Laitan tämän meidän kahden sisaruksen laatiman kirjeen tänne keskustelupalstalle, josko joku asioista tietävä lukisi sen ja osaisi neuvoa. Olemme koittaneet laatia tämän mahdollisimman neutraalisti, jotta asiasta saisi selkeän käsityksen. Ja vieraana haluamme esiintyä myös, onhan asia aika arkaluonteinen.
Mutta kirjoituksen perimmäinen tarkoitus on ehdottomasti saada jonkinlaisia järkeviä neuvoja, miten asia saataisiin kuntoon. Ja jos meidän kahden jossakin asiassa on virheellisiä käsityksiä, niin korjatkaa.
Tässä tämä kirjoitus:
Ihmettelemme kovin, kuinka voi olla mahdollista, että tätimme syö masennukseen päivittäin temestaa erittäin suuria määriä, ja on syönyt jo yli kymmenen vuotta. Hänen tämänpäiväiset lääkemääränsä ovat minimi 14 tablettia, usein kuitenkin 17 tablettia. Hän on saanut aikanaan temestaa masennukseen ja lääkemäärät sen kun kasvavat. Käsittääksemme kyseinen lääke on tarkoitettu vain lyhytaikaiseen käyttöön, ja huomattavasti pienemmille määrille. Onko käsityksemme aivan väärä?
Missä vaiheessa lääkäri ohjaa potilaan toisenlaisiin lääkkeisiin tai hoitomuotoihin? Vai onko tämä todellakin ainoa keino?
Muut hänen jatkuvasti käyttämänsä lääkkeet, mitkä ovat meidän tiedossamme, on resepti-Burana600 (päivittäin), Antabus (tarvittaessa).
Niin, ja onkohan sekään ihan turvallista, että tämä samainen ihminen käyttää päivittäin autoa? Hän käy päivittäin kauppareissuilla yms. asioilla, lisäksi hän ajaa mm. 50 km 50 km –matkoja ainakin pari kertaa viikossa. Toki myös muita vastaavan pituisia matkoja. Tämä autokysymys siksi, että ilmeisesti nämä lääkkeet väsyttävät tätimme niin, että hän ottaa päivittäin ainakin kahdet päiväunet. Myös puhe saattaa silloin tällöin sammaltaa ja lauseet takkuavat, myös tuntuu, ettei esim. muisti pelaa ihan täysillä.
Tämä tätimme on maininnut joskus vuosia sitten olevansa persoonallisuushäiriöinen, siksi ei voi käydä töissäkään. Nykyään hän ei tästä persoonallisuushäiriöstä ole puhunut, joten emme tiedä sen paikkansapitävyyttä. Pakkoneurooseja ja masennusta hänellä kuitenkin on, ainakin hän aina puhuu niistä.
Hän on siis kotiäiti, ollut jo parikymmentä vuotta, ja viettää ulkopuolisesta katsoen aivan moitteetonta elämää. Hänellä on mies ja kotona asuva täysi-ikäinen poika. Tytär, täysi-ikäinen, on muuttanut pois vanhempien luota. Varsinaisia omia ystäviä hänellä ei ole ollut moniin vuosiin (onko niitä ollut oikeastaan ollenkaan näin aikuisiällä).
Mutta mutta, tilanne ei ole kuitenkaan aivan niin moitteeton kuin ulkoa katsoen näyttää. Tämä tätimme terrorisoi koko muuta sukuamme. Selän takana panetellaan ja mustamaalataan muita, aina aivan keksityillä syillä. Lisäksi hän puuttuu jatkuvasti muiden elämään, aiheuttaen yleensä vain hirvittäviä sotkuja. Hän on yleensä selkeästi sotkujen lähtökohta ja syypää näihin, mutta hän löytää syyn aina muista. Hän ei ole koskaan väärässä ja hän ajaa tahtonsa läpi vaikka millä keinoin, koska sehän on kuitenkin oikein (hänen mielestään). Ja tätä tapahtuu jatkuvasti. Ei kulu viikkoakaan, etteikö olisi jotakin meneillään. Hän on siis kaikissa asioissa aina oikeassa ja ainoa ihminen, joka osaa kaiken, siis aivan kaiken, tehdä paremmin kuin kukaan muu.
