Tällä sivustolla on arvosteltu sitä, että lasten riitoihin ei steinerkoulussa puututa. Samoin on nuristu siitä, ettei steinervanhemmat usein rokota lapsiaan.
Vastaanpa vaan lyhyesti, että ei lähdetä turhan takia leikkimään ihmisten karmalla. Kyse on vakavista asioista, eikä ole ollenkaan pikku juttu, jos vaikutamme negatiivisesti lastemme jälleensyntymän jälkeisiin tuleviin elämiin. Steiner oli niin monessa asiassa oikeassa, että uskotaan häntä tässäkin. Jätetään turhat ja vaaralliset rokotuspiikit antamatta ja annetaan lasten selvittää ristiriitansa keskenään. Joka tapauksessa ristiriidat ovat seurausta aikaisempien elämien tapahtumista, ja näihin asioihin kun menee puuttumaan, niin siitä ei hyvä seuraa.
En lähtisi leikkimään lapsen karmalla
9
880
Vastaukset
- tähän
Tähän on varmastikkin steinervanhempien helppo yhtyä. Näistä asioista voimme ainakin olla yhtä mieltä.
- ExSteiner
Steinerkolussa käy oppilaita joiden vanhemmat on vaihtelevassa mmärin vihkiytyneet tällaisiin asioihin. Minun vanhemmat ei tienyt hirveän paljon kolusta saati karmallisista asioista kun minut ja siskoni siihen aikoinaan laitettiin. Kävimme kuitenkin molemmat 13 vuotta talossa, joten kokemusta pitäisi näin ollen riittää epäilevienkin asteikon mukaan.
Mutta kommentti, että tähän "meidän steinervanhempien on helppo yhtyä" niputtaa väärällä tvalla kaikki vanhemmat samaan muottiin. Ei steinervanhemmat suinkaan noin yhtenäinen porukka ole (vaikka näin toivottasiinkin). Mutta se ydinklikki ("antrotalebanit"), joka sitten on asiaansa vihkiytynyt on sitä myös kaulaansa myöten. Vanhempain iloissa he ottavat (järjestysvallan lailla) asiakseen tukahduttaa kaikki sellainen keskustelu joka katsotaan "sopimattomaksi".
Mutta loppujen lopuksi: onhan tässäkin oma järkiperäisyytensä: Jos vanhempana laitat lapsesi kouluun joka perustaa mm. karmallisiin oppeihin, on sinun (nähtävästi) hyväksyttävä se tosiasia. Ellet, olet ja tulket auttamattomasti olemaan altavastaajan asemassa. Eihän myöskään Pelastusarmeijaan ole mitään syytä liittyä, ellei omaa kristillistä vakaumusta. Näin helppoa kai se on.
Mutta kun sitten väitetäänkin kivenkovaa, ettei antroposofia (taustalla) ohjaa koulun opetussunnitelmaa ja ilmastoa mitenkään, niin se ei enää vetele. Se on jo hämäämistä. Kyllä nuo karmalliset jutut ja alituinen Steinerin oppeihin viittaaminen on antroliua eikä mitään muuta. Että I-A-O:ta vain kaikille.- Se Simo
Elämässähän on syyn ja seurauksen lainalaisuutta. Teki jotain, tai oli tekemättä jotain, sillä on aina oma seurauksensa. Tekemättömyyskin on teko. Se on tavallista arkipäivää. Tuo lainalaisuus toimii aivan riippumatta siitä, tietääkö tekijä sen vai ei, uskooko siihen vai ei. Jos jätät sadepäivänä sateenvarjon kotiin, seurauksena voi olla kastuminen. Jos jätät jonkun ihmisen avantoon, vaikka voisit auttaa, voit saada siitä kakkua.
Seuraus voi olla ajallisesti myös ennen syytä. Teet nyt jonkun asian, jotta tulevaisuudessa joku asia mahdollistuisi. Arjessa sellainen voi olla vaikka matkalipun osto. Oman näkökulmansa aiheeseen tuo käsitys ihmishengen kuolemattomuudesta, se muuttaa aikaskaalan. Hengen lähdettyä, kuten kansa kuolemaa nimittää, ruumis hajoaa, mutta henki jatkaa elämäänsä ruumistuakseen taas aikanaan. Aihe on sekä monelle uskovalle että tiedeuskovalle kuin punainen vaate. Heidän sopii kuitenkin kysyä itseltään, miten ihmiskunta voisi kehittyä, jos ihminen olisi vain kertakäyttötuote ilman oppimisen mahdollisuutta, vieläpä paljolti samojen ihmisten kanssa? Eikä itseltään oman ikuisen olemuspuolensa olemassaolon kieltäjän pidä marista seuraavassa elämässään fatalistisesti, että minä nyt olen joutunut syntymään vajaakuntoisena. Sitä saa mitä tilaa.
Viittauksesi talebaneihin ja myös aloituskirjoitukset osoittavat, että kaikilla kirjoittajilla on yksioikoinen käsitys karmasta. Se ei ole islamistien fatalismia, kohtalonuskoa. Karma-ajatus ei mitenkään estä vapaata järjenkäyttöä, päinvastoin se oikeastaan kehottaa siihen. - ExSteiner
Se Simo kirjoitti:
Elämässähän on syyn ja seurauksen lainalaisuutta. Teki jotain, tai oli tekemättä jotain, sillä on aina oma seurauksensa. Tekemättömyyskin on teko. Se on tavallista arkipäivää. Tuo lainalaisuus toimii aivan riippumatta siitä, tietääkö tekijä sen vai ei, uskooko siihen vai ei. Jos jätät sadepäivänä sateenvarjon kotiin, seurauksena voi olla kastuminen. Jos jätät jonkun ihmisen avantoon, vaikka voisit auttaa, voit saada siitä kakkua.
Seuraus voi olla ajallisesti myös ennen syytä. Teet nyt jonkun asian, jotta tulevaisuudessa joku asia mahdollistuisi. Arjessa sellainen voi olla vaikka matkalipun osto. Oman näkökulmansa aiheeseen tuo käsitys ihmishengen kuolemattomuudesta, se muuttaa aikaskaalan. Hengen lähdettyä, kuten kansa kuolemaa nimittää, ruumis hajoaa, mutta henki jatkaa elämäänsä ruumistuakseen taas aikanaan. Aihe on sekä monelle uskovalle että tiedeuskovalle kuin punainen vaate. Heidän sopii kuitenkin kysyä itseltään, miten ihmiskunta voisi kehittyä, jos ihminen olisi vain kertakäyttötuote ilman oppimisen mahdollisuutta, vieläpä paljolti samojen ihmisten kanssa? Eikä itseltään oman ikuisen olemuspuolensa olemassaolon kieltäjän pidä marista seuraavassa elämässään fatalistisesti, että minä nyt olen joutunut syntymään vajaakuntoisena. Sitä saa mitä tilaa.
Viittauksesi talebaneihin ja myös aloituskirjoitukset osoittavat, että kaikilla kirjoittajilla on yksioikoinen käsitys karmasta. Se ei ole islamistien fatalismia, kohtalonuskoa. Karma-ajatus ei mitenkään estä vapaata järjenkäyttöä, päinvastoin se oikeastaan kehottaa siihen.että islam'illa olisi yksinoikeus karmallisuuteen, vaan talebaneilla viittasiin lähinnä puolisokeaan fanattisuuteen ja siten myös yksioikoisuuteen. Kaikki fanatismi on mielestäni pahasta, sillä se kaventaa ja sumentaa objektiivitsa näkökenttää. Pitäisikö koulun (vastuksesi perusteella) mahdollisesti avoimesti sanoa, että ainakin yksi peruslähtökohta on, että vanhemmat uskovat tai ainakin hyväksyvät karmaan (ja mieluiten myös henkiolentoihin, niin hoituisi tuo eukan sisin olemus ja trakoitus samalla)? Ja myös sitä, mitä sellainen konsensus karmaan liittyen tarkoittaa ihan käytännön tasolla.
No, ei sinänsä mikään hullumpi asia, kunhan se käy selväksi alusta asti. Taapertakoon kukin tavallaan, mutta viitoittakaa nyt vain tuota sisäänajoväylää.
Toistetaakoon kerran vielä: Ajan tässä takaa rehellistä tidottamista - ei peiteltyjä. tuohivirsuja. - Kamppailun harrastaja
Se Simo kirjoitti:
Elämässähän on syyn ja seurauksen lainalaisuutta. Teki jotain, tai oli tekemättä jotain, sillä on aina oma seurauksensa. Tekemättömyyskin on teko. Se on tavallista arkipäivää. Tuo lainalaisuus toimii aivan riippumatta siitä, tietääkö tekijä sen vai ei, uskooko siihen vai ei. Jos jätät sadepäivänä sateenvarjon kotiin, seurauksena voi olla kastuminen. Jos jätät jonkun ihmisen avantoon, vaikka voisit auttaa, voit saada siitä kakkua.
Seuraus voi olla ajallisesti myös ennen syytä. Teet nyt jonkun asian, jotta tulevaisuudessa joku asia mahdollistuisi. Arjessa sellainen voi olla vaikka matkalipun osto. Oman näkökulmansa aiheeseen tuo käsitys ihmishengen kuolemattomuudesta, se muuttaa aikaskaalan. Hengen lähdettyä, kuten kansa kuolemaa nimittää, ruumis hajoaa, mutta henki jatkaa elämäänsä ruumistuakseen taas aikanaan. Aihe on sekä monelle uskovalle että tiedeuskovalle kuin punainen vaate. Heidän sopii kuitenkin kysyä itseltään, miten ihmiskunta voisi kehittyä, jos ihminen olisi vain kertakäyttötuote ilman oppimisen mahdollisuutta, vieläpä paljolti samojen ihmisten kanssa? Eikä itseltään oman ikuisen olemuspuolensa olemassaolon kieltäjän pidä marista seuraavassa elämässään fatalistisesti, että minä nyt olen joutunut syntymään vajaakuntoisena. Sitä saa mitä tilaa.
Viittauksesi talebaneihin ja myös aloituskirjoitukset osoittavat, että kaikilla kirjoittajilla on yksioikoinen käsitys karmasta. Se ei ole islamistien fatalismia, kohtalonuskoa. Karma-ajatus ei mitenkään estä vapaata järjenkäyttöä, päinvastoin se oikeastaan kehottaa siihen.Se Simo kirjoitti:
"Jos jätät sadepäivänä sateenvarjon kotiin, seurauksena voi olla kastuminen. Jos jätät jonkun ihmisen avantoon, vaikka voisit auttaa, voit saada siitä kakkua. "
Heko heko, Steinerin "tietoteorian" avullahan ei ikinä voida tietää, kastuitko vai et. Kastuminen ja märkyyshän on astihavaintoihin perustuvaa informaatiota. Steineristihan ei aistihavaintoihin luota, joten hänen puolestaan sadepisaroita ei välttämättä koskaan ollutkaan, joten hän ei myöskään ole koskaan kastunutkaan. Sateenvarjolla tai ilman.
"Seuraus voi olla ajallisesti myös ennen syytä. Teet nyt jonkun asian, jotta tulevaisuudessa joku asia mahdollistuisi."
Juu, eikös se olekin niin, että ilmaan heitetty kivi putoaa maahan, koska se haluaa sitä? Gravitaatiolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa...
Hassua, että vieläkin joku jaksaa vieläkin nysvätä teleologian kanssa. Kaipa se sitten on viimeinen keino yrittää pitää uskontoa kasassa.
"Eikä itseltään oman ikuisen olemuspuolensa olemassaolon kieltäjän pidä marista seuraavassa elämässään fatalistisesti, että minä nyt olen joutunut syntymään vajaakuntoisena. Sitä saa mitä tilaa. "
Nimim. ExSteinerhan tähän jo osuvasti vastasikin, mutta en voi olla havainnollistamatta Se Simon ihmisrakkautta. Täällähän on puhuttu kiusaamisesta ja sen estämisestä. Kiusaamiseen ei Se Simon mukaan tarvitse puuttua, koska: kiusatun on turha marista tässä elämässä, että hänen täytyy kestää kiusaamista, koska on edellisessä elämässään tehnyt jotain henkitieteellistä uskontoa vastaan.
Eikös vain, Se Simo, että vaikkapa liikuntavammaista voisi hiukan jopa ohimennessään potkaista kylkeen? Siitäpähän oppisi, kurja! (Mitä puolustuskyvyttömämpi, sen parempi ja oikeutetumpi polvea kylkeen -pedagogiikka paremman jälleensyntymisen toivossa on. Kukapa meistä ei lähimmäistään haluaisi auttaa!)
Yök... Mutta mikäs siinä jos tuollaiseen kouluun haluaa muksunsa laittaa...
Lisään vielä, etten usko steinervanhempien oikeasti haluavan tuollaista. Se on varmastikin vain tietämättömyyttä, johon vetoaminen on luonnollisestikin mahdottomuus näiden tekstien lukemisen jälkeen. Ai ai, paha media... - Se Simo
Kamppailun harrastaja kirjoitti:
Se Simo kirjoitti:
"Jos jätät sadepäivänä sateenvarjon kotiin, seurauksena voi olla kastuminen. Jos jätät jonkun ihmisen avantoon, vaikka voisit auttaa, voit saada siitä kakkua. "
Heko heko, Steinerin "tietoteorian" avullahan ei ikinä voida tietää, kastuitko vai et. Kastuminen ja märkyyshän on astihavaintoihin perustuvaa informaatiota. Steineristihan ei aistihavaintoihin luota, joten hänen puolestaan sadepisaroita ei välttämättä koskaan ollutkaan, joten hän ei myöskään ole koskaan kastunutkaan. Sateenvarjolla tai ilman.
"Seuraus voi olla ajallisesti myös ennen syytä. Teet nyt jonkun asian, jotta tulevaisuudessa joku asia mahdollistuisi."
Juu, eikös se olekin niin, että ilmaan heitetty kivi putoaa maahan, koska se haluaa sitä? Gravitaatiolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa...
Hassua, että vieläkin joku jaksaa vieläkin nysvätä teleologian kanssa. Kaipa se sitten on viimeinen keino yrittää pitää uskontoa kasassa.
"Eikä itseltään oman ikuisen olemuspuolensa olemassaolon kieltäjän pidä marista seuraavassa elämässään fatalistisesti, että minä nyt olen joutunut syntymään vajaakuntoisena. Sitä saa mitä tilaa. "
Nimim. ExSteinerhan tähän jo osuvasti vastasikin, mutta en voi olla havainnollistamatta Se Simon ihmisrakkautta. Täällähän on puhuttu kiusaamisesta ja sen estämisestä. Kiusaamiseen ei Se Simon mukaan tarvitse puuttua, koska: kiusatun on turha marista tässä elämässä, että hänen täytyy kestää kiusaamista, koska on edellisessä elämässään tehnyt jotain henkitieteellistä uskontoa vastaan.
Eikös vain, Se Simo, että vaikkapa liikuntavammaista voisi hiukan jopa ohimennessään potkaista kylkeen? Siitäpähän oppisi, kurja! (Mitä puolustuskyvyttömämpi, sen parempi ja oikeutetumpi polvea kylkeen -pedagogiikka paremman jälleensyntymisen toivossa on. Kukapa meistä ei lähimmäistään haluaisi auttaa!)
Yök... Mutta mikäs siinä jos tuollaiseen kouluun haluaa muksunsa laittaa...
Lisään vielä, etten usko steinervanhempien oikeasti haluavan tuollaista. Se on varmastikin vain tietämättömyyttä, johon vetoaminen on luonnollisestikin mahdottomuus näiden tekstien lukemisen jälkeen. Ai ai, paha media...Tyhjänpäiväistä kiukuttelua. Yhden olkinukeistasi vedän kuitenkin kehästä pois. Se Simo nimittäin aikaisemmin kirjoitti tällä palstalla tähän tapaan: ”Se (karma) voisi joskus olla kelvollinen arvaus kiusaamisen syistä, mutta ei koskaan peruste kiusaamisen sallimiseksi.”
- Kamppailun harrastaja
Se Simo kirjoitti:
Tyhjänpäiväistä kiukuttelua. Yhden olkinukeistasi vedän kuitenkin kehästä pois. Se Simo nimittäin aikaisemmin kirjoitti tällä palstalla tähän tapaan: ”Se (karma) voisi joskus olla kelvollinen arvaus kiusaamisen syistä, mutta ei koskaan peruste kiusaamisen sallimiseksi.”
Vaihdoit aihetta. Mä puhuin vammaisten kohtelusta, sä vaihdoit sen kiusaamiseen. Kerropa muutama juttu:
1) Jos vammaisuus on rangaistus entisen elämän pahoista teoista, miksei tämän pahantekijän "kurmoottaminen" olisi sallittua?
2) Jos kiusaamisen kohteeksi joutuminen on karmallista, miksi siihen pitäisi puuttua?
3) Jos mä ymmärsin väärin kun kirjoitit "Eikä itseltään oman ikuisen olemuspuolensa olemassaolon kieltäjän pidä marista seuraavassa elämässään fatalistisesti, että minä nyt olen joutunut syntymään vajaakuntoisena. Sitä saa mitä tilaa. ", niin kertoisitko, mitä oikein tarkoitit?
Kyllä mä myönnän, että se oli olkiukko. Se oli kuitenkin sun omista teksteistäsi rakennettu. Sen takia sä tarvitset sen poistamiseen muutakin kuin "niin mutta minä olen joskus jossain muualla sanonut ihan päinvastaista" -seliseliä. Yksi tapa on myöntää, ettet tarkoittanut mitä sanoit. Onko susta siihen?
- Nimetön
En käsitä näkökantaasi, että lapset ratkaiskoot itse ongelmansa, jotka ovt syntynet edellisessä elämässä. Tämähän tarkoittaisi samaa että miksi yrittää hoitaaa sairauksia jotka on itselleen hankkinut karmansa vuoksi. Kaikkiahan meitä on autettu asiassa jos toisessa vaikka kuinka olisimme itse syypäitä kaikkeen. Ilman välittämistä ja myötätuntoa maailma ei olisi mitään. Näinhän väittää Steinerkin, joka oli aikamoinen Kristus-fani. Jättikö hän ongelmaiset ihmiset lojumaan jonnekin vaikka hyvin tiesi näiden aiheuttaneen monesti omat ongelmnasa. Siis ilman muuta koulukonflikteihin on syytä puuttua. Sitähän ne lapset mahdollisesti ovät täällä kehittämässä eteenpäin. Sitä paitsi ei kaikki tapahtumat johdu edellisestä karmasta vaan sitä syntyy koko ajan lisää. Ehkä koulukiusaamiseen puuttuminen ratkaiseekin monen ihmisen tulevan elämän ongelman. Vaarallista tämä karma-ajattelu tämän muotoisena. Mutta näkyyhän se esim intialaisessa yhteiskunnassa varsin selvästi. Fatalismiin se johtaa ja pahaan sellaiseen, jos sitä ei ymmärretä lähtökohdaksi josta tulevaisuutta voidaan vapaasti muuttaa. Ihminen joka pyörii vain oman karmansa ympärillä on aika itsekeskeinen olio. Hyi en likaa tassujani ettei vaan tule pahoja seuraamuksia. Parempaa karmaa syntyy kun likaa ne tassunsa hyvässä tarkoituksessa ja ottaa osaa muidenkin ihmisten ongelmien kantamiseen ja ratkaisemiseen.
- kukka
Huumorin kukka se on maaliman kaunein kukka, sanoi joku. Muuten meidän kaikkien rakastama Steinerkin oli sitä mieltä, että ilman huumoria joudumme totalitarismin, nationalismin ja ties minkä ismin sokkeloihin. Juu. Jatkoja vaan kaikenkarvaisille tiukkiksille edelleenkin, ja tietysti hiukka rennommillekin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768