kannattaako ryhtyä

Jos teillä on joku lapsista ollut jo 12 vuotta, eikö silloin ole täysin varmaa että hän pysyykin perheessänne täysi-ikäiseksi? Ei kai noin pitkien sijoitusjaksojen jälkeen enää kotiuteta vaikka olisi miten täydelliset olosuhteet, sehän ei voi mitenkään enää olla lapsen etu. Ei kyllä mielestäni edes 4 vuoden jälkeen, jos kyseessä on melko pienenä perheeseen tullut lapsi.

aika varmaa kirjoitti:

Jos teillä on joku lapsista ollut jo 12 vuotta, eikö silloin ole täysin varmaa että hän pysyykin perheessänne täysi-ikäiseksi? Ei kai noin pitkien sijoitusjaksojen jälkeen enää kotiuteta vaikka olisi miten täydelliset olosuhteet, sehän ei voi mitenkään enää olla lapsen etu. Ei kyllä mielestäni edes 4 vuoden jälkeen, jos kyseessä on melko pienenä perheeseen tullut lapsi.

Lue lisää

No, en minäkään usko, että lasta joka on tullut meille vauvana ja jota biologiset vanhemmat eivät ole 12 vuoteen edes tavanneet enää ryhdyttäisiin kotiuttamaan. Sitä paitsi 12-vuotias saa jo itsekin esittää näkemyksensä asiasta. Sen sijaan monikin lapsi on palannut biologisen vanhempansa luokse 4-7 vuotta kestäneen sijoituksen jälkeen vaikka ei edes olisi aiemmin koskaan asunut tämän kanssa.

aika varmaa kirjoitti:

Jos teillä on joku lapsista ollut jo 12 vuotta, eikö silloin ole täysin varmaa että hän pysyykin perheessänne täysi-ikäiseksi? Ei kai noin pitkien sijoitusjaksojen jälkeen enää kotiuteta vaikka olisi miten täydelliset olosuhteet, sehän ei voi mitenkään enää olla lapsen etu. Ei kyllä mielestäni edes 4 vuoden jälkeen, jos kyseessä on melko pienenä perheeseen tullut lapsi.

Lue lisää

Ehkä NYT on helpompi arvella, että tuskin lapset 12 vuoden sijoituksen jälkeen palaavat vanhemmilleen. Mutta mistä sen olisi voinut tietää silloin 12 vuotta sitten? Ei kerrassaan mistään, jolleivat vanhemmat olleet kuolleita.

Minusta on huono lähtökohta sijaisvanhemmuudelle sanoa heti, että ei haluaisi luopua lapsesta ennen täysi-ikäisyyttä. Todella huono.

Inkeri70 kirjoitti:

Ehkä NYT on helpompi arvella, että tuskin lapset 12 vuoden sijoituksen jälkeen palaavat vanhemmilleen. Mutta mistä sen olisi voinut tietää silloin 12 vuotta sitten? Ei kerrassaan mistään, jolleivat vanhemmat olleet kuolleita.

Minusta on huono lähtökohta sijaisvanhemmuudelle sanoa heti, että ei haluaisi luopua lapsesta ennen täysi-ikäisyyttä. Todella huono.

Lue lisää

Tietenkään emme silloin kun lapsi meille tuli voineet tietää kuinka pitkäaikaisesta sijoituksesta lopulta on kysymys. Olisihan lapsen elossa oleva vanhempi saattanut esimerkiksi pakkohuostaanoton tapahduttua päättää ryhdistäytyä, jolloin huostaanoton syyt olisivat poistuneet ja lapsi palannut kotiinsa. Missään tapauksessa en suosittele sijaisvanhemmuutta henkilölle, joka ei voi hyväksyä sitä mahdollisuutta, että lapsi palaakin biologisille vanhemmilleen.

aika varmaa kirjoitti:

Jos teillä on joku lapsista ollut jo 12 vuotta, eikö silloin ole täysin varmaa että hän pysyykin perheessänne täysi-ikäiseksi? Ei kai noin pitkien sijoitusjaksojen jälkeen enää kotiuteta vaikka olisi miten täydelliset olosuhteet, sehän ei voi mitenkään enää olla lapsen etu. Ei kyllä mielestäni edes 4 vuoden jälkeen, jos kyseessä on melko pienenä perheeseen tullut lapsi.

Lue lisää

onko huostaanoton/sijoituksen aikana huolehdittu lapsen ja vanhempien suhteen säilymisestä vai onko tapaamisia ja yhteistä aikaa rajoitettu syystä tai toisesta.

Jos lapsi on saanut (kuten lain mukaan kuuluu) tavata vanhempiaan ja muuta perhettään ja säilyttää heihin hyvät suhteet niin eihän silloin biovanhempien luo palaaminen ole kuin muutto, ei ole "uusia" ja vieraita vanhempia vaan oma isä ja äiti (tai jompikumpi) joka on tuttu ja oma.

ihan samaa mieltä.
Näin heti tässä alottajassa sellaisen sijarin, mistä täällä on biojen taholta saanut tietää, jotka haluavat itselleen vain toisen synnyttämän lapsen ja alkavat omia lasta välittömästi.
Mustasukkaisena sitten keksitään ties mitä esteitä, ettei lapsi saa pitää yhteyksiä omiin vanhempiin ja sukulaisiinsa, huh pelottavaa.
Tukivanhemmuus antaakin juuri tuon mahdollisuuden vain leikkiä ja hullutella lasten kanssa, koska ei ole kasvatusvastuuta lapsesta, niin voi ottaa vain parhaat hetket päältä. Sekin on sitten aivan päivän selvää kenen omia lapset ovat, ettei tule vääristymiä.
Ainoastaan erittäin harvinaisessa tapauksessa, missä vanhemmat esim. lähes tuntemattomia, tai pitkillä tuomioilla vankilassa, tai niin sairaita, ettei ole paranemisesta toiveita, tai sitten muuten vaan kokonaan hylänneet, mutta sitäkään ei voi koskkaan tietää, et mitä elämä tuo tullessaan. Joku tulee esim. uskoon ja haluaakin elämän muutoksen myötä lapset takaisin.
Siinä se taistelu sitten käytäisiin, jos sij.äiti on luullut saaneensa lapsen kokonaan itselleen.

amalia kirjoitti:

ihan samaa mieltä.
Näin heti tässä alottajassa sellaisen sijarin, mistä täällä on biojen taholta saanut tietää, jotka haluavat itselleen vain toisen synnyttämän lapsen ja alkavat omia lasta välittömästi.
Mustasukkaisena sitten keksitään ties mitä esteitä, ettei lapsi saa pitää yhteyksiä omiin vanhempiin ja sukulaisiinsa, huh pelottavaa.
Tukivanhemmuus antaakin juuri tuon mahdollisuuden vain leikkiä ja hullutella lasten kanssa, koska ei ole kasvatusvastuuta lapsesta, niin voi ottaa vain parhaat hetket päältä. Sekin on sitten aivan päivän selvää kenen omia lapset ovat, ettei tule vääristymiä.
Ainoastaan erittäin harvinaisessa tapauksessa, missä vanhemmat esim. lähes tuntemattomia, tai pitkillä tuomioilla vankilassa, tai niin sairaita, ettei ole paranemisesta toiveita, tai sitten muuten vaan kokonaan hylänneet, mutta sitäkään ei voi koskkaan tietää, et mitä elämä tuo tullessaan. Joku tulee esim. uskoon ja haluaakin elämän muutoksen myötä lapset takaisin.
Siinä se taistelu sitten käytäisiin, jos sij.äiti on luullut saaneensa lapsen kokonaan itselleen.

