Miniä raskaana

Appiukko

Vietin viimeistä kesälomaviikkoa yksin mökillä. Vaimoni oli jo aloittanut työt ja tulisi mökille vasta lauantaina iltapäivällä.

Perjantai-iltana mökille tuli moottoripyörällä poikani Jani ja hänen raskaana oleva vaimonsa Milla. Grillailimme yhdessä ja lämmitimme saunan. Saunan jälkeen istuimme mökin kuistilla nautiskellen saunajuomia. Jani oli lähdössä jo varhain aamulla ajelemaan motskarillaan vanhojen kavereidensa kanssa ja hän vetäytyi jo yhdentoista maissa aittaan nukkumaan.

Odotin Millan lähtevän myös aittaan, sillä olin vierailujen aikana joutunut tahtomattamani kuulemaan miten aktiivista jä äänekästä heidän seksielämänsä on, mutta Milla jäikin kuistille istumaan. Yritin jutella hänen kanssaan, mutta yleensä aina niin seurallinen ja iloinen Milla oli jostain syystä hiljainen ja alakuloisen oloinen. Niimpä päätin jättää hänet rauhassa nauttimaan aurongonlaskusta ja menin mökkiin nukkumaan.

Aamulla heräsin motskarin pärinään, jonka Janin lähtö sai aikaan. Kalu seisoi kusilastissa ja naitatti, mutta pillua saisin vasta illalla. Kävin uimassa ja aamu oli sen verran viileä, että vedin saunatakin päälleni ja aloin valmistaa aamupalaa. Hetken kuluttua myös Milla heräsi ja meni pyyhkeeseen kietoutuneena uimaan. Kun Milla nousi vedestä, en millään malttanut olla katsomatta hänen ihanaa vartaloaan. Milla ja Jani olivat tavanneet yhteisen uintiharrastuksen parissa ja säännöllinen liikunta kyllä todella näkyi Millan vartalossa. Katsoin hänen kiinteitä, pyöreitä rintojaan ja jo selvästi pyöristynyttä vatsaa, jonka alapuolella loisti pikinin alaosan kohta valkeana muuten ruskettunutta ihoa vasten.

Uinnin jälkeen Milla tuli aitasta pukeutuneena väljään paituliin, jonka läpi valkeat pikkupöksyt kuultivat. Kerroin Millalla miten ihanan hehkeältä hän raskaana näyttää. Oletin hänen ilahtuvan kehuistani, mutta hän purskahtikin katkeraan itkuun. Otin hänet hellään syleilyyni ja kysyin mikä hätänä. Milla vastasi itkun sekaisesti, että Jani ei enää raskauden takia halua häntä. Silitin hellästi hänen pitkää tukkaansa ja sanoin Janin olevan aivan hölmö, sillä raskaana ollessaan nainen on kaikkein kauneimmillaan ja haluttavimmillaan.

Milla ei vastannut mitään, mutta imeisesti piti kehuistani, sillä hän painautui tiukasti minua vasten. Millan kiinteät rinnat rintaani vasten ja hänen järven raikas tuoksunsa yhdessä viikon selibaatin kanssa saivat tahtomattanikin kaluni paisumaan. Millan oli pakko huomata kova patukkani, mutta hän ei väistänyt ulommaksi syleilystäni. Tuosta rohkaistuneena käännyin hieman sivuttain niin, että vasemmassa lahkeeessa pullottava kaluni oli edelleen Millaa vasten, mutta pääsin oikealla kädellä hyväilemään pyöreää vatsaa. Milla tuntui nauttivan hyväilyistäni joten siirsin käteni paitulin alle. Kun käteni kosketti ihanan pehmeää ja samalla kiinteää nuoren naisen ihoa, en enää ajatellut Millaa miniänäni, vaan kiimaisena nuorena naisena, jolle isokyrpäisen vanhan pukin sarvi varmaankin maistuisi. Mitä alempaa Millan vatsaa hyväilin, sitä tiukemmin hän painoi vartaloaan nyt jo kivikovana seisovaa kyrpääni vasten. Tuosta rohkaistuneena työsin käteni Millan pikkupöksyihin, jossa sormeni tapasivat kiimasta paisuneet häpyhuulet ja aivan litisevän kostean pillun. Kun aloin sormellani hyväillä klitorista, Milla ulvahti nautinnosta ja työnsi katensä väliini ja tarttui tiukalla otteella kalustani.

