Rakkauden vuorikiipeilyä

..heti aamutuimaan. Olit niin kovin kolkoksi kuvannut tuon yksin olemisen, että jokainen lukija varmaan toivoo olevansa kaksin, jollei jo ole.

Hienoja sanontoja olet taas löytänyt, joista pidin, niinkuin nyt:
" rakkaus vain hiipuva kaikuva sana
pudotessa tyhjyyteen... "

Entäs sitten ihanat suudelmat lopussa *aaahhhh* ne kruunaavat tämän pohdiskelevan runosi.

Kiitos aamuisesta lukuhetkestä : )

Mä tunnen yhden holtittoman ja poikamaisen typsyn, joka sai jonkin kilahduksen Kebnekaisen jäätikköseinällä raudoissa ja köysissään, ja suostui pienen taivuttelun jälkeen kiipeämään kahden vuoden kuluttua heinäkuussa Mont Blanckille.

Tää typsy kertoi, että huipulle päästyään kehon valtasi kummallinen tunne - sanon kehon, sillä hän ei tuntenut mielensä olleen ollenkaan mukana. Kuvitellaan, että siellä tuntisi jonkinlaisen rauhan tai seesteisyyden, valon ja saavuttamisen riemun, mutta tämä typsy kertoi joutuneensa ensimmäistä kertaa vastakkain hirvittävien kasvojen eteen. Nämä kasvot olivat kasvot avuttomuuden, pienuuden ja kasvot hyytävän kuolemanpelon.

Se ei kuitenkaan ollut - kuulema - musertava kokemus, vaan avaava. Se ei ollut paniikki, vaan jotain muuta. Kuitenkaan sillä ei ollut hänen mukaansa mitään tekemistä minkään maan päällä koetun kanssa.

Onneksi hänen köytensä ovat kestäneet ja saamme nauttia yhä hänen suloisesta seurastaan.

:)

miten löydät aina ja aina vaan uusia alueita
valloittamaan meidät näillä runoillasi. Eilenkös
sitä nyt oltiin huvipuistossa, ja tänään kiipeil-
lään sitten jo vuorilla, wauh.

Sydän näkee kauas. Tuleviin myrskyihin, tunne-
vyöryihin ja siihen, kuinka rakkaus on enää vain
hiipuva, kaikuva sana pudotessaan tyhjyyteen.

En tiedä, luen uudelleen ja uudelleen runoasi.
Jos vuoren huipulla kruunataankin selviytyjät,
niin Sinäkin olet omalla tavallasi
runojen vuorikiipeilijä. Sinua ei kyllä fyysises-
ti täällä kukaan kruunaa, mutta moni varmasti ke-
rallani sellaisen Sinun hiuksillesi laskisi.

Hienoa, hienoa työskentelyä !

Sinun runnallasi jaksan näillä
poluilla ja teillä. Vaikka välillä
on vaikeaa ja Rakkaus tuntuu
astuvan tyhjään. Enkä jaksa
olla se sama Rakkastaja sinulle.

Sama sytyttäjä ja innostaja
yöhösi. Vaikka tiedän, että
kaipaat sitä ja öljyät itsesi
sitä varten. Olet valmis ja katsot
minua naaraan silmin.

Olen silti vierelläsi ja Rakkauteni
on syvällä minussa niinäkin
hetkinä. Kuljen samaa polkua.
Olen vain tänäin romanttisissa
efekteissä ja käsiraudat saa olla.

Ei tänäin sidontaa kultaseni, vaikka
rajuus asuukin sydämessäni. Tänäin
olen seesteinen virta Rakkaani,
huomenna taas nousemme ja
näemme huipulla tähtiä silmissämme.

En päästä sinua helpolla ja kannustan
itseni hurjaan laukkaan ja kupeeni
vaahtoavat. Ja tunnen taas kyntesi ja
hampaasi huulillani. Kuuma huohotuksesi
komentaa huimaan uupumukseen.

Mutta tänäin olen eri polulla ja Rakastan
voimiani keräten sinua.


http://www.youtube.com/watch?v=UD5aSXXEMuI


Kiitos runostasi.

Rakkaus vaatii samaa uskoa
kuin kiipeilijältä, rohkeutta,
mutta myös älyllisyyttä.

Rakkaudessa pitää olla
viisautta ja rohkeutta.

Mutta ei uhkarohkeutta.

Komeaa ja hienoa
Rakkausrunoa sinulta.

Upea tarina ja hienot
säkeet.

Tätä oli nautinto lukea
ja sisäistää.

Todella viihdyttävää tekstiä,
josta nautti.

Kiitos!

T%äällä Alfred makailee
selkullaan ja pahimmat
lemmensairauden oireet
purettu.

Eli edelleen kaksi poikuutensa
säilyttänyttä kollia täällä.

Iloa ja voimia päivääsi.

Olen myöhässä,mutta runo on hieno.Luin sen parikertaa ääneen,saa oikeat painotteet sanoille..
Upealta kuulosti,juuri sellainen ,jonka voi lausua.
Hienoja sanakuvioita,oikeaa tunnelmaa,upea runo.
Siinä on hyviä kysymyksiä.,täyttyykö sydän rakkaudesta,millaista on olla yksin ja miten kaikki voipaa on,kun rakkaan kanssa taivaltaa elämän vuorenseinämää ylös huipulle.Runossa on ihana
loppu,tähtien varistessa kultaansa rakastavaisten ylle..Kiitos,oli mukava lukuhetki ja siinä oli voimaa...No niin,mukavaa,tulevaa iltaa..terveisiä täältä..Iloa t.Irkku

on kaksin, vaikka kiivetäkin, ei ole ihmistä yksin luotu olemaan, Mukavan analyyttinen tämä runosi.

Urhoollinen vuorikiipeilijä tavoittelee runossasi korkeinta huippua ja kun sen saavuttaa, on palkkio oleva ylenpalttinen: sydämentäysi rakkautta.
Yksin kun noilla rakkauden vuorilla kiipeilee, on ilma ohutta eikä kukaan ole varmistamassa.
Mutta kahden...on sentään joku antamassa lisähappea (hmmm...tekohengitystä :-)) ja varmistamassa, että kiinnitykset kestävät.
Pidän tästäkin runostasi, jälleen olet löytänyt uuden tavan käsitellä rakkauden kaipuuta ja täyttyvää toivetta.