Lue lisää

Kauhean ilkeästi Amalia osaat asiasi esittää. otan mielelläni kasvatusvastuuta ja tutkintonikin liittyy kasvatukseen. koen lasten kanssa olon iloiseksi asiaksi, enkä ryppyotsaiseksi kasvattamiseksi. tukivanhemmuus ei ole sitä mitä etsin -lapsituttavia ja yökyläilijöitä on kyllä.
Sijaisvanhemmuus kuulostaa siltä, että se voisi olla vaihtoehtoinen työ -jos siis jättäisin nykyisen duunini. Eipä ole sekään sitä, mitä kaipaan.
Ehkä jatkan elämää yksinäni tai harkitsen vielä uudestaan adoptiota. Se tuntuu vaan niin hankalalta ja pitkältä prosessilta ja kohdemaat vierailta... Kiitos kaikille vastanneille ja kevättä!

amalia kirjoitti:

ihan samaa mieltä.
Näin heti tässä alottajassa sellaisen sijarin, mistä täällä on biojen taholta saanut tietää, jotka haluavat itselleen vain toisen synnyttämän lapsen ja alkavat omia lasta välittömästi.
Mustasukkaisena sitten keksitään ties mitä esteitä, ettei lapsi saa pitää yhteyksiä omiin vanhempiin ja sukulaisiinsa, huh pelottavaa.
Tukivanhemmuus antaakin juuri tuon mahdollisuuden vain leikkiä ja hullutella lasten kanssa, koska ei ole kasvatusvastuuta lapsesta, niin voi ottaa vain parhaat hetket päältä. Sekin on sitten aivan päivän selvää kenen omia lapset ovat, ettei tule vääristymiä.
Ainoastaan erittäin harvinaisessa tapauksessa, missä vanhemmat esim. lähes tuntemattomia, tai pitkillä tuomioilla vankilassa, tai niin sairaita, ettei ole paranemisesta toiveita, tai sitten muuten vaan kokonaan hylänneet, mutta sitäkään ei voi koskkaan tietää, et mitä elämä tuo tullessaan. Joku tulee esim. uskoon ja haluaakin elämän muutoksen myötä lapset takaisin.
Siinä se taistelu sitten käytäisiin, jos sij.äiti on luullut saaneensa lapsen kokonaan itselleen.

Lue lisää

Sijaisvanhemman täytyy varautua siihenkin, että SAATTAA käydä niin, että lapsi voi joutua olemaan sijoitettuna täysikäiseksi saakka. Mutta minusta on suoraan sanoen karmeaa, jos joku lähtee sijaisvanhemmaksi ja sanoo jo kättelyssä, että haluaa pitää lapsen. Ihan päin peetä.

Olen lueskellut viime aikoina biopalstan tekstejä, mutta en jaksa vastailla siellä enää. Ihmiset ovat niin katkeria ja usein ihan syystäkin, enkä ihmettele, jos kohdalle on osunut aloittajan mielenliikkeillä varustettu sijari. Jos näin suoraan sanon mielipiteeni.

ALKUPERÄINEN KIRJ. kirjoitti:

Kauhean ilkeästi Amalia osaat asiasi esittää. otan mielelläni kasvatusvastuuta ja tutkintonikin liittyy kasvatukseen. koen lasten kanssa olon iloiseksi asiaksi, enkä ryppyotsaiseksi kasvattamiseksi. tukivanhemmuus ei ole sitä mitä etsin -lapsituttavia ja yökyläilijöitä on kyllä.
Sijaisvanhemmuus kuulostaa siltä, että se voisi olla vaihtoehtoinen työ -jos siis jättäisin nykyisen duunini. Eipä ole sekään sitä, mitä kaipaan.
Ehkä jatkan elämää yksinäni tai harkitsen vielä uudestaan adoptiota. Se tuntuu vaan niin hankalalta ja pitkältä prosessilta ja kohdemaat vierailta... Kiitos kaikille vastanneille ja kevättä!

Lue lisää

on noin sivusta ymmärtää mitä sijaisvanhemmuus oikeasti on.
Lasta pitää kohdella kuin omaansa mutta lasta ei saa ruveta omimaan.
On ajateltava että mikä olisi onnellisinta lapselle kuin se että saisi palata omienvanhempiensa luo.

Siitä minä ainakin olisin tosi onnellinen vaikka ei kohdallani ole sattunut kuin yksi sellainen tapaus. Sekin oli sukulaissijoitus.

Mieti uusiksi asioita ja kehitä itseäsi ajatuseen sijaisäiti ja sijaisvanhemmat.

Sijaisvanhempia tarvitaan ja uskon että kykenet siihen uusin ajatuksin.
Jokainen hetki lapsen kanssa on ainutlaatuinen ja tuottaa kauaskantavaa hedelmää lapselle ja myös sinulle.

Auta haädässä olevaa lasta, siitä kun lähdet niin ajatuksetkin muuttuvat siitä että haluat omia lasta joka ei ole omittavaksi annettu eikä omittavaksi anneta.

Oma biologinenkin lapsi voi olla lyhytaikainen. Elämä vaan on sellainen jota ei voi etukäteen määrätä ja aavistaa mitä tuleman pitää.

Emme mekään tienneet tätä silloin kun lapsi meille sijoitettiin. Ilmenee vaikeuksia joita ei voi mitenkään korjata. Usein lapset ovat hyvin rikkinäisiä ja heidän jaettu elämä on monesti joutuva haaksirikkoon.

Näin voin sanoa sen johdosta mitä nyt on tapahtunut nuorelle neidille jonka elämää halusimme korjata ja tukea kohti aikuisuutta. Mutta vanhat haavat aukeavat odottamatta eikä ole "laastaria" millä niitä korjata.

Sijaisisä kirjoitti:

on noin sivusta ymmärtää mitä sijaisvanhemmuus oikeasti on.
Lasta pitää kohdella kuin omaansa mutta lasta ei saa ruveta omimaan.
On ajateltava että mikä olisi onnellisinta lapselle kuin se että saisi palata omienvanhempiensa luo.

Siitä minä ainakin olisin tosi onnellinen vaikka ei kohdallani ole sattunut kuin yksi sellainen tapaus. Sekin oli sukulaissijoitus.

Mieti uusiksi asioita ja kehitä itseäsi ajatuseen sijaisäiti ja sijaisvanhemmat.

Sijaisvanhempia tarvitaan ja uskon että kykenet siihen uusin ajatuksin.
Jokainen hetki lapsen kanssa on ainutlaatuinen ja tuottaa kauaskantavaa hedelmää lapselle ja myös sinulle.

Auta haädässä olevaa lasta, siitä kun lähdet niin ajatuksetkin muuttuvat siitä että haluat omia lasta joka ei ole omittavaksi annettu eikä omittavaksi anneta.

Oma biologinenkin lapsi voi olla lyhytaikainen. Elämä vaan on sellainen jota ei voi etukäteen määrätä ja aavistaa mitä tuleman pitää.

Emme mekään tienneet tätä silloin kun lapsi meille sijoitettiin. Ilmenee vaikeuksia joita ei voi mitenkään korjata. Usein lapset ovat hyvin rikkinäisiä ja heidän jaettu elämä on monesti joutuva haaksirikkoon.

Näin voin sanoa sen johdosta mitä nyt on tapahtunut nuorelle neidille jonka elämää halusimme korjata ja tukea kohti aikuisuutta. Mutta vanhat haavat aukeavat odottamatta eikä ole "laastaria" millä niitä korjata.

Lue lisää

Kauniisti kirjoitettu. Olemme itse myös ajattelemassa sijaisvanhemmiksi ryhtymistä. Ja ajattelenkin nimenomaan niin, että nuo omatkin lapset ovat vain lainassa. Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu elämässä, mikään ei ole ikuista. Ja mikä sen ihanampaa tietenkään sijoitetuille lapsille kun päästä takaisin omien vanhempien luo, jos asiat on kunnossa kotona.

