Lämmitä millä lämmität

niin ilmatiivis talo ja hallittu ilmanvaihto säästää eniten lämmitysenergiaa. Lämmöntuottotavat tai siihen käytetty energia on vain yksi tapaa pienentää lämmityskustannuksia.
Tutkittuja tosiasioita. Talojen keski-ikä 5 v.
"Ilmanpitävyys on ensisijaisesti rakennuksen ominaisuus ja huolellisella työnsuorituksella käytännössä kaikissa yleisesti käytössä olevista rakennusvaihtoehdoista pystytään toteuttamaan ilmanpitävyydeltään hyviä rakennuksia.
Tutkimuksissa tehdyissä lämpökamerakuvauksissa löydettiin tyypillisimmät ilmavuotokohdat.
Pientaloissa suuri osa ilmavuotokohdista (37 %) oli ulkoseinän ja yläpohjan liitoskohdassa. Lisäksi merkittäviä ilmavuotokohtia olivat ikkunat ja ovet sekä niiden liitoskohdat ulkoseinään ( 31 % ). Kerrostaloissa suurimmat vuotokohdat olivat ikkunat ja ovet ja niiden liitoskohdat ( 72 % )".
Lähde: TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO
Tutkimusraportti: 141. 2009
Ilmanpitävien rakenteiden ja liitosten toteutus asuinrakennuksissa.
7675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tutkimusraportti TTY:ltä, josta aiemmin sanottiin ilmatiiviin ja hallitulla ilmanvaihdolla olevan matalaenergia- ja passiivirakennusten olevan humpuukia. Eikä siitäkään ollut kuin muutama kuukausi.

Kovin nopeasti näyttävät muuttavan mieltään.

Äänestä
  • eivät ole matalaenergiataloja. Olemassaolevien talojen ilmavuodot lienevät n50 = 4-5 luokkaa. Uudisrakennuksille on asetettu ilmanpitävyydelle vain ohjearvo n50=1,0 1/h /2/.

    Äänestä

  • vuotavat kirjoitti:

    eivät ole matalaenergiataloja. Olemassaolevien talojen ilmavuodot lienevät n50 = 4-5 luokkaa. Uudisrakennuksille on asetettu ilmanpitävyydelle vain ohjearvo n50=1,0 1/h /2/.

    Se vain huvittaa hieman että asiasta tulee nyt myönteinen tutkimusraportti, kun vasta pari kuukautta sitten TTY:ltä sanottiin passiivirakennusten olevan lähes tulkoon homerakennuksia...

    TTY:n johtopäätös oli: "Rakennusosien lämmöneristyksen lisääminen heikentää rakenteiden kosteusteknistä toimintaa ja joissakin tapauksissa myös rakenteiden lämpöteknistä toimintaa. Lämmöneristyksen parantaminen viilentää rakennuksen ulkovaipan ulko-osia, jolloin homeen kasvu ja kosteuden kondensoitumisriski niissä lisääntyy. Valtaosa asiantuntijaryhmämme jäsenistä ei näe järkevänä nyt kaavailtua 30-40 prosentin lämmöneristysmääräysten kiristystä. Järkevänä pidetty kiristystaso on ollut karkeasti ottaen noin puolet tästä. Mikäli lämmöneristysmääräyksiä kiristetään, tulee kiristykset painottaa niihin rakennusosiin, joissa määräysten kiristäminen on rakennusfysikaalisesti turvallisinta ja taloudellisesti kannattavinta."

    VTT:n johtopäätös oli toinen: "Kosteustekninen toimivuus ei aseta rajoituksia lämmöneristystason parantamiselle 30-40 prosentilla nykyisiin rakentamismääräyksiin verrattuna. Useat rakenneosat soveltuvat matalaenergiarakentamiseen sellaisinaan tai kohtuullisen pienin muutoksin. Muutamien yksittäisten rakenneosien valinta matalaenergiakohteisiin edellyttää erityistä asiantuntemusta ja tarkkaa suunnittelua."

    http://www.rakennuslehti.fi/uutiset/rakentaminen/15488.html
    (VTT kumosi parissa viikossa TTY:n tutkimuksen)

    Äänestä

  • mutta huvittavaa kirjoitti:

    lämpöeristeiden lisääminen on aina riskipeliä. Onhan näitä "viisaita" eristysratkaisuja nähty (luettu) home, home jne. TKY tutkimus 141 ei käsittele lämmöneristyksen lisäämistä vaan talon liitosrakenteiden tiivistämistä.
    Talon sisäpuolisten liitosrakenteiden tiiveystoimet ovat kuitenkin edullinen ja tehokas tapa pienentää lämmityskuluja. Lue tutkimus ja paalaa asiaan. Kiitos

    Äänestä

  • Rakennetiivis kirjoitti:

    Itse en ole nähnyt riskiä eristepaksuuden lisäämisessä, eli olen samaa mieltä kuin VTT.

    Virheitä on tehyt ja ne tekijät on juuri näitä jotka kuvittelee tietävänsä asiat paremmin kuin VTT.

    Äänestä

  • edes linnunpönttöä kirjoitti:

    Itse en ole nähnyt riskiä eristepaksuuden lisäämisessä, eli olen samaa mieltä kuin VTT.

    Virheitä on tehyt ja ne tekijät on juuri näitä jotka kuvittelee tietävänsä asiat paremmin kuin VTT.

    niin monta kuin on rakennusalan "ammattilaista", niin monta on "taidokasta " selitystä. Mutta alku koski lämmitysenergian säästöä, tiivistämällä talon sisäpuoliset rakenneliitokset.

    Äänestä

parannukset voi suorittaa itse tai edullisesti. Tämä tapa ei sovi energiasäästön "asiantuntijoille". Tärkeintä on myydä kalliita kattiloita, lämmitysmuotoja, uusia ikkunoita tai vaikka pellettejä. Bisnes on bisnes ja moos......

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rakennetiivis kirjoitti:

niin ilmatiivis talo ja hallittu ilmanvaihto säästää eniten lämmitysenergiaa. Lämmöntuottotavat tai siihen käytetty energia on vain yksi tapaa pienentää lämmityskustannuksia.
Tutkittuja tosiasioita. Talojen keski-ikä 5 v.
"Ilmanpitävyys on ensisijaisesti rakennuksen ominaisuus ja huolellisella työnsuorituksella käytännössä kaikissa yleisesti käytössä olevista rakennusvaihtoehdoista pystytään toteuttamaan ilmanpitävyydeltään hyviä rakennuksia.
Tutkimuksissa tehdyissä lämpökamerakuvauksissa löydettiin tyypillisimmät ilmavuotokohdat.
Pientaloissa suuri osa ilmavuotokohdista (37 %) oli ulkoseinän ja yläpohjan liitoskohdassa. Lisäksi merkittäviä ilmavuotokohtia olivat ikkunat ja ovet sekä niiden liitoskohdat ulkoseinään ( 31 % ). Kerrostaloissa suurimmat vuotokohdat olivat ikkunat ja ovet ja niiden liitoskohdat ( 72 % )".
Lähde: TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO
Tutkimusraportti: 141. 2009
Ilmanpitävien rakenteiden ja liitosten toteutus asuinrakennuksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu