turhaanko itken

Hei,

1,5 vuotta sitten tulin vahingossa raskaaksi. olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt. Päätin aborttia vastaan, vaikka nuoren ikänä puolesta olisi ollut järkevää, olin silloin n.17v.
Viikko positiivisen raskaustestin jälkeen sain kuitenkin keskenmenon. Tuntui kuin pala minua olisi revitty irti. Se jätti valtavan aukon sydämeeni ja sieluuni, en edes osaa selittää miksi. Nyt joka kerta ku näen vauvoja mainoksessa tai muualla tulee kyyneleet silmiin. En ymmärrä omia tunteitani, olenhan vielä nuori ja voin saada monta lasta tulevaisuudessa.

Tarvitsisin hieman apua asian käsittelyyn, miten voin päästä tästä menetyksestä yli ja paikata aukon jonka keskenmeno jätti?

kiitos avusta jo etukäteen.
4406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei!
Voisit kysyä keskusteluapua vaikkapa kriisikeskuksesta tai joltain papilta. Itse kävin oppilaitospastorin (naispappi)luona juttelemassa jo shokkivaiheessa ja jotenkin sain asian käsittelyn sillä tavalla alulle, että ymmärsin, etten itse olisi voinut keskenmenooni niillä viikoilla vaikuttaa- puolesta tai vastaan. Toisaalta ymmärsin, että miten tärkeä pieni elämänalku oli minulle ollut ja että hän meni edeltä.

Nyt reippaat kolme vuotta myöhemmin odotan jo kolmatta lastani. Keskenmenosta ymmäsin senkin, että voin ylipäätään saada lapsia ja sain aavistuksen siitä, että kuinka paljon lapsiaan voikaan rakastaa jo ihan alusta asti.

Jaksamista ja voimia asian käsittelyyn. Käsittele se ihan itsesi ja tulevien lapsiesi vuoksi.

Äänestä
  • myös oman terveyskeskuksen kautta. Sitä pitää vaan osata pyytää (ja joskus ehkä vaatia). Voimia sinne!

    Äänestä

Itse sain "vahinkoraskaudesta" keskenmenon viime syksynä, sekin tuntui minusta positiiviselta ja olin "hieman" järkyttynyt keskenmenosta, koska olin juuri alkanut olla onnellinen raskaudesta :( ja oon vieläkin surullinen, mutta yritän kehittää parisuhdetta ja keskittyä omaan elämääni. Itkut ja ilot kuuluu elämään. Älä yritä ajatella, että olis väärin itkeä.. Tuskin koskaan elämästä tulee niin helppoa, ettei koskaan itketä..

Äänestä

Itse olin 17 vuotias ensimmäistä kertaa raskaana ollessani. Raskaus oli todella suunniteltu.
Ilo oli ylimmillään monta viikkoa ja neuvolassakin käytiin. Rv 10 alkoi verenvuoto, joka kesti ensin vain hetken. Äippäriltä sanottiin sen olevan normaalia joskus ja käskettiin seurata.
Päivää meni hyvin ja sitten alkoi uudelleen vuotaa.
Ja sitten sieltä kaikki tulikin ulos.
Ensimmäisen keskenmenon surun käsittelin nopeasti, sillä olin optimistinen. Tulin uudelleen raskaaksi n. 3kk keskenmenosta. Nyt ei iloittu yhtä lujasti. Mutta oltiin kuitenkin todella toiveikkaita. Rv 11 jälleen vuotoa ja samana yönä, äippärille ja lääkkeillä loput ulos mitä oli jäänyt.. Kolmas raskaus vei sitten alkoi vasta 9kk yrittämisen jälkeen. Enää ei uskallettu edes puhua asiasta. Ja kas rv 13 verenvuotoa ja suoraan kaavintaan..

Mä lopetin raskaudesta ja lapsista haaveilun siihen, mä olin varma, että musta ei tuu koskaan äitiä, vaikka kaikki hoki, että on vuosia aikaa.
Mä olin niin rikki.
Mies oli myös, olihan se suunniteltu ja toivottu lapsi. Me heitettiin toivo totaalisesti nurkkaan.
Me ei puhuttu keskenmenoista keskenään,
vasta kun n. 10 kk viimeisen jälkeen ensimmäisen kerran. Me käytiin itkien kaikki läpi.
Vaikka viimeisestä lähes vuosi olikin.
Siihen asti mä olin hautonut niitä yksin.
Mä itkin monta kertaa viikossa niitä keskenmenneitä lapsia.
Ja karehdin naisia joilla oli lapsia.

Puhumalla miehen ja lopulta myös ystävien kanssa
mä pääsin niistä yli.
Viimeisestä keskenmenosta 1v3kