63-67

vain puolet ovat työkykyisiä sanotaan päälehdesssä tänään
12325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

töihin vaan vaikka rollaattorilla
*missähän nyt on se hoopolan miljaardimies, se jolta lipponen leikkasi?*

Äänestä
  • on kuule rasvamahhaansa polttamassa jossain aurinkorannoilla maatilan myynnistä saamillaan rahoilla. Metät on vielä hakkaamatta ja kasvavat jumalattoman suuria tukkeja, tosi on.

    Äänestä

  • muistaa.

    Äänestä

  • kaikkein eniten. Tämän hallituksen ansiosta minunkin pienestä eläkkeestä perittävä vero on pudonnut puoleen mooseksen kiskonnan jälkeen.

    Äänestä

  • mooses leikkasi kirjoitti:

    kaikkein eniten. Tämän hallituksen ansiosta minunkin pienestä eläkkeestä perittävä vero on pudonnut puoleen mooseksen kiskonnan jälkeen.

    verot puoleen tipahtaa, kuin ite eläkekin on puolittunut. Lisäksi jatkossa pari vuotta menee tyystin ilman eläkettä nykysen hallituksen toimenpiteiden johdosta.

    Äänestä

  • eläkkeestä perittävä kirjoitti:

    verot puoleen tipahtaa, kuin ite eläkekin on puolittunut. Lisäksi jatkossa pari vuotta menee tyystin ilman eläkettä nykysen hallituksen toimenpiteiden johdosta.

    kiristetyn verotuksen uhriksi mooseksen ansiosta ja jatkui viimevuoteen asti. Muutos tapahtui nyt nimenomaan allituksen laskiessa vero%: puoleen. Minulla ainakin eläke nousi 5%, mutta vero% putosi puoleen nyt vuoden vaihteessa.

    Äänestä

  • joutui nimeenomaan kirjoitti:

    Lipponen nosti vero %:n 26:een, mutta nyt Vanhanen laski 12,5 %:iin.

    Äänestä

  • tilanne on ollut minullakin kirjoitti:

    Lipponen nosti vero %:n 26:een, mutta nyt Vanhanen laski 12,5 %:iin.

    veronalennukset, jotka tuollaista teettää.

    Äänestä

  • joutui nimeenomaan kirjoitti:

    kiristetyn verotuksen uhriksi mooseksen ansiosta ja jatkui viimevuoteen asti. Muutos tapahtui nyt nimenomaan allituksen laskiessa vero%: puoleen. Minulla ainakin eläke nousi 5%, mutta vero% putosi puoleen nyt vuoden vaihteessa.

    ei kyllä toiste äänestetä vasenmistovasureita hallitukseen.

    Äänestä

saamassa sen arvostuksen joka heille kuuluu.
Nyt vain sitten kaikki palkkaneuvotteluihin, koska eihän sitä töitä jatketa millään nälkäpalkalla. Ikäihmisethän on ne jotka tulevat pelastaamaan suomen laman kourista. Ei tätä tahdo millään uskoa todeksi. Tässä on niinkuin hiihtokansa sanoo iskun paikka ja palkakuopasta loppullisesti ylös.

Äänestä
  • 64-v korotus 4.5% 65-v korotus 5.0% 66-v korotus 5.2% ja 67-v korotus 6.5% näillä palkan- korotuksilla mentäs sitten. Nämä palkankorotukset tulisivat voimaan yleiskorotuksien jälkeen. 68-v korotus olisi sitten 10% luokkaa, koska nämä yksilöt ovat jo sitten niitä sormi vesilasiin yksilöitä ei korvaamattomia.

    Äänestä

  • kuopassa. Senhän osoittaa Inkapin irtisanomiset. Ikealla on tehdas Puolassa jossa tehdään kolasosa hinnalla, niin Ikea tuo sieltä huonekalunsa ja siellä riittää töitä tuottavuuden edellyttämällä palkalla. Yli palkatut saavat kenkää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vuotiaista kirjoitti:

vain puolet ovat työkykyisiä sanotaan päälehdesssä tänään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu