Kun menin naimisiin ja tulin raskaaksi, niin katkaisin yhteydet vanhoihin kavereihini. Jostakin kaverista olisin voinut pitää kiinni, mutta halusin jättää taakseni myös kaikki linkit. Tuntui siltä, että uusi elämä alkaa ja halusin nirsommaksi. Halusin jättää kaikki ikävät muistot. Ja halusin vain lapsirakkaita ihmisiä ympärilleni. Sekä sellaisia, jotka osaisivat toivoa minullekin hyvää.
Mutta ei se niin helppoa olekaan ystävystyä jos ei näe PÄIVITTÄIN esim.töissä tai koulussa ihmisiä. Minulla tosin ei aiemminkaan ole ollut kuin muutama kaveri. Tarvitsen aina niin paljon aikaa, että kaverustun jonkun kanssa. Vaikkakin pystyn puhumaan täysin vieraidenkin kanssa, mutta varauksellisen kuoren jättäminen pois vie aikansa. Minun pitää jotenkin tuntea, että kelpaan tylsänäkin.
Joskus näkee iloisia ja avoimia ihmisiä ja silloin tulee kade. Kunpa minäkin osaisin luoda heti ensikättelyssä lämpöistä oloa. Sellaisilla ihmisillä ei voi olla puutetta ystävistä ja auttajista.
Nykyään jos joku minulle juttelee, niin ajattelen, että miksi minulle haluttaisiin edes jutella. Ja etten kelpaa kenellekään kaveriksi, koska olen jättänyt vanhat kaverini ja sitten muut syyt...kuten minulla ei ole ammattia, vaikka olen 26-v(=hävettää). Ja olen sairastanut masennusta sekä paniikkihäiriötä.
"Jos ei ole kavereita, niin ihmisessä täytyy olla jotain vikaa". Niinpä. Mieheni on ainoa ystäväni ja hän hyväksyy minut vikoineni.
Mutta ei se niin helppoa olekaan ystävystyä jos ei näe PÄIVITTÄIN esim.töissä tai koulussa ihmisiä. Minulla tosin ei aiemminkaan ole ollut kuin muutama kaveri. Tarvitsen aina niin paljon aikaa, että kaverustun jonkun kanssa. Vaikkakin pystyn puhumaan täysin vieraidenkin kanssa, mutta varauksellisen kuoren jättäminen pois vie aikansa. Minun pitää jotenkin tuntea, että kelpaan tylsänäkin.
Joskus näkee iloisia ja avoimia ihmisiä ja silloin tulee kade. Kunpa minäkin osaisin luoda heti ensikättelyssä lämpöistä oloa. Sellaisilla ihmisillä ei voi olla puutetta ystävistä ja auttajista.
Nykyään jos joku minulle juttelee, niin ajattelen, että miksi minulle haluttaisiin edes jutella. Ja etten kelpaa kenellekään kaveriksi, koska olen jättänyt vanhat kaverini ja sitten muut syyt...kuten minulla ei ole ammattia, vaikka olen 26-v(=hävettää). Ja olen sairastanut masennusta sekä paniikkihäiriötä.
"Jos ei ole kavereita, niin ihmisessä täytyy olla jotain vikaa". Niinpä. Mieheni on ainoa ystäväni ja hän hyväksyy minut vikoineni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Et sä ole ollenkaan viallinen :)
Täysin normaalilta käytökseltä tuo vaikuttaa, ne suupaltit mielestäni enemmän viallisia ovat, kun heiltä puuttuu "itsesuojeluvaisto" ja heti on suunapäänä kaikille :D
Mitä, jos etsisit jonkun säännöllisen ihmistenparissa olevan harrastuksen?
Esim. järjestötoiminnat voisivat olla hyvä vaihtoehto, koska niissä kokoontuu saman henkisiä ihmisiä.
No joo, en mä viallinen ole. Yön pimeinä tunteina alkaa joskus masentaa. Sitten aamulla taas miettii, että "voi, ei mitähän tuli taas kirjoitettua". Onhan tällasesta tilanteesta selvitty ennenkin ja ajan kanssa tästäkin. En vain tiedä kuinka pitkä aika tässä menee.
Jokin järjestötoiminta kuulostaa ihan hyvältä idealta. Sitä en ollut tullut vielä ajatelleeksi. Kiitti.
Näin on illalla kun ittekseen on tulee yksinäinen olo mutta mie oikeastaan nautin siitä koska minul on kolme lasta ja isäntä!Mie oon keksiny harrastuksen josta hankkii ja ei tartte olla minkäänlaista koulutusta ja tapaa muita ihmisiä..ootko kiinnostunu kuulemaan??
No, kerrohan kiki, mitä sinä olet keksinyt? Toivottavasti tämä nyt ei ole mikään tupperware tai herbalife-jälleenmyyjä juttu...