Vihdoinkin reilu kahden vuoden (huostaanottosta)jälkeen pystyn todistamaan olleeni oikeassa ja sosiaali, koulu, entinen perhekoti ja lasten psykiatrinen ovat olleet väärässä.
Kävimme pari viikkoa sitten lasten neuriksella ja soitin sinne tänään kysellen koska tulee tietoa kotiin. Sairaanhoitaja kertoi että ensi viikolla tulee kirjettä kotiin ja samalla hän luki lääkärin lausunnon... Poikamme kriteerit Aspergerin syndroomaan sekä hyvä tasoiseen autismiin täyttyvät. Nyt saimme virallisen dg:n ja se on F84.5 = aspergerin syndrooma.
Vaikka olemme tienneet sen jo pitkään, ilman virallista dg:tä ei olla voitu tehdä mitään. Voin sanoa että vuosien "taakka putosi harteilta".
Pahinta tässä koko jupakassa on juuri se että miten törkeästi meitä kohdeltiin näissä kaikissa em. paikoissa. Kasvatuksessani ei ollutkaan mitään vikaa. Kaikki nämä "mattoterapiat" ja poliisikyyditykset olisi varmasti voitu välttää jos minua oltaisiin kuunneltu ja toimittu antamieni ohjeiden mukaisesti, mutta ei... Onneksi meillä on vahva poika joka varmasti tulee pärjäämään elämässään vaikka "koki hell.." heti sijoituksen alussa. Tällä hetkellä pojalla menee hyvin vaikka on sijoituksessa. Kiinnipitoja ei olla tarvittu ja koulunkäynti on parantunut huomattavasti. Eikä siihen tarvittu kuin paikka jossa vanhempia kuunnellaan ja lasta osataan opettaa.
Tunteeni on vaihdellut laidasta laitaan. Olen todella raivoissani ja samalla todella onnellinen.
"Naureskeltiin" ystävämme kanssa miten saman talon sisällä vallitsee erilainen käytäntö ja miten erilaiset dg:t saa. Valitettavasti täytyy sanoa, että lasten psykiatria on aivan huuhaata, pelkästään vanhempien "syyllistämispaikka". Tiedän että meillä on paljon kohtalotovereita, heille tiedoksi: yrittäkää jaksaa ja tehkää kaikkenne jotta pääsisitte last. neurikselle. Ainakin päksissä last. neurologian polilla tuntee todella olevansa tavallinen vanhempi jota kohdellaan asianmukaisesti, eikä haukuta tai syyllistetä mitenkään, sekä meitä kuunnellaan.
Mieleni tekisi tehdä päksin last.psykiatriasta tutkintapyyntö. Mielestäni kohtelumme täyttää selvät hoitovirheen kriteerit.
Kävimme pari viikkoa sitten lasten neuriksella ja soitin sinne tänään kysellen koska tulee tietoa kotiin. Sairaanhoitaja kertoi että ensi viikolla tulee kirjettä kotiin ja samalla hän luki lääkärin lausunnon... Poikamme kriteerit Aspergerin syndroomaan sekä hyvä tasoiseen autismiin täyttyvät. Nyt saimme virallisen dg:n ja se on F84.5 = aspergerin syndrooma.
Vaikka olemme tienneet sen jo pitkään, ilman virallista dg:tä ei olla voitu tehdä mitään. Voin sanoa että vuosien "taakka putosi harteilta".
Pahinta tässä koko jupakassa on juuri se että miten törkeästi meitä kohdeltiin näissä kaikissa em. paikoissa. Kasvatuksessani ei ollutkaan mitään vikaa. Kaikki nämä "mattoterapiat" ja poliisikyyditykset olisi varmasti voitu välttää jos minua oltaisiin kuunneltu ja toimittu antamieni ohjeiden mukaisesti, mutta ei... Onneksi meillä on vahva poika joka varmasti tulee pärjäämään elämässään vaikka "koki hell.." heti sijoituksen alussa. Tällä hetkellä pojalla menee hyvin vaikka on sijoituksessa. Kiinnipitoja ei olla tarvittu ja koulunkäynti on parantunut huomattavasti. Eikä siihen tarvittu kuin paikka jossa vanhempia kuunnellaan ja lasta osataan opettaa.
Tunteeni on vaihdellut laidasta laitaan. Olen todella raivoissani ja samalla todella onnellinen.
"Naureskeltiin" ystävämme kanssa miten saman talon sisällä vallitsee erilainen käytäntö ja miten erilaiset dg:t saa. Valitettavasti täytyy sanoa, että lasten psykiatria on aivan huuhaata, pelkästään vanhempien "syyllistämispaikka". Tiedän että meillä on paljon kohtalotovereita, heille tiedoksi: yrittäkää jaksaa ja tehkää kaikkenne jotta pääsisitte last. neurikselle. Ainakin päksissä last. neurologian polilla tuntee todella olevansa tavallinen vanhempi jota kohdellaan asianmukaisesti, eikä haukuta tai syyllistetä mitenkään, sekä meitä kuunnellaan.
Mieleni tekisi tehdä päksin last.psykiatriasta tutkintapyyntö. Mielestäni kohtelumme täyttää selvät hoitovirheen kriteerit.
Vastaukset 27
Vanhimmat
paikasta kantelun viime kesänä. Minun lapsellani on ollut eri sairaus, joka on parantunut yhdellä pillerillä/päivä. Sairastan itse samaa tautia.
Tehkää ihmeessä se kantelu, koska se voi jatkossa auttaa muita lapsia, jotka ovat samassa tilanteessa psykiatrien puoskaroimana ja vanhemmat heidän haukuttavanaan sosiaalitätien hyvällä myötävaikutuksella.
Onnittelut teille, että lapsi sai nyt oikean diagnoosin, on se teiltä energiaa vaatinutkin. Teidän, kuten meidänkin tapauksessa, psykiatrit joutaisivat .&#"#"#:een. T: E.
Hankalimman kautta oli minunkin näytettävä Diakkarille, etten ENÄÄ ole heiveröinen, kun otin lopulta asianajajan...(terapeuttinsa käänsivät niin, että olen vahvistunut kun rupesin väkisin vaatimaan lasta sieltä pois).
Oikeesti oot kuunnellut sitä iki omaa Äidin Sydäntä lakkaamatta, ja rohkeasti!
T: T
muidenkin mielestä hoitovirheen kriteerit. -Onko olemassa törkeää ja tahallista hoitovirhettä törkeää ja tahallista virkavirhettä??? Koska sellaisetkin täyttyvät teidän tapauksessa.
Myötätuulta jatkossakin toivon teille.
Voiko sitä oikein useat edes käsittää, mitä oikein on teille kohdalle sattunut ja että on syytä iloita lapsen saamasta dg:stä.
Meillä on kaikki vielä pahasti kesken.
Allekirjoitan täysin pojan äipän ajatukset.
Tekemässämme kantelussa on jo hoitovirhe!.
Hoitovirhe oli enää vain oikeaa diagnoosia vaille valmis. Koulun,sosiaalitoimen,perhekodin ja psykiatrisen osaston toimet asettuvat uuteen valoon virallisen asperger diagnoosin myötä. Aiemmin kyseessä oli "vain vanhempien asperger epäily". Phäks:in voisi vielä kuitenkin saattaa tietoiseksi "hoitoketjunsa" tuottamista vääristä dg:noiseista. Potilasasiamiehen kautta juttu hoituu näppärästi ,mutta ensin oikeusasiamies.
Voitto hallintooikeudessa(tapaamisen rajoitus) ja vihdoin oikea diagnoosi on kuitenkin vasta alkutaivalta pitkällä matkalla.
Nyt on riittävästi todisteita pitää meteliä.
Valttikortit ovat nyt meidän käsissämme. Kysymys
kuuluu kuinka käyttää ne viisaasti?.
Kaikkien neurologisista oireista kärsivien lasten hyväksi joita nykyinen systeemi kohtelee kaltoin.
Jaksamisia kaikille kohtalotovereille.
Mielellään kuulisi myös, miten olette pojan tulevaisuutta nyt järjestämässä. Onko sosiaali jo tekemässä päätöstä poikanne palauttamisesta takaisin teille. Minkälaista hoitomallia olette nyt keskenänne suunnitelleet poikanne parhaaksi tässä alkutaipaleella. Muistaakseni olitte eronnut pari.
On ihmeellistä, että tuollaista pitää käydä läpi saadakseen itse hoitaa lastaan parhaimman mukaan.
Kannattaako noihin kanteluihin kovin paljon uhrata voimavaroja, se on poissa viimekädessä lapsiltanne.
Haluamanne tuloksen saaminenkin on aika epävarman oloista verrattuna siihen suunniteltuun panostukseen. Jos lapsi on ollut tutkittavana, niin häntä on tutkittu kokonaisuutena ja psyykekin on ihmisen kokonaisuutta. Teille tulee tutuksi tai luulisi jo olevan erittäinkin tuttua psyyken oireet lapsessanne. Varmasti tuolla diagnoosilla joutuu käymään psykan puolen hoidoissa, onhan vammaan sopeutuminen henkinen prosessi niin lapsillenne kuin teille vanhemmillekin. Kannattaako polttaa siltoja kovin paljoa, koska apuja joudutte kuitenkin lapsellenne hakemaan monin eri tavoin. Eikö yhteistyö olisi parempi valinta lastanne ajatellen kuitenkin.
on saatava lääkärit ja sossut vastuuseen. Ja se toinen sijaishuoltopaikka. Se auttaa myös muita vanhempia, joilla on vastaavia ongelmia.
Puutuin aikoinaan päiväkodissa epäkohtiin mm. lasten ruoka, jatkuva henkilökuntapula, hoitajien ns. vihainen käyttäytyminen lapsia kohtaan. Minua yksi työntekijä varoitti, että aktiivisen äidin lapsi saattaa joutua hampaisiin ja niinhän siinä kävi. Omalla pojalla oli erinäisiä kertoja mustelmat ranteissa - olipa kerran rinnuksista nostettu lattialta, jolloin jäi jäljet. Häntä aliarvoitiin ja arvosteltiin ja verrattiin muihin lapsiin - hän oli yht´äkkiä kyvytön aloittamaan koulun. No - monen toimintaterapiajuoksun jälkeen ja koulupsykologin lausunnon jälkeen hänet päätettiin laittaa pienluokkaan ja ehtona oli että käymme vielä lastenlinnassa lastenneurologilla. Lastenneurologi teki hetken testejä hänen kanssaan, tuli hakemaan minut ja kysyi suunnilleen "Mitä te täällä teette".
Niin, vihdoinkin ammatti-ihminen joka sanoi, että jokainen lapsi on oma ainoalaatuinen yksilö eikä yrittänyt tunkea häntä samaan muottiin mihin tämä nyky-yhteiskunta lapset haluaa.
Saimme terveen paperit ja kun olen maininnut tästä entisille hoitajille, että meni heillä diagnoosit metsään, on heillä kumma kiire poistua paikalta.
3 vuotta meni taistella - olisi vaan pitänyt tehdä kanne ja käydä lääkärillä näyttämässä päiväkodista saatuja mustelmia ja naarmuja, joiden tekemistä hoitajat puolustelivat lapsen tottelemattomuudella.
Tsemppiä kaikille kaltoin kohdelluille.
Lainailen kysymyksiäsi tekstiini jotta olisi helpompi vastata...
"Onko sosiaali jo tekemässä päätöstä poikanne palauttamisesta takaisin teille. Minkälaista hoitomallia olette nyt keskenänne suunnitelleet poikanne parhaaksi tässä alkutaipaleella."
Meillä oli palaveri helmikuun alussa ja puhuimme kotiutuksesta. Olimme isän kanssa samaa mieltä että pojan paikka on toistaiseksi Annalassa. Tiedän että se kuulostaa hullulta, mutta olemme tutkineet Hollolan ja Lahden kouluja ja totuus on: toistaiseksi ei pojalle löydy sopivaa koulupaikkaa. Seuraava neuvottelu on kesäkuussa jolloin tarkastamme tilanteen uudelleen. Tottakai haluaisimme pojan heti kotiin, mutta emme halua ajatella vain itseämme pojan kustannuksella. Tällä hetkellä koulu menee hyvin, lomat joka toinen vkl ja saamme lisää lomia jos vain pyydämme. Voimme käydä katsomassa poikaamme myös Annalassa vaikka pari kertaa viikossa jos haluamme. Yhteistyö Annalan kanssa sujuu hyvin. Samoin nykyisen stt:n kanssa. Nyt kun dg on saatu etenemme hitaasti mutta varmasti. Pojan koulunkäynti ja vointi ovat tärkeimmät asiat joten ei hötkyillä.
"Varmasti tuolla diagnoosilla joutuu käymään psykan puolen hoidoissa, onhan vammaan sopeutuminen henkinen prosessi niin lapsillenne kuin teille vanhemmillekin. Kannattaako polttaa siltoja kovin paljoa, koska apuja joudutte kuitenkin lapsellenne hakemaan monin eri tavoin."
Tässä olen kanssasi erimieltä. Poika kuuluu last. neurologian puolelle, ei psykan.
Ilman kantelua olisimme periaatteessa hyväksyneet kaiken vääryyden mitä pojallemme on tehty.
Meidän kannatti "polttaa siltoja" koska muuten emme olisi saaneet pojalle oikeita tutkimuksia ja oikeaa apua kouluun sekä asumiseen (kohdallamme sijaispaikan vaihto) sekä stt:n vaihtumisen jälkeen kaikki on sujunut hyvin.
Muistit oikein, olemme eronneet, mutta kaikki poikaa koskevat asiat päätämme yhdessä.
kuin kenelläkään muulla viranomaisella tässä maassa, niin epäkohtiin on ehdottomasti puututtava ja niistä on jopa kanneltava
ja jos on todella vakavista asioista kyse viranomaisten toiminnan kannalta (kenen tahansa viranomaisten kohdalla)
niin niistä on tehtävä jopa rikostutkinta.
Ja jos vanhemmilla ei enää voimat ja jaksamiset riitä
niin on yleisen syyttäjän tehtävä puuttua lapsia ja nuoria koskevissa viranomaisasioissa tapahtuviin rikollisiin tekoihin.
Yhdenkään tämän maan lapsen tai nuoren etu ei ole se että viranomaisten tekemät rikokset, väärinkäytökset, virheelliset päätökset painettaisiin villaisella tai vaiettaisiin hiljaiseksi, puhumattomiksi.
Kaikella törkeyden teolla ja käyttäytymisellä
tämä koskee myös viranomaisia niin lastensuojelussa, terveydenhuollossa kuin poliisissakin
on myös Suomessa rajansa.
Et varmastikaan halua, että sinun lastasi tai lapselastasi kohdeltaisiin kuten esimerkiksi tässä pojan äippä tapauksessa on
lasta, perhettä, vanhempia eri viranomaisten taholta kohdeltu.
sanoa, että kun lapsi väärästä psykan hoidosta viimein pelastui ja sain hänet neurologian puolelle, emme me ainakaan ole tarvinneet psykiatriaa yhtään mihinkään.
Hänellä on nyt takanaan kohta vuosi neuropsykiatrista kuntoutusta ja pelkästään se on riittänyt. Psykiatreista eroon päästystä on aikaa kohta kolme vuotta.
Tärkeintä meillekin on tietysti se, että lapsi edistyy - joskus tuntuu, että kaikilla elämänalueilla - kovaa vauhtia jatkuvasti. Siitä kiitokset neurologian puolelle, sekä viimein saadulle erityisopetuksen pienryhmälle.
Tervehdys Pojan äippä!
Ja ajattele, että oli laitonta olla kuuntelematta teitä! Jo aikaisemmin illalla verenpaine nousi kun muistelin pitkästä aikaa lasta sijaishuollosta kohdannutta fyysistä ja henkistä väkivaltaa, lääkärin ohjeiden noudattamatta jättämistä, uhkailua, pelottelua, kiristämistä, ei saanut kertoa laitoksen ulkopuolelle mitään tapahtumista... Ja minua kohtaan tullutta ylimielisyyttä, vähättelyä, lapsen etu jyrättiin laitoksessa vuosikymmeniä vallalla olleilla käytännöillä, pelottelua ja uhkailua poliisikyydityksistä, lasta pahoinpidellyt omahoitaja karjui minullekin kun uskalsin puolustaa lasta jne.
Ja kaikki tämä ihan vain siksi, että psykiatreilla on valta rikkoa lakia, olla kuuntelematta vanhempia, kieltää lapselta oikea hoito ja kuntoutus. Sairaalan psykiatrian ylilääkäri väitti tuota laitosta hyväksi ja koska 2-vuotinen hoito loppui kolmeen kuukauteen, hän kosti sen lapselle jättämällä lapsen ilman hoitoa moneksi kuukaudeksi, VAIKKA lapsella oli hänen määräämänsä väärä psykoosilääkitys.
Meidän tapauksemme poikkeavat vain siinä, että teillä 1. sossu lähti mukaan vanhempien aiheettomaan syyttelyyn, kun meillä taas sossut olivat meidän puolella koko ajan. Heidän ainoa virheensä oli se, että he eivät tunteneet Hdl:a riittävän hyvin, vaan uskoivat niihin valheisiin, joita laitos lääkäreille ja sossuille syöttää olemattomasta hoidostaan ja loistavista hoitotuloksista, joita ei koskaan ole arvioinut muut kuin he itse. Ja lapsen pahoinpitelystä heille maksettiin 450 euroa päivässä joka lapsesta! Kyllä kunnat saavat ihmetellä järjettömän suuria huostaanottokustannuksia!
Vaikka teillä nyt on lapsen tilanne hyvä, niin silti tilanne on vieläkin lainvastainen. Ei perusopetuslaki, ei terveydenhoitolaki, eikä mikään mukaan laki anna lupaa siihen, että lapsi vain huostaanoton kautta saisi tarvitsemansa palvelut! Meidän molempien lapsilla, kuten lukemattomilla muillakin tämän kaiken läpikäyneillä lapsilla, on täysi oikeus lakien mukaan saada seuraavat palvelut ilman huostaanottoa: tutkimus, diagnosointi, kuntoutus ja tarvitsemansa erityisopetus.
Huostaanotto on hallinto-oikeudellinen vapaudenriisto, eikä sitä ole oikeutta tehdä hyvästä kodista siksi, että osa psykiatreista ei halua myöntää neurologisten oireyhtymien olemassa oloa tai poliitikot ovat ajaneet alas osan lakisääteisistä palveluista kunnissa!
On ihmisoikeuksien vastaista erottaa lapsi rakkaistaan ja hyvästä kodistaan siksi, että kouluissa ei ole riittävästi erityisopetusta! Ja lisäksi kaikki muut rikokset pahoinpitelyineen ja kaltoinkohteluineen, mitä lapsille noisaa prosesseissa tapahtuu.
Se asia teillä on nyt paremmin, että lapsenne saa laitoksessa oikean tasoista erityisopetusta, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Me taiteilemme Helsingin kaupungin säästöjen aiheuttamien epäkohtien kanssa päivittäin, vaikka lapsi kaupungin koulussa ja pienryhmässä onkin.
Kaiken kokemani perusteella olen sitä mieltä, että joka ikisen lapsen pitäisi päästä ensin neurologian puolen tutkimuksiin, jota ollaan psykiatrian puolelle lähettämässä. Mikä hitto siinä on, että sitä saakelin psykiatriaa kumarrellaan niin, että lapset pakotetaan kärsimään tällaisista kokemuksista? Ja meidän tapauksemme eivät todellakaan ole poikkeuksia neurologisten lasten "hoito"käytännöissä tässä huostahulluuden riivaamassa yhteiskunnassa.
Sijaishuollon taso on sitä luokkaa, että 9-vuotias uhkaa itsemurhalla, jos ei pääse kotiin. Ja lapsi oli hoitoon motivoitunut kun hän meni sinne! Hän luotti valehteleviin lääkäreihin, koska kotioloissa oli tottunut luottamaan aikuisiin. Ja psykiatri, joka lapsen sinne lähetti, on arvostettu ammatissaan, kirjailija, suosittu luennoitsija jne.
Viime lastenoikeuksien päivänä soitin radio-ohjelmaan, jossa kysyttiin, toteutuvatko Suomessa lasten oikeudet. Kysyin toimittajalta, saako sanoa sanasen hoidollisista huostaanotoista. Ei saanut, on kuulema liian arka aihe laske eetteriin, mutta kyllä hän tiesi, mistä oli kysymys.
Se ei ole arka aihe, että kaikki huostaanotot mediassa liitetään vain hirveiltä päihde- ja väkivaltavanhemmilta tehdyiksi huostaanotoiksi. Mutta se, että lapsia otetaan palvelujen puutteen ja lääkäreiden kieroontuneiden asenteiden takia hyvistä kodeista kidutettaviksi lumehoitoon, on niin arka aihe, että siitä ei saa puhua suorassa lähetyksessä sanaakaan. Ja osa kunnista laiminlyö erit.opetuksen järjestämisen niin, että lapsi saa sitä vasta laitoksessa, joka vaatii huostaanoton lapsen sinne ottamiseksi.
Kun lapsesi oli 1. huonossa perhekodissa, niin kuinkahan monta kertaa sinullekin kirjoitettiin täällä, että kun vanhemmat eivät "luovuta lasta sijaishuollon hoidettavaksi, on irrotettava lapsesta, että hän pääsee kuntoutumaan". Mitään hoitoa ei teidänkään lapsellenne siellä ollut, vaikka sossu kirjasikin, että "kuntoutus ei onnistu äidin asenteiden takia". Vanhemmissahan se aina sijaishuollossa syy on, vaikka he ovat ainoat, jotka yrittävät puolustaa lastaan! Ja ai miten tehokkaasti ikävien vanhempien toimivaltaa onnistutaan laittomallakin huostaanotolla rajoittamaan!
Hyvä, että olette nyt tuossa pisteessä. Kiitos teidän sitkeytenne, että ette jättäneet lasta kaltoinkohtelevan sijaishuollon varaan, vaan jaksoitte taistella! Mutta se on kyllä sellainen prässi, että sitä ei voi ymmärtää kukaan, joka sitä ei ole läpi käynyt. Se sisältää satoja unettomia öitä, sellaista henkistä ahdistusta, jota ei pysty toiselle kuvaamaan, rauhallisuutta ja tyyneyttä palaverissa, vaikka sisimmässä tekisi mieli hajota kappaleiksi, ja jaksamista vielä senkin jälkeen kun voimat tuntuvat jo ajat sitten loppuneen.
Perheet olisivat oikeutettuja muhkeisiin korvauksiin valtiolta tällaisen jälkeen, mutta eihän näitä asioita ole olemassakaan virallisesti, vaikka nämä kyllä poliitikkojen piireissä tiedetään.
