Olen saanut itseäni suosta, 46 kg 7kg. Hyvä, näin sitä pitää, mutta pitääköhän? Miksi minä en ole tyytyväinen?
Housut joita käytin, eivät mene kiinni joten hermostuin ja revin ne saksilla kappaleiksi.
Kaunis luustoni on kadonnut, nyt näen vain paksut reiden sekä turvonneen takapuolen ja pullottavat vatsat. Rinnat eivät kasva, eivät tietenkään.
Syön, syön syön syön. Voi hitto, olen tullut laiskaksi, miksi en enää liiku samalla tavalla??
Onko tämä epävarmuus ja jatkuvat itseinho osa paramisprosessia? olen monta iltaa itkenyt, koska haluan laihtua, en olla norsu!
Tuntuu kuin olisin pettänyt itseni, epäonnistunut ja kadottanut kontrollini. Kaikki kärsimys turhaan, kun päästin itseni turpoamaan!
Onko teille tullut samanlaista vastaan? Mikä on ollut loppuratkaisu: parempi vai retkahdus oravanpyörään takaisin?
-amorita
Housut joita käytin, eivät mene kiinni joten hermostuin ja revin ne saksilla kappaleiksi.
Kaunis luustoni on kadonnut, nyt näen vain paksut reiden sekä turvonneen takapuolen ja pullottavat vatsat. Rinnat eivät kasva, eivät tietenkään.
Syön, syön syön syön. Voi hitto, olen tullut laiskaksi, miksi en enää liiku samalla tavalla??
Onko tämä epävarmuus ja jatkuvat itseinho osa paramisprosessia? olen monta iltaa itkenyt, koska haluan laihtua, en olla norsu!
Tuntuu kuin olisin pettänyt itseni, epäonnistunut ja kadottanut kontrollini. Kaikki kärsimys turhaan, kun päästin itseni turpoamaan!
Onko teille tullut samanlaista vastaan? Mikä on ollut loppuratkaisu: parempi vai retkahdus oravanpyörään takaisin?
-amorita
Vastaukset 6
Vanhimmat
Harmillisen tavallista oikeastaan. Onnistunut paranemisprosessi on suurimmaksi osaksi toipilaalle itselleen mieluista ja paremmasta tulevaisuudesta on hyvät odotukset.
Painon nousu ei takaa mielen kohenemista vaan siihen tarvitaan myös läheisten ja ammattiauttajien tukea. Oletko käynyt terapiassa tai muussa?
Sinun täytyisi oppia arvostamaan itseäsi ja kroppaasi terveenä ja olla nähdä iloja ja onnea siinä, että olet taas (pian ?) voimissasi nauttimaan elämästä ilman huolta ja epävarmuutta omasta ulkonäöstä ja painosta. Se on melkoinen taito osata varsinkin pidemmän sairastamisen jälkeen ja lähes poikkeuksetta ulkopuolisten apu on siinä tärkeänä osana.
kävin terpian, psykiatrit ja osaston läpi. En saanut mitään keskusteluista irti. Nyt olen puoli vuotta ollut ilman hoitoja. Jos en näkisi vartaloani, unohdan sen.(mahdotonta) Tämän takia keksin tekemistä tekemisen perään, etten ajattele asioita ja peikko pysyy piilossa. Noh ennen pitkään nälkä tulee ja huoh sitä on syötävä vaikka miten kiukuttais. Pieni pala, kohta toinen. Sit taas tekemään :) tällä keinon minä pääsin normaalin rajalle :)
- amorita
...tuohon epävarmuuteen keksit, niin kerropa se minullekin. Olen hoidossa ja nyt muutamassa kuukaudessa paino on noussut 43:sta 50:een. Lisää pitäisi saada. Vaatteet jää pieniksi ja maha kasvaa. Olen jopa tehnyt monta raskaustestiä, kun on niin turvonnut olo, ettei tätä todeksi voi uskoa. Tällaistako se on olla normaali? Vaikeaa on, mutta syön ajattelematta ja itken myöhemmin. Kummallista, että liikunta ei enää nappaa, vaikka mukamas pitäisi jaksaa paremmin.
niin on minullakin, se alun puhti ja duracel-pupu vaihe on jäänyt. Kun on tullut painoa on ikään kuin luovuttanut liikunnan suhteen. Itse treenan kerran viikossa sali, kerran jumppa, väh. 3* 8km hiihto sekä lenkit yms. päälle. Ennen vanhaan tein nämä 5 päivän aikana ja vielä enemmän...
Kun sain kuulla olevani liian laiha ja ihmiset kauhistelivat, olin jotenkin ylpeä että vau minut huomataan ja pidin itseäni kauniina. Nyt ne sanovat että näytän normaalilta, täh, siis samanlaiselta tylsältä tasamaantallaajalta!
-amorita
En voi kanssa käsittää miten se kun on paksumpi ja syö paremmin tekee myös olosta ihan laiskan?? Ei jaksa ees juosta samalla tavalla ku ennen.
Hei sinä amorita!
Se on edelleenkin se sairas ajatus, joka sinua yrittää saada haltuunsa. Älä anna sille valtaa. Se, joka parantuu on vahva. Ei se, joka luovuttaa. Mitä siitä vaikka housun nappi ei mene kiinni? Se on merkki uudesta. Ei ihminen ole kaunis luisevana ja jos vaatteet roikkuvat. Ihminen on kaunis kun hänellä on lihaa luiden ympärillä.
Vaikka itse olenkin menossa osastolle niin olen silti tätä mieltä. Minä menen sinne paranemaan. Ei anoreksia ole elämää.