On kauheen tylsää olla ujo, sille ei vaan yksinkertaisesti voi mitään. Huumori on yksi niistä iloisuuksista, jolle nauraa. Mut mulla on sellainen ongelma kun, huono on itsetunto ja kaverit kovia puhumaan. Ja sit ku ne vetää huumoria, en pysty nauramaan, ne luulee että, en oikiasti oo huumorin tajunen ja sanoo mulle että, anteeksi jos mää loukkasin sua. Siinä vaan tulee niin paha olo, ku toiset nauraa vähän lapsellisillekkin vitseille, kun itse on vaan keskittyny toisten huomioon. Olen yrittänyt keksiä konsteja, miten pääsisi ujouden ylitse. Siitä vaan ei vaan pääse irti. Sit vielä kun äitini on koko ikänsä ollut ujo, luulen etten itsekkään pääse eroon ujoudesta.
Olisiko joku halukas mailaamaan? Olisi ilo porista ujojen kans.
siispä mailatkaa!!=)
Olisiko joku halukas mailaamaan? Olisi ilo porista ujojen kans.
siispä mailatkaa!!=)
Vastaukset 3
Vanhimmat
puusta veistettyjä. Kyllähän sen ujouden kanssa oppii elämään, mutta kyllä se elämisen laatua heikentää.
Meillä miehillä on ujouden kanssa sikäli vaikeampaa, kun tämä kontaktin luominen vastakkaiseen sukupuoleen on jostain syystä delegoitu meille miehille, niin siinä käy helposti niin kuin minulle on käynyt.
mullakin on ollu ujouden kanssa ongelmia. on vaikeeta löytää tai luoda tuntemattomiin ihmisiin kontaktia. haluan päästä omasta ujoudestani eroon ja sen takia oon käyny mm. riparin muualla kun omalla paikkakunnalla ja sitten alotin nyt syksyllä koulun koulussa jossa en tuntenu ketään. riparin ja koulun kautta oon saanu uusia kavereita ja itseluottamusta. et sun kannattaa kokeilla kaikkee sellasta mistä vois olla hyötyä et saisit itseluoottamuksen kohoomaan. menemään sellasiin paikkoihin missä et tunne välttämätää ketään jä yrität tutustua jotain kautta johonkin ihmisn sielä. mennä jutteleen jne. olisin innostunu alottaan mailailun
sun kanssa ja vaihtaan kokemuksia ujoudesta.
Mul on vielä yks sellanen ongelma, että mä en oo pystyny puhumaan siitä asiasta kellekkää.
Kun olen itkenyt iltaisin, koska mulla ei oo niitä kavereita ja ujous on masentanu muutenkin mua, sitte mun äiti yks ilta kysyi multa et mikä sulla on? Ja sit ku selitin, se kysyi taas että, suunnitteletko sinä jotain tuhoja?
Olin täysin ymmälläni. Mieleeni ei ollut koskaan tullut jotain tuollaista. Luuliko äitini mua hulluksi? Vai onko hänessä jotain vikaa? En tiedä luotanko Äitiini enää..
Äitini on joskus kiusaten sanonu mulle että ootpa ujo, jos en oo uskaltanu lähtä johonkin kylään.
En tiedä mitä teen...
Voisiko joku auttaa???