Miksi yleensä Aasisan automerkeillä on noin 200kg pienempi painorajoitus vetokoukun massalle kuin euromerkeille? Eihän niillä pysty enään viemään kuin terveiset työmaille sillä jos aveen laittaa keskiverto jarruttoman kärryn ja siihen betonimyllyn niin sementtiä pystyy laittamaan vain kolme säkkiä ettei tule ylikuormaa. Mikä niissä autoissa on se heikoinlenkki jolla niin pieni rajoitus saadaan? Alusta? Runko? Vai jarrut?
Massa
vetokoukussa
47887
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Eroa on vain papereissa. Ei autoissa.
syynä on automaatti-vaihteisto, ei muuta syytä. Näin kerrottiin konttorilla. Samoin jenkit ei eroittele automaatin ja manuaalivaihteiston välisiä eroja perävaunun vetopainoissa.
autojahan aasialaiset ovat. Eivät kestä jarrutuksessa isoa taakkaa. Tinapaperista kyhättyjä romuja.
Tosi pieniä ja heppoisia. Ja sitten heräsit ja otit aivosi narikasta.
Dodge Nitron jarruttoman kärryn paino on 750 kg. Ota aivosi narikasta ja osta länsiauto.
Siinäpä pieni, heikko kaksi tonnia painava auto sinulle jonka aivot taitavatkin olla ihan pysyvästi narikassa.
tiedä että syy on vaihteistossa, ei automaatilla saa vetää painavaa perävaunua, jos et tiedä sitä, euro-autoissakin on automaateissa pienemmät vetopainot, kun manuaalissa. Jos vetää paljon vaunua, niin suositellaan käyttämään isompaa vaihteiston öljynlauhdutinta, ettei laatikko kuumene liikaa. Mutta japanilais autoissa ei ole tämä syynä, vaan korin kestävyys, aiemminhan japanilais autoihin ei saanut mennä edes poraamaan ylimääräisiä massaus reikiä koteloihin, koska korin lujuus heikkeni, näin oli toytan tiedoitteessa joskus, en tiedä onko enää.
Automaatteja käytetään joka automerkissä.
Pystyt parempaankin jos oikein yrität.
mutta Terolle ei tunnu menevän jakeluun.
mutta kaikissa merkeissä automaatilla et saa vetää täyspainoista perävaunua, verrattuna manuaaliin, asian olen kysynyt myös konttorilta. itse selität tietämättömyyttäsi, mutta eihän sinua siitä pidä rangaista, meinaan tyhmyydestäsi. Tämä on faktaa.
se sinun selityksesi sitten on? Kysyin asiasta sekä auto-huollosta, sekä katsastuksesta. tarkista ensin omat tietosi, ennen kun tulet tyhmyyttäsi tänne jakamaan
Joutuiko pitkäksikin aikaa sairaalaan? Pystyykö silti Ferrarin puikkoihin?
Automaatilla ei saa vetää suurta kärryä. Siis automaatilla (esim. jenkit) ei saa vetää kuin 450 kg jarrutonta koska laatikko ei kestä mutta 1500 kg jarrullista saa vetää.
Tämän tyhmempää selitystä en ole koskaan kuullut. Mutta tämän selityksen takana onkin maailman vähiten autoista ymmärtävä Suomi24:n sönkkö!
Kun asia-argumentit menivät suteen niin sitten voidaan keksiä esimerkiksi tällaisia:
-mutta kaikissa merkeissä automaatilla et saa vetää täyspainoista perävaunua, verrattuna manuaaliin, asian olen kysynyt myös konttorilta. itse selität tietämättömyyttäsi, mutta eihän sinua siitä pidä rangaista, meinaan tyhmyydestäsi. Tämä on faktaa.
-se sinun selityksesi sitten on? Kysyin asiasta sekä auto-huollosta, sekä katsastuksesta. tarkista ensin omat tietosi, ennen kun tulet tyhmyyttäsi tänne jakamaan
jarruttaa yhtä hyvin kuin jarrullinen???
Vaan vaihteistosta. Lue ennen kuin kyselet tyhmiä.
vetopainoja. Jarruton kärry ei jarruta.
Ja alkuperäiseen kysymykseen, aasialaisissa autoissa on pienet vetopainot koska kori on heikko.
tiivistyy
Tojotalla vai miksi et ymmärrä kirjoitettua tekstiä? Autoista et ainakaan ymmärrä mitään.
Amerikkalaiset siis rajoittavat peräkärrypainoja automaatin vuoksi. Jos automaatin kestävyys ei pelota, voi tehdä/teettää lujuuslaskelmat katsastuskonttorille ja anoa suurempia kärryn painoja. Näin on tehty, amerikkalaiset antavat pieniä kärryn vetopainoja myös erillisellä rungolla oleville autoille.
Aasialaisten autojen pieni kärryn paino taas johtuu heikosta korista. Toivottavasti meni perille.
Aasialaiset autot tehdään täsmälleen samoin kuin kaikki muutkin autot. Niihin en puutu. Mutta automaattiin kylläkin.
Aiemmin esimerkissä mainittiin Chrysler 300 automaatilla. Sen automaatilla saa vetää 1900kg jarrullista kärryä. Sen se kyllä kestää. Sen sijaan jarruttoman kärryn maksimipaino on 450kg koska automaatti ei kestä yhtään enempää.
Näinhän se menee jos on oikein saatanan tyhmä.
Aasialaiset autot tehdään selvästi heikommin kuin eurooppalaiset. Ne tehdään ohuemmasta pellistä.
Automaatti on jo kerrottu pariin kertaan.
Sinussa tyhmyys tiivistyy uskomattomalla tavalla.
Joskus on viisasta myöntää olleensa täysin väärässä kuten sinä nyt olet. Valheiden jankuttamisella vain nolaat itsesi pahemmin ja pahemmin.
aasialaisautoissa on heikot korit. Jos et asiaa ymmärrä niin ei sille voi mitään. Ainahan voit väittää, että ohut pelti on yhtä lujaa kuin paksu mutta väärässä olet.
Jos olisit käynyt edes ammattikoulun voisit tuntea jotain alkeita materiaali- tai autotekniikasta mutta kun ei niin ei.
aika paljon enemmän. Kerro nyt miten se ohut pelti voi olla yhtä lujaa kuin paksu?
Mutta muuten esitit hyvän kysymyksen. Vasta kun olet tutustunut materiaalitekniikan alkeisiin voit saada selville miten ohuempi aine voi vahvempaa kuin paksu. Voit tietysti mielessäsi aloittaa sillä miten 50 mm styroksi kestää vähemmän taivutusta kuin pala 20 mm lautaa.
On hyvä että olet utelias. Vain siten voit oppia uutta.
aasialaisten autojen pelti on huomattavasti ohuempaa. Autojen pelti on tyypillisesti paksuudeltaan 0.3 - 1.0 mm. Pintapellin myötölujuus on toki kaikilla merkeillä sama (poislukien esim. alumiinikoriset autot) mutta suurlujuusterästen myötö- ja murtolujuuksissa on eroja. Suurlujuusterästä käytetään vain esim. pilareissa ja ovien jäykisteissä. Suurlujuusteräksen kimmomoduli on sama kuin normaalin rakenneteräksenkin, joten muodonmuutos kimmoisella alueella on aivan sama kuin normaalilla rakenneteräkselläkin.
Voit edelleen miettiä miten aasialaisautojen ohuempi pelti voisi kestää yhtä paljon. Ehkä opit vielä joskus jotain.
Sinä kärsit tuosta tyhmyydestäsi koko ikäsi.
tule amispojalta.
manuaalilla saa vetää 1900kg, koska automaatilla jarruttaminkin kuormittaa automaattia. Kerropas sinä sitten viisaampana muu syy tähän jos kerran olet tietävinäsi asiasta.
http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=4500000000001118&posting=22000000042030354
http://www.tuulilasi.fi/uudetautot/?make=009&model=014&car=00901428
Paljonko saikaan vetää automaatilla? Saman 1900kg.
kun näitä hommia on tehnyt yli 20 vuotta työkseen. Corollapojan on ihan turha tulla selittämään mitään kun edes alkeet eivät ole hallussa.
