yli puoli vuotta tuli taas syötyä tehottomia lääkkeitä. tai no, ei ilmeisesti aivan tehottomia ku heitin ne pois ni on viikon humahdellu päässä. ja kyllähän ne turrutti entisestäänki turtunutta oloa, se vaan et ne vei myös pois ne harvat hetket mistä ennen sai iloa.
muutenkin ihan sekasin. välillä aivan masentunut mut suurimman osan ajasta oon aika turtunut, välinpitämätön, tyhjä. tällä hetkellä aika vitutus päällä. ei se saatanan aurinko tuu paistaan sinne risukasaan.
kaikki vaan sanoo et miks oot masentunu ja et kyllä se siitä kun alat liikkumaan ja menet kouluun tai töihin. yks pahimmista asioista mitä voi masentuneelle sanoa: ota ittees niskasta kii. se sanookin jo kaiken toisen ymmärryksestä sun olotilaa kohtaan.
ja pitäis tän masennuksen lisäks murehtia vielä muittenki puolesta ja muitten asioita. vittu, onko se mun vastuulla mitä muut on tehny elämällään.
välillä itkettää mut en pysty itkeen. tulee vaan entistä ahdistuneempi olo. eli parempi ku yrittää tukahduttaa kaiken.
yritäppä selittää tätä kaikkea ihmisille jotka ei oo sitä ite kokenu, perheelle, ystäville, mielenterveystoimiston ihmisille. ei muutenkaan riitä luottamusta ihmisiin nii sit vielä pitäis selostaa kaikki jollekkin joka saa rahaa siitä et se kuuntelee mun valitusvirttä. ainoo syy miks tänäänki taas kolmen kk:n jälkeen varasin ajan mtt:sta on et saisin miljoonannet lääkkeet, lähinnä unen saantiin.
välillä nukun kellon ympäri, välillä valvon vuorokauden. ilman minkäänlaisia väsyttäviä lääkkeitä uni ei tule. ja sitten kun nukun, heräilen 1-3 tunnin välein.
ei helvetti, kun pääsis vaan jo pois täältä. mahtava tulevaisuus eessä.
muutenkin ihan sekasin. välillä aivan masentunut mut suurimman osan ajasta oon aika turtunut, välinpitämätön, tyhjä. tällä hetkellä aika vitutus päällä. ei se saatanan aurinko tuu paistaan sinne risukasaan.
kaikki vaan sanoo et miks oot masentunu ja et kyllä se siitä kun alat liikkumaan ja menet kouluun tai töihin. yks pahimmista asioista mitä voi masentuneelle sanoa: ota ittees niskasta kii. se sanookin jo kaiken toisen ymmärryksestä sun olotilaa kohtaan.
ja pitäis tän masennuksen lisäks murehtia vielä muittenki puolesta ja muitten asioita. vittu, onko se mun vastuulla mitä muut on tehny elämällään.
välillä itkettää mut en pysty itkeen. tulee vaan entistä ahdistuneempi olo. eli parempi ku yrittää tukahduttaa kaiken.
yritäppä selittää tätä kaikkea ihmisille jotka ei oo sitä ite kokenu, perheelle, ystäville, mielenterveystoimiston ihmisille. ei muutenkaan riitä luottamusta ihmisiin nii sit vielä pitäis selostaa kaikki jollekkin joka saa rahaa siitä et se kuuntelee mun valitusvirttä. ainoo syy miks tänäänki taas kolmen kk:n jälkeen varasin ajan mtt:sta on et saisin miljoonannet lääkkeet, lähinnä unen saantiin.
välillä nukun kellon ympäri, välillä valvon vuorokauden. ilman minkäänlaisia väsyttäviä lääkkeitä uni ei tule. ja sitten kun nukun, heräilen 1-3 tunnin välein.
ei helvetti, kun pääsis vaan jo pois täältä. mahtava tulevaisuus eessä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Siis minusta tuntuu, että sä oot niitä äärimmäisen onnekkaita, jotka kun vaan malttaa odottaa niin "ihme" tulee ja sytyttää sun risukasan umpiliekkeihin!! Elämään tule rahaa, rakkautta, onnea, kuuluisuutta, menestystä ja mielekkyyttä. Sun tarvii vaan venata...muuta sulta ei odoteta. Oujee,...Onko näin?
Sä itte kirjoitat, että sulla on perhe, ystäviä ja jopa pääset käymään mielenterveystoimistossa, jossa sua joku palkkansa edestä kuuntelee! Jos nukkuu päivän ympäri, niin onko se suurikin ihme, jos sitten ei nukuta seuraavana yönä? Teetkö mitään ruummiillisesti rasittavaa päivän mittaan, että väsyt? Vähänkö jos joku söisi 5 kg sapuskaa ja sitten valittaisi, että ei tunne nälkää!!!
Mitä sun elämässä on oikeasti vialla? Siis todella vialla? Miksi sun pitää itkeä?? Jos ei itketä. Mikä sua oikeasti ahdistaa? Ahdistaako ehkä se, että olet "pettänyt" jotku ihan epärealistiset omat odotuksesi? Mun yksi kaveri, joka on ruma norsun peräpeili, yrittää aina semmosia huipputyyppejä ja saa kylmää vettä niskaan. Kukaan hänen tasoisensa ei kelpaa kun ovat kuulemma rumia. Tyypin vanhemmat tuskin osaavat lukea ja lottokupongin täyttäminen on vaikein juttu muutenkaan mihin pystyvät. Niillä geeneillä elikkä ei siis kovin hyvät, kaveri on todella pettynyt kun ei ole kolmannellakaan kerralla päässyt haluaamansa kouluun. Koulupaikka olisi ollut tarjolla, vaan sinne menee vaan luuserit kuulemma!!Hän siis pelaa tietokoneella, ryyppää ja on MASENTUNUT!! Nyt otetaan tabua ja odotetaan sitä IHMETTÄ! Mahtava tulevaisuus todella edessä. Töihinkään ei jaksa mennä...kun paljon kivempi katsoa vikasatista elokuvaa.
Oot siis sitä mieltä että koska kaverillas on vitun paskat geenit, sen pitäis vaan hyväksyä kohtalonsa?
ja sitten kun hän on masentunut, ja ei jaksa töihinkään mennä. Luuletko, että se masennus lähtee töitä tekemällä? Tulee ihan omat porukat mieleen noista kommenteista...
Mitäs sit jos se ruma kaveris Hyväksyis kohtalonsa ja menis töihin ja lopettais sen ihmeen odottamisen, niin mitä sitten? Tapahtuisko se ihme sitten kun se odottamisen lopettais? Ruma kaveris todennäköisesti tolla kaavalla tekee paskaduunia loppuelämänsä eikä saa kumppania koska on ruma kuin persereikä, ellei sitten todella halua ottaa itselleen yhtä rumaa kumppania? Sitähän olisikin todella kiva katsella...
Kumpi siis tällaiselle paskageeniselle erittäin huonotuuriselle yksilölle on parempi, hyväksyä kohtalonsa ja upota sinne paskaan johon geeniensä puolesta "kuuluu", vaiko unelmoida paremmasta huomisesta?
Siis jos vaikka alkais seukkaan sen läskin ja finninaamaisen naapurinlikan kanssa, joka on tehnyt itseään tykö viimeiset 3 vuotta! Olisko se niin paha, vai hassata aikansa yhden emännän perään, joka ei suostu siis edes moikkaan?! Kysyn vaan. Siinä olisi kaksi ihan samanlaista...kuin sisko ja sen veli.
Kun jo muinoin sanoi opo hänelle perskoulussa, että ei IKINÄ tule pääsemään tuohon haluamaansa ammattiin noin surkeilla vitosen papruilla, niin ei pääse...vaikka odottelisi eläkeikään! Miksei sitä voi hyväksyä?! Ne numerot eivät itsestään kasva korkoa ja jätkä ei oo halukas nostaan numeroita missään...Onko sulla parempi neuvo?? Vielä pääsisi johonkin kouluun, mutta näiden itteään 3 vuotta pennumpien kanssa tietty!!
Siis eihän sitä rahaa tarvi niin kauan kun iskä ja äiskä ovat elossa ja maksavat suurinpiirtein tämän elämän. Töihin menon estää enempi se, että pitäisi jaksaa nousta klo 7 ylös sängystä ja ei sitä jaksa kun on katsonut leffoja klo 3-4 yöllä. Eikös ookkin epäinhimillistä? Sukulaisella on metallifirma, johon voi mennä töihin ihan milloin vaan. Vaan sieltä pitäisi tulla jonku hakeen siinä klo 13 maissa...eikä kukaan tule?! Epistä!!
mutta tuliko sellainen puoli mieleen, että jos kaveris todella hyväksyis sen mitä olis, niin siltä saattas kadota toivo lopullisesti? mitähän siitä sitten vois seurata... itsari?
ja siis kun puhut tuosta jaksamisesta ja työn tekemisestä. Kun ihminen on VAKAVASTI MASENTUNUT, ei silloin voi vaan "ottaa itteä niskasta kiinni", hyväksyä kohtalonsa ja mennä töihin. Se on just sama ku sanoisit halvaantuneelle pyörätuolipotilaalle että "nyt vaan otat ja nouset siitä pyörätuolista, koska siinä istumalla ei tuu sitä ihmettä tapahtuun ikinä!"
Puhut kyllä ihan asiaa siinä mielessä että paskat geenit paska tuuri = erittäin epätodennäköistä että mitään suuria saavutuksia tulee koskaan saavuttamaan. Mutta kun ihminen on henkisesti umpikujassa, niin minkä vitun sille voi? ei sille oikein voi mitään.
Se ottaisi siitä naapurinlikasta eukon ja tekisi läskejä finninaamoja sen kanssa parisen kappaletta 5 vuoden periodilla. Säännöllinen seksi tekee ihmeitä nuoressa miehessä, enkä nyt tarkoita nyrkkiä!!
Valmistuisi kirvesmieheksi ja tekisi niska limassa hommia, paremmalla palkalla kun siinä hommassa mistä nyt haikailee. Tekisi ittelleen kämpän tuohon naapurin ja perintötontin väliin. Kävisi Tallinnassa ryyppäämässä kavereidensa kanssa kerran kuussa ja eukon & ipanoiden kanssa Turkissa ainakin näin talvilomalla. Ostaisi sen himoamansa kärryn jne.
Näin ei käy vaan taida käydä. Maanantaina on aika psykiatriselle hoitsulle ja sieltä suora reitti S-markettiin ostaan olvia...eihän sitä tabua ilman kostuketta. Nyt se itsari voi enemmän tulla eteen...pohjalta on pitkä ja kivinen tie nousta. Varmaan on tullut 8 kg painoa lisää viimeisen vuoden aikana, siitä on ikuisuus kun tuota on saanut liikutettua muutoin kun mäyräkoiran perässä. Taidan olla muuten se viimeinen joka kotiporukoiden lisäksi jaksaa katsella tuota perseenrapsutusta...ehkä muuten en enää.
Siis otin vanhempien kanssa puheeksi, että lopettavat sen rahan tyrkyttämisen, telkku, pc, pelikone jemmaan vähäksi aikaan. Äitee alkaa taas tyrkyttään oikeeta sapuskaa, että tulisivat ikään kun poikansa tueksi tähän. Mikä oli vastaus...Lapsi on sairas!! Sitä ei saa nyt missään tapauksessa kiusata tommosella. No, kuten jo aikaisemmin totesin tästä pariskunnasta, ei voi kauhalla ammentaa, jos on lusikalla annettu...ei tosissaan!
Niin... se vaan voi olla pirun hankalaa hyväksyä sellainen ruman eukon ottaminen. Niin pirun hankalaa, ettei siihen kykene tuosta vaan.
Sanot että sä olet ainoa ulkopuolinen joka jaksaa tätä ihmistä katsella? Millä tavalla "jaksat katsella" tätä tyyppiä? Oot siis hänen kaverinsa, oletan että näät tätä jokusen kerran viikossa tms. Onko este kaveruudelle se että hänellä ei ole töitä eikä naista? En oikein ymmärrä... tekeekö se hänestä jotenkin huonomman persoonan ja siksi huonomman kaverin? vai onko kyse siitä että hän valittaa sinulle paskaa kohtaloaan jatkuvasti?
Olen siis systerin paras kaveri. Lupasin isosiskolleen katsoa poitsun perään, systeri opiskelee nyt toisella paikkakunnalla. On tuo jössi ollut vähän niinkö itsellekkin "pikkuveli" kun oon tuntenut siis sen ihan syntymästä asti. Näemmä sisko peri kaiken älyn ja ulkonäön, pahnan pohjimmainen sai rippeet! Olisivat hankkineet mieluummin koiran aikoinaan!
En mä nyt ehkä ihan tosissaan oo tätä pojua "naittamassa" naapurin likalle! Siis sekin tyttö on jo varmaan tajunnut, ettei tosta tyypistä ole oikein mihinkään. Sanotaan nyt, että se likka on kuitenkin ehdottomasti parhaimman tasoinen,mitä tämän "pikkuveljen" kantsii ikänä haaveilla. Siis katsoisi peiliin...Oikeesti! Eikä hänellä ole ikinä ollut yhtään tyttökaveria. Eikä tällä menolla koskaan tule. Mä oon vaan yrittänyt motivoida häntä johonkin, vaan se on niin mahdottoman kiva olla siellä kämpillä horiskojen vanhempiensa ylistämänä ja passattavana. Miksi vaivautua ja jos sitten kuitenkin alkaa ahdistaan, niin sitten lääkettä. Kuolee viimeinenkin oma tahdonkipinä. Mä oon sitä mieltä, että jos eläisin hänen elämäänsä muutaman kuukauden, tarvisin nappia ja pian minäkin tai kuka tahansa.
Kävin töiden jälkeen katsomassa juippia, siellä se veti röökiä... Oli tosiaan herännyt 3 tuntia sitten ja mussutti jotain eilistä pizzan reunaa. Pesulla käynyt varmaan viikonloppuna. Kyseli kyytiä kauppaan ja tietysti rahaa. Ei tippunut. Ehdotin, että lähtisi yhden yhteisen tutun luo saunomaan ja syömään. Siinä samassa kun juteltiin, hamusi jo peliohjainta kouraan. Äitinsä valehteli, että olisi käynyt päivällä kaupungilla ja toimittanut asioitaan.
itekin oon nuoruudessani saanut kuulla paljon "katso peiliin" -kommenttia terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta huolimatta. Finnit jotka ei lähteneet kovillakaan lääkkeillä ja geeneistä johtuva ruma naama... eikä kroppakaan ole mikään muotoilun ihme vaikka treenaan säännöllisesti ja monipuolisesti.
Ja kyllähän sitä peiliin tulee katottuakin. Pitäisikö sitä pyydellä anteeksi muilta ihmisiltä kun on niin ruma, että noi kommentoinnit loppuis? Vai onko se vain luonnonlaki että huonohöyhenistä kanaa nokitaan, vaikka se koittaisi olla kuinka kiltti ja kohtelias? ilmeisesti...
Siis mä tarkoitin tässä mun kuvaamassa tapauksessa, että jos itte ei oo mikään komistus enempi Jope Ruonasuu Jr (No, tämä oli Jopea kohtaan loukkaus), niin ei sitten pidä kuvitella, että se likkakaveri on joku missi!! Miksi ihmeessä joku tosi hyvännäköinen ottaisi jonku karmon? Ai, sen takia kun on NIIN mahtava persoona tai säälistä vai?? No, voihan niin tapahtua, mutta se ei ole todennäköistä. Jos oot vielä helekutin laiska ja melkoisen tyhmä sun pointsit vaan tippuu...Siis kyllä terveellisellä sapuskalla on aika paljon merkitystä ulkonäköön ja erityisesti painoon. Tälle mun "pikkuveljelle"
voisi tehdä terää joku 15 kg vähennys, eikä siinä sittenkään oltaisi ihan normaalin rajoissa.
Se on oikein mukavaa sulle, että oot kiva ja kohtelias. Paitsi. sinuna kehittelisin muitakin hyviä ominaisuuksia, perin tylsältä kuullostaa...