Inkeri70 kirjoitti:

Sijaisvanhemman täytyy varautua siihenkin, että SAATTAA käydä niin, että lapsi voi joutua olemaan sijoitettuna täysikäiseksi saakka. Mutta minusta on suoraan sanoen karmeaa, jos joku lähtee sijaisvanhemmaksi ja sanoo jo kättelyssä, että haluaa pitää lapsen. Ihan päin peetä.

Olen lueskellut viime aikoina biopalstan tekstejä, mutta en jaksa vastailla siellä enää. Ihmiset ovat niin katkeria ja usein ihan syystäkin, enkä ihmettele, jos kohdalle on osunut aloittajan mielenliikkeillä varustettu sijari. Jos näin suoraan sanon mielipiteeni.

Lue lisää

kas kun ei kukaan oikein uskalla enää olla sijari ainakin luettuaan täällä näitä katkerien biojen juttuja, siinä mielessä!

Jos ei ole täällä lukenut mitään, voi mielessään luulla saavansa aivan ihanat lapset itselleen hoitoon, voi todella ollakkin heitä olemassa, ikävä kyllä harva lapsi enää suhtautuu, varsinkin murkkuikäiset muutenkaan muutoksiin, perheisiin tullessaan, ehkä paremmin sopeutuvat laitoksiin peläten kovan kurin takia siellä!

Kirj. Eläkesijari, muistaen lämmöllä siihen aikaan olevia todella mukavan soputuvaisia s-lapsiaan!
Yhteys pelaa vieläkin, osa äitiä ja lapsiensa kanssa käyvät luonamme, matkaa on jopa 650 km!

ALKUPERÄINEN KIRJ. kirjoitti:

Kauhean ilkeästi Amalia osaat asiasi esittää. otan mielelläni kasvatusvastuuta ja tutkintonikin liittyy kasvatukseen. koen lasten kanssa olon iloiseksi asiaksi, enkä ryppyotsaiseksi kasvattamiseksi. tukivanhemmuus ei ole sitä mitä etsin -lapsituttavia ja yökyläilijöitä on kyllä.
Sijaisvanhemmuus kuulostaa siltä, että se voisi olla vaihtoehtoinen työ -jos siis jättäisin nykyisen duunini. Eipä ole sekään sitä, mitä kaipaan.
Ehkä jatkan elämää yksinäni tai harkitsen vielä uudestaan adoptiota. Se tuntuu vaan niin hankalalta ja pitkältä prosessilta ja kohdemaat vierailta... Kiitos kaikille vastanneille ja kevättä!

Lue lisää

sijaisvanhemmuus suurelta osin tuota väheksymääsi "ryppyotsaista kasvatusta".
Harva meistä on halunnut sijoitettua kaverikseen, vaan tarjonnut tälle mahdollisuutta elää ja kasvaa perheessä.
Enkä siis missään tapauksessa tarkoita, etteikö lasten kanssa voi pitää hauskaa ja hullutella, niinhän sen pitääkin mennä.
Toisaalta taas välillä tuntuu, että rypyt otsassa vain syvenevät kun sossu, biovanhemmat, kela, psykologit, opettajat yms. kaikki ovat eri mieltä kuin itse lapsen parhaasta. Mehän olemme VAIN niitä arkivanhempia ja kuitenkin useimmiten tiedämme parhaiten meillä asuvien lasten asiat.
Mielestäni amalian teksti ei ollut ilkeää vaan realistista. Tukivanhemmuus voisi teille olla hyvä aloitusreitti sijaisvanhemmuuteen.

sijareiksi kirjoitti:

kas kun ei kukaan oikein uskalla enää olla sijari ainakin luettuaan täällä näitä katkerien biojen juttuja, siinä mielessä!

Jos ei ole täällä lukenut mitään, voi mielessään luulla saavansa aivan ihanat lapset itselleen hoitoon, voi todella ollakkin heitä olemassa, ikävä kyllä harva lapsi enää suhtautuu, varsinkin murkkuikäiset muutenkaan muutoksiin, perheisiin tullessaan, ehkä paremmin sopeutuvat laitoksiin peläten kovan kurin takia siellä!

Kirj. Eläkesijari, muistaen lämmöllä siihen aikaan olevia todella mukavan soputuvaisia s-lapsiaan!
Yhteys pelaa vieläkin, osa äitiä ja lapsiensa kanssa käyvät luonamme, matkaa on jopa 650 km!

Lue lisää

tätä palstaa ja niin kovin tiukassa istuvaa äitimyyttiä. Olen kasvatustieteiden asiantuntija ja jo ihan tutkintoni vuoksi ymmärrän, ettei biologinen vanhempi ole lapselle suinkaan aina se rakkain vanhempi, jonka kanssa lapsi haluaisi asua. Välillä ihmettelen millaisen koulutuksen tällä palstalla saaneet sijaisvanhemmat ovat työhönsä/elämäntapaansa saaneet, kun lapsen "oikeutta" biologisiin vanhempiin korostetaan aivan liiaksi??

Lienee sanomattakin selvää (ja kaikki hiemankaan lapsen sielunelämää tuntevat ymmärtänevät) että pienenä huostaanotettu lapsi, joka on nauttinut rakkautta ja läheisyyttä sijaiskodissaan yli vuoden, ei todellakaan haikaile bilologisen vanhemman luokse. Päinvastoin. Näillä lapsilla on välillä voimakkaitakin pelkoja siitä, että biologinen vanhempi tulee ja hakee heidät pois, vaikka eihän se näin tosielämässä tietenkään mene. Eikö teille valmennukissa ole lainkaan puhuttu sosiaalisesta vanhemmuudesta?? Eli lapselle se oikea vanhempi on se aikuinen, joka rakkautta ja kodin turvaa tarjoaa, ei aikuinen, jolla sattuu olemaan samat geenit...

Korostan, että puhun tässä yhteydessä lapsista, jotka on huostaanotettu pieninä RAKASTAVAAN sijaiskotiin. Vuosia jatkuneen sijoituksen jälkeen sijoituksen purku ja uuden mahdollisuuden tarjoaminen biovanhemmalle ei suinkaan ole lapsen etu. Lapsen kiintymyssuhde murretaan vain ja miksi - koska tämä yhteiskunta on aikuisten. Onneksi jo uusi lastensuojelulakikin velvoittaa huomioimaan sen, että jos lapsi on pidemmän aikaa asunut rakastavassa sijaisperheessä, häntä ei sieltä enää pois viedä, vaikka vanhempien tilanne olisikin hyvä. Ja hyvä näin. Ei biologisen vanhemman oikeus saisi milloinkaan olla lapsen oikeutta suurempi!!

ALKUPERÄINEN KIRJ. kirjoitti:

Kauhean ilkeästi Amalia osaat asiasi esittää. otan mielelläni kasvatusvastuuta ja tutkintonikin liittyy kasvatukseen. koen lasten kanssa olon iloiseksi asiaksi, enkä ryppyotsaiseksi kasvattamiseksi. tukivanhemmuus ei ole sitä mitä etsin -lapsituttavia ja yökyläilijöitä on kyllä.
Sijaisvanhemmuus kuulostaa siltä, että se voisi olla vaihtoehtoinen työ -jos siis jättäisin nykyisen duunini. Eipä ole sekään sitä, mitä kaipaan.
Ehkä jatkan elämää yksinäni tai harkitsen vielä uudestaan adoptiota. Se tuntuu vaan niin hankalalta ja pitkältä prosessilta ja kohdemaat vierailta... Kiitos kaikille vastanneille ja kevättä!

