On nyt ollut tosi huono viikko,kaksi viimeistä päivää todella kauheita.Menen huonompaan kuntoon kokoajan.Pitkään aikaa olen muutenkin kamppaillut.Pääsin juuri ja juuri sängystä äsken ylös.Olen pitkää sotinut pääni kanssa mitä teen elämälleni.Mulla on todettu vakava ja monialainen ahdistuneisuushäiriö ja persoonallisuushäriö.Syön lääkkeitä ym.Olen monesti pohdiskellut tämän maailman jättämistä mutta siihen se sitten on jäänyt.Nyt tuntuu että räjähtäisin en ole tuntenut näin pahaa ahdistusta ennen.Käyttäydyn ihan holtittomasti,rikon tavaroita enkä muista viime päivistä juuri mitään.Rauhoittumiseen tarkoitetut lääkkeetkään ei auta.Maailma ei oo ollu mulle enää hyvin pitkään aikaan kaunis paikka ja nyt se näyttää vielä rumemmalta.Nyt on tullut selvästi jonkin piste.Vihaan olla täällä enkä jaksa enää,ei tä oo mun paikka.
En jaksa
Taistella
9563
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
seurustelukumppania?
Ymmärrän sinua. Minä tunnen sisälläni samoin ,en ehkä käyttädy samallatavalla kuin sinä, mutta oloni on kamala.
En tunne enää itseäni, olen muuttunut, olen masentutnut.
Odotan kokoajan ,että joku tulisi ja veisi kaiken tän pahan olon pois.
Ympärilläni ihmiset eivät enää tunne minua ja kun katson vanhoja valokuvia itken,koska haluaisin takaisin menneisyyteen missä kaikki oli ok.
Olen miettinyt koulemaa ja mitä mitä se minulle merkitsee. En pelkää sitä yhtään. En halua tappaa itseni, vaikka joskus olen miettinyt sitä, vain miettinyt. mutta en pelkää kuolemaa vaikka se tulisi, sillä se ei veisi minulta mitään pois.
Uskon sinuun ja pahaan oloosi , mutta toivon että et toivoisi kuolemaa.Itseni ja sinun kohdallasi sanon tämän koulema on turhaa sillä se ei tuo mitään ,mutta elämä voi tuoda paljon hyviä ja tosi hyviä asioita kun vain jaksaa taistella pahaa vastaan. ja jos on väsynyt eikä jaksa taistella , saa huilata , ja sen jälkeen taistella taistelu loppuun niin että elämä voittaa ja aurinko alkaa taas paistamaan.En sano että se on heppoa, mutta se kannattaa sillä kuolema saattaa viedäkkin paljon mennessään jos ei tiedä mitä kaikkea hyvää taistelun jälkeen sinua odottaa.
Mäkin olen ollut sitä mieltä että vaikka olisi kuinka paha olo tahansa täytyy yrittää sillä kuollaanhan täältä joskus kuitenkin.En vain enää jaksa uskoa siihen.Katsoin tänään ulos ikkunasta ja päätin ettei mun tarvitse enää välitää ja yrittää.En pysty enää ees syömään.Voin repiä vaikka hiuksia pois päästäni kun en hillitse itseäni.Tällä hetkellä en pysty kävelemää sillä jalkani on niin turvoksissa kun potkasin sillä seinää.Tekis mieli heittää tää tietokone pois ja hypätä alas.Enkä mä ole edes mistään vihanen niin kyllästynyt vaan.Hysteerisesti höpisen itsekseni.
hiuksia päästä kun ei ole parempaa tekemistä.
Emmekö siis pelkää kuolemaa? Oikeasti?
Ja koska potkitaan jalka kipeäksi ja revitään hiuksia, niin onko kipukin jo niin tuttu ettei sitä tarvitse pelätä? Pelottaako enää mikään?
Tai jos masennus onkin nimenomaan pelkoa, kun luovuttaa pelon vuoksi, haluaa olla turvassa omassa mytyssään, kangistuu siihen ja tuskastuu, kun ei uskallakkaan elää.
JOs ei ole pelkoa, niin voi tehdä mitä vain rohkeasti. Vois edes kerran kokeilla. VAikka jos tuntuukin masentuneessa mielessä siltä että ei ole hyötyä tehdä mitään, missään ei ole mitään järkeä. Vois kerran haudata sen ajatuksen ja tehdä sittenkin jotain vaikka tuntuu että siinä ei ole mitään ideaa siinäkään.
kokeilla.
koska ei ole mitään menetettävää.
esim. Nousta ylös.
voi vaikka tehdä sen silloin kun muu kaupunki tai kylä nukkuu, kello puoli viisi aamulla ehkä. Pukea lämmintä päälle, tehdä eväät. Jos on köyhä eikä oo jaksanut hakee sosiaaliavustakaan tukea kun on ollu masentunu, niin saakin hienon haasteen, etsiä lämmintä ylle ja ruokaa, dyykata tämän länsimaisen hyvinvointivaltion jätteistä vaikka itselleen matkaeväät (pitää välttää maitotaloustuotteita ettei saa ruokamyrkytystä, mutta leipää vaikka ottaa reppuun).
jos omistaa polkupyörän, voi pyöräillä kauemmaksikin, vaikka johonkin ihan outoon paikkaan. koska ei oo mitään menetettävää. TAi jos on rahaa voi ottaa junan ja mennä johonkin mikä kuulostaa jännältä paikalta. katsoa ympärille. voi tehdä mitä vain koska ei oo mitään menetettävää. mutta ei saa tehdä pahaa. koska vain itsestään voi ja saa päättää.
Haaste tässä on selvitä vieraassa ympäristössä. voi jopa huomata sittenkin taistelevansa, selviytyvänsä, löytävänsä työtä, mistä saa tarpeeksi rahaa perustarpeiden tyydyttämiseen, ja se saattaa riittää jos siihen on pyrkinyt.
jos ei, niin mitä sitten, koska ei ole mitään menetettävää.
Voi keksiä jonkun muunkin jutun, minkä tahansa, jotain mikä ei aiheuta muille pahaa, mutta mitä vain koska kyseessä on oma elämä, jonka saattaa jopa olla päättämässä ihan itse, joten täysin vapaa pelinappula pelattavaksi. nothing to loose. ei tee mitään vaikka epäonnistuisikin, koska voisit olla jo kuollut muutenkin.
Kyllä mua sattuu jos raivostuksissani satutan itseäni ja mua pelottaa kuolema.Eniten kuitenkin sattuu elää.Sattuu ettei mikään kiinnosta.Ja mua pelottaa kun oireet on pahentunut en hallitse itseäni.Se kolkkous sisällä kuin joku olisi ottanut sieltä jotain pois.Tyhjyys joka ei täyty yrittämällä.Noi sun neuvot on kyllä hyviä ihmisille mitkä voi löytää vielä sisältöä elämäänsä.Mutta en tajua miks mulle ei diagnosoitu masennusta vaan se monialainen ahdistuneisuushäiriö ja persoonallisuushäriö.En mä jaksa taistella kaikkien kummitusten kanssa,haluan vain pois.
Nämä meidän "hullujen" diagnoosierot ovat niin pieniä, että on melkein ihan sama mitä ne psykiatrit kirjoittaa.
Olen tavannut monia kohtalotovereita eri diagnooseilla, mutta käytännössä olemme olleet melkein samanlaisia käytöksiltämme kuitenkin.
Kaikki tämä paska loppuu aikanaan kuitenkin, emmekä mitään vie täältä mennessämme. Olemme kuin hyttysen pieru saharassa jos katsotaan vuosituhansien tai pitempienkin aikojen perspektiivillä.
Mitä väliä sillä on milloin täältä lähdetään? Mulle ainakin on ihan sama. Ei mulla nyt enää ole niin kiire kuitenkaan täältä pois, mutta ei väliä vaikka niin tapahtuisikin.
Jaksetaan viä naputella tietokoneella, kirjottaa masennuksestamme, eli ei olla luovutettu täysin. Halutaan vielä toivoa?
"Niin kauan kuin on toivoa on elämää."
Kuinka moni itsemurhaan päätynyt tekisi toisin jos saisi palata takasin?
Mielialalääkkeitä myydään ennätyksellisesti, pahonvoivia ihmisiä on maa pullollaan, ja silti kaikki yksin ahdistelee. Mistä tulee kaikki tuhannet yksinäiset jotka on keskenänsä yksin?
En sitä tiä onko tässä järjettömyydessä järkeä. Täällä voi vain selvitä niin kauan kuin ei enää selviä.
Ollaan selvitty kuitenkin tähän asti ja täällä ehkä vielä toivotaan, eli ehkä selvitään vielä. Siinäkään ei kyllä liiemmin järkee että roikutaan puolikuolleina masentuneina hengissä, että kun ei vain olla kuolleita niin sitte muka olis hyvä,...ei niin, ei elävistä kuolleistakaan mitään iloa. mutta jos selviäis elämään, johonkin hyvään.
pelot pitää jokasen kohdata, tai ne ajaa takaa. jos ne kohtaa ne voi voittaa... jos ei voita, niin mitä sitten, parempi mikä vain kuin puoli-kuollu elämä? parempi siis hävitä, jos on ainakin taistellu..
Kiva että tietyllä tapaa ymmärrät,olen kyllä taistellut ja paljon.En pelkää mitään,siinä se onkin.Olen mä elänyt joskus,se on vaan hiipunut jonnekkin.Mikään ei kiinnosta ja se tuntuu pahalta.Tiedän että ihan "normaalitkin" ihmiset ovat vain yhtäkkiä jättäneet tämän maailman muiden aavistamatta tulevaa vaikka merkkejä olisikin ollut.En mä koe kuuluvani tänne.Tunnen hyvää mieltä katsoessani ylös taivaaseen,se merkitsee minulle vapautta tästä kaikesta.