keskeytys pe rv 21+6

kuoleman takia.

Itse olisin päätynyt samaan ratkaisuun jos tilanne on vauvan terveyden kannalta ihan selvä, mutta tiedän että tarttisin rauhaa, lepoa, terapiaa ja rauhottavia ja unilääkkeitä ton jälkeen. Mun elimistö on niin herkkä ja ton tyyppiseen asiaan reagoisin tosi herkästi. En yhtään ihmettele jos olen aivan rikki asiasta.
Riekaleina, hajalla jne..

Mulla oli keskenmeno ja sekin oli ihan kamalaa PUHUMATTAKAAN sun kokemasta taakasta, se on ollu ihan liikaa mitä oot joutunu kokemaan.

Tulit kuitenkin raskaaksi joten todennäköisyys että tuut uudelleen raskaaksi on erittäin hyvä. Koita ystävä rakas muistaa se, että mahdollisuutesi saada oma lapsi ovat olemassa ja hyvä että tulit raskaaksi. Tämän lapsen kohdalla vaan kävi hankala tuuri.

Voi myös ajatella niin että äitinä rakastat enkelipoikaasi niin paljon ettet ota häntä tänne maan päälle kärsimään monivammaisena. Mä tekisin ihan saman ratkaisun, vaikka se tuntuu hirveeltä, mutta en voi pakottaa lasta olemaan täällä kehitysvammaisena ja sairaana tms. joten ratkaisusi on oikeutettu. Siihen liittyvä surutyö kannattaa käydä hyvin loppuun. JA MUISTAA ETTÄ TODENNÄKÖISYYS UUSIMISELLE ON HYVIN PIENI. VALTAOSA LAPSISTA SYNTYY NORMAALEINA. Sen ajatteleminen usein helpottaa vaikka shokin keskellä se ei tulekaan ensimmäisenä mieleen.

Voimia sulla ja iso hali!

t. Merja

Otan osaa suuruunne. Mahtaa olla todella kova paikka. Kuitenkin yritä muistaa, että kaikella on tarkoituksensa, vaikka aina ei syitä voikaan ymmärtää.
Voimia ja haleja paljon sinne.

Ihan hirveä uutinen. En sano, että ymmärtäisin teidän tuskanne, koska en oikiasti tiedä sitä tunnetta. Voin kuitenkin sanoa, olevani todella pahoillani ja otan teidän suruunne. Voimia haleja ja kaikkea hyvää, mutta ennenkaikkea toivoa, että on olemassa uusi päivä.

Olen todella pahoillani! Voimia teille oikein paljon. Tiedän henkilökohtaisesti millaista on kokea tuollainen kamala asia.

Vuosi sitten tulin raskaaksi yllättäen, juuri kun olimme aloittamassa hoitoja. Toiveet raskaudesta oli ollut noin 3 vuotta.

Yllättäen olin siis raskaana ja aivan onnen kukkuloilla. Kaikki näytti menevän hyvin, vointi oli hyvä ja elämä kukoisti. Ultrassa selvisi että niskaturvotusta on reippaasti ja menimme istukkatutkimukseen. Tuloksena sieltä se kaikkein kamalin, erittäin vakava/vaikea poikkeavuus.

Tuskallisen päätöksen teimme ja päädyimme keskeytykseen. Päätös ei todellakaan ollut helppo. Olisi ollut todella pieni mahdollisuus, että vauva olisi selvinnyt synnytykseen asti ja jos olisi, niin olisi todennäköisesti kuollut muutaman päivän ikäisenä.

Synnytin pienokaisemme rv 15 kohdilla. Ensin minun vointini oli olosuhteisiin nähden äärettömän hyvä. Itkin kuitenkin varmaan joka päivä. Siirsin surun käsittelyä ja syksyllä se jotenkin kolahti pahemman kerran. Olin aivan hajalla, välillä tuntui etten jaksa enää edes elää. Kauhea sanoa, mutta päätös repi sydäntäni suurella kouralla.

Tiedän että meillä ei ollut muita vaihtoehtoja, näin on minulle useampi ihminen sanonut jälkikäteen. Aina en vaan pystynyt ajattelemaan itse asiaa näin.

Kyyneleet tulee nyttenkin kun tätä kirjoitan, mutta selvitty ollaan. Ihmeen positiivisesti sitä jaksaa tulee suhtautua ja toivoakin vielä löytyy.

tämä on lapsettomuuspalsta

Kirjoittaja on kirjoittanut tälle ja keskenmeno-palstalle aiemmin.

Ollut lapsettomuushoidoissa, mutta lapsi ei ole kehittynyt niin, että hänellä olisi elinmahdollisuuksia, tällaisissa tapauksissa raskaus tulisi luultavasti keskeytymään joka tapauksessa ja vaarantaisi myös äidin hengen, ei siis mikään "normaali" abortti.

Näinkin surullinen voi lopputulos olla, kun on jo ehtinyt iloita pitään lapsettomuuden jälkeen alkaneesta raskaudesta. Voimia alkuperäiselle kirjoittajalle.