Lue lisää

kokemuksesta.
Siitä, että sij.lapsen kanssa ei tosiaan elämä ole vain leikkiä ja kasvattamista leikin varjolla.
Hyvin usein turvattomat lapset vaativat hyinkin tiukat rajat ja tarkkaan aikataulutetun päiväohjelman, etenkin alkuun, jotta saavat sitä tarvitsemaansa turvallisuuden tunnetta ja jatkuvuutta.
Näin kirjoituksessasi liian vaaleanpunaisen unelman, kuinka elämä olisi sitten vain ihanaa ja hauskaan, kun saisit "omaksesi" jonkun toisen lapsen.
Aivan vauvan jos saisit, niin vähän eri tilanne, mutta jos on jo leikki-ikäinen lapsi kysymyksessä, kuten puhuit likkimisestä ja hulluttelusta, niin heillä on yleensä jo niin paljon ikäviä kokemuksia taustalla, että eivät henkisesti edes jaksa, eivätkä osaa leikkiä pitkään aikaa, eivät ehkä koskaan.
Minäkin kuvittelin, että kun saan vain ne lapset luokeseni, niin ei muuta kuin syliä ja rakkautta, että se kantaa.
Aivan toisin kävi. Eivät malttaneet sylissä olla ja ongelmia pukkasi ihan joka suunnalta.
Kaikki opettaminen piti alottaa alusta, eli oppia ensin pois vääristyneistä tavoista ja käsityksistä ja sitten opetella alusta uudestaan.
Aivan täyttä työtä se oli ja suoraan sanottuna ei ollenkaan hauskaa.
Sekin, että puhut sij.lapsesta samana asiana kuin adoptiolapsesta, eli ajattelet että saat lapsen omaksesinopeampaa tietää, saa vanhan sijarin kavahtamaan ja pelästymään.
Noin ei sijariksi pyrkivä saa ajatella.
Tarkoitus on aina tarjota sijoitetulle vain väliaikaista kotia, siksi aikaa, kun vanhemmat saavat asiansa kuntoon.
Hyvin usein sijoituksesta tulee pysyviä, mutta aina pitää jättää auki se mahdollisuus, että sijoitus purkautuu.
Siihen pitää olla valmis, samin kuin siihen, että lapsi tapaa säännöllisesti omia vanhempiaan ja sukulaisiaan. Joka kerta saat tuntea, että olet vain sijainen ja hoitaja. Sellaiseen pitää olla valmis, ei lapsen omimiseen.
Siksi sanoin sulle kärkevästi ja halusin avata sun silmiä.

välillä luen kirjoitti:

tätä palstaa ja niin kovin tiukassa istuvaa äitimyyttiä. Olen kasvatustieteiden asiantuntija ja jo ihan tutkintoni vuoksi ymmärrän, ettei biologinen vanhempi ole lapselle suinkaan aina se rakkain vanhempi, jonka kanssa lapsi haluaisi asua. Välillä ihmettelen millaisen koulutuksen tällä palstalla saaneet sijaisvanhemmat ovat työhönsä/elämäntapaansa saaneet, kun lapsen "oikeutta" biologisiin vanhempiin korostetaan aivan liiaksi??

Lienee sanomattakin selvää (ja kaikki hiemankaan lapsen sielunelämää tuntevat ymmärtänevät) että pienenä huostaanotettu lapsi, joka on nauttinut rakkautta ja läheisyyttä sijaiskodissaan yli vuoden, ei todellakaan haikaile bilologisen vanhemman luokse. Päinvastoin. Näillä lapsilla on välillä voimakkaitakin pelkoja siitä, että biologinen vanhempi tulee ja hakee heidät pois, vaikka eihän se näin tosielämässä tietenkään mene. Eikö teille valmennukissa ole lainkaan puhuttu sosiaalisesta vanhemmuudesta?? Eli lapselle se oikea vanhempi on se aikuinen, joka rakkautta ja kodin turvaa tarjoaa, ei aikuinen, jolla sattuu olemaan samat geenit...

Korostan, että puhun tässä yhteydessä lapsista, jotka on huostaanotettu pieninä RAKASTAVAAN sijaiskotiin. Vuosia jatkuneen sijoituksen jälkeen sijoituksen purku ja uuden mahdollisuuden tarjoaminen biovanhemmalle ei suinkaan ole lapsen etu. Lapsen kiintymyssuhde murretaan vain ja miksi - koska tämä yhteiskunta on aikuisten. Onneksi jo uusi lastensuojelulakikin velvoittaa huomioimaan sen, että jos lapsi on pidemmän aikaa asunut rakastavassa sijaisperheessä, häntä ei sieltä enää pois viedä, vaikka vanhempien tilanne olisikin hyvä. Ja hyvä näin. Ei biologisen vanhemman oikeus saisi milloinkaan olla lapsen oikeutta suurempi!!

Lue lisää

kokemuksen perusteella täällä kerron asioista.
Vauvana sijoitettu lapsi kokee oman vanhempansa aivan eri tavoin, kuin sellainen joka jo on elänyt jonkin aikaa esim. äitinsä kanssa ja jonkinlainen kiintymyssuhde häneen on syntynyt, tai sitten se puuttuu kokonaan ja lapsi jää tavallaan nälkäiseksi sen oman äidin rakkauden perään.
Lapsi on jo kokenut hylkäämisen ja haluaa tavallaan hyvitystä omalta äidiltä siihen, vaikka kuinka hyvä olisi sij.perheessä.
Oletko siis sitä mieltä, että näitä toisten lapsten omijoita pitää oikein yllyttää erottamaan lapset omista biol. vanhemmistaan.
Aivan liikaa on saanut sellaisista täällä lukea, siksi vanhemmat sijarit kavahtavat aina, kun uusi sellaiseksi yrittäjä ilmaantuu.
Osaamme mekin lukea lapsiamme, emmekä sellaisille väkisin omia sukulaisia tyrkytä, jotka suorastaan pelkäävät tapaamisia ym.
Vaikka olisit kuinka opiskellut, niin nyt et näytä todellisia tilanteita tietävän/ymmärtävän.
Ei ole kahta samanlaista tapausta ja kaikkiin eri versioihin pitää olla sijariksi aikovan henkisesti valmistautunut.
Minä tiedän hyvin tarkkaan omien sijoitettujeni ajatusmaailman suhteessa minuun , meidän kotiin, joka on heidän ainut kotinsa, sekä myös omiin biol. vanhempiinsa ja sukulaisiinsa.
Lapsille pitää sallia oikeus tavata heille tärkeitä ihmisiä, ymmärrä tämä sitä ei saa estää.
Ei liioin väkisin pakottaakaan tai lapsille tuputtaa, jos ei luonnostaan mitään suhdetta ole olemassa.

välillä luen kirjoitti:

tätä palstaa ja niin kovin tiukassa istuvaa äitimyyttiä. Olen kasvatustieteiden asiantuntija ja jo ihan tutkintoni vuoksi ymmärrän, ettei biologinen vanhempi ole lapselle suinkaan aina se rakkain vanhempi, jonka kanssa lapsi haluaisi asua. Välillä ihmettelen millaisen koulutuksen tällä palstalla saaneet sijaisvanhemmat ovat työhönsä/elämäntapaansa saaneet, kun lapsen "oikeutta" biologisiin vanhempiin korostetaan aivan liiaksi??