Mutta tämän aloittaneelle pellelle vielä sen verran että olet voinut 20 vuotta ajaa mopolla mutta tietotasosi perusteella et siitä saa edes tulppaa vaihdettua ilman isin apua.
mutta kerro nyt miten saadaan ohuemmalla pellillä yhtä suuri taivutusvastus kuin paksummalla? Muodolla ei voi juuri vaikuttaa koska kaikki haluavat tehdä suuren kontin. Toisaalta suuri jarruttoman kärryn paino on hyvä myyntivaltti joten se käytetään hyväksi niin hyvin kuin mahdollista.
Mitä luultavammin sinulla ei ole vielä edes mopokorttia. Corolla on siis isälläsi.
Kaikki autonvalmistajat käyttävän vastaavia peltejä autoissaan. Tämän perusasian ymmärtää jokainen joka tietää edes yhtään mitään autoista. Kilpailu on niin kovaa että kukaan ei voi poiketa muista jos haluaa menestyä.
Samanpaksuisten peltien tai muototerästen taivutusvastus voi poiketa toisistaan paljonkin riippuen materiaalista. Hanki itsellesi vaikkapa tekniikan taulukkokirja niin voit tutkia taivutusvastuksia jos nyt yleensäkään tiedät mitä taivustusvastus tarkoittaa mitä suuresti epäilen.
Kyllä näkee, että et ymmärrä asiasta höykäsen pöläystä.
"Samanpaksuisten peltien tai muototerästen taivutusvastus voi poiketa toisistaan paljonkin riippuen materiaalista". Sillä teräksen materiaalilla ei ole MITÄÄN vaikutusta taivutusvastukseen. Kaikien teräksien kimmoduli on 210 GPa (käytetään laskennassa, jos ollaan tarkkoja vaihtelee siellä 200-210 GPa:n välillä). On siis aivan sama taivutusvastuksen kannalta onko teräs S355 vai Weldox900.
Sehän on hienoa. Tähän asti asiakkaani ovat vaatineet että teräsrakenteet tehdään materiaalista S355J2G3. Mutta nyt voimmekin tehdä kaiken halvemmasta venäläisestä paskaraudasta. Sinä voit sitten selittää miten se on yhtä vahvaa.
Ei sinulla ole mitään asiakkaita. Jos olisi, niin tietäisit, että materiaalilla ei ole MITÄÄN vaikutusta taivutusvastukseen. Siis styroxin taivutusvastus on sama kuin suurlujuusteräksen. Joko alkaa mennä perille mopopojalle? Ei varmasti vieläkään. Tojota on juuri sopiva auto tekniikasta ymmärtämättömille.
Ethän sinä tietysti ole käynyt edes ammattikoulua kun et ole edes sinne päässyt. Mutta onhan se kierto- ja rippikoulukin hyvä suoritus sinulta jonka ÄO on alle kengännumeron.
Turha soittaa suuta kun et ymmärtänyt asiasta pätkääkään. Materiaalilla ei ole merkitystä taivutusvastukseen ja sinä väität toista, oikein lukevan tekniikan taulukkokirjassa, heh heh.
Materiaalilla on vaikutusta vasta taipumaan, ja sekin on sama kaikilla teräslaaduilla kun pysytään lineaarisella alueella.
Ei kannata väitellä asioista joista ei ymmärrä yhtään mitään.
http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=4500000000001118&posting=22000000042035959
asioista joista et ymmärrä yhtään mitään? Taivutusvastuksesta et ymmärtänyt mitään. Se opetetaan kuitenkin ensimmäisen vuosikurssin ensimmäisen kuukauden aikana. Eli koulusi ovat jääneet käymättä.
Kerro kaksitukisen palkin tukipisteiden paikka kun taipuman on oltava mahdollisimmman pieni? On ainakin helppo tehtävä.
No perskules, sinustahan olisi pitänyt insinööri tulla. Suomalaiset ovat tuhlanneet satoja miljoonia ja tehneet siltoja ynnä muita teräksestä. Jos sinä olisit vastannut niistä projekteista ja tehnyt sillat styroksista joka sinun mukaasi kestää taivutusta yhtä lailla olisi säästynyt miljoonia. Sinusta olisi pitänyt tulla insinööri koska olet noin viisas.
-kauppias vain-
tulikin. Corollapoika on myyvinään terästä asiakkaille eikä tiedä edes alkeita asioista.