Esimerkkinä, eikä aivan pienimpänä, mainittakoon, että hän soittaa eri paikkakunnalla vanhainkodissa olevalle äidilleen lukuisia kertoja päivässä. Mutta se ei riitä, vaan hän soittaa myös kyseisen vanhainkodin hoitohenkilökunnalle - lukuisia kertoja päivässä. Ja antaa tälle henkilökunnalle jopa hoito-ohjeita ja määräyksiä. Lisäksi hän puhuu vallan, kuinka hän käy siellä ”töissä” kun käy siivoamassa mummomme huoneen (kyllä siellä henkilökuntaa tähänkin tehtävään on, mutta eihän ne osaa). Eiköhän alan ihmiset osaa hoitaa vanhuksia ilman maallikon neuvoja. Jotakin riitaakin hänellä on silloin tällöin (nykyään jo jatkuvasti) hoitohenkilökunnan kanssa.
Lisäksi tulevat tietenkin kaikki muut sukulaiset, joille soitellaan jatkuvasti. Esimerkkeinä vanha tätinsä alkaa jo väsyä näihin puheluihin. Toinen iäkäs täti kun oli teholla, niin eikö tämä meidän tätimme sinnekin soitellut jatkuvasti, kunnes hän sai kyseisen tädin omilta aikuisilta lapsilta soittokiellon. No, mainittakoon että nämä aikuiset lapset saivat heti ilkeän ihmisen maineen. Kuolevaa veljeäänkin jaksoi, suoraan sanoen ahdistella, loppuun asti. Sen jälkeen veljensä tuoretta leskeä… ketähän muita vielä?
Hänen nuoremman lapsensa aloittaessa koulun (vuosia sitten), tätimme sortui kunnon kaljoitteluun, lisänä tietenkin nämä kaikki lääkkeet. Hän jäikin näihin pahasti koukkuun. Oli jossain välissä jopa katkolla. Mutta yleensä hän on pitkiä aikoja (jopa vuosi tai pari) ottamatta pisaran pisaraa alkoholia. Mutta kun hän sortuu kaljaa ( nuo lääkkeet), niin sitten ryvetäänkin oikein kunnolla monta päivää, jopa pari viikkoakin. Tätä siis kuitenkin tapahtuu todella harvoin. Kaiken lisäksi ainakin äitiämme ja myös lapsiaan hän kiristää aina silloin tällöin lausahduksille ”rupean juomaan, jos…”.
Miksi sitten kysymme tästä asiasta? Tämä mainittu tätimme on äitiämme kymmenen vuotta nuorempi, äitimme sisko siis. Äitimme kärsii selkeästi tästä tilanteesta, ja alkaa olla jo aivan loppu näihin tempauksiin, ja jatkuviin puheluihin. Äitimme ei voi asialle mitään ilman valtavia sukuriitoja ja onkin kieltänyt meitä puuttumasta asiaan. Nyt on mittamme kyllä täysi. Me haluaisimme kyllä auttaa äitimme irti tästä jatkuvasta terrorismista. Äidillämme kun olisi muutakin ajateltavaa kuin siskonsa jatkuvat tempaukset.
Mitä voimme tehdä tilanteelle? Voiko kukaan yleensäkään auttaa tätiämme. Niin, en tiedä näkeekö tätini perhe tilannetta, vai eikö vaan halua nähdä vai eikö pysty auttamaan tätiäni. Selväähän on, että tätimme lääkkeitä pitäisi jo vähentää tai vaihtaa (vai pitäisikö), mutta miksi näin ei tapahdu? Onko tuo lääkemäärä ihan terveellinenkään enää? Mitä vaihtoehtoja voisi olla?
Olemme todella huolissamme oman äitimme tilasta, sillä hän ei jaksa enää pitkään tätä. Hän on kuitenkin itse voimaton tekemään asialle mitään.
Onko äitimme kohtalo sama. Siis että tätimme saa jatkaa näitä touhujaan niin kauan, että kohta jo äitimme on sellaisen masennuksen kourissa, että temestaa alkaa kulua myös täällä päässä. Eikä meillä kahdella äitimme perheellisillä, aikuisilla lapsillakaan niin kauhean kivaa ole, kun oma äiti itkee usein, etenkin siskonsa soittojen jälkeen. Myös isämme reagoi kovin voimakkaasti tähän tätimme aiheuttamaan terrorismiin. Niinpä voisi sanoa, että molemmat vanhempamme alkavat olla jo aivan liian loppu. Tätäkö nyt on heidän yhteinen oma aikansa 40 vuoden työpanoksensa jälkeen. Omaa aikaa ei siis ole, vaan suurin osa on sisko-aikaa.
Nyt todella tarvittaisiin todellisia neuvoja. Mitä voimme tehdä?
Mutta kirjoituksen perimmäinen tarkoitus on ehdottomasti saada jonkinlaisia järkeviä neuvoja, miten asia saataisiin kuntoon. Ja jos meidän kahden jossakin asiassa on virheellisiä käsityksiä, niin korjatkaa.
Tässä tämä kirjoitus:
Ihmettelemme kovin, kuinka voi olla mahdollista, että tätimme syö masennukseen päivittäin temestaa erittäin suuria määriä, ja on syönyt jo yli kymmenen vuotta. Hänen tämänpäiväiset lääkemääränsä ovat minimi 14 tablettia, usein kuitenkin 17 tablettia. Hän on saanut aikanaan temestaa masennukseen ja lääkemäärät sen kun kasvavat. Käsittääksemme kyseinen lääke on tarkoitettu vain lyhytaikaiseen käyttöön, ja huomattavasti pienemmille määrille. Onko käsityksemme aivan väärä?
Missä vaiheessa lääkäri ohjaa potilaan toisenlaisiin lääkkeisiin tai hoitomuotoihin? Vai onko tämä todellakin ainoa keino?
Muut hänen jatkuvasti käyttämänsä lääkkeet, mitkä ovat meidän tiedossamme, on resepti-Burana600 (päivittäin), Antabus (tarvittaessa).
Niin, ja onkohan sekään ihan turvallista, että tämä samainen ihminen käyttää päivittäin autoa? Hän käy päivittäin kauppareissuilla yms. asioilla, lisäksi hän ajaa mm. 50 km 50 km –matkoja ainakin pari kertaa viikossa. Toki myös muita vastaavan pituisia matkoja. Tämä autokysymys siksi, että ilmeisesti nämä lääkkeet väsyttävät tätimme niin, että hän ottaa päivittäin ainakin kahdet päiväunet. Myös puhe saattaa silloin tällöin sammaltaa ja lauseet takkuavat, myös tuntuu, ettei esim. muisti pelaa ihan täysillä.
Tämä tätimme on maininnut joskus vuosia sitten olevansa persoonallisuushäiriöinen, siksi ei voi käydä töissäkään. Nykyään hän ei tästä persoonallisuushäiriöstä ole puhunut, joten emme tiedä sen paikkansapitävyyttä. Pakkoneurooseja ja masennusta hänellä kuitenkin on, ainakin hän aina puhuu niistä.
Hän on siis kotiäiti, ollut jo parikymmentä vuotta, ja viettää ulkopuolisesta katsoen aivan moitteetonta elämää. Hänellä on mies ja kotona asuva täysi-ikäinen poika. Tytär, täysi-ikäinen, on muuttanut pois vanhempien luota. Varsinaisia omia ystäviä hänellä ei ole ollut moniin vuosiin (onko niitä ollut oikeastaan ollenkaan näin aikuisiällä).
Mutta mutta, tilanne ei ole kuitenkaan aivan niin moitteeton kuin ulkoa katsoen näyttää. Tämä tätimme terrorisoi koko muuta sukuamme. Selän takana panetellaan ja mustamaalataan muita, aina aivan keksityillä syillä. Lisäksi hän puuttuu jatkuvasti muiden elämään, aiheuttaen yleensä vain hirvittäviä sotkuja. Hän on yleensä selkeästi sotkujen lähtökohta ja syypää näihin, mutta hän löytää syyn aina muista. Hän ei ole koskaan väärässä ja hän ajaa tahtonsa läpi vaikka millä keinoin, koska sehän on kuitenkin oikein (hänen mielestään). Ja tätä tapahtuu jatkuvasti. Ei kulu viikkoakaan, etteikö olisi jotakin meneillään. Hän on siis kaikissa asioissa aina oikeassa ja ainoa ihminen, joka osaa kaiken, siis aivan kaiken, tehdä paremmin kuin kukaan muu.
Esimerkkinä, eikä aivan pienimpänä, mainittakoon, että hän soittaa eri paikkakunnalla vanhainkodissa olevalle äidilleen lukuisia kertoja päivässä. Mutta se ei riitä, vaan hän soittaa myös kyseisen vanhainkodin hoitohenkilökunnalle - lukuisia kertoja päivässä. Ja antaa tälle henkilökunnalle jopa hoito-ohjeita ja määräyksiä. Lisäksi hän puhuu vallan, kuinka hän käy siellä ”töissä” kun käy siivoamassa mummomme huoneen (kyllä siellä henkilökuntaa tähänkin tehtävään on, mutta eihän ne osaa). Eiköhän alan ihmiset osaa hoitaa vanhuksia ilman maallikon neuvoja. Jotakin riitaakin hänellä on silloin tällöin (nykyään jo jatkuvasti) hoitohenkilökunnan kanssa.
Lisäksi tulevat tietenkin kaikki muut sukulaiset, joille soitellaan jatkuvasti. Esimerkkeinä vanha tätinsä alkaa jo väsyä näihin puheluihin. Toinen iäkäs täti kun oli teholla, niin eikö tämä meidän tätimme sinnekin soitellut jatkuvasti, kunnes hän sai kyseisen tädin omilta aikuisilta lapsilta soittokiellon. No, mainittakoon että nämä aikuiset lapset saivat heti ilkeän ihmisen maineen. Kuolevaa veljeäänkin jaksoi, suoraan sanoen ahdistella, loppuun asti. Sen jälkeen veljensä tuoretta leskeä… ketähän muita vielä?
Hänen nuoremman lapsensa aloittaessa koulun (vuosia sitten), tätimme sortui kunnon kaljoitteluun, lisänä tietenkin nämä kaikki lääkkeet. Hän jäikin näihin pahasti koukkuun. Oli jossain välissä jopa katkolla. Mutta yleensä hän on pitkiä aikoja (jopa vuosi tai pari) ottamatta pisaran pisaraa alkoholia. Mutta kun hän sortuu kaljaa ( nuo lääkkeet), niin sitten ryvetäänkin oikein kunnolla monta päivää, jopa pari viikkoakin. Tätä siis kuitenkin tapahtuu todella harvoin. Kaiken lisäksi ainakin äitiämme ja myös lapsiaan hän kiristää aina silloin tällöin lausahduksille ”rupean juomaan, jos…”.
Miksi sitten kysymme tästä asiasta? Tämä mainittu tätimme on äitiämme kymmenen vuotta nuorempi, äitimme sisko siis. Äitimme kärsii selkeästi tästä tilanteesta, ja alkaa olla jo aivan loppu näihin tempauksiin, ja jatkuviin puheluihin. Äitimme ei voi asialle mitään ilman valtavia sukuriitoja ja onkin kieltänyt meitä puuttumasta asiaan. Nyt on mittamme kyllä täysi. Me haluaisimme kyllä auttaa äitimme irti tästä jatkuvasta terrorismista. Äidillämme kun olisi muutakin ajateltavaa kuin siskonsa jatkuvat tempaukset.
Mitä voimme tehdä tilanteelle? Voiko kukaan yleensäkään auttaa tätiämme. Niin, en tiedä näkeekö tätini perhe tilannetta, vai eikö vaan halua nähdä vai eikö pysty auttamaan tätiäni. Selväähän on, että tätimme lääkkeitä pitäisi jo vähentää tai vaihtaa (vai pitäisikö), mutta miksi näin ei tapahdu? Onko tuo lääkemäärä ihan terveellinenkään enää? Mitä vaihtoehtoja voisi olla?
Olemme todella huolissamme oman äitimme tilasta, sillä hän ei jaksa enää pitkään tätä. Hän on kuitenkin itse voimaton tekemään asialle mitään.
Onko äitimme kohtalo sama. Siis että tätimme saa jatkaa näitä touhujaan niin kauan, että kohta jo äitimme on sellaisen masennuksen kourissa, että temestaa alkaa kulua myös täällä päässä. Eikä meillä kahdella äitimme perheellisillä, aikuisilla lapsillakaan niin kauhean kivaa ole, kun oma äiti itkee usein, etenkin siskonsa soittojen jälkeen. Myös isämme reagoi kovin voimakkaasti tähän tätimme aiheuttamaan terrorismiin. Niinpä voisi sanoa, että molemmat vanhempamme alkavat olla jo aivan liian loppu. Tätäkö nyt on heidän yhteinen oma aikansa 40 vuoden työpanoksensa jälkeen. Omaa aikaa ei siis ole, vaan suurin osa on sisko-aikaa.
Nyt todella tarvittaisiin todellisia neuvoja. Mitä voimme tehdä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eipä tuohon kai voi muuta neuvoa antaa kuin katkaista välit tuohon sisareen.
Hän on selkeästi "sairas" siis persoonallisuushäiriöinen. Hän ei ajattele muita kun itseään.
Olisi kaikkein paras jättää hänet itse selviämään pilleri ja kaljottelu kierteestään.
Ei se kuulu sukulaisille. Oma perhe voi yrittää tehdä jotain asian suhteen, mutta muut omaiset eivät.
Mistä muuten hän saa tuollaiset määrät temestalääkettä, ei kukaan lääkäri kirjoita tuollaista määrää?
Käykö hän usealla eri lääkärillä???
Mutta apteekeissa pitäisi olla myös yöhäällä tiedot koska on ostanut viimeksi.
Nuo ovat niitä lääkkeitä joiden käyttöä seuraa sekä lääkäri, että apteekki hyvin tarkkaan, tiedän koska itselläni on myös määrärtty tuota bentsoa ja sitä ei saa ulos kuin sen annoksen minkä lääkäri on määrännyt.
Ei tuossa kai muuta voi kun selvä ero. Sanotte äidillenne, että vaikka kuinka on sisko ja sukulainen niin nyt on loputtava. Puhelin korvaan ja ei mitään yhteyttä.
Antakaa ukaasi, joko hakeutuu hoitoon tai sitten on omissa oloissaan.
Temestat kirjoittaa ihan hänen omalääkärinsä.
Vuosikausia hänellä on sama omalääkäri ollut, jonka luona on lääkemääräänsä käynyt kasvattamassa. Eikä hän käy millään yksityisellä lääkärillä vaan ihan tavallisella kunnallisella lääkärillä.
terveyskeskuslääkärin määräämiin psyykelääkkeisiin, joten oma luottamukseni lääkemäärien valvomiseen on kyllä mennyt.
Suosittelisin alkuun puhelinnumeron vaihtamista salaiseksi ja sen antamisen vain hyvin harvoille (muistuttaen, että sitä ei saa antaa eteenpäin).
Voithan ainakin soittaa poliisille ja kysyä, olisiko virkavallalla oikeus kartoittaa tädin ajokyky uudestaan. Lääketokkurassa ajo on kuitenkin humaltuneena ajoon verrattavissa. Monen henki voi olla vaarassa.
Kiitos kaikille kommenteista!
Muutkin tuntuvat kiinnittävän huomiota noihin lääkemääriin, silloin emme ainakaan aivan väärässä ole itsekään. Niiden täytyy olla melkoiset.
Ei kaiketi ole poliisin tehtävä kenenkään lääkemääriä selvitellä, ja millä he siihen pysytyisivätkään. Jos pystyisivät, niin tuolloinhan olisi jo keino erotella pikkupilleripilvessä ajelevat aivan kuin rattijuopotkin.
Jos hänelle on lääkäri määrännyt tämmöiset määrät näitä nappeja, ja vielä lääkäri väittää hänen olevan ajokuntoinen, niin millä tuohon puuttuu.
Näistä väleistä vielä sen verran, että me sisarukset emme tämän henkilön kanssa ole juurikaan tekemisissä. Mutta äitimme on, ja tuntuu jotenkin mahdottomalta, että heidän yhteydenpitonsa voisi katkaista. Sillä onhan tässä jatkuvasti asioita mm. heidän äidistään (mummommme) ja tämän yllättäen tapahtuneesta sairastumisesta.
Siis, tilanne on todella kinkkinen. Tosiasia taitaa olla se, että tilanne ei tästä miksikään tule koskaan muuttumaan! Mutta täytyy vaan nyt olla äidin tukena ja jaksaa tsempata häntä "kapinoimaan".
Tuo, mitä sukulaisellesi sattui on aivan järkyttävää. Otamme osaa. Ei ole ihme, että uskosi lääkäreihin on horjunut... kun tuntuu meidän tätimme tapauskin ihmetyttävän, että miten näin voi olla.
No joo, kuulin juuri, että tämä tätimme oli ollut taas ”tekemässä työtä” vanhainkodilla, siis siellä, missä äitinsä (mummo) on. Tädillämme on kuulemma oikein erilliset työvaatteet varattuna näitä vanhainkodin työtehtäviä varten.
Mitäkö hän oli nyt sitten tehnyt? Eipä sen enempää eikä vähempää, mutta olipahan tunkenut itsensä sinne keittiöön (keittola) neljäksi tunniksi. Ja kyllähän se tiedetään, että vanhainkodin keittiöhenkilökunta ei todennäköisesti ole osannut tehdä yhtään mitään. Eli täti on siellä neuvonut (suomeksi määräillyt) toisten työtä.
Ihan puistattaa. Miettikää, jos joku ventovieras tulisi neljäksi tunniksi puuttumaan teidän hommiinne. Vielä joku, jolla ei alalta ole koulutusta eikä kokemusta… vaikka kyllähän kotiäiti aina keittiöhenkilökuntaa parempaa ruokaa laittaa ja osaa nuo hommatkin parhaiten.
Äiti oli ihan pois tolaltaan (kiihtyi kyllä tämä osapuoli sisaruksistakin). Hän ei kohta kehtaa enää käydä äitiään (mummoa) katsomassa ollenkaan. Nyt jo häntä hävettää niin, ettei esim. soittele tuonne lainkaan. Siskonsa kun kuitenkin soittaa lukuisia kertoja päivässä.