Lienee sanomattakin selvää (ja kaikki hiemankaan lapsen sielunelämää tuntevat ymmärtänevät) että pienenä huostaanotettu lapsi, joka on nauttinut rakkautta ja läheisyyttä sijaiskodissaan yli vuoden, ei todellakaan haikaile bilologisen vanhemman luokse. Päinvastoin. Näillä lapsilla on välillä voimakkaitakin pelkoja siitä, että biologinen vanhempi tulee ja hakee heidät pois, vaikka eihän se näin tosielämässä tietenkään mene. Eikö teille valmennukissa ole lainkaan puhuttu sosiaalisesta vanhemmuudesta?? Eli lapselle se oikea vanhempi on se aikuinen, joka rakkautta ja kodin turvaa tarjoaa, ei aikuinen, jolla sattuu olemaan samat geenit...

Korostan, että puhun tässä yhteydessä lapsista, jotka on huostaanotettu pieninä RAKASTAVAAN sijaiskotiin. Vuosia jatkuneen sijoituksen jälkeen sijoituksen purku ja uuden mahdollisuuden tarjoaminen biovanhemmalle ei suinkaan ole lapsen etu. Lapsen kiintymyssuhde murretaan vain ja miksi - koska tämä yhteiskunta on aikuisten. Onneksi jo uusi lastensuojelulakikin velvoittaa huomioimaan sen, että jos lapsi on pidemmän aikaa asunut rakastavassa sijaisperheessä, häntä ei sieltä enää pois viedä, vaikka vanhempien tilanne olisikin hyvä. Ja hyvä näin. Ei biologisen vanhemman oikeus saisi milloinkaan olla lapsen oikeutta suurempi!!

Lue lisää

Ai siihen tarvitaan ihan kasvatustieteiden tutkinto, että ymmärtää, "ettei biologinen vanhempi ole lapselle suinkaan aina se rakkain vanhempi, jonka kanssa lapsi haluaisi asua". Ei varmaan aina näin olekaan, mutta kun aloittaja sanoo, että hän harkitsee sijaisvanhemmaksi ryhtymistä, eikä haluaisi luopua hänelle sijoitetusta lapsesta. Minusta se on LÄHTÖKOHTANA sijaisvanhemmuudelle erittäin huono, varmaan ajattelen näin kun minulla ei ole sitä kasvatustieteiden tutkintoa. Olen vain humanisti.

Toki joskus sijoitusta tehtäessä voidaan tietää, että lapsi tuskin palaa kotiinsa. Ja jos lapsi on ollut sijoitettuna 12 vuotta, niin ei varmaankaan ole enää lapsen etu, että hänet palautettaisiin kotiin.

Mutta mistä tämän voi tietää etukäteen?

Kyllä minä ainakin äitinä haluan uskoa siihen, että sijoituksessa lähdetään siitä, että lapsen suhdetta biologiseen vanhempaansa ylläpidetään mahdollisuuksien mukaan ja tuetaan lapsen paluuta kotiin. Eihän lapsi palaa vieraaseen paikkaan, kun hän palaa kotiinsa jossa on pyrkinyt käymään säännöllisesti, tai ei lasta repäistä sijoituskodista tuosta vaan, kun suhteita biovanhempiin on ylläpidetty, kotiinpaluusta on puhuttu ja sitä valmisteltu.

Tietysti voi käydä niinkin, että lapsi ei voi palata biovanhempien luokse, ja silloin hänellä on toivottavasti se rakastava sijaiskoti, jossa hän on ollut siihen saakka elämässään ja josta sitten tulee hänen pysyvä kotinsa.

Kasvatustieteiden asiantuntijan jutuista tuli mieleeni netistä lukemani karmiva juttu psykiatri Esko Varilosta, jonka mielestä biologisilla vanhemmilla ei ole mitään erityistä oikeutta lapsiinsa ja jos lapsi on huostaanotettu niin hänen kontaktinsa biologisiin vanhempiinsa tulee katkaista eikä lapsen päätä pidä sekoittaa kahdella isähahmolla. Näinkö pitäisi tehdä kaikkien huostaanotettujen lasten kohdallako? Karmeaa.

En ole koskaan ymmärtänyt sitä käsitystä, että perheessä pitää olla yksi isä ja yksi äiti ja siinä se. Ei rakkaus rakastamalla häviä, katoa tai vähene. Jos lapsella on useampia häntä rakastavia vanhempia, isovanhempia tai sisaruksia, se on ainoastaan rikkaus. Tuttavan tuttavan lapsi totesi aikoinaan, että hänellä on kolme veljeä: yksi oma veli, toinen velipuoli ja kolmas veli, joka ei ole veli ollenkaan (uusperheen isän poika edellisestä liitosta). Mutta kaikkia hän rakasti veljinään. Samoin tyttäreni (jolla on "vain" yksi mummi) oli kateellinen ystävälleen, joka kehui kolmella mummillaan: äidinäiti, isänäiti ja äidin uuden miehen äiti. Mikä rikkaus tytölle omata ympärillään niin paljon häntä rakastavia aikuisia ihmisiä.

Meillä on perheessä muutamia lapsia, joiden vanhemmat eivät syystä tai toisesta asu saman katon alla. Jokainen lapsista tietää perimänsä ja sen kuka heidän oikea vanhempansa on. He tietävät myös, että heitä rakastetaan tässä kodissa tässä ja nyt, mutta kyllä minusta heillä on "oikeus" myös omiin biologisiin vanhempiinsa. Nämä biologiset vanhemmat eivät nyt vain pysty osallistumaan lasten arkeen.

Onko kasvatustieteiden asiantuntijalla paljonkin omia lapsia?

Inkeri70 kirjoitti:

Ai siihen tarvitaan ihan kasvatustieteiden tutkinto, että ymmärtää, "ettei biologinen vanhempi ole lapselle suinkaan aina se rakkain vanhempi, jonka kanssa lapsi haluaisi asua". Ei varmaan aina näin olekaan, mutta kun aloittaja sanoo, että hän harkitsee sijaisvanhemmaksi ryhtymistä, eikä haluaisi luopua hänelle sijoitetusta lapsesta. Minusta se on LÄHTÖKOHTANA sijaisvanhemmuudelle erittäin huono, varmaan ajattelen näin kun minulla ei ole sitä kasvatustieteiden tutkintoa. Olen vain humanisti.

Toki joskus sijoitusta tehtäessä voidaan tietää, että lapsi tuskin palaa kotiinsa. Ja jos lapsi on ollut sijoitettuna 12 vuotta, niin ei varmaankaan ole enää lapsen etu, että hänet palautettaisiin kotiin.

Mutta mistä tämän voi tietää etukäteen?

Kyllä minä ainakin äitinä haluan uskoa siihen, että sijoituksessa lähdetään siitä, että lapsen suhdetta biologiseen vanhempaansa ylläpidetään mahdollisuuksien mukaan ja tuetaan lapsen paluuta kotiin. Eihän lapsi palaa vieraaseen paikkaan, kun hän palaa kotiinsa jossa on pyrkinyt käymään säännöllisesti, tai ei lasta repäistä sijoituskodista tuosta vaan, kun suhteita biovanhempiin on ylläpidetty, kotiinpaluusta on puhuttu ja sitä valmisteltu.

Tietysti voi käydä niinkin, että lapsi ei voi palata biovanhempien luokse, ja silloin hänellä on toivottavasti se rakastava sijaiskoti, jossa hän on ollut siihen saakka elämässään ja josta sitten tulee hänen pysyvä kotinsa.

Kasvatustieteiden asiantuntijan jutuista tuli mieleeni netistä lukemani karmiva juttu psykiatri Esko Varilosta, jonka mielestä biologisilla vanhemmilla ei ole mitään erityistä oikeutta lapsiinsa ja jos lapsi on huostaanotettu niin hänen kontaktinsa biologisiin vanhempiinsa tulee katkaista eikä lapsen päätä pidä sekoittaa kahdella isähahmolla. Näinkö pitäisi tehdä kaikkien huostaanotettujen lasten kohdallako? Karmeaa.

