin pilluasi kutittaa!
Muuta pois sieltä, niin saa sun äiti elää kaikessa rauhassa, ettei sen tartte omassa himassaan katella kaikenmaailman jätkiä.
olet täysi ikäinen ja näin ollen päätät sinä itse.Äitisi ei voi sua kahlita...tai muutakaan .Sano sille ,että muutat kundin luo jos toi ei lopu.Ja pysy vahvana..harvoin oma mielipide ja vanhemmat, osuu yksiin kun on kyse kumppanista.Siinä on vähän mustasukkasuuttakin.Mutta sinä päätät.Älä anna äitis pompottaa.
Sun pitää totella sun äitiä. Niin kauan kuin asut kotona sä oot lapsi ja sä oot sen lapsi ja niin se määrää sua.
Hei taas!
Ajattelin päivittää tilannetta, jos teiltä löytyisi neuvoa.
Pitkän ajan päästä tänään alkoi taas puheet äidiltäni: "Et ole enää kyllä missään tekemisissä sen kanssa." Lopulta kuitenkin sain kuulla: "Ei tarvitse sitten lopulta tulla minulle itkemään"
Eli tämä oli kai jo etenemistä hieman parempaan..?
Hän kai antaa jo olla. Vaikka rasittaa kyllä, jos kuulen vielä jotain?
Hän sanoo poikaystävästäni eri haukkumanimillä silloin tällöin.
Pitkän aikaa se kyllä oli sitä, että poikaystäväni on pistänyt mieleeni kaikkia ajatuksia, josta olen puhunut
(Itsenäistyminen, rikosten tekeminen) vaikka olin oivaltanut nämä itse, poikaystävälläni ei ole tähän mitään tekemistä.
Tunnen, etten ole aivan kunnossa tämän kaiken syytösten ja loukkausten takia (kohdistuu myös minuun)
Äitini ei kuitenkaan luota minuun eikä poikaystävääni.
Olisihan se mukava, että hän voisi tulla toimeen poikaystäväni kanssa. Vaikka ehkä antaakin nyt asian olla (en tosin ole tästä aivan varma)
Ongelma vain on siinä, että hän ajattelee poikaystäväni olevan joku epärehellinen.
Äitini syyttää minua sinisilmäiseksi. Eihän seurustelusta mitään tule, jos ei toiseen voi luottaa. Ja kyllä tällä nuorella naisella on järki päässä.
Mutta mitähän voisin asialle tehdä, jos taas tuleekin jotain.
Olen henkisesti jo niin lujilla, etten osaa sanoa takaisin mitään :/
Eikä hän uskokaan vaikka tosissani jotain sanoisin.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että nämä puheet ovat vaihtelevia. Milloin hän haukkuu poikaystävääni, milloin puhuu että minun ei pidä enää olla missään tekemisissä.
Joskus jopa tuntuu, että hänellä on nyt taustalla jotain muuta (Ehkä kriisi itsenäistymisestäni?) kuin tämä poikaystäväni.
Jos joku voisi auttaa..
olet tosi outo!!!!!!!! ämmä
Väität olevasi 20-vuotias,mutta vaikutat tämän sairaalloisen "POIKAYSTÄVÄ"keskustelun perusteella 15-vuotiaalta.Kunnioita isääsi ja äitiäsi sanoo katekismuksen neljäs käsky.Äitisi on varmaan fiksu ja paljon erilaisia ihmisiä tavannut ja ehkä hänellä on ns.synnynnäinen psykologinen kyky nähdä ihmisten "lävitse",heidän sielunsa syvimpiin syövereihin.Ehkä tässä sinun "poikaystävässä" on todellakin jotain vilpillistä ja epäilyttävää,jota sinä et nyt "huumautuneena" näe.Ja taidat vielä henkisellä tasolla roikkua siinä edellisessä "boy.
frendissä".Minä sinuna jättäisin välittömästi kaikki urospuoliset tyypit pois mielästäni ja keskittyisin lukion loppuun viemiseen ja hyviin harrastuksiin.Sen jälkeen hankkisin kunnollisen ammatin ja vasta sitten alkaisin katsella kunnollista,vapaata,rehellistä,hyvätapaista ikäistäni nuorta miestä tosimielessä.Oletko ollut sukupuoliyhdeydessä,siis -yhdynnässä- tämän oudon tyypin kanssa? TOIVON SYDÄMESTÄNI,ETTET AJAUDU NÄIN ALHAISIIN TEKOIHIN TÄLLAISEN,HIEMAN EPÄMÄÄRÄISEN TYYPIN KANSSA,SAAT VIELÄ "KUOLEMANTAUDIN",ESM.AIDSIN.Rukoilen puolestasi joka ilta,että silmäsi aukenisivat näkemään totuuden ja oppisit erottamaan hyvän ja pahan,oikean ja väärän.Kunhan pahin"huuma" on ohi,kiität vielä näistä elämänohjeista.
Satutkos sinä itse olemaan tuon tytsyn äiti, kun noin haastat? Saatanan idiootti, itse vaikutat seistemänvuotiaalta kun et näköjään osaa erottaa oikeaa väärästä.
Hei!
Mulla on kotona samanlainen tilanne. Äiti on ekasta kerrasta asti katsellut poikaystävääni nenänvartta pitkin, ja koska poikaystäväni sattuu olemaan ihminen jonka on vaikea puhua uusille ihmisille ja ahdistavissa tilanteissa hän pakenee uneen, otti äiti tän loukkauksena ja et "se ei edes yrittäny puhua tai tutustua", vaikka oikeasti hän yritti kovasti aina kun olin paikalla (sai siitä rohkeutta). Sitten taas kun hän puhui, niin äiti sanoi "hän pitää itseään meidän yläpuolella, et se olis jotenki parempi ku me", vaik asia ei todellakaan ole näin.
Nyt saan kuulla myös sitä, että oon sinisilmänen ja että mun mies vaan valehtelee mulle ja... kaiken näköisiä haukkumisia saan kuulla, enemmänkin poikaystävääni kohtaan mutta myös itseäni kohtaan. Toisaalta välini äitiin on todella hyvät, mutta heti kun tulee poikaystäväni puheeksi, se päätyy aina siihen että itken.
Äitini sanojen takia olen miettinyt myös useasti eroa, vaikka mieheni kohteleekin minua kuin kuningatarta. Äiti myös syyttää miestäni kaikesta mikä menee pieleen elämässäni. Minulla oli nyt ylioppilaskirjoitukset ja se oli todella stressaavaa aikaa, itkin päivittäin ja sain rentouduttua vain poikaystäväni kanssa viikonloppuisin. Äiti ei usko tätä, vaan sanoo, että itkuni johtui poikaystävästäni, ja että hän on nyt vasta lopettanut itkettämiseni (itkukohtaukseni kun loppuivat heti kun ylioppilaskirjoituksenikin).
Meillä tilanne ratkesi sillä, että totesimme ettemme enää vain puhu poikaystävästäni. Ei se ole lopullinen ratkaisu, mutta auttaa ensihätään. Uskon myös, että kun äitini näkee miten onnelliseksi poikaystäväni minut tekee, tajuaa hän olleensa väärässä. Enkä usko että äitini itsekään tietää mitä mieltä hän tosissaan on, koska kun olen joskus soittanut itkien, että tuntuu etten enää jaksa ja haluan erota, niin hän on ollut että "mieti nyt vielä, nuku yön yli" tai kun meillä oli paha riita poikaystäväni kanssa, niin ensin äiti haukkui poikaystävääni, mutta sen jälkeen hän otti minut syliin ja oli että "kyllä se siitä, kyllä te vielä sovitte, kohta kaikki on taas hyvin". Tuskin hän tekisi niin, jos vihaisi sydämensä pohjasta poikaystävääni...
Minua kiinnostaa miten tilanne siellä etenee, toivottavasti päivittelet tänne vielä!
Itse en antaisi omien lasten seurustella näitten nykyajan gangstojen ja muitten kovisten kanssa, kun eivät muuta tee kun polttaa, aukoo päätänsä ihmisille ja esittää tosi kovaa. Jotkut jopa ottaa huumeita.
Moni tyttö lähtee sellaisen äijän mukaan (mitä nyt olen nähnyt)
en mäkään antais, enkä ite oo sellaisten mukaan lähteny :)
HÄPEÄ, NARTTU!
Kuinka kehtaat haukkua äitiäsi, joka on paljon vanhempi ja VIISAAMPI kuin sinä!!!
Hän on sinut synnyttänyt kivulla ja tuskalla ja pitäisikö hänen vain katsoa päältä, kun sinä seurustelet jonkun kelvottoman juipin kanssa - olet vain vielä niin tietämätön ja hyväuskoinen ettet näe kyseisen jätkän todellista laatua.
Mutta äitisi näkee!
Jos välttämättä haluat pilata elämäsi, muuta pois ja elä sen jätkäsi kanssa. Kyllä me sitten vähän ajan päästä saadaan lukea sun itkujas ja voivotustas!
Nämä nykyajan juipit ja nartut ovat tosi onnettomia tapauksia, muuta ei niistä voi sanoa!
Haist kuule ite paska! Mitä muuta vanhemmat ees tarttee kui sen että lapsi on onnellinen? Ois eri asia jos tää henkilö vetää huumeita 24/7h asuu mielisairaalassa polttaa ja on alkoholia ongelmia. Mutta ei näytä olevan? Joten miksi sitä nyt täytyy alkaa heti syyttämään. Ei kaikki ole juippeja hulluja alkoholisteja yms. Ja on myös yhtä törkeää haukkua jotakuta tuntematonta nartuksi. Tunnetko sä edes tota ihmistä tuolla ruuduntakana?
Ööh... Asiallinen Rouva? Ettei nyt nimimerkki olis menny vähän väärin, siinä pitäis varmaan lukea et ASIATON. Ja miten äiti, joka ei tunne poikaa, voi sanoa tätä kusipääksi? Äidit on mahtavia, muttei ennustajia tai ajatusten lukijoita. Näinä kuukausina jotka olen pojan kanssa viettänyt, on se todistanut kaikki äitini puheet vääriksi. Yksikään mies ei oo viel kohdellu mua yhtä hyvin ku tää mun nykyinen ja ykskään mies ei oo aidosti rakastanu mua niin paljon ku nykyinen rakastaa. Jos mä saan siipeeni, ni sit saan, mut äidin pitäis tukea mua. Ei tarvii hyväksyä poikaystävää, mut pitäis kuitenkin tukea lastaan päätöksissään eikä hylätä sitä sen takia. Tän mun äiti on onneks tajunnutkin ja alkaa jo hyväksymään miestäni. Antoi jopa sen tulla mun ylppärijuhliin ja näki miten hyvin se siellä käyttäytyi, joten tilanne ei oo enää niin tulehtunut. Että näin.