r-vika

Moi. Olen ärrä-vikainen, enkä ole koskaan osannut sanoa ärrää enkä osaa vieläkään, sukunimessäni on yksi (1) r-kirjain ja kun lausun nimeni siitä ei meinaa saada mitään selvää. Olen myös käynyt puhe-opetuksessa mutta siitä ei ole ollut apua. Onko olemassa mitään turvallista leikkausta tai jotakin vastaavaa mikä auttaisi ongelmaan??

Kiitos jo etukäteen vastauksista.
2248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinun iässäsi se on todellakin aika vaikea asia, tuo R-vika.

Minä opin sanomaan ärrän jotenkuten vasta ammattikolussa ollessani 18-v. Silloin sielläkin puheopetusta annettiin. En enää päästä ärrää kurkusta, mutta aika voimakkaalta se kuulostaa edeleenkin kun kielen osaan sentään viedä oikeaan paikkaan.

Joissakin tapauksissa auttaa leikkkaus. Silloin kieli ei pääse taipumaan ylös asti, eli kun nostat kielen ylös kitalakeen huomaat ettei se "taivu". Muuten et apua leikkauksesta saa. Jos kieli ei taivu niin leikataan kielen alta kieleke, ettei se olisi niin jäykkä.

Olen itse nyt 44-vuotias ja tunnen olevani persoonallinen kaikkine ärrineni.

Helppohan se tosin on näin aikuisiällä sanoa, että asia helpottuu. Näin kuitenkin on. En itsekkään uskonut sitä aikoinaan ollessani murkkuiässä.

Pojallani on myös R-vika. Se on opittua äidiltä todennäköisesti. Hyvin poika pyyhkii eteenpäin R-viasta huolimatta :)

Kuuntelehan meidän pressaa, Tarjaa, hänellä R-vika ja niin monella muullakin ns. kuuluisuuksista.

PS. Vaikka 44-vuotias olen nykyään muistan aina kuinka aakkosia luettaessa jätin tahallaan R-kirjaimen väliin. En mukamas muistanu.

Näin jälkeenpäin naurattaa. Ymmärrän toki, että sinun iässäsi se opn vaikeaa. Olenhan sen kokenut itsekin.

Äänestä
  • Osaako kukaan sanoa miten voisi päästä r-vika siihen leikkaukseen mistä pitää alottaa? Kuinka paljon se maksaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ärrä vikainen 14 vuotias kirjoitti:

Moi. Olen ärrä-vikainen, enkä ole koskaan osannut sanoa ärrää enkä osaa vieläkään, sukunimessäni on yksi (1) r-kirjain ja kun lausun nimeni siitä ei meinaa saada mitään selvää. Olen myös käynyt puhe-opetuksessa mutta siitä ei ole ollut apua. Onko olemassa mitään turvallista leikkausta tai jotakin vastaavaa mikä auttaisi ongelmaan??

Kiitos jo etukäteen vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu