olen miettinyt jo jonkin aikaa, että olisiko mulla asperger. tein asperger-testin (xestia.net) ja pistemääräni oli 134.
olen hiljainen ja vähän ujokin, rutiinit ovat mulle todella tärkeitä ja jos niistä pitää poiketa, ärsyynnyn nopeasti pitkäksikin aikaa, vaikka poikkeama ei olisikaan kovin kummoinen. tämä liittyy ehkä osaksi ujouteenkin, mutta poikkeamat ovat erityisen vaikeita silloin, kun on tulossa erilainen, outo tilanne, josta en voi ennalta päätellä miten se tulee menemään.
siivoan ja järjestelen myös tavaroita päivittäin. kiinnostuksen kohteita minulla on paljon! tykkään ratkoa erilaisia matemaattisia tehtäviä, luen tieteen kuvalehtä, olen kiinnostunut lääketieteestä.. harrastan piirtämistä, ja siihen mulla saattaa kulua yhtäkkiä monta tuntiakin aikaa ihan huomaamatta.
lapsena osasin jo jonkin verrabn lukea enenn kuin menin kouluun, olin sosiaalinen, mutta silti hiljainen. tunsin olevani jotenkin erilainen kuin muut. muuten en oikein osaa lapsuudestani sanoa..
diagnoosia mulla ei ole, enkä koe että siitä olisi mulle mitään hyötyäkään.
millaisia asioita kumppanille (miehelle siis) kannattaa kertoa aspergeriin liittyen, että hän ymmärtää paremmin minua?
olen hiljainen ja vähän ujokin, rutiinit ovat mulle todella tärkeitä ja jos niistä pitää poiketa, ärsyynnyn nopeasti pitkäksikin aikaa, vaikka poikkeama ei olisikaan kovin kummoinen. tämä liittyy ehkä osaksi ujouteenkin, mutta poikkeamat ovat erityisen vaikeita silloin, kun on tulossa erilainen, outo tilanne, josta en voi ennalta päätellä miten se tulee menemään.
siivoan ja järjestelen myös tavaroita päivittäin. kiinnostuksen kohteita minulla on paljon! tykkään ratkoa erilaisia matemaattisia tehtäviä, luen tieteen kuvalehtä, olen kiinnostunut lääketieteestä.. harrastan piirtämistä, ja siihen mulla saattaa kulua yhtäkkiä monta tuntiakin aikaa ihan huomaamatta.
lapsena osasin jo jonkin verrabn lukea enenn kuin menin kouluun, olin sosiaalinen, mutta silti hiljainen. tunsin olevani jotenkin erilainen kuin muut. muuten en oikein osaa lapsuudestani sanoa..
diagnoosia mulla ei ole, enkä koe että siitä olisi mulle mitään hyötyäkään.
millaisia asioita kumppanille (miehelle siis) kannattaa kertoa aspergeriin liittyen, että hän ymmärtää paremmin minua?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ite olen 21v assimies. Koko ikäni kavereitten kanssa on ollut sellaista tasapainoilua, että välillä he hermostuvat ja vittuuntuvat minuun, ja välillä saan taas korjattua välejä parempaan suuntaan. Sitä se tulee luultavasti olemaan jatkossakin.
Kerroin sitten muutamalle kaverille tosta aspergerista jonkin aikaa sitten. Hyviä kavereita kun olivat, niin tulihan sitä ymmärrystä. Sitä faktaa se asian kertominen ei kuitenkaan muuta, että assi on assi eikä kertomalla asiasta miksikään muutu. Eli vaikka sisältä olis kuinka kultainen, niin muille ihmisille ratkaisee se ulosanti... ikävä kyllä.
Eli vaikka olisit maailman tunteellisin ja hyväsydämisin ihminen/assi-ihminen, niin ei se auta ellet pysty näyttämään sitä ulospäin MILLÄÄN tavalla. Kavereitten silmissä sä olet se mitä susta näkyy... näin se vaan ikävä kyllä menee pitemmässä kaavassa.
Otetaanpa loppuun vielä hullu esimerkki: jos kivenmurikalla olisi tunteet ja erittäin lämmin sydän, niin jaksaisiko normaali ihminen olla sen takia kaveria tämän kivenmurikan kanssa, kun huomioidaan mitä annettavaa kivenmurikalla todellisuudessa muille on? siinä vähän pohtimista... karua mutta totta :-(
onhan se noin, mutta kysyinkin, että mitä kannattaa kumppanille kertoo assista? kumppani ei ehkä oo koskaa kuullukkaa mistää assista.
Sano sille että sulla olis asiaa. Kerrot sille että sulla on assipiirteitä. Sen jälkeen sanot että kato wikipediasta aspergerin oireyhtymä. Näin mä tein kavereilleni.
teinki niin muttei se saanu netistä mitää tolkkua.. kysy vaan et mitä se oikein tarkottaa. toki me erottiin just....
No sitten mun mielestä selkein selitys voisi olla että assilla on erilainen aivokemia, josta johtuu se että normaali ajattelulogiikka on erilainen kuin tavallisilla ihmisillä ja suurin vaikeus on toisen ihmisen tunteiden ja eleiden ymmärtäminen ja tulkitseminen.
karua mut totta...nuin ne vaa tosiaa taitaa aatella aspergeristä...munki kohal moni...mikähä lie neuvoksi? =) noh jospa se siit..
tarvitse kavereille kertoa kovin tyhjentävästi assiudesta, sillä jokainen assi on kuitenkin yksilö.
Nyt, kun aika monilla näyttää olevan tietoa( netin kautta ym) assiudesta, niin liian monelle tieto siitä tuo mieleen "streotypian" ja se ei pidä yksilön/assin kohdallakaan paikkaansa.
Esim. tunne-elämä on kovin erilainen eri ihmisillä. On hyvin empatiakykyisiä asseja ja toisaalta aika tunteettomia ääripäitä.
Mielestäni kavereille voi kertoa, että on erilainen kuin muut ja hieman valottaa omia piirteitään. Niitä, jotka hämmentävät itseään;
Tietyt rutiinit, liialliset kiinnostuksen kohteet jolloin muu ulkopuolinen jää jne...
ja sitten tuosta tunteellisuudesta se mikä näkyy ulospäin. Mua on ikäni pidetty lähes tunteettomana ja kylmänä ihmisenä, mutta todellisuudessa harvassa on yhtä tunteelliset ihmiset. Ainakin kun rakkaudesta ja vihasta puhutaan.
mä olen se empaattinen assi. mua ei oo koskaa sanottu kylmäksi tai etäiseksi. olen joskus liiankin empaattinen, mutta kerroin nyt kumppanilleni muista vaikeuksistani assiin liittyen. tunnepuolesta en puhunut hänelle mitään, koska mielestäni se on kunnossa eikä hänkään ole siitä koskaan mitään sanonut. kaikkein vaikeinta mulle on muuttuvat, nopeat tilanteet joihin en kerkee reagoida-->ärsyynnyn.
Tunnen erään as-piirteisen naisen. Muistan kuinka vanhoina hyvinä aikoina kun oli kavereitten kesken sellasia meneviä ryyppyiltoja enemmän, niin huomasin että mitä enemmän ihmisiä ja puhetta niin sitä "hätääntyneemmän/stressaantuneemman" olonen tää assinainen oli..
ihmettelinki että mistä se johtu sillon että se tuli aina mun viereen istuun vaikka seurusteli ja oli ukkonsa kanssa liikenteessä...
ite en edes tiennyt mistään aspergerin syndroomista silloin mutta ilmeisesti se vaan heijastu niin kovasti läpi että tää nainen koki mun olevan samantyyppinen ihminen ja siten koki saavansa jonkinlaista helpotusta tohon stressaavaan tilanteeseen kun ei ollut ainoa omituinen otus paikalla..
