pienimmästäkin?!
Tilanne on tämä:
Lapsen syntymästä on kohta 2,5 vuotta. Synnytyksen jälkeen minulla oli todella pahoja "hormoonipiikkejä" eli ykskaks kaikki rupesi ärsyttämään ja ihan satasella. Niistä selvittiin, kun onneksi puoliso on todella kärsivällistä ja ymmärtäväistä sorttia.
Välissä oli seesteisempi kausi, mutta nyt taas alkaa "hirviö nostaa päätään" eli kerran pari kuukaudessa pinna palaa pienimmästäkin. Olen sanonut miehellenikin, että niinä päivinä minun pitäisi mennä jonnekin mahdollisimman kauas ihmisistä ja olla ihan itekseen, jotten jatkuvasti räjähtelisi ja räyhäisi toisille.
Itseänikin tilanne vaivaa ja häiritsee, mutta en tunnu voivan asialle mitään. Olotilaa pahentaa se, kun vielä saa jatkuvasti potea huonoa omatuntoa, kun kohtelee kanssaihmisiä niin kurjasti. Enää en tätä kyllä pistäisi hormoonien piikkiin, vaikka jotain yhtenäistä kuukautiskierron kanssa tuntuukin olevan.
En minä ennen ollut tällainen! Voiko olla, että raskaus on muuttanut kehossani/tunnetiloissani (ja etenkin niiden hallinnassa) jotain näinkin radikaalisti?! Ja ennen kaikkea, onko muutos pysyvä vai korjaantuuko tilanne vielä ennalleen joskus?
Kaipaisin kanssasisarilta, jotka ovat vastaavaa kokeneet, vinkkejä tai jotain, millä päästä taas tilanteen herraksi.
Tilanne on tämä:
Lapsen syntymästä on kohta 2,5 vuotta. Synnytyksen jälkeen minulla oli todella pahoja "hormoonipiikkejä" eli ykskaks kaikki rupesi ärsyttämään ja ihan satasella. Niistä selvittiin, kun onneksi puoliso on todella kärsivällistä ja ymmärtäväistä sorttia.
Välissä oli seesteisempi kausi, mutta nyt taas alkaa "hirviö nostaa päätään" eli kerran pari kuukaudessa pinna palaa pienimmästäkin. Olen sanonut miehellenikin, että niinä päivinä minun pitäisi mennä jonnekin mahdollisimman kauas ihmisistä ja olla ihan itekseen, jotten jatkuvasti räjähtelisi ja räyhäisi toisille.
Itseänikin tilanne vaivaa ja häiritsee, mutta en tunnu voivan asialle mitään. Olotilaa pahentaa se, kun vielä saa jatkuvasti potea huonoa omatuntoa, kun kohtelee kanssaihmisiä niin kurjasti. Enää en tätä kyllä pistäisi hormoonien piikkiin, vaikka jotain yhtenäistä kuukautiskierron kanssa tuntuukin olevan.
En minä ennen ollut tällainen! Voiko olla, että raskaus on muuttanut kehossani/tunnetiloissani (ja etenkin niiden hallinnassa) jotain näinkin radikaalisti?! Ja ennen kaikkea, onko muutos pysyvä vai korjaantuuko tilanne vielä ennalleen joskus?
Kaipaisin kanssasisarilta, jotka ovat vastaavaa kokeneet, vinkkejä tai jotain, millä päästä taas tilanteen herraksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
minun kirjoittama teksti :D
Olen miettinyt monet kerrat ihan samaa omalla kohdallani ja minulla on myös 2.5vuotias lapsi.
Ja olen sanonut miehelleni että minut pitäisi aina teljetä kaappiin muutamaksi päiväksi kuukaudesta etten räjähtelisi ihmisillä päin näköä!
Niinä päivinä olo on itsestänikin todella ahdistava ja tekisi koko ajan mieli joko huutaa tai itkeä.
Olen miettinyt pillereitten hankkimista, josko se tois helpotusta asiaan.. mut ei kyllä hirveesti huvittais sekoittaa elimistöä hormooneilla.
Onko sinulla pillerit käytössä?
Aikoinaan olen pillereitä (jos e-pillereitä tarkoitit) syönyt ja niillä elimistöni sotkenut, että ei kiitos enää.
Lohduttavaa kuulla, että löytyy sitä muiltakin "sisäinen hirviö", joka aina silloin tällöin nostaa päätään. Sinut pitäisi teljetä kaappiin ja minä puolestaan haluaisin jonnekin metsän keskelle puille huutamaan! ;D
En kyllä tiedä, mitä tekisi. Muuten menee suht hyvin näinä päivinä, mutta pienikin vastoinkäyminen (siis ihan mitätönkin) saa kupin tulvimaan yli äyräiden ja pahasti. Tilanteet ovat oikeasti sellaisia, joissa "normaalipäivinä" pysyisin ihan rauhallisena.
Luulin tämän olevan ohimenevää, mutta jos on, kauan se tuntuu kestävän. Lapsen uhmaikä ei todellakaan paranna asiaa. Ainoa onni tässä on, ettei koko aikaa tunnu näin kurjalta ja tarvitse purkaa sitä muihin. Mutta nämä muutamat päivätkin rassaa...
Älä huoli, luultavasti olet vain väsynyt ja sen vuoksi hormoonihommat hermostuttavat sinua.
Tähänpä ei taida auttaa muu kuin vaikkapa lenkillä käynti tai menet istumaan vaikka vessaan hetkeksi yksin.
Jos olet lapsen kanssa, etkä voi jättää lasta, niin istut hetkeksi alas, laitat silmät kiinni.
Minä ajattelin aina huumorilla tapahtumia, jotka saivat minut hermostumaan.
Esimerkiksi kun lapseni vaikkapa särki jotain ajattelin mielessäni asiaa jotenkin hassuksi tai hyräilin laulua, lapsikin pienenä siitä piti.
Sitten aloin nukkua pitkiä öitä ja sekin helpotti.
Ei jokainen äiti (luultavasti ei kukaan äiti) voi olla mikään äiti teresa kokoaikaa!
Tunteet saa näyttää, mutta niitä täytyy osata hieman hillitä vaan=)
VOIMIA JA JAKSAMISTA!
PMS-oireilta...alapas huviksesi kirjaamaan ylös oireitasi ja mihin iakaan kierrosta ne ovat, niin voit todeta/poissulkea niiden mahdollisen yhteyden...itselläni PMS:t pahenivat kahden lapsen jälkeen, ja nyt vähän alle nelikymppisenä taitavat olla huipussaan ;(.
Olen jostain lukenut, että nuo PMS-oireet olisivat tyypillisesti pahimmillaan 30-40 vuotiaana. Sitten kun hormoonitasot alkavat laskemaan vaihdevuosien lähestyessä, alkaa PMS-oireet lieventyä. Itselläni on kohta nelikymppiset, ja tuntuu kuin nuo PMS-kiukuttelut olisivat lievenemään päin.
Eli sillä ei niinkään ole merkitystä, kuinka monta lasta olet synnyttänyt, vaan minkä ikäinen olet.