Joillakin ihmisillä on ikävä tapa sanoa joka asiassa viimeinen sana. Olkoon keskustelu mikä tahansa tämä ihminen väittää asiassa kuin asiassa vastaan ja pitää huolen siitä että oman itsetunnon pönkittämiseksi tulee aina tuomaan esille "ainoan oikean mielipiteen". Tuo ihminen omaa äärimmäisen voitontahdon ja kunnianhimon ja tämän takia toimii juuri näin. Näin olen ainakin asian ymmärtänyt sillä olen itse kuvailemani henkilö.
Piirre on ärsyttävä ja haluaisin siitä eroon. Tuotan nimittäin usealle elävälle olennolle tarpeetonta kärsimystä käyttäytymiselläni. Eniten lähimmäisilleni.
Buddhalaisuus on antanut itselleni hyviä vastauksia olemisen kiperiin kysymyksiin. Tietääkö kukaan mitä Buddha opetti kyseisistä asioista? Kunnianhimosta ja voitontahdosta ja mistä näiden piirteiden perimmäiset syyt kumpuavat? Miten itseään voisi kehittää keskitien löytämiseksi? Riittääkö Metta Bhavna?
Vaikka kysymys on buddhalaisuuden alla, muidenkin uskontojen edustajat voivat vastata.
Piirre on ärsyttävä ja haluaisin siitä eroon. Tuotan nimittäin usealle elävälle olennolle tarpeetonta kärsimystä käyttäytymiselläni. Eniten lähimmäisilleni.
Buddhalaisuus on antanut itselleni hyviä vastauksia olemisen kiperiin kysymyksiin. Tietääkö kukaan mitä Buddha opetti kyseisistä asioista? Kunnianhimosta ja voitontahdosta ja mistä näiden piirteiden perimmäiset syyt kumpuavat? Miten itseään voisi kehittää keskitien löytämiseksi? Riittääkö Metta Bhavna?
Vaikka kysymys on buddhalaisuuden alla, muidenkin uskontojen edustajat voivat vastata.
Vastaukset 6
Vanhimmat
eiköhän tuo liene yleinen ongelma meillä kaikilla, varmaan suurin osa meistä jotka kirjoittaa tälle palstalle ajattelee omalla tavallaan buddhalaisuudesta ja heti jos jonkun kirjoitus ei ole niissä raameissa niin annetaan vihjeitä että tulisikohan sinun muuttaa käsitystäsi hieman. Toinen tapa olisi puhua niistä asioista joista ajatellaan samalla tavalla niin aika ei menisi inttämiseen ja "minä olen oikeassa" perusteluihin. Jos vaan luotettais että kaikilla muillakin on harkintakykyä ja että he ovat harkiten valinneet oman suuntauksensa niin ei tarvitsisi opettaa sellaisia jotka eivät opetusta pyydä. Sitten kun joku kysyy jotakin niin sitten voitas ottaa se opettajan rooli.
Meditaatiolla kai pystyy voitontahtoa hillitsemään, Buddha tais opettaa että suurin voittaja on se joka voittaa itsensä.
Olisko tällä asialla sitten jotain tekemistä suvaitsemattomuuden kanssa? Tiedostamattomat ennakkoluulomme ja epäilymme toista ihmistä ja hänen tekemisiään kohtaan purkautuvat omien näkemysten joustamattomana tyrkyttämisenä kommuikointitilanteissa. En puhu nyt pelkästään buddhalaisuuskeskustelusta vaan ihan yleisesti. Tuli vaan mieleen :)
Sinä teet kysymyksen buddhalaisuuden perusajatuksesta.
Buddhahan oivalsi boddhipuun alla, että
- kaikki on kärsimystä (dukkha)
- kärsimyksen syy on halut
- kärsimyksen voi saaada loppumaan
- kärsimys loppuu jalon 8-osaisen polun harjoittamisen avulla.
Eli harjoita mietiskelyä, älä tuomitse itseäsi siitä, että huomaat itsessäsi dukkhan.
Kiitos vastauksesta. Näinhän se taitaa olla. Mietiskelemällä mainitsemiasi Buddhan oivalluksia löytää kyllä ratkaisun varmaan ongelmaan kuin ongelmaan.
Itseasiassa huomattuani kyseisen mietä vaivaavan dukkhan lähteen olen tavallaan helpottunut, nyt on jotain konkreettista mitä voin tarkkailla itsessäni jokapäiväisessä käyttäytymisessä. "Ongelman" tiedostaminen on mielestäni tärkeä askel millä tahansa elämän polulla.
aina sanoa viimeinen sana.. täytyykö olla oikeassa... olisiko mahdollista luopua oikeassa olemisen tarpeesta ja sensijaan kuunnella muita ihmisiä.. sitä mitä he tahtovat sanoa (tässä
yksi harjoitus) Kun kuuntelee muita maailma näyttäytyy erilaisessa valossa. Loppujen lopuksi on samantekevää onko oikeassa tai väärässä. Jos haluaa rakentaa yhteyden toiseen ihmiseen kannattaa keskittyä kuuntelemaan ja mahdollisesti vielä ymmärtämään mitä toinen ihminen haluaa sanoa. Hänkin haluaa tulla kuulluksi.Sekin voi tuottaa iloa kun näkee miten joku toinen saa tilaisuuden ilmaista itseään.. ja sillä tavalla vähitellen sinun kokemuksestasi ja minun kokemuksestani tulee yhteistä kokemusta.
Oikeastaan kaikki ihmiset haluavat tulla kuulluksi ja ymmärretyksi jonkin verran. Jos aina vain haluaa kertoa oman mielipiteensä eikä jaksa/halua kunnella muita omakin kokemus jää laihanlaiseksi ei synny sitä ravitsevaa tunnetta joka syntyy välittömästä komunikaatiosta jossa on tilaa kaikille .Ja jonka seurauksena huomaa ihmisenä muuttuneensa jonkin verran..(ainakin joskus)
Väittelyynkin voi ottaa "tantrisen" asenteen, väittelyssä kun itse asiassa se voittaa, joka onnistuu luovemmin määrittelemään, mitä voittaminen tarkoittaa. Voittaminen on tietysti lähtökohtaisesti suhteellista, ja oveluuden maailmassa hauska urheilulaji :).
Dialogi suuntautuu voittamisen sijasta oivaltamiseen, harhoista vapautumiseen ja vapauttamiseen. Erittäin addiktiivista: kun kerran dialogi toimii, niin samaa nannaa tahtoo heti lisää.
Tämän lajin tosi taitajat, ne jotka jotain oivallusta (tai siihen sekotettavaa hyvää oloa) huomaavat pystyvänsä muissa aikaansaamaan, ovat alati vaarassa ajautua opetuslasten seuraamiksi kulttipomoiksi, Mestarin egotripille.
Buddha taisi opettaa samaa kuin Sokrates: tunne itsesi, ja tee mitä tahdot, kunhan tunnet itsesi.