tukiranka

Selvisi, että minun selkäranka on kaularangasta lantionpohjaan niin rappeutunut kuin 70-vuotiaalla.
Näin sanoi lääkäri magneettikuvausten jälkeen.

Voiko tämä olla geeneissä vai missä. Olen liikunnallinen ihminen, en tupakoi saati alkoholia käytä.

Ikää vasta 42-v. Pelottaa tulevaisuus, sairauseläkkeellä varmaankin kohta.

Onko kohtalotovereita :(
1248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

selkärangasta spondyloosia eli rappeumaa löytyy vain alaselästä, mutta skolioosia myös (kolme mutkaa - kiropraktikon mukaan mulla on nk. käärmeselkä). Olen vielä alle neljäkymmentä ja nyt joutunut olemaan pari kuukautta sairaslomalla, syynä neurologin mukaan selän virheasennoista aiheutunut ääreishermoston toimintahäiriö. Oireina selän, jalkojen ja käsien voimattomuus ja lievät keskiselän kivut. Koko ranka ja pää magneettikuvattu sekä likvor eli selkäydinnestenäyte otettu, eikä niistä löytynyt mitään esim. ms-tautiin viittaavaa. Koska kyse toimintahäiriöstä, pitäisi tilan itsestään korjaantua ajan kanssa. neurologin arvioiden mukaan mun tosin olisi pitänyt olla täysin toimintakykyinen jo pari viikkoa sitten - mutta kun ei jalat toimi niin minkäs teet. Lääkityksenä hermosärkylääkettä ja lihasrelaksanttia, ja ilman tukivyötä selässä en pysty liikkumaan kuin vartin verran ennen kuin menee konttaamisen puolelle. Olis jo aika parantua, töihin aion mennä maanantaina, jos vaikka pystyisin oksentelematta työt hoitamaan - tuo kuvottava olo kun liittyy huonoimpiin hetkiin, kun jalat ei tahdo kantaa. ihme kyllä hiihtäminen on joten kuten sujunut, lyhyitä matkoja ja hitaasti edeten. Lääkärit kun ovat suositelleet liikunnan jatkamista oman jaksamisen mukaan. Ennen sairastumistani olin kova liikkumaan - viisi kertaa viikossa joko lenkkeilyä, kuntosalia tai jumppaa. No, nyt sit mennään hitaammin hetken aikaa, mutta uskon että viimeistään kesällä juoksen taas (tai ainaskin sauvakävelen, kun tuo juoksun aiheuttama tärähdys selkään ei tunnu ainakaan tässä vaiheessa mukavalta ajatukselta...)En aio kyllä antaa periksi, musta ei sairaseläkeläistä saa vielä vuosikymmeniin tekemälläkään! Tsemppiä sulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rappeumaa täynnä kirjoitti:

Selvisi, että minun selkäranka on kaularangasta lantionpohjaan niin rappeutunut kuin 70-vuotiaalla.
Näin sanoi lääkäri magneettikuvausten jälkeen.

Voiko tämä olla geeneissä vai missä. Olen liikunnallinen ihminen, en tupakoi saati alkoholia käytä.

Ikää vasta 42-v. Pelottaa tulevaisuus, sairauseläkkeellä varmaankin kohta.

Onko kohtalotovereita :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu