Aluksi vähän tietoja. päähenkilö: Camilla, joka on muuttanut pari vuotta sitten ruotsista. Hän asuu nyt Irlannissa äitinsä ja pikkuveljensä Svenin kanssa.
Oli yö. Tai ainakin myöhäinen ilta. Istuin sängylläni ja luin kehnoa kirjaa. Kun en saa unta, luen. Nyt en kyllä millään voinut nukkua, ehkä se johtui täysikuusta. Mutta miksi en voinut lainata mitään parempaa? Aina kun lainasin kirjoja, otin aivan automaattisesti käteeni kirjan, jossa ei tapahtunut yhtään mitään. Tai ainakaan mitään jännittävää tai hauskaa. Mutta nyt olis kyllä lainannut niin tylsän teoksen, että halkeamien laskeminen vanhan piharakennuksen seinästä oli siihen verrattuna jännityskertomus. No, ehkä minä hiukan vähättelin. (eihän tämä kirja nyt niin jännittävä voinut olla.) Paljon mieluummin olisin istunut vaikka hammaslääkärin kidutuksessa pari tuntia. Jopa matikan tehtäväkirja olisi ollut paljon parempaa luettaavaa, ainakin sivistävämpää. Jotta kukaan ei kuolisi tylsyyteen päätin lopettaa lukemisen. (olisi hyväksi koko ihmiskunnalle, jos tämä kirja viskattaisiin maailman syvimpään kaivoon, ei polttaminen olisi paljon varmempi keino...) Viskasin kirjan syrjään ja istuskelin hetken miettien miten kamalaa pimeys ja hiljaisuus olivatkaan. Kerrassaan kamala yhdistelmä! Siispä minun olisi laitettava enemmän valoja, ääntä en oikein voinut lisätä, koska äiti ja Sven olisivat voineet herätä. Päätin ihan huvin vuoksi hakea keittiöstä kynttilöitä. Niinpä hiivin käytävään ja tassuttelin alakertaan. Varoin astumasta alimmaiselle askelmalle. Se oli narissut jo teis kuinka kauan, varmaan vuisikausia. Ei sillä että se olisi minua haitannut. Hiivin keittiöön ja aloin kaivella kaappeja. Löysin aika monta kynttilää. Etsin vielä tulitikut käsiini ja lähdin takaisin yläkertaan. Sytyttelin kaikki kynttilät varovasti huoneessani liikkuen, etteivät askeleeni kuuluisi alakertaan. Kun kaikki kynttilät paloivat tunnelmallisesti, istuuduin suureen nojatuoliini. Minua ei vieläkään väsyttänyt. Olisipa Jessica täällä nyt. Meillä on aina ollut tosi hauskaa yhdessä ja olemme aina keksineet jotain kivaa tekemistä. Momta kertaa olimme lähteneet pienelle kävelylle keskellä yötä. Uskokaa tai älkää, mutta se on paljon hauskempaa, kuin kaikki tylsät päiväkävelyt yhteensä. Meidän talomme silaitsi pienen mäen laella ja Jessican perhe asui mäen alla, vain pienen matkan päässä, melkein naapurissa. Joskus olimme viestittäneet toisillemme taskulampuilla. Se vasta oli ollut hauskaa. Hain taskulamppuni ja avasin ikkunan. Päätin ihan vanhojen aikojen muistoksi valaista suoraan hänen huoneensa suuntaan. Sammutin lampun kuitenkin pian ja istuin hetken paikallani. Olisiko liian myöhöinen ajankohta pyytää Jessicaa kävelylle? Ei, kyllä Jessi lähtisi, jos vain kauniisti pyytäisin. Vedin vaatteet päälleni ja sammutin valot. Mietin vielä hetken ottaisinko taskulampun mukaan. Jos menisimme pururadalle, en tarvitsisi sitä, koska siellä oli kirkas valaistus. Tiedän, koska käyn siellä talvisin hiihtämässä. Niinpä puhalsin viimeisenkin kynttilän sammuksiin ja lähdin. Eteisessä vedin verkkatakin ylleni ja hyppäsin lenkkareihini. Vedin oven hitasti kiinni perässäni. Toivottavasti äiti ei heräisi, hän ei ymmärrä öisiä retkiäni. No, ei hänen kyllä tarvitsekaan. Minä melkein juoksin Jessican talolle. Kiersin talon taakse ja katsoin Jessican ikkunaa, joka oli aika korkealla. Poimin kävyn maasta ja heitin sen ikkunaan. Ei vastausta. Heitin toisen kävyn. Olihan Jessi vielä hereillä. Hän ilmestyi ikkunaan väsyneen näköisenä ja vaaleat, olkapäille ulottuvat hiukset hieman pörrössä.
-"Eikö sinulla ole minkäänlaista ajantajua?" hän kysyi hieman äreästi.
-"Ai, häiritsenkö?" kysyin, vaikka tiesin jo vastauksen. Jessica läimäytti ikkunan kiinni ja viittilöi minut oven suuntaan. Pyykälsin ovelle ja sain odotella aika kauan ennenkuin ystäväni ilmestyi avaamaan sen minulle. Moikkasin häntä pikaisesti ja kävelin eteiseen. Otin kengät pois jaloistani.
-"Tule ihmeessä sisään" Jessica sanoi happamasti. Hän oli joko väsynyt, tai muuten vaan kireä. Kiipesimme portaita pitkin Jessican huoneeseen.
-"Ovatko vanhempasi kotosalla?" kysäisin.
-"Äiti nukkuu huoneessaan, mutta isä on taas matkoilla." Jessica vastasi. Tiesin, ettei hän pitänyt siitä, että hänen isänsä oli aina jossain muualla kuin kotona.
-"Oliko sinulla jotain asiaakin?" Jessica kysyi pienen hoiljaisuuden jälkeen.
-"Joo" vastasin. -"lähtisitkö kanssani kävelylle?" Jessica näytti hetken olevan kuin puulla päähän lyöty. Sitten hän katsoi munua kuten mielipuolta.
-"Niinkuin aina ennen." muistutin.
-"Voisinhan minä lähteäkin, sinun mieliksesi."
-"Hienoa!"
-"Mutta vain yhdellä ehdolla..."
Mitähän se mahtoi olla...?
-"Sillä ehdolla, että Alex saa tulla mukaan."
Mietin hetken ja nyökkäsin. Olisi vain mukavaa, jos Alex tulisi mukaan. Hän oli Jessican kaksi vuotta vanhempi veli. Olisi vain hyvä, että mukana olisi joku vanhempi. Sitäpaitsi Alex oli ihan mukava. Jessica lähti hakemaan häntä ja minä suuntasin eteiseen. Odotin hetskisen ja kohta he astelivat portaita alas hiljaa jutellen. En kuullut mitä he sanoivat. Alexilla oli yllään huppari ja farkut. Hän oli aika pitkä. vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen, kuten useimmat sen suvun jäsenet. Hymyilin hänelle tervehdykseksi.
Kun me kaikki lopulta olimme päässeet pihalle ja kaikilla oli lämpimästi päällä, ehdotin, että lähtisimme pururadalle. Se sopi kaillille mainiosti. Silloin tunsin, että tästä kävelyretkestä saataisi tulla hyvinki jännitävä, mutta se tuntui jopa aika pelottavalta... Olikohan täysukuussa jotain outoa tänä yönä...
Oli yö. Tai ainakin myöhäinen ilta. Istuin sängylläni ja luin kehnoa kirjaa. Kun en saa unta, luen. Nyt en kyllä millään voinut nukkua, ehkä se johtui täysikuusta. Mutta miksi en voinut lainata mitään parempaa? Aina kun lainasin kirjoja, otin aivan automaattisesti käteeni kirjan, jossa ei tapahtunut yhtään mitään. Tai ainakaan mitään jännittävää tai hauskaa. Mutta nyt olis kyllä lainannut niin tylsän teoksen, että halkeamien laskeminen vanhan piharakennuksen seinästä oli siihen verrattuna jännityskertomus. No, ehkä minä hiukan vähättelin. (eihän tämä kirja nyt niin jännittävä voinut olla.) Paljon mieluummin olisin istunut vaikka hammaslääkärin kidutuksessa pari tuntia. Jopa matikan tehtäväkirja olisi ollut paljon parempaa luettaavaa, ainakin sivistävämpää. Jotta kukaan ei kuolisi tylsyyteen päätin lopettaa lukemisen. (olisi hyväksi koko ihmiskunnalle, jos tämä kirja viskattaisiin maailman syvimpään kaivoon, ei polttaminen olisi paljon varmempi keino...) Viskasin kirjan syrjään ja istuskelin hetken miettien miten kamalaa pimeys ja hiljaisuus olivatkaan. Kerrassaan kamala yhdistelmä! Siispä minun olisi laitettava enemmän valoja, ääntä en oikein voinut lisätä, koska äiti ja Sven olisivat voineet herätä. Päätin ihan huvin vuoksi hakea keittiöstä kynttilöitä. Niinpä hiivin käytävään ja tassuttelin alakertaan. Varoin astumasta alimmaiselle askelmalle. Se oli narissut jo teis kuinka kauan, varmaan vuisikausia. Ei sillä että se olisi minua haitannut. Hiivin keittiöön ja aloin kaivella kaappeja. Löysin aika monta kynttilää. Etsin vielä tulitikut käsiini ja lähdin takaisin yläkertaan. Sytyttelin kaikki kynttilät varovasti huoneessani liikkuen, etteivät askeleeni kuuluisi alakertaan. Kun kaikki kynttilät paloivat tunnelmallisesti, istuuduin suureen nojatuoliini. Minua ei vieläkään väsyttänyt. Olisipa Jessica täällä nyt. Meillä on aina ollut tosi hauskaa yhdessä ja olemme aina keksineet jotain kivaa tekemistä. Momta kertaa olimme lähteneet pienelle kävelylle keskellä yötä. Uskokaa tai älkää, mutta se on paljon hauskempaa, kuin kaikki tylsät päiväkävelyt yhteensä. Meidän talomme silaitsi pienen mäen laella ja Jessican perhe asui mäen alla, vain pienen matkan päässä, melkein naapurissa. Joskus olimme viestittäneet toisillemme taskulampuilla. Se vasta oli ollut hauskaa. Hain taskulamppuni ja avasin ikkunan. Päätin ihan vanhojen aikojen muistoksi valaista suoraan hänen huoneensa suuntaan. Sammutin lampun kuitenkin pian ja istuin hetken paikallani. Olisiko liian myöhöinen ajankohta pyytää Jessicaa kävelylle? Ei, kyllä Jessi lähtisi, jos vain kauniisti pyytäisin. Vedin vaatteet päälleni ja sammutin valot. Mietin vielä hetken ottaisinko taskulampun mukaan. Jos menisimme pururadalle, en tarvitsisi sitä, koska siellä oli kirkas valaistus. Tiedän, koska käyn siellä talvisin hiihtämässä. Niinpä puhalsin viimeisenkin kynttilän sammuksiin ja lähdin. Eteisessä vedin verkkatakin ylleni ja hyppäsin lenkkareihini. Vedin oven hitasti kiinni perässäni. Toivottavasti äiti ei heräisi, hän ei ymmärrä öisiä retkiäni. No, ei hänen kyllä tarvitsekaan. Minä melkein juoksin Jessican talolle. Kiersin talon taakse ja katsoin Jessican ikkunaa, joka oli aika korkealla. Poimin kävyn maasta ja heitin sen ikkunaan. Ei vastausta. Heitin toisen kävyn. Olihan Jessi vielä hereillä. Hän ilmestyi ikkunaan väsyneen näköisenä ja vaaleat, olkapäille ulottuvat hiukset hieman pörrössä.
-"Eikö sinulla ole minkäänlaista ajantajua?" hän kysyi hieman äreästi.
-"Ai, häiritsenkö?" kysyin, vaikka tiesin jo vastauksen. Jessica läimäytti ikkunan kiinni ja viittilöi minut oven suuntaan. Pyykälsin ovelle ja sain odotella aika kauan ennenkuin ystäväni ilmestyi avaamaan sen minulle. Moikkasin häntä pikaisesti ja kävelin eteiseen. Otin kengät pois jaloistani.
-"Tule ihmeessä sisään" Jessica sanoi happamasti. Hän oli joko väsynyt, tai muuten vaan kireä. Kiipesimme portaita pitkin Jessican huoneeseen.
-"Ovatko vanhempasi kotosalla?" kysäisin.
-"Äiti nukkuu huoneessaan, mutta isä on taas matkoilla." Jessica vastasi. Tiesin, ettei hän pitänyt siitä, että hänen isänsä oli aina jossain muualla kuin kotona.
-"Oliko sinulla jotain asiaakin?" Jessica kysyi pienen hoiljaisuuden jälkeen.
-"Joo" vastasin. -"lähtisitkö kanssani kävelylle?" Jessica näytti hetken olevan kuin puulla päähän lyöty. Sitten hän katsoi munua kuten mielipuolta.
-"Niinkuin aina ennen." muistutin.
-"Voisinhan minä lähteäkin, sinun mieliksesi."
-"Hienoa!"
-"Mutta vain yhdellä ehdolla..."
Mitähän se mahtoi olla...?
-"Sillä ehdolla, että Alex saa tulla mukaan."
Mietin hetken ja nyökkäsin. Olisi vain mukavaa, jos Alex tulisi mukaan. Hän oli Jessican kaksi vuotta vanhempi veli. Olisi vain hyvä, että mukana olisi joku vanhempi. Sitäpaitsi Alex oli ihan mukava. Jessica lähti hakemaan häntä ja minä suuntasin eteiseen. Odotin hetskisen ja kohta he astelivat portaita alas hiljaa jutellen. En kuullut mitä he sanoivat. Alexilla oli yllään huppari ja farkut. Hän oli aika pitkä. vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen, kuten useimmat sen suvun jäsenet. Hymyilin hänelle tervehdykseksi.
Kun me kaikki lopulta olimme päässeet pihalle ja kaikilla oli lämpimästi päällä, ehdotin, että lähtisimme pururadalle. Se sopi kaillille mainiosti. Silloin tunsin, että tästä kävelyretkestä saataisi tulla hyvinki jännitävä, mutta se tuntui jopa aika pelottavalta... Olikohan täysukuussa jotain outoa tänä yönä...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.