En ole koskaan ymmärtänyt sitä käsitystä, että perheessä pitää olla yksi isä ja yksi äiti ja siinä se. Ei rakkaus rakastamalla häviä, katoa tai vähene. Jos lapsella on useampia häntä rakastavia vanhempia, isovanhempia tai sisaruksia, se on ainoastaan rikkaus. Tuttavan tuttavan lapsi totesi aikoinaan, että hänellä on kolme veljeä: yksi oma veli, toinen velipuoli ja kolmas veli, joka ei ole veli ollenkaan (uusperheen isän poika edellisestä liitosta). Mutta kaikkia hän rakasti veljinään. Samoin tyttäreni (jolla on "vain" yksi mummi) oli kateellinen ystävälleen, joka kehui kolmella mummillaan: äidinäiti, isänäiti ja äidin uuden miehen äiti. Mikä rikkaus tytölle omata ympärillään niin paljon häntä rakastavia aikuisia ihmisiä.

Meillä on perheessä muutamia lapsia, joiden vanhemmat eivät syystä tai toisesta asu saman katon alla. Jokainen lapsista tietää perimänsä ja sen kuka heidän oikea vanhempansa on. He tietävät myös, että heitä rakastetaan tässä kodissa tässä ja nyt, mutta kyllä minusta heillä on "oikeus" myös omiin biologisiin vanhempiinsa. Nämä biologiset vanhemmat eivät nyt vain pysty osallistumaan lasten arkeen.

Onko kasvatustieteiden asiantuntijalla paljonkin omia lapsia?

Lue lisää

ja kaksi sijoitettua. Olen työskennellyt pitkään erityisopettajana sijoitettujen lasten parissa ja voisin väittää tuntevani tämän puolen melko hyvin;)

Kuitenkaan missään nimessä en koe tarkoituksenmukaiseksi lähteä tällä palstalla usein esiintyvään (kuten edellisessä viestissä) asiattomaan ja hyökkäävään kirjoitustyyliin, joka sekin usein kertoo paljon kirjoittajastaan. On hassua, miten oma kirjoitukseni tuo mieleen äärilausunnot:):)

Joka tapauksessa kommentoin nyt vielä kerran, jonka jälkeen pysyn vastaisuudessakin ammatillisilla palstoilla, jossa keskustellaan reilusti omalla nimellä ja näin vältytään asiattomuuksilta. Siis:

- Missään nimessä en kannata lapsen suhteen katkeamista biologiseen sukuun, jos yhteyttä mitenkään voidaan pitää. Missä kohtaa näin olen väittänyt??
- Lapsen edun mukaista ei omasta (eikä monen muunkaan asiantuntijankaan)mielestäni ole "joutua" ikäänkuin väkisin kotiutetuksi. Jos pienenä huostaanotettu lapsi on elänyt sijaisperheessä muutamankin vuoden, tulisi hänen saada asua siellä täysi-ikäisyyteensä asti. Näin tuetaan lapsen elämässä pysyvyyttä ja kiintymyssuhteita. Toki tapaamiset biologiseen sukuun säilyvät tiiviinä.
- Biologisen vanhemman uusi mahdollisuus on liian usein lapselle uusi menetys (näin sanoin eräs viisa ja kokenut sijaisvanhempi/sijaisvanhempien kouluttaja
- Jos lapsi on huostaanotettu myöhemmin siten, että hänellä on jo selvä kiintymyssuhde biologisiin vanhempiinsa, tulee biologisia vanhempia tukea kaikin mahdollisin keinoin, jotta lapsi pääsee takaisin kotiinsa.

Tässä siis selvennystä ajatuksiini. Sijaisvanhempien kouluttajien mukaan muuten yksi yleisimpiä pelkoja on, että lapseen kiinnyttyään hänestä joutuu luopumaan. Mielestäni on surullista, että tällaisella vertaistuen ajatukseen perustavalla palstalla ei tueta tällaista henkilöä ja tarjota hänelle rakentavassa mielessä uudenlaista tapaa ajatella, vaan hänet ajetaan palstalta pois "lapsen omijaksi" haukkuen. Ja tällaisiako sijaisvanhempia (kiusaajia??) tässä maassa todella on? Näitäkö ovat ne kodit, joihin rikkinäiset lapset sijoitetaan?? Luojan kiitos, tiedän ettei näin ole. Tällä palstalla vain jostain syystä ovat ne, joiden elämään tuo sisältö anonyyminä henkilönä esitetty mustavalkoisuus ja suoranainen välinpitämättömyys kanssakulkijoita kohtaan.

on 3 biologista lasta kirjoitti:

ja kaksi sijoitettua. Olen työskennellyt pitkään erityisopettajana sijoitettujen lasten parissa ja voisin väittää tuntevani tämän puolen melko hyvin;)

Kuitenkaan missään nimessä en koe tarkoituksenmukaiseksi lähteä tällä palstalla usein esiintyvään (kuten edellisessä viestissä) asiattomaan ja hyökkäävään kirjoitustyyliin, joka sekin usein kertoo paljon kirjoittajastaan. On hassua, miten oma kirjoitukseni tuo mieleen äärilausunnot:):)

Joka tapauksessa kommentoin nyt vielä kerran, jonka jälkeen pysyn vastaisuudessakin ammatillisilla palstoilla, jossa keskustellaan reilusti omalla nimellä ja näin vältytään asiattomuuksilta. Siis:

- Missään nimessä en kannata lapsen suhteen katkeamista biologiseen sukuun, jos yhteyttä mitenkään voidaan pitää. Missä kohtaa näin olen väittänyt??
- Lapsen edun mukaista ei omasta (eikä monen muunkaan asiantuntijankaan)mielestäni ole "joutua" ikäänkuin väkisin kotiutetuksi. Jos pienenä huostaanotettu lapsi on elänyt sijaisperheessä muutamankin vuoden, tulisi hänen saada asua siellä täysi-ikäisyyteensä asti. Näin tuetaan lapsen elämässä pysyvyyttä ja kiintymyssuhteita. Toki tapaamiset biologiseen sukuun säilyvät tiiviinä.
- Biologisen vanhemman uusi mahdollisuus on liian usein lapselle uusi menetys (näin sanoin eräs viisa ja kokenut sijaisvanhempi/sijaisvanhempien kouluttaja
- Jos lapsi on huostaanotettu myöhemmin siten, että hänellä on jo selvä kiintymyssuhde biologisiin vanhempiinsa, tulee biologisia vanhempia tukea kaikin mahdollisin keinoin, jotta lapsi pääsee takaisin kotiinsa.

Tässä siis selvennystä ajatuksiini. Sijaisvanhempien kouluttajien mukaan muuten yksi yleisimpiä pelkoja on, että lapseen kiinnyttyään hänestä joutuu luopumaan. Mielestäni on surullista, että tällaisella vertaistuen ajatukseen perustavalla palstalla ei tueta tällaista henkilöä ja tarjota hänelle rakentavassa mielessä uudenlaista tapaa ajatella, vaan hänet ajetaan palstalta pois "lapsen omijaksi" haukkuen. Ja tällaisiako sijaisvanhempia (kiusaajia??) tässä maassa todella on? Näitäkö ovat ne kodit, joihin rikkinäiset lapset sijoitetaan?? Luojan kiitos, tiedän ettei näin ole. Tällä palstalla vain jostain syystä ovat ne, joiden elämään tuo sisältö anonyyminä henkilönä esitetty mustavalkoisuus ja suoranainen välinpitämättömyys kanssakulkijoita kohtaan.

Lue lisää

asiaton ja hyökkäävä? Se ei kyllä ollut tarkoitukseni, vaan minä, kuten sinäkin, esitin mielipiteitäni.

ALKUPERÄINEN KIRJ. kirjoitti:

Kauhean ilkeästi Amalia osaat asiasi esittää. otan mielelläni kasvatusvastuuta ja tutkintonikin liittyy kasvatukseen. koen lasten kanssa olon iloiseksi asiaksi, enkä ryppyotsaiseksi kasvattamiseksi. tukivanhemmuus ei ole sitä mitä etsin -lapsituttavia ja yökyläilijöitä on kyllä.
Sijaisvanhemmuus kuulostaa siltä, että se voisi olla vaihtoehtoinen työ -jos siis jättäisin nykyisen duunini. Eipä ole sekään sitä, mitä kaipaan.
Ehkä jatkan elämää yksinäni tai harkitsen vielä uudestaan adoptiota. Se tuntuu vaan niin hankalalta ja pitkältä prosessilta ja kohdemaat vierailta... Kiitos kaikille vastanneille ja kevättä!

Lue lisää

mutta rehellistä puhetta se oli. Kyllä sinun kirjoituksistasi valitettavasti välittyy vahvasti se kuva, että et hae sijaislasta, vaan lasta omaksesi, ja vieläpä helppoa sellaista, jonka kanssa kaikki on leikkiä vaan. Paljon sanoo jo tuo, ettet halua tukilasta. Et siis tunne tarvetta auttaa vierasta lasta, jota elämä ei ole kohdellut aina hyvin. Haluat vain leikkikaverin ja oman lapsen.

Sijaislapsi on aina vain lainassa ja se on yksinkertaisesti tajuttava ja hyväksyttävä. Näillä lapsilla saattaa myös olla niin rankkoja kokemuksia taustalla, ettei kasvatus ole vain hulluttelua ja leikkimistä, vaan vaatii oikeasti paljon kyyneleitä ja tiukkojakin rajoja kasvattajalta. Tukilapsitoiminta saattaisi avata silmiäsi siltä kohdalta, millaisia asioita sijaisvanhempana joutuisit ehkä läpikäymään. Mutta jos sinulle riittää "yökyläilijöiksi" ne täysin ongelmattomien perheiden ongelmattomat lapset, et saa kunnon käsitystä edes lapsiperheen arjesta puhumattakaan siitä, mitä se arki on pahastikin oirehtivan lapsen kanssa. Usko pois, on ihan eri asia viettää hullutteluviikonloppu silloin tällöin kaverin lapsen kanssa, kuin kasvattaa rankoista oloista tullutta oirehtivaa lasta täysipäiväisesti.

Suosittelen harkitsemaan adoptiota uudelleen, vaikka se hankalalta tuntuukin. Ehkä ajattelit että sijaisvanhempana saisit helpommin ja vaivattomammin oman lapsen, ei tarvitsisi vaivaakaan nähdä? Adoptionkin suhteen kannattaa silti muistaa se, etteivät ne adoptiolastenkaan taustat aina pelkkää hulluttelua ja leikintekoa ole olleet...

amalia kirjoitti:

ihan samaa mieltä.
Näin heti tässä alottajassa sellaisen sijarin, mistä täällä on biojen taholta saanut tietää, jotka haluavat itselleen vain toisen synnyttämän lapsen ja alkavat omia lasta välittömästi.
Mustasukkaisena sitten keksitään ties mitä esteitä, ettei lapsi saa pitää yhteyksiä omiin vanhempiin ja sukulaisiinsa, huh pelottavaa.
Tukivanhemmuus antaakin juuri tuon mahdollisuuden vain leikkiä ja hullutella lasten kanssa, koska ei ole kasvatusvastuuta lapsesta, niin voi ottaa vain parhaat hetket päältä. Sekin on sitten aivan päivän selvää kenen omia lapset ovat, ettei tule vääristymiä.
Ainoastaan erittäin harvinaisessa tapauksessa, missä vanhemmat esim. lähes tuntemattomia, tai pitkillä tuomioilla vankilassa, tai niin sairaita, ettei ole paranemisesta toiveita, tai sitten muuten vaan kokonaan hylänneet, mutta sitäkään ei voi koskkaan tietää, et mitä elämä tuo tullessaan. Joku tulee esim. uskoon ja haluaakin elämän muutoksen myötä lapset takaisin.
Siinä se taistelu sitten käytäisiin, jos sij.äiti on luullut saaneensa lapsen kokonaan itselleen.

Lue lisää

mutta muuten ongelmia riittää.Lapsen vanhemmat haluavat koko ajan lapsensa kotiin,ja vihamielisyys sijareita kohtaan on piilossa kaiken aikaa.Lapsi haluaa kotiin eikä voi ymmärtää miksi tarvitsee olla vierailla ihmisillä vaikka kotona on paljon parempi olla rakkaidensa lähellä.

rahallisesti tietty kirjoitti:

mutta muuten ongelmia riittää.Lapsen vanhemmat haluavat koko ajan lapsensa kotiin,ja vihamielisyys sijareita kohtaan on piilossa kaiken aikaa.Lapsi haluaa kotiin eikä voi ymmärtää miksi tarvitsee olla vierailla ihmisillä vaikka kotona on paljon parempi olla rakkaidensa lähellä.

Lue lisää

Meille sijaisvanhemmuus ei ole taloudellisesti kannattavaa, mutta olemme ottaneet suojiimme nämä hylätyt lapset ja sitoutuneet heitä kasvattamaan kunnes he itsenäiseen elämään meiltä lähtevät.

Meille sijoitettujen lasten vanhemmat eivät ole koskaan halunneet heitä kotiinsa, kaksi ei edes käymään. Emme ole joutuneet kertaakaan näiden 12 vuoden aikana kokemaan vihamielisyyttä meille sijoitettujen lasten vanhempien taholta - tietenkään emme tiedä, mitä ihmisten päässä liikkuu.

Meille sijoitetut lapset ovat kotonaan - meillä - kahdella ei muuta kotia olekaan ja yksi lomailee vuorotellen kummankin vanhempansa luona. Lapsen kannalta ei ole mitään ristiriitaa siinä, että hänen kotinsa on täällä ja vanhemmat siellä ja tuolla, lapsi ymmärtää, että hänen arkielämänsä sujuu täällä omassa kodissa tuttua ja turvallista kulkuaan ja vänhempia voi käydä tapaamassa, kun he ovat siinä kunnossa, että pystyvät lapsensa kanssa seurustelemaan ja vastaamaan tämän turvallisuudesta.

myös tämän lakipuolen esiin. Minä lähdin vastauksessani enempi kokemuspohjalta ja inhimillisyysdestä käsin.

amalia kirjoitti:

myös tämän lakipuolen esiin. Minä lähdin vastauksessani enempi kokemuspohjalta ja inhimillisyysdestä käsin.

omankäden oikeus, kokemuspohjalta lähteminen ...

kutsutaan nimeltä kirjoitti:

omankäden oikeus, kokemuspohjalta lähteminen ...

nyt en ymmärtänyt mitä tarkotit tolla oman käden oikeudella.
Miten se liittyy tuohon mainitsemaani kokemuspohjalta lähtemiseen?
Väitätkö, että olen saanut kokemukseni "varastettujen" lasten kautta, vai mitä?

amalia kirjoitti:

nyt en ymmärtänyt mitä tarkotit tolla oman käden oikeudella.
Miten se liittyy tuohon mainitsemaani kokemuspohjalta lähtemiseen?
Väitätkö, että olen saanut kokemukseni "varastettujen" lasten kautta, vai mitä?

Lue lisää

lakien mukaan käyttää ns. "omankäden oikeutta". Eikö tämä ole yleisesti tunnettu sanonta?

jos ei elä kirjoitti:

lakien mukaan käyttää ns. "omankäden oikeutta". Eikö tämä ole yleisesti tunnettu sanonta?

luoksenne ja tarvitsevat erityistä huolenpitoa.

Tämän olen lukenut usein. Oma lapseni oli kotioloissa ihan normaali, mutta kun huosta tuli hän jollakin tavalla "sekosi".

Kuinkahan paljon tästä erityisen huolenpidon tarpeesta johtuu pelkästään "huostakriisistä" ja kuinka paljon huonoista kotioloista?

jos ei elä kirjoitti:

lakien mukaan käyttää ns. "omankäden oikeutta". Eikö tämä ole yleisesti tunnettu sanonta?

Lapset ovat rikkinäisiä jne kun tulevat luoksenne ja tarvitsevat erityistä huolenpitoa.

Tämän olen lukenut usein. Oma lapseni oli kotioloissa ihan normaali, mutta kun huosta tuli hän jollakin tavalla "sekosi".

Kuinkahan paljon tästä erityisen huolenpidon tarpeesta johtuu pelkästään "huostakriisistä" ja kuinka paljon huonoista kotioloista?

amalia kirjoitti:

myös tämän lakipuolen esiin. Minä lähdin vastauksessani enempi kokemuspohjalta ja inhimillisyysdestä käsin.

missä kohtaa olen viitannut tekstissäni siihen, että lapsen suhteet biosukuun tulisi katkaista?? Enhän ikinä olisi sijaisvanhempi jos näin ajattellisin... Mutta siis, edelleen olen sitä mieltä, että LAPSEN KIINTYMYSSUHTEEN KANNALTA ON RATKAISEVAN MERKITTÄVÄÄ, ETTÄ SIJOITUS JATKUU, JOS LAPSI ON HUOSTAANOTETTU VAUVA TAI TAAPEROIÄSSÄ JA HUOSTA ON JATKUNUT PITKÄÄN. Rakkaat palstailijat, lukekaa viestit, joita haluatte kommentoida huolellisesti. Älkää laittako sanoja toisten ihmisten suuhun. Ja ei millään pahalla, mutta tunnen lastensuojelulain erittäin hyvin jo työni puolesta;)

on kuollut enkä saa häntä koskaan takaisin vaikka tekisin mitä.

Ole iloinen, että sinulla sentään on lapsi, jonka voit saada joskus takaisin.

saaramaaria kirjoitti:

on kuollut enkä saa häntä koskaan takaisin vaikka tekisin mitä.

Ole iloinen, että sinulla sentään on lapsi, jonka voit saada joskus takaisin.

otan osaa suruusi menetettyäsi lapsesi. Sen pahempaa surua kukaan koskaan elämässään tulee kokemaan. Sinulla on kuitenkin vielä vuosia elämässäsi eteenpän, jaksamista tuon hirveän menetyksen kanssa.

saaramaaria kirjoitti:

on kuollut enkä saa häntä koskaan takaisin vaikka tekisin mitä.

Ole iloinen, että sinulla sentään on lapsi, jonka voit saada joskus takaisin.

minäkään en ole vielä toipunut 2v sitten tapahtuneesta asiasta, niin minunkin poikani poistui sijaistyttömme kans asuttuaan 4v, kun s-tyttö vaihtoi huume-veikkoon poikani ja he poistivat poikamme elämästään omien ohjeittensa mukaan!

Tällaistakin, ikävän yllättävää, voi tulla elämässä vastaan, en olisi ikinä uskonut tytöstä, mutta niin vain täytyi nöyrtyä tähän perheemme!

ja tulevaan kirjoitti:

minäkään en ole vielä toipunut 2v sitten tapahtuneesta asiasta, niin minunkin poikani poistui sijaistyttömme kans asuttuaan 4v, kun s-tyttö vaihtoi huume-veikkoon poikani ja he poistivat poikamme elämästään omien ohjeittensa mukaan!

Tällaistakin, ikävän yllättävää, voi tulla elämässä vastaan, en olisi ikinä uskonut tytöstä, mutta niin vain täytyi nöyrtyä tähän perheemme!

Lue lisää

Eivätkö he pitäneet toisiaan sisaruksina vai oliko sijoitushetkellä enemmän ikää jo?

Joka tapauksessa, otan osaa suureen suruunne. lapsen menetys on varmasti menetyksistä raskain. Minun vakaumukseni mukaan kuitenkin tulette vielä tapaamaan ja poikasi on koko ajan, joka ikinen hetki, läsnä tässä maanpäällisessäkin elämässäsi:)

sijaistyttärenne poikanne k... kirjoitti:

Eivätkö he pitäneet toisiaan sisaruksina vai oliko sijoitushetkellä enemmän ikää jo?

Joka tapauksessa, otan osaa suureen suruunne. lapsen menetys on varmasti menetyksistä raskain. Minun vakaumukseni mukaan kuitenkin tulette vielä tapaamaan ja poikasi on koko ajan, joka ikinen hetki, läsnä tässä maanpäällisessäkin elämässäsi:)

Lue lisää

isoveljelle!
Isoveli iloitsi aikoinaan kun sai "siskon" mitä oli aina toivonut! Kolme poikaa bioperheessämme.

Sisko tuli meille 12v, veli oli silloin jo 25v, kaikki meni kuten ns. perheessä yleensä, silloin!

Kun sisko meni 19v kouluun samaan kaupunkiin missä isoveli oli töissä, siellä alkoi heidän satunsa sitten pikkuhiljaa!
Sadun loppu olikin sitten lopun elämän ikävä!

Kiitos lohdutuksestasi, (itkee...):-(

Kaikille lapsensa tavalla tai toisella menettäneille, toivon jaksamista elämään,
päivä kerrallaan mennään eteenpäin!

saaramaaria kirjoitti:

on kuollut enkä saa häntä koskaan takaisin vaikka tekisin mitä.

Ole iloinen, että sinulla sentään on lapsi, jonka voit saada joskus takaisin.

on surtava, mutta elämä elettävä.

Tällä motolla minä olen jatkanut eteenpäin. Surun kanssa eläminen vaatii voimia ja eteenpäin kukin pääsee omassa tahdissaan. Kaikista ärsyttävintä minusta olivat ihmiset, jotka tulivat sanomaan, että "tiedän miltä sinusta tuntuu". Kukaan muu ei voi tietää miltä minusta tuntuu tai sanoa, miten surun kanssa pitäisi elää. Sen täytyy löytyä jokaisesta itsestään mutta toivottavasti läheltä löytyy myös sellainen ihminen, joka tuuppaa eteenpäin, jos näytää siltä, että suruun jää vellomaan. Joillekin ulkopuolisesta auttajasta on apua. Itse en ole koskaan tuntenut tarvetta puhua menetyksistäni muiden kuin ihan läheisimpien kanssa, olen kirjoittanut ajatuksiani muistiin, puhuminen on ehkä vaikeampaa.

Elämänkaareen ei pitäisi kuulua se, että vanhempi joutuu hautaamaan lapsensa, se on niin väärin, mutta joskus niin vain käy. Kukaan tai mikään, ei edes uusi ihana vauva, ei korvaa sitä menetettyä lasta eikä niin pidä ollakaan. Eikä eteenpäinjatkaminen tarkoita lapsen unohtamista, sydämessä hän aina kulkee mukana.

Kaikkein parhaiten minusta lapsen muisto säilyy, kun jatkaa itse elämäänsä, sinähän lapsesi parhaiten tunsit. Katkeruus on hyödytöntä ja hedelmätöntä. Elämä jatkuu, kunhan vain uskaltaa.

Voimia sinulle!