Kun ajattelen sitä, että itsellä on mennyt täysin luottamus tähän kaksinaamaiseen yhteiskuntaan, niin mitä se on aiheuttanut lapselle? Kyllä lapsilla sentään jotain oikeuksia pitäisi olla, vaikka ne vanhemmilta viimeistään huostaanotolla tehokkaasti viedäänkin. Kun olet huostavanhempi huonossa sijaishuollon laitoksessa, sinulla ei ole mitään ihmisarvoa, ei mitään oikeuksia, mikään laki ei koske sinua, kaikki loukkaukset on nieltävä, jos suutut, laitetaan laiton tapaamisrajoitus, vaikka he itse niitä rikollisia ovat!
Kenelläkään ei tule mieleen kysyä, mitä lapseen vaikuttaa se, että hänen hyvää vanhempaansa kohdellaan kuin rikollista ja kutsutaan tapaamiseen virkapukuinen vartija paikalle?
Olen niin paljon kirjoittanut lasten oikeuksista, että olisikohan aika vaihtaa puheet vanhempien oikeuksiin, koska niitä ei pahimmillaan ole tosiaan olemassakaan, ei ainakaan huostaanotoissa. Eikö Perhehoitoliitto tosiaan tajua, mitä hallaa se tekee osalle lapsista sillä, että kaikki huostat ovat olevinaan päihdeperheistä tehtyjä ja hoetaan vanhaa mantraa lasten pompotuksesta kodin ja sijoituksen välillä?
Ja kansalaisten suut tukitaan kaikelta epäilyltä huostaanottojen oikeutuksesta sellaisilla törkyartikkeleilla, jonka IS viime viikollakin julkaisi. Tarkka lukija kyllä huomaa tosi kummallisia asioita eri asiantuntijoiden puheita vertaamalla, mutta harva tavallinen kansalainen iltapäivälehtiä niin tarkkaan jaksaa lukea.
näillä teidän esimerkeillänne.
Viime viikon Suomen kuvalehdessä oli yksi kolumni, jossa viitattiin huostiin ja todettiin ne negatiiviseksi. Olisikohan tuo kolumnisti halukas kirjoittamaan jutun, edellyttäen, että haluatte antaa jutun lehteen.
Suostuisivatkohan ne kirjoittamaan tapauksista ilman, että nimiä joutuu paljastamaan?
Tuosta diakista minullakin olisi negatiivista palautetta muutaman kymmenen liuskan verran...
oikenee ja selkenee mitä pikimiten ja poika pääseen omiensa luokse ja saa omassa koulussaan sen opetuksen, tuen ja muun avun
mitä hän elämässään ja koulussaan tarvitsee ja mitkä hänelle voimassa olevien lakienkin mukaan kuuluu antaa.
Muutamia kysymyksiä nousee väkisinkin mieleen
- kuka viranomainen viime kädessä tästä teidänkin perheen huostasopan keitosta vastaa ja kantaa sen viranomaisvastuun?
- kuinka moni muu päksin alueella asuva perhe lapsineen onkaan kokenut vastaavan järkyttävän kohtalon ja kohtelun viranomaisissa?
- kuka "maksaa kivusta, särystä ja muusta haitasta" pojallenne ja perheelle?
- ketkä kaikki joutuvat oikeuden eteen vastaamaan näistä tekemisistään ja vielä sairaalle lapselle?
(poliisiraukat käy kyllä todella sääliksi kun menivät tähän lastensuojelun järjestämään sirkukseen mukaan ja kun poliisitkin vielä tietäisivät että heidän maijakyydityksen kohde on sairaudesta kärsivä mutta viranomaisten mielivallan kohteeksi joutunut poika...)
saatu lausuntoa lapsen pahoinpitelystä. Viranomaiset suojelevat toisiaan ja pienellä paikkakunnalla vielä heidän perhekotinsa omistaja oli olevinaan joku "merkittävä" henkilö kyläyhteisössä.
Mitä jos omat vanhemmat kohtelisivat lasta siten, kuin meidän lapsiamme näissä laittomissa huostaanotoissa on kohdeltu?
Kyllä lääkärinlausuntoja löytyisi ja poliisitutkinta alkaisi vikkelästi!
Tämän lapsia järjettömästi kohtelevan systeemin peittelyä on mielestäni sekin "tutkimus", jota Turussa on väsätty kotona tapahtuvista pahoinpitelyistä. Ne ovat epäilyjä, eivät todettuja pahoinpitelyjä! Mutta kuitenkin niistä uutisoidaan näkyvästä, että koko kansa tajuaisi, miten hirveitä tämän päivän vanhemmat ovatkaan. Näin kaikki huostaanotot yritetään saada uskottaviksi, rikotaan niillä sitten lastenoikeuksia miten julmasti tahansa.
Omat poikani tutkittiin psykiatrian puolella, koska koulu oli aivan varma että lapsi on psykoottinen ja mieleltään sairas.
Paikka oli todella hyvä ja omahoitaja sanoi jo viikon jälkeen että kyse on toden näköisesti ADHD:sta.
Itse olin todella tyytyväinen! Tosin tutkimus tehtiin rovaniemellä, joten kai paikoillakin on eroja.
Sitten olen miettinyt tällaista: te jotka saatte vääriä diagnooseja tms. pääseekö koulu tai muu taho jotenkin valmiiksi vaikuttamaan tutkijan mielipiteisiin?
Minä esim. olen aina kieltänyt niissä lupalapuissa kaikki mahdolliset yhteydenpidot ja tietojen eteenpäin välittämiset. Minä olen se joka päättää mitä tietoja annan ja kenelle. Voikohan tällä edes olla merkitystä?
Toinen on se että onneksi on hyvät välit lasten psykologiin ja käyn usein kyselemässä apua häneltä arkeen. Eli kun on takana edes yksi vaikuttava taho joka pystyy puhumaan puolesta! Luultavasti ainakin sillä on merkitystä?
Toisen lapsen diagnosointi onkin sitten jo todella helppoa jos yksi on saanut neurologisen diagnoosin.
Tosin on meilläkin takana yksi tutkimus jakso aikaisemmilta ajoilta, jossa syy laitettiin vanhemmille. Tässäkin tapauksessa kielsin antamasta epikriisiä muualle kuin kotiin ja onneksi tuli sitten hetken päästä toiselle pojalle se ADHD diagnoosi. Samaa kautta sitten sain korjattua myöhemmin juniorinkin paperit. Eli onneakin ollut mukana...
Jaksamisia kaikille jotka joutuvat rypemään tämän asian keskellä!!!
onneksi tuli sitten hetken päästä toiselle pojalle se ADHD diagnoosi... ?
Mikä Onni se on kun lapsella todetaan sairaus /häiriö ?
Kuljetin lapseni lastenneurologilla ja hän ei ollut ollenkaan huolissaan lapsestani, ei löytänyt (päästä) vikaa. Siitä minä olen Onnellinen, en olisi pitänyt siitä jos lapsestani olisi jokin tauti löytynyt.
Ajattele ihan yksinkertaista esimerkkiä, että jos sydänvikaista hoidetaan ihottumapotilaana, ei potilaalle hyvää seuraa.
Eikä ADHD ole mikään "päässä vikaa" tai "tauti". Tekisi mieli sanoa tuollaista kirjoittavalle aikuiselle, että itselläsi on päässä vikaa.
Jokin ongelmahan lapsellasi todennäköisesti on, koska "kuljetit" häntä lääkärillä. Minusta ADHD on paljon helpommin autettavissa kuin esim. psyykkisesti vakavasti traumatisoitunut lapsi. ADHD-dg:sta voi olla iloinen siis monessakin mielessä.
Pakko sanoa muutama sana, vaikka oonkin ihan vaan tavis neljän lapsen äiti, en sijari, eikä lapsiani ole otettu huostaan.
Jokaisella ihmisellä on OIKEUS oikeaan diagnoosiin.
Niin ja Asperger tai ADHD EI OLE TAUTEJA TAI SAIRAUKSIA.
Ne ovat oireyhtymiä. Tauteihin ja sairauksiin on parantavia lääkkeitä tai hoitomuotoja.
Mitä varhaisemmassa vaiheessa Asperger, autismi, ADHD todetaan, sitä aikaisemmassa vaiheessa voidaan aloittaa lasta kuntouttavat tukitoimet, esim. toimintaterapia.
Oma Asperger-lapseni kävi toimintaterapiassa kaksi vuotta 9-10-vuotiaana ja niistä kahdesta vuodesta neiti hyötyi TODELLA PALJON.
Entäpä sitten dysfaatikot... ONNEKSI toinen lapseni sai ajoissa diagnoosin. Neiti puhuu aivan ymmärrettävää kieltä, mutta... silti hänellä on dysfasia... asioiden ja esineiden nimeämisvaikeus.
Eipä ole sairaus tai tauti sekään ja ilman diagnoosia ei koulun käytiin olisi saatu mitään tolkkua. Nyt lasta ja hänen ongelmiaan ymmärretään, ei ole neiti kiukutteleva, uppiniskainen kakara vaikkei heti vastaakaan kun jotain kysytään... ei vaan löydä oikeita sanoja vastaukseensa.
oltava sama käytäntö kuin monessa muussakin Euroopan maassa, että valtio maksaa kunnon korvaukset tuollaisista viranomaisrikoksista, millä teidänkin perhettä on kohdeltu.
Ja tuollainen muka on lastenSUOJELUA!
Oli nasevasti sanottu jonkun kirjoituksessa aikanaan, että jos tahti ei muutu, on lapsia alettava suojelemaan lastensuojelultakin.
jotain korvauksia hoitovirheistä. Ensin täytyy saada lääninhallituksen kanta asiaan.
Sosiaalityöntekijäthän eivät tunnetusti ole koskaan korvausvelvollisia, mutta lakimies voisi tästäkin löytää jonkun keinon?
Eihän tässä asiassa tietysti raha ole tärkein, vaan se, että oikeus voittaa eli teidän perhe.
T:E
Niinpä niin.. koskaanhan ei ole riidoissa yhtä oikeaa osapuolta. Aspergerhan periytyy, eikä lapsia huostaanoteta ilman painavia syitä. Vastaus kaikkiin elämän ongelmiin löytyy kuitenkin peilistä. Asiat kun eivät ole mustavalkoisia.
psykiatrista, sossusta, yhdestä sijoituspaikasta ja yhdestä Suomen kunnasta, joka sijoitti lapsen, kun ei osannut löytää omasta kunnastaan erityisopetuspaikkaa.
Tässä tapauksessa ei todellakaan niitä peilejä tarvita (kulunut klisee katso peilistä, parempi olisi sanoa syytä itseäsi).
T:E
joka ei perinnöllisyystieteestä tajua sitäkään vähään kuin sika joulusta.
Taitaa nuija olettaa, että kaikki perinnölliset ominaisuudet periytyvät ilman muuta lapselle, siis aina saman perheen joka ikinen seuraavan sukupolven edustaja saa KAIKKI vanhempiensa perinnölliset ominaisuudet.
Aivan sula mahdottomuus!
Ja voi jessus varjele tuollaista typeryyttä!
Hänen motiiveistaan tulla julistamaan tänne tietämättömyyttään, oli tärkein tietysti se, että tämä ketju ärsyttää niin hirveästi, kun jotkut biot HAKEVAT ja SAAVAT oikeutta viranomaisten taholta tulleelle lapsensa väärälle kohtelulle ja lakien rikkomiselle.
Lapsen saama oikeus häntä ei TIETENKÄÄN kiinnosta yhtään, että olisi iloinen jonkun tuntemattoman lapsen puolesta, jonka elämässä kaikki alkaa näyttää jo suht valoisalle. Kiitos siitä sitkeiden vanhempien, jotka ovat viettäneet monta unetonta yötä lakeja ja oikeuskäytäntöjä opiskellen, että saisivat oikeutta omalle lapselleen. Se kun ei ole yhtään itsestäänselvyys tämän päivän Suomessa, ei ainakaan lastensuojelussa.
oireyhtymä ei ole laillinen peruste sinällään huostaanottoon, oli se sitten lapsella tai vanhemmalla. Jos olisi, niin silloin noin 2500 ADHD- ja AS-lasta otettaisiin huostaan joka vuosi. Sen verran heitä arvellaan yhteensä joka ikäluokassa vuosittain syntyvän.
Eikös näiden onnettomien ja kyvyttömien lastensuojeluviranomaisten pitäisi vain osata hoitaa omaa leiviskäänsä tässä suomalaisessa lastensuojeluviranomaiselle lain mukaan kuuluvassa hallinnonalassa.
Mitäs riitelemistä siinä on sossullakaan, jos osaa toimia oikeanlailla ja noudattaa edes perusasioita ja hänen työtään ohjaavia lakeja näissä omissa viranomaistehtävissä
ja varsinkin lastensuojeluviranomaistehtävissä.
Yrittää edes hiukkasen pysyä siellä lain kaidalla polulla omien työtehtävien siis lastensuojelun saralla
eikä ala leikkimään mitään kaikkitietävää ja ihmisten yli kävelevää ja jopa jumalaa.
Jos ei älyä sitä ettei tiedä esimerkiksi sairauksista ja muista asioista, mitä joutuu lastensuojelun piirissä viranomaisena hoitamaan
niin ottaa sitten asioista selvää
ennenkuin lähtee sossuparkakin kukkoilemaan ja sotaan soittelemaan.
Vastaus löytyy todella ainakin lastensuojeluviranomaissossun kohdalla sieltä peilistä. Ettei ota itselleen liian vaativaa viranomaistehtävää ja -työtä hoidettavaksi.
työnjälki epäpätevää.