Ihmeellistä oli elämä

Mietteliäs U

Oletteko muistaneet kertoa lapsillene ja lapsenlapsillenne millaista oli ennen. Silloin kun olitte itse lapsia ?

6

235

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiinnosta ollenkaan

      mitkään lapsuuteni aikaiset jutut, joita yritän kertoa.

      • alima

        meidän lapsia on kiinnostanut kovasti.
        Heille oli parasta, kun iltapäivisin koulun jälkeen istuimme keittiön pöydän ääressä, kahvilla tai kaakaolla ja kerroin heille juttuja. Omasta lapsuudesta sekä myös vanhempieni aikaisesta sen mitä olin heiltä kuullut.
        Monia juttuja pyysivät kertomaan uudestaan ja uudestaan.
        Lapsenlapset ovat sen verran vielä, tai ainakin toinen pieniä, etteivät kovin pitkään juttuun jaksa keskittyä, mutta pieninä annoksina kylläkin.
        Kerron usein siten, et kun jotain tehdään tai puhutaan jostain, niin saatan mainita, et miten ennen tehtiin jne. kyllä heitäkin tuntuu kiinnostavan, tai heistä se on ihan jännää, et ennen on ollut niin erilaista.
        Eihän ne pienet esim. voi ymmärtää, ettei ole ollut kännyköitä tai tietokoneita ym. koska heillä ne on ollut aina.
        Kehitys on mennyt niin nopeaa vauhtia, että meidän elinaikana on muuttunut lähes kaikki, tekniikan alueella ja monessa muussakin.

      • Mietteliäs U
        alima kirjoitti:

        Niin, tässä se vitsi piilee, meillekin on ollut kaikikki (radio, televisio, mikroaaltouuni ja videonauhuri.. Leevi and the Livings), jo niin pitkään normaalia käytäntöä, vaikka kun ajattelee, ei se aika niin hirveän pitkä ole.

        Miten meidän jälkipolvet voisivat meitä ymmärtää ?

        Joskus hirvittää oma ikänsä.. huh, huh !

      • Aatami Autuas
        alima kirjoitti:

        meidän lapsia on kiinnostanut kovasti.
        Heille oli parasta, kun iltapäivisin koulun jälkeen istuimme keittiön pöydän ääressä, kahvilla tai kaakaolla ja kerroin heille juttuja. Omasta lapsuudesta sekä myös vanhempieni aikaisesta sen mitä olin heiltä kuullut.
        Monia juttuja pyysivät kertomaan uudestaan ja uudestaan.
        Lapsenlapset ovat sen verran vielä, tai ainakin toinen pieniä, etteivät kovin pitkään juttuun jaksa keskittyä, mutta pieninä annoksina kylläkin.
        Kerron usein siten, et kun jotain tehdään tai puhutaan jostain, niin saatan mainita, et miten ennen tehtiin jne. kyllä heitäkin tuntuu kiinnostavan, tai heistä se on ihan jännää, et ennen on ollut niin erilaista.
        Eihän ne pienet esim. voi ymmärtää, ettei ole ollut kännyköitä tai tietokoneita ym. koska heillä ne on ollut aina.
        Kehitys on mennyt niin nopeaa vauhtia, että meidän elinaikana on muuttunut lähes kaikki, tekniikan alueella ja monessa muussakin.

        ...kai vasta sitten, kun heillä itsellään on lapsia. Ihmettelevät kakaroitaan katsellessaan, jotta olivatko itse yhtä vaikeita tapauksia...

    • Iines Ankka

      Aikaisemmin en tullut paljoa kertoneeksi. Joskus muistin miten kiehtovilta tuntuivat aikoinaan oman äitini kertomukset. Nyt olen kertoillut pieninä paloina sekä omasta lapsuudesta että äitini ja mummun kertomuksia suvun historiasta, ja nuoret ovat olleet hyvin kiinnostuneita.

      Itsellenikin on arvokasta pääomaa kaikki se tieto mitä olen saanut aikaisemmilta sukupolvilta. Oman nuoruuden muistelu hätkähdyttää - kuinka kauheasti maailma onkaan muuttunut!

    • Kertoilen omasta lapsuudestani ja myös siitä kun minun vanhempani olivat lapsia (senverran kuin siitä tiedän).
      Lapsia kiinnostaa kovasti, samoin lastenlapsia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      189
      3139
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      54
      2598
    3. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      12
      2345
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      242
      2334
    5. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      8
      2273
    6. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      257
      2066
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1790
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      38
      1776
    9. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      59
      1751
    10. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      16
      1729
    Aihe