Sanoja ei tarvittu, käänsin Millan selin itseeni ja kohti pirtinpöytää. Hän tajusi heti, mitä ajoin takaa ja nojautui käsillään pöytää vasten työntäen peppuaan taaksepäin; kuin nuori tamma, joka antautuu vieraan oriin astuttavaksi. Otin kaluni käteeni, koukistin polveni ja aloin työntää kaluani takaapäin sisään. Vaikka Milla oli aivan kiimassa, ei kaluni millään meinannut sopia sisään, mutta pikkuhiljaa tiukka pillu antoi periksi ja pääsin sentti sentiltä syvemmälle. En toki uskaltanut työntää parikymmentä senttiä pitkää kaluani aivan juurta myöten sisään, että en satuttaisi Millaa, mutta hän kyllä tuntui nauttivan vähän lyhemmistäkin vedoista. Otin vasemmalla kädelläni kiinni ihanasta, nuoresta rinnasta ja puristelin sitä lapiomaisen isolla kädelläni. Oikean käden työnsin etukautta pillulle ja hyväilin klitorista sormillani nainnin tahtiin. Millan pillu tuntui niin taivaallisen tiukalta, että ajattelin nauttia siitä pitkään ja hartaasti, mutta toisin kävi. Ei tarvittu kuin muutama työntö ja Milla jo aloitti sen kiimaisen ulinan,jota olin niin usein seinän takaa joutunut kuuntelemaan. Kiimaisen vaikerruksen keskeltä sain selvä sanoista: ihanaah.. isooh.. Ja sitten hetken kuluttua: nai.. lujaaahhh... Tein kuten Milla pyysi ja kiihdytin tahtia. Muutaman rajun työnnön jälkeen Millan vaikerrus muuttui huudoksi ja hän sai rajun orgasmin, joka sai pillun ihanasti sykkimään. Tuo syke lypsi minunkin spermani liikkeelle ja ruiskutin nautinnosta karjuen koko viikon spermalastin syvälle, syvälle minäni pilluun.

4

25985

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minun miniä oli kanssa raskaana ulkomainen thaimaasta. Olin päivällä kylässä hieroin sen selkää kun oli kipeä,nojasi pöytään hieroin sievästi myös vatsaa ja olkapäitä kun pakaroita hieroin, nauroi tuntuuko taikku nainen hyvältä minusta ainakin tuntuu, mutta mun mies ei hiero. Nostin puseroa eikö näitäkään täydet rinnat tuntui hyvältä käsissä miniä ei estellyt painoin vähän seisovalla kalulla huokasi antoi hieroa kalulla laskin äitiys housuja ja kokeilin pillua kuiskas olen aina kiimassa kun oon ollut raskaana otin kalun esiin laitoin haarojen väliin, ei saa kiusata silloin nostin huulillle ja panin hiljaa sisään. Oli tiukka mutta kostea kuiskas miksi en saa tätä kun haluan haluan hulluna painoin syvälle sievästi, pidin lantiosta kiinni tunsin kun värisi koko ajan kuiskas tule anna tulla tumma pylly punaiset huulet vilahteli kun laukesin työnsi vastaan värisi ihanasti. Miniä nousi halasi en ole huono nainen hormoonit vain saa pillun sekaisin. Kerroin en pidä huonona kerro jos voin auttaa muuloinkin. Jonkin ajan päästä katsoi, haluan edestä, meni sängynreunalle seljälleen levitti jalkoja tule rakasteltiin sievästi katsoi tummilla silmillä ja nautti. Lähtiessä halasi ja kiitteli. Oltiin meillä iltaa viettämässä lapsi oli kuukauden ikäinen vaimo hoiteli sitä koko illan, Charon sanoi käydäänkö ravintolassa kun on hoitaja, poikani sanoi menkää te olen täällä lapsen kanssa. Otettiin taksi, Charon istui vieressä ajoimme suoraan heidän kotiin. Charon riisui heti alasti kaunis nätti vartali isot imettävän tissit, sanoi haluan kiittää sinua. Nauroi saat nyt thai tyttöä. Nousin ylös riisuin Miniä laskeutui ja imi heti kalua sanoi sulla on paljon isompi kuin pojallasi. Charon nousi suudeltiin suutelin koko vartaloa suutelin vatsaa ja pillua kiima oli kova kummallakin nyt Charon halusi päälle mieletön tunne kun tumma nainen rakasteli lantio liikkui sulavasti Charon kuiskas haluan heti, levitti jalkoja painautui aivan juureen kuiski jotain omalla kielellään ja alkoi täristä huudahteli. Silloin tulin sisään oltiin pitkään sisäkkäin kun oltiin pöydässä ja juotiin viiniä Charon tuli syliin istui vastakkain, olen muistellut tapaamistamme ja ajattelin nyt kiittää, mutta tidätkö haluan lisää kaksin käsin hyväili kalua ja tämäkin haluaa istui päälle tämä on ihana kalu haluathan lisää suutelin suulle ihan milloin haluat, sinä saat mitä haluat ja minä saan vielä ulkomaalaista seksyä naista, lantio liikkui taas nätisti sanoin olet niin seksy että en kestä pitkään, ei sun tarvikkaan tunnetko saan koko ajan kuumia väreilyjä eih nyt nyt ja istui syvällä laukesin sisään taas. Katsottiin toisiaan kysyin tehdäänkö joskus uudestaan suuteli varmaan tehdään ja liikkui katsoin silmiin tunnetko, nauroi tunnen kasvat sisällä, anna kasvaa tuntuu kuin joku tulee sisään ja raiskaa minut halasi kovaa ei voi olla totta ja alkoi tärisemään nyt jo ei monta liikettä ja tulin taas. Käytiin suihkussa pestiin hyvin ja mentiin "ravintolasta" kotiin. Kaikki nukkui hipsittiin sänkyyn

    • Anonyymi

      Katsoi miniää kun vieraili minun luona oli menossa baariin tarjosin väkeviä paukkuja, huomasin että istuessa siirtelee jalkojaan puolelta toiselle ja istuu kuin pillua hieroisi.
      Oltiin tupakalla näin että nännit kivasiti pitkällä päästin ovesta siisään ensimmäisenä kulki sivuttain niin että rinnat koski. meni keittiöön huudahti otatko sinäkin seisoi haarat levällään menin taakse kysyin kannattaako baariin lähteä huokasi ein tiedä, koskin pakaroihin sanoin olet siellä vaarassa naurahti enkö täällä ole painoin kalua pakaroihin oli liikkumatta koskin rintoihin Sari kääntyi ja suuteli kuiskas tykkään vaarallisesta työnsin kädet puseron alee sanoin ei näin saa kulkea ja hyvälin rintoja Sari sanoi suoraan haluan kyrpää vierasta kyrpää ja hieroi kalua, kuiskas huomasitko olen koko illan halunnut kuiskasin se huokuu sinustaSari nosti tiukkaa hametta ja kietoi jalan ympärille kuiskas kävin vessassa kokeile tunsin liukkaan pillun Työnsin Saria seinää vasten nostin koko hameen ylös ja löysäsin housuni alas työnnyin tiukkaan pilluun kuiskas minulle hurjaa kun otat näin en kestä on niin ihanaa likuin edes taas käänsin Sarin panin takaa sanoin olet pornoin mitä tiedän nostelin kalulla Saria kiljui nyt saan ihanaa kyrpää katsoi ja kuiskas ja koko yön haluan kävellä hellänä kotia Sami trulee vasta illalla. oli niin kiihoittavaa panna nuorta naista että tulin pian Sari kuiskas anna olla haluan tuntea kun se nykii kaikki sisään.
      Sari kulki pelkkä hame ja pusero päällä pyllisti kivasti kun katseli CD-lavyjä kuiskas haluan vilautella se on ihanaa istui kalu pystyssä kun kääntyi juoksahteli kuin pikku tyttö syliin ohjasi heti sisään piti käsiään sohvan selkä nojassa rinnat oli edessä huokaili setä imee vaan imin nännejä Sari huokaili haavelin että vanhempi iso mies joskus panee sinä olet ja iso pillu valui kunnolla Sari nai orgasmiin asti kun laukesin kuiskas kummallehan se tulee sinulle vai pojalle, katsoin Saria nauroi on pillerit.
      Sari oli aamupäivään asti, kun laittauti kotia lähtöön käveli ja halasi nyt tuntuu olen ihana turra en mene enää baariin tulen tänne ja se piti, joskus nauroi olen pidättäynyt että nautin täällä. Aina yhtä kihkeää ja kotiin ilta kahdelta pesee hyvin ennen lähtöä.

      • Anonyymi

        Spede se taas on lukenut isojen poikien lehtiä uutterasti buaahaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Spede se taas on lukenut isojen poikien lehtiä uutterasti buaahaa

        No sinähän se oletkin asiantuntija isojen poikien lehtien suhteen Olethan niiden suurkuluttaja buahaaaaaa.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3010
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2184
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1594
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      73
      1057
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      921
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      805
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      746
    Aihe