Kuiva iho

Olen kärsinyt nyt jo viime talvesta, eli siis jostain marraskuusta lähtien todella ärsyttävästä ihovaivasta. Yhtäkkiä alkoi kutina. Ja tietty rupesin sitä ihoa raapimaan. Ajattelin, että noh lähteehän tämä jossakin vaiheessa, mutta iho punoittaa ja läikkiä on. Voiko Atooppinen iho tulla yhtäkkiä? Olen kyllä huomannut, että esim. Vesi voi tehdä mm. punaisia läikkiä vatsaani, jopa kesälläkin.

Vähän aikaa kärsin ja raavin, öisin en saanut unta, kun iho tuntui kun olisi tulessa. Välillä lakanatkin oli verisiä. Voiko atooppinen iho tarttua? Juttelin yhden työkaverini kanssa, ja ilmeni, että hänellä on atooppinen iho. Hän on kärsinyt siitä aika pitkäänkin.

Lopulta menin terveyskeskuslääkärille, ja arvasin, että nämä arvauskeskuilijat antavat vain perusrasvaa reseptiksi, esim Essexiä. Itse olen myös kokeillut antihistamiinia, mm. Histeciä. Ei kyllä hirveästi vaikuta, ja tableteissa lukee, että autolla ajoa ei suositella, koska saattaa ruveta väsyttämään. Itse en tuota ole huomannut, ja viikonloppuisin kun baarissa tulee käytyä, niin vähän ennen otettuna, ei nuo tabletit alkoholin kanssakaan vaikuta, että hahmotuskyky huonontoisi paljon.

Minkäslaisia rasvoja/lääkkeitä te olette käyttäneet kuivaan ihoon?

Onko kellään kokemusta esim. Hampunsiemenöljystä tai helokkiöljytableteista?

Itse ostin niitä, ja mietinkin että kun kyljessä lukee että päivässä yhteensä 4 tablettia, ja rajaa ei saa ylittää. Mutta olen lukenut, että alussa pitäisi syödä enemmän, että paremmin vaikuttaisi. Kumpi näistä pitää paikkansa enemmän?
6432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Talven kuiva ilma ja lämpötila vaihteluvat ovat hyvä kimmoke ihon kuivumiseen ja useinmiten tekevät ihosta atooppisen. Talvella onkin hyvä käyttää hieman ravitsevampia voiteita.

Kuivaan ihon perussääntönä on säännöllinen rasvaaminen vähintään kaksi kertaa päivässä.

Kannattaa ruveta käymään erilaisia rasvoja läpi, ja jos mikään ei tunnu auttavan niin ihotautilääkärille, he tietävät vähän parammin kuin terkkarissa.

Äänestä

taiveihottuma tapettiin helokkiöljyllä (asuu jo omillaa mutta nujertaa edelleen samoin keinoin), otti aina muistaessaa, mutta vain noin pari kapselia päivässä.
Minulla iho kuiva vain raajoista, mutta kasvot ja hiukset jopa rasvaiset. Testasin kuitenkin helokkiöljyä itseenikin, koska apteekinkin rasvat ja kosteusvoiteet aiheuttavat aivan tajutonta kirvelyä kuivilla alueilla. Testiä kesti vain noin viikon (2/pv), sitten se öljy aivan kirjaimellisesti valu ulos päästä. Onneks ei kestäny kuin muutaman päivän.
Eli me todellakin ollaan yksilöitä samankin perheen sisällä.
Nykyään käytän ihon kosteutukseen sekä rasvaisilla, että kuivilla alueilla vain kylmäpuristettua kookosöljyä. Ei ole kirvellyt ja iho ollut kimmoisa ja jotenkin napakka. Kaupanpäälle on tullut jo tästä vähäisestä talviauringosta kevyt rusketus kasvoille :)
Kokeilemalla se henkilökohtaisesti paras "hoito" taitaa löytyä.

Äänestä
  • Vai kylmäpuristettua kookosöljyä. Kuulostaapa mielenkiintoiselta. Saakos sitä ihan tavallisista kaupoista, vai onko se joku erikoistuote?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Vai kylmäpuristettua kookosöljyä. Kuulostaapa mielenkiintoiselta. Saakos sitä ihan tavallisista kaupoista, vai onko se joku erikoistuote?

    isompien kasvukeskusten luontaistuotekaupoista. Täällä metsässä asuessa tilaan sen nettikaupasta. Vitaravinteella taitaa olla halvin. On myöskin melko hyvää esim intialaistyyliin maustetuissa ruoissa

    Äänestä

  • löytyä kirjoitti:

    isompien kasvukeskusten luontaistuotekaupoista. Täällä metsässä asuessa tilaan sen nettikaupasta. Vitaravinteella taitaa olla halvin. On myöskin melko hyvää esim intialaistyyliin maustetuissa ruoissa

    No taidanpa ostaa joskus myöhemmin, kokeilen nyt miten noi kapselit vaikuttaa.

    Äänestä

menee kovin pitkäaikaiseksi, niin kannattaa kysyä iholääkäristä UVB-valohoitoja. Sitä ennen pitäis olla iho kyllä hoidettuna niin, ettei se ole "auki".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Olen kärsinyt nyt jo viime talvesta, eli siis jostain marraskuusta lähtien todella ärsyttävästä ihovaivasta. Yhtäkkiä alkoi kutina. Ja tietty rupesin sitä ihoa raapimaan. Ajattelin, että noh lähteehän tämä jossakin vaiheessa, mutta iho punoittaa ja läikkiä on. Voiko Atooppinen iho tulla yhtäkkiä? Olen kyllä huomannut, että esim. Vesi voi tehdä mm. punaisia läikkiä vatsaani, jopa kesälläkin.

Vähän aikaa kärsin ja raavin, öisin en saanut unta, kun iho tuntui kun olisi tulessa. Välillä lakanatkin oli verisiä. Voiko atooppinen iho tarttua? Juttelin yhden työkaverini kanssa, ja ilmeni, että hänellä on atooppinen iho. Hän on kärsinyt siitä aika pitkäänkin.

Lopulta menin terveyskeskuslääkärille, ja arvasin, että nämä arvauskeskuilijat antavat vain perusrasvaa reseptiksi, esim Essexiä. Itse olen myös kokeillut antihistamiinia, mm. Histeciä. Ei kyllä hirveästi vaikuta, ja tableteissa lukee, että autolla ajoa ei suositella, koska saattaa ruveta väsyttämään. Itse en tuota ole huomannut, ja viikonloppuisin kun baarissa tulee käytyä, niin vähän ennen otettuna, ei nuo tabletit alkoholin kanssakaan vaikuta, että hahmotuskyky huonontoisi paljon.

Minkäslaisia rasvoja/lääkkeitä te olette käyttäneet kuivaan ihoon?

Onko kellään kokemusta esim. Hampunsiemenöljystä tai helokkiöljytableteista?

Itse ostin niitä, ja mietinkin että kun kyljessä lukee että päivässä yhteensä 4 tablettia, ja rajaa ei saa ylittää. Mutta olen lukenut, että alussa pitäisi syödä enemmän, että paremmin vaikuttaisi. Kumpi näistä pitää paikkansa enemmän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu