Terve! Olen suunnittelemassa oleskelualueeni viereen kukka penkkiä jossa saisi olla oransseja kasveja perennoist suurehkoisiin pensaisiin. Mitkä kasvit ovat suhteellisen vaatimattomia kasvupaikan suhteen mutta kukkisivat oranssaina
oranssia
4
326
Vastaukset
- Onttomukulakiurunkannus
Klassinen kehäkukka nyt ainakin, vaikkei perenna olekaan. Takuuvarma kukkija. Myös auringonkukasta on olemassa oransseja lajeja/lajikkeita.
Tulikellukka on kanssa hyvä! Se on aika kovaluontoinen eikä turhista nurise. Liian kuivassa (ison koivun alla) se ei kylläkään kuki hyvin, vaan kasvattaa kauhean suuren ja vaikeasti hajotettavan juuriston sekä suunnattomat määrät jakotaimia.
Erilaisia päivänliljoja kannattaa myös laittaa, niillä on näyttävä kukinta ja ne kukkivat kauan ja eri lajit pikkuisen eri aikaan.
Maanpeittokasvina suikeroalpi on lyömätön! Varsinkin, jos sille on mahdollisuus antaa vapaus kasvaa reunan yli ja vallata lisätilaa. Se on niin matala, ettei häiritse muita, mutta kattaa maanpinnan tiiviisti ja suojaa sitä sekä rikkakasveilta että kuivumiselta. Kerran paikalle asetuttuaan se kattaa maan keltaisella kukinnallaan.
Tulikukkia on sekä keltaisia että oranssinruskeanvivahteisia. Ne taitavat kyllä kaikki olla kaksivuotisia.
Narsisseja taitaa olla vähän joka lähtöön, myös oransseja. Keltanarsissi kukkii keväällä valkoisia kavereitaan aikaisemmin. Niistä on myös jalostettu erittäin suurikukkaisia ja pitkään kukkivia lajikkeita. Kevätsipulikukathan ovat niitä eniten kaivattuja!
Myös esikoista on oransseja versioita. Ne kukkivat aikaisin ja kukinnan mentyä muut kasvit peittävät lakastuvan lehdistön.
Reunuskasviksi voisi laittaa esimerkiksi siniviolettia sarviorvokkia, joka myös kylväytyy itsestään niin että uusia orvokkeja putkahtelee joka puolelle, muurahaiset kun kuskaavat siemeniä. Suotuisissa oloissa jopa saman kesän taimet kukkivat jo ennen syksyä. Vastaväri korostaa kivasti oranssia ja keltaista.
Itselläni kasvaa tulikellukkaa ja kulleroa vierekkäin. Ne kukkivat suunnilleen samaan aikaan ja tekevät ihanan iloisen ja valoisan läntin maisemaan!
Viherpiha-lehdessä on menossa väriteemojen sarja, joten sieltäkin saattaisi saada hyviä ajatuksia.
Joissakin puutarhakirjoissa on luetteloita eri värisistä kukista ja niistä voisi saada hyviä vinkkejä. Myös netissä muistan nähneeni joidenkin taimistojen sivuilla värin mukaan valintoja.
Suurin osa puutarhakukistamme viihtyy ja kukkii parhaiten puolivarjossa. Mieluisin niille saattaisi olla paikka, johon keväällä paistaa aurinko, mutta kesällä lehtipuut suojaavat liialliselta paahteelta.- pipertäjä
Kiitos tästä olikin hurjasti apua!
- Onttomukulakiurunkannus
pipertäjä kirjoitti:
Kiitos tästä olikin hurjasti apua!
Ollos hyvä vaan! Mielelläänhän sitä auttaa, missä vaan pystyy. Niin ovat minuakin monet itseäni huomattavasti viisaammat aina jeesanneet.
Omaa puutarhaani ajatuksissani läpikäydessäni tuli vielä mieleeni erilaiset liljat. Niissä on sen tuhat eri värivaihtoehtoa, eri korkuisia ja eri aikaan kukkivia. Liljakukot vaan ovat vihonviimeinen riesa ja niistä on vaikea hankkiutua eroon, jos ne kerran saa kasvustoihinsa kotiutumaan. - viherpeukku
pipertäjä kirjoitti:
Kiitos tästä olikin hurjasti apua!
Siinä olikin kattava lista valikoimasta. Pensaita ei suomessa oransseilla kukilla taida juurikaan olla, joitakin pensashanhikkilajikkeita lukuunottamatta. Mitään suurta ei ole tarjolla, ellei keltainen kultasade kiinnosta.
Vielä sipuleista; tulppaaneista löytyy mahtavia oranssinhehkuvia värejä.
Samettikukkia on helppo kylvää keväisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213560
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303403Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513025Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod192594Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132325MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1321348