Nykyään taas, noh, tuskin kukaa tuntee mun lähellä mitään muutaku sääliä, senverran pohjalla ryvetään nykysin.. :/ masentunut, ahdistunut, keskittymiskyvytön, itsetunto ja omakuva täysin riekaleina => loukkaannun ja tiuskin jopa rakkaille ihmisille täysin mitättömistä asioista
kyllä mäkin oon mieluumin pienemmäs porukas kuin isos. isos porukas sitä vaan kattelee muita et minkähänlaisia ihmisiä nuo on ja mitä ne musta ajattelee..
tuo mun aloituskirjoitus.. tarkoitin siinä myöskin sitä, että Onkohan mulla assia ollenkaan vai täsmääkö oireet muuten vaan. diagnoosiahan mulla ei ole mutta itse arvioisin että mulla olis asperger.. en tiä sitte..
Välillä mäkin epäilen ettei mulla ole mitään aspergeria, vaan mulla on vaan jokin persoonallisuushäiriö ton olemattoman itsetunnon ja minäkuvan takia.. persoonallisuushäiriön ja autismin piirteet on osaltaan aika yhteneviä
niin no oli ny mikä oli. itse luokittelen itteni assiksi. sama kai se on mikä on
ja sain aika korkeat pistemäärät. Minussa on paljon asbergerin piirteitä nykyään, mutta lapsena olin täysin terve ja normaali, jopa ulospäinsuuntautunut. Vaikka silloinkin muistan, että välillä oli pakko päästä omiin oloihin. Murrosiässä sain kuin toisen persoonallisuuden, eli en enää viihtynyt ihmislaumoissa ja esim. katsekontaktit ovat kiusallisia. Silloin jäin pakonomaisesti koukkuun musiikkiin ja kaunokirjallisuus alkoi kiinnostamaan, eli ikäänkuin aloin upota omaan maailmaan :) Viihdyn siellä edelleen, mutta välillä toivoisin olevani enemmän sosiaalinen. Toivoisin saavani samanhenkisiä ihmisiä. Minulla on vaikeuksia ymmärtää ns. normaaleja ihmisiä. Olen hyvin empaattinen, mutta vaikeuksia on muistaa ihmiskasvoja tai tulkita aitoja hymyjä. Enkä ymmärrä ihmisten logiikkaa, itselläni on korkeat arvot, joiden perusteella toimin pitkälti ;) Täytyy vielä mainita, että olen luova ja hyvä vaikeissa, logiikkaa vaativissa tehtävissä, mutta helpot asiat ja tehtävät ovat äärimmäisen vaikeita. Voi hemmetti, taidan ihan oikeasti olla assi...... Molemmat vanhemmat ovat erakkoja. Varsinkin isä kärsii selvästi aspergerista tai jopa autismista. Että näin. No ilmankos elämäni tuntuu niin vaikealta verrattuna muihin.
Ota assi elämänkumppaniksesi. Hänelle sinun ei tarvitse selitellä assiudestasi yhtään mitään.
Minä olen diagnosoitu assinainen ja kumppanini on tavallinen suomalainen mies. Minä olen puhunut hänelle tunnoistani niin rehellisesti kuin voin. Ei hän ole ymmärtänyt, sillä hän yrittää edelleen tupata minua tilanteisiin, jotka ovat minulle liian vaikeita, jopa mahdottomia ja ilmeisesti uskoo minun parantuvan autismistani jonakin päivänä. Lopultakin sitä joutuu itse pitämään puolensa. Alan olla aika lopussa tämän parisuhteen kanssa.
Minusta kaikkein paras malli parisuhteelle olisi sellainen, että kumpikin asuu yksin. Lähekkäin kyllä, mutta yksin. Voisin tavata kumppaniani aikataulun mukaan ja elämä olisi rauhallista. Tällainen ei kyllä taida onnistua, ellei toinenkin ole autistinen. Lopultakin on ehkä parempi hommata lemmikkieläin.