Kauan teillä on kestänyt että jonkinlaista vaikutusta on tapahtunut? Minulla toinen päivä menossa eikä mitään. Tupakkaa palaa ja maistuu ihan normaalille.
champixin
vaikutus
5436
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Alkuun suosittelisin, että lukisit pakkauksen sisällä olevat ohjeet. Muistaakseni ensimmäisen viikon jälkeen ei saisi enää polttaa, vaikka tekisikin mieli. Jollain tupakka maistuu todella pahalta, toisilla ei.
Itse olen ollut nyt noin 4kk polttamatta ja Champixilla lopetin. Helppoa ei ollut, mutta helpompaa kuin ilman mitään.
saman lääkkeen avulla. Alussa mulla meni tupakkaa ihan samaa vauhtia kuin ennenkin ja ajattelin lääkkeen olevan humpuukkia.
Sitten aloin vähentämään pikkuhiljaa ja seuraava vaihe olikin, että aamuisin en edes muistanut mennä aamusavuille.Lääkkeen vaikustus alkaa noin viikon kuluttua aloituksesta ainakin mulla.Tällä hetkellä on neljäs viikko meneillään ja polttamatta ollut 11 päivää, siis ihan savuton.
Nyt olenkin kaikille hehkuttanut tuota lääkettä ja kyllä sen sanon, että en olisi pystynyt lopettamaan ilman sitä. Saattaahan olla, että vielä lipsahdus tulee tai sitten ei.Toivottavasti ei. Oikein kun iltapäivällä iskee tupakanhimo, otan Nicoreten, se auttaa. Korkeintaan kolme purkkaa olen itselleni suonut.
On aika vaikeita päiviä ollut ja tulee olemaan, mutta olen ostanut sukset ja hiihtelen. Siinä häviää tupakan tuska. TSEMPPIÄ SULLEKIN!!
kun aloitin champixin syömisen, lopetin polttamisen laakista, yhtään en ole viikkon polttanut, en tiedä kummasta johtuu pillereistä vai miun v**tumoiseta luonteesta. Tään viikon meinasin syödä viellä 2 tabua per päivä ja ens viikolla puotan yhteen jos enää tarvista. Nyt ei enää pahemmin mieli kessua tee. Olen tosin myöskin kalja ja kahvi lakossa :)
Pari viikkoa mäkin söin niitä nappeja, ja se oli siinä, suotta ostella kalliita lääkkeitä, nyt ollut savuttomana yli puoli vuotta.
Minäkin sain lopetettua tupakoinnin sillä kahden viikon aloituspaketilla.
Nyt olen ollut polttamatta vuoden ja yhdeksän kuukautta.