Suomesta suomenkielinen tietoyhteiskunta!

Olemme saaneet alan uutisista huomata, kuinka Linux on alkanut leviämään valtiotasolla.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Suomen on myös otettava tilanne hallintaansa ja alkamaan tukea Linux pohjaisia käyttöjärjestelmiä. En sano, että se tulisi heti ottaa käyttöön kaikkialla, mutta meidän tulisi heti alkaa sijoittamaan erinäisten vapaiden ja avoimen lähdekoodin ohjelmien kääntämiseen kielellemme.

Samalla tulisi harkita oman suomalaisen Linux-käyttöjärjestelmän kehittämistä. Me tarvitsemme oman version kouluille, virastoihin, kirjastoihin ja kotiin. Armeijamme tarvitsee myös turvallista käyttöjärjestelmää ja sitä tulee myös ajatella. Vapaat ohjelmistot tarjoavat meille joustavuutta kaikkeen tähän. Ei voi olla järin suuri investointi palkata muutama kääntäjä ja perustaa työryhmä miettimään eri alueilla olevia tarpeita.

Me suomessa tarvitsemme käyttöjärjestelmän, joka yleisimpine ohjelmineen olisi suomenkielinen. Kaikki tiedämme, kuinka Windowsissa erikseen ladattavat ohjelmat ovat usein englantia, vaikka on ostettu suomenkielinen versio Windowsista. Myös tietokonevalmistajien ajurit ja lisäohjelmat ovat usein englanniksi. Nämä aiheuttavat hankaluuksia kotoja ja liike-elämässä, kun etenkin jälkimmäisessä atk-tuki joutuu turhaan auttamaan tilanteissa, joissa käyttäjä selviäisi itse, kun ohjeet ja painikkeet olisivat suomeksi.

Ehdotan siis, että:

1. Valtio palkkaa muutaman kääntäjän kääntämään esimerkiksi Debian-käyttöjärjestelmää. Debian siksi, koska se on pohjana useille eri Linux-jakeluille ja sieltä käännökset pääsevät "ylävirtaan".
2. Tutkitaan, mitä ohjelmia esimerkiksi kouluissa, virastoissa ja yrityksissä tarvitaan ja laitetaan edellämainitut kääntäjät kääntämään niitä.
3. Tutkitaan mahdollisuuksia kehittää oma suomalainen Linux-käyttöjärjestelmä. Suomen ei tarvitse olla riippuvainen ulkomaisista toimijoista ja Suomi saa mainetta, kun hyppää ajoissa Linuxkelkkaan.

Tehdään Suomesta tietoyhteiskunta, jossa jokainen voi käyttää tietokonetta suomeksi.

Alla eri valtioiden Linux-käyttöönottoja.

- Venäjä ottamassa kouluihin Linuxit tämän vuoden aikana ja ilmeisesti alkaa kehittämään omaa Linux-käyttöjärjestelmää. http://news.bbc.co.uk/2/hi/technology/7034828.stm Medvedev tukee avoimia ohelmistoja. http://opendotdotdot.blogspot.com/2009/02/medvedev-confirms-free-software-for.html

- Kuuba kehittää omaa Linux-käyttöjärjestelmää. http://www.caribbeannetnews.com/news-14211--5-5--.html

- Brasilia otti vasta kouluihin Linuxilla varustetut virtuaalipäätteet (350 000 päätettä) http://blogs.eweek.com/storage_station/content/general/userful_thinnetworks_hook_up_to_install_356k_virtual_desktops.html

- Koreaa yhdistää Linux. http://english.etnews.co.kr/news/detail.html?id=200712060004

- Ranskan parlamentti otti Linuxin käyttöön ja oppivat sen hetkessä ja säästivät nopeasti puolisen miljoonaa euroa. http://ec.europa.eu/idabc/en/document/7712

- Espanjalla on parikin omaa Linux-jakelua. http://lwn.net/Articles/41738/

Lisää löytyy:
http://www.linux.org/info/linux_govt.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Linux_adoption#Government
14328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Erittäin hyvä ja kannatettava idea! Onkin lähes häpeällistä ettei meillä ole kotimaista jakelua ottaen huomioon missä Linux alunperin kehitettiin.

Äänestä

Matti Vanhasemme siihen suostu, kuka tietää vaikka sillä olis toinen jalka jo Microsoftilla ja uusi duuni tämän pääministerikauden jälkeen (vaikka Mauri sanoikin jotain että Matin 4 tai 5 kausi pääministerinä....HAH HAH HAH HAH HAA...siinähän puhuu).

Äänestä

On tärkeää, että tietotekniikassa vaalitaan ja kehitetään suomen kieltä. Siitä tulee olla ylpeä, sillä suomen kieli on elinvoimaisimpia kieliä pienten kieliryhmien joukossa.

Ja muistutukseksi, suomensukuiset kielet (Suomalais-ugrilaiset) viroa lukuun ottamatta ovat katoamassa!!! Kadonneita ovat mm. marja ja muroma. Pian kuolevia ovat esim. vatja ja vespä. Monia suomensukuisia kieliä puhuu enää vain kourallinen ihmisiä ja kun he kuolevat kieli sammuu. Lukuisat suomensukuiset kielet ovat sammuneet ja me olemme viimeisiä jotka puhuvat tähän kieliryhmään kuuluvaa kieltä. Suomen kieltä voidaan ajoittaa aina vuoteen 1500 ennen ajanlaskun alkua! Ei anneta liekin sammua.

Kunnioitetaan kielioppia ja pidetään kaunis äidinkielemme elinvoimaisena ja ajantasalla myös tietotekniikassa.

Äänestä
  • Tampereen murre on säilytettävä vaikka väkipakolla ja uhkasakolla.

    Äänestä

  • Itseasiassa olen sitä mieltä, että suomi kuulostaa hieman tyhmältä tietotekniikassa ja itsekin käytän englanninkielisenä tätä, mutta esittämäni suomalainen käyttis voisi edistää kauheasti esimerkiksi lasten tietotekniikan oppimista ja tietotekniikan käyttöä opetusvälineenä muutenkin.

    Äänestä

Ubuntu. Ei tarvita mitään distroa, joka olisi seuraavat 5 vuotta alfaa ja beeta. On turhaa lähteä kehittämään omaa, jota sitten kehittää paljon pienempi porukka kuin esimerkiksi GNU/Ubuntua, tai GNU/Debiania. Siitä ei koskaan tule niin hyvä, vaan just ja just toimiva, jos edes yhtään kerkiää hehityksen perässä.

Äänestä
  • Mepä ei annettaisikaan sitä tunaattorin tehtäväksi missään nimessä!

    Se voisi ihan hyvin olla vaikka juurikin Debian-pohjainen systeemi. Se kuitenkin tulee olla mukana kulkevia ohjelmia muita yleisesti käytettyjä ohjelmia myöten lokalisoitu suomeksi.

    Kuitenkin yrityksiin ja kotiin ja kouluihin kannattaisi säätä eri versiot. Kouluihin sitä voisi vielä pilkkoa peruskouluversioon ja toiseen, ylemmille asteille tarkoitettuun. Opetusohjelmia olisi hyvä myös suunnitella ja kääntää.

    Kotikäyttäjä taas ei välttämättä halua isoa pakettia opetusohjelmia ja selausrajoittimia koneilleen, jotka olisivat hyvät koulukäytössä. Sen sijaan sinne tulisi koulussa turhempia mediasoittimia ja pelejä sun muuta.

    Yrityksiin tietysti on sitten omat ohjelmansa, niihin voisi tehdä jonkin metapakettisysteemin.

    Äänestä

  • Penguin kirjoitti:

    Mepä ei annettaisikaan sitä tunaattorin tehtäväksi missään nimessä!

    Miksi pitäisi erikseen tehdä versiot yrityksiin, koteihin ja peruskouluun ja muihin kouluihin?

    Miksi ei voida tehdä niin että kouluille yksi versio jossa on useampi toimintamoodi? Eli että on esim. ala-astemoodi, ylä-astemoodi, lukio-moodi ja sitten vielä opettajamoodit jne?
    Sama versio kävisi myös opiskelijoille, elikkä oppilaitos käyttäisi samaa versiota kuin opiskelijat, mutta vaan eri moodeissa.

    Koteihin yksi versio ja yrityksiin yksi versio (yritysversio, joka olisi samalla myös serveriversio, ja se sopisi myös julkiseen sektoriin, niin toimistoihin kuin muuhunkin käyttöön), serveriominaisuudet saa käyttöön tarvittaessa mutta esim. joku toimistosihteeri ei niihin pääsisi käsiksi vaan se vaatisi tietenkin...ylläpito-oikeudet aivan kuten nytkin on.

    Äänestä

  • riittäisi? kirjoitti:

    Tuo olisi tietenkin vähän parempi. Hieman karsastan sitä, että koneella on kauheasti turhaa krääsää, mutta käytännöllisyyden kannalta tuo on hyvä.

    Lisää näitä vaan.

    Äänestä

  • Penguin kirjoitti:

    Tuo olisi tietenkin vähän parempi. Hieman karsastan sitä, että koneella on kauheasti turhaa krääsää, mutta käytännöllisyyden kannalta tuo on hyvä.

    Lisää näitä vaan.

    voisi asennusvaiheessa jättää pois. Siis eli jos esim. on yritysversio niin siinä voisi karsia sellaiset palvelut jo asennusvaiheessa eikä niitä kiintolevylle asti laiteta, sama homma kaikissa muissakin versioissa eli asennetaan vain ne mitä tarvitaan...Suomi-Buntun asennusohjelma voisi jopa kysyä millaisella profiililla asennetaan...profiililla tarkoitan sitä että asennus kysyy että käytätkö ihan vaan esim. normaaliin kotikäyttöön vai haluatko käyttää jotain kotiserveriä ym., haluatko editoida videota ja katsella dvd:tä, haluatko tehdä musaa jne.

    Äänestä

Vaikka monet kuvittelevat ohjelmistosovellusten olevan etupäässä koodin vääntämistä, niin todellisuudessa tuo osuus saattaa olla koko projektissa vain ehkä alle kymmenesosan. Suurin osa on systeemisuunnittelu, grafiikkaa, käyttöliittymän suunnittelua, manuaalien laadintaa, tulkkaamista jne...

Ubuntussa esimerkiksi on suurin osa manuaalista suomenkielistä vaan ei läheskään kaikki. Keskitetysti tuon materiaalin kääntäminen olisi hyvä juttu ja helpottaisi eteenkin kouluissa ohjelmistojen hyväksikäyttämistä nykyistä paremmin.

Äänestä
  • Ihan sama sille manuaalille sinänsä, oppilaiden ja työntekijöiden ei tarvitse niitä lukea, klikkailee menemään vaan niin kuin ennenkin.

    Ohjelmistot pitäisi kääntää, jotta voisi saada yhtenäisen suomenkielisen tietokoneen käyttökokemuksen.

    Äänestä

Suuret maat ovat jo oivaltaneet Linuxin ja vapaan koodin edut. Yhtä hyvin pieni Suomikin voisi tehdä tai kääntää omankielisiä eri tarkoituksiin sopivia jakeluja. Nyt on pääasia että saadaan mikkis monopoli murrettua ja vapaat ohjelmistot jne. valtion ja kuntien käyttöön mahdollisimman kattavasti että napanuora mikki monopoliin katkeaa lopullisesti.

Äänestä
  • ideaa...me jotka haluamme vapautta, taas puollamme tuota Suomessa kehitettyä linux-jakelua ja M$-napanuoran katkaisua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Penguin kirjoitti:

Olemme saaneet alan uutisista huomata, kuinka Linux on alkanut leviämään valtiotasolla.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Suomen on myös otettava tilanne hallintaansa ja alkamaan tukea Linux pohjaisia käyttöjärjestelmiä. En sano, että se tulisi heti ottaa käyttöön kaikkialla, mutta meidän tulisi heti alkaa sijoittamaan erinäisten vapaiden ja avoimen lähdekoodin ohjelmien kääntämiseen kielellemme.

Samalla tulisi harkita oman suomalaisen Linux-käyttöjärjestelmän kehittämistä. Me tarvitsemme oman version kouluille, virastoihin, kirjastoihin ja kotiin. Armeijamme tarvitsee myös turvallista käyttöjärjestelmää ja sitä tulee myös ajatella. Vapaat ohjelmistot tarjoavat meille joustavuutta kaikkeen tähän. Ei voi olla järin suuri investointi palkata muutama kääntäjä ja perustaa työryhmä miettimään eri alueilla olevia tarpeita.

Me suomessa tarvitsemme käyttöjärjestelmän, joka yleisimpine ohjelmineen olisi suomenkielinen. Kaikki tiedämme, kuinka Windowsissa erikseen ladattavat ohjelmat ovat usein englantia, vaikka on ostettu suomenkielinen versio Windowsista. Myös tietokonevalmistajien ajurit ja lisäohjelmat ovat usein englanniksi. Nämä aiheuttavat hankaluuksia kotoja ja liike-elämässä, kun etenkin jälkimmäisessä atk-tuki joutuu turhaan auttamaan tilanteissa, joissa käyttäjä selviäisi itse, kun ohjeet ja painikkeet olisivat suomeksi.

Ehdotan siis, että:

1. Valtio palkkaa muutaman kääntäjän kääntämään esimerkiksi Debian-käyttöjärjestelmää. Debian siksi, koska se on pohjana useille eri Linux-jakeluille ja sieltä käännökset pääsevät "ylävirtaan".
2. Tutkitaan, mitä ohjelmia esimerkiksi kouluissa, virastoissa ja yrityksissä tarvitaan ja laitetaan edellämainitut kääntäjät kääntämään niitä.
3. Tutkitaan mahdollisuuksia kehittää oma suomalainen Linux-käyttöjärjestelmä. Suomen ei tarvitse olla riippuvainen ulkomaisista toimijoista ja Suomi saa mainetta, kun hyppää ajoissa Linuxkelkkaan.

Tehdään Suomesta tietoyhteiskunta, jossa jokainen voi käyttää tietokonetta suomeksi.

Alla eri valtioiden Linux-käyttöönottoja.

- Venäjä ottamassa kouluihin Linuxit tämän vuoden aikana ja ilmeisesti alkaa kehittämään omaa Linux-käyttöjärjestelmää. http://news.bbc.co.uk/2/hi/technology/7034828.stm Medvedev tukee avoimia ohelmistoja. http://opendotdotdot.blogspot.com/2009/02/medvedev-confirms-free-software-for.html

- Kuuba kehittää omaa Linux-käyttöjärjestelmää. http://www.caribbeannetnews.com/news-14211--5-5--.html

- Brasilia otti vasta kouluihin Linuxilla varustetut virtuaalipäätteet (350 000 päätettä) http://blogs.eweek.com/storage_station/content/general/userful_thinnetworks_hook_up_to_install_356k_virtual_desktops.html

- Koreaa yhdistää Linux. http://english.etnews.co.kr/news/detail.html?id=200712060004

- Ranskan parlamentti otti Linuxin käyttöön ja oppivat sen hetkessä ja säästivät nopeasti puolisen miljoonaa euroa. http://ec.europa.eu/idabc/en/document/7712

- Espanjalla on parikin omaa Linux-jakelua. http://lwn.net/Articles/41738/

Lisää löytyy:
http://www.linux.org/info/linux_govt.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Linux_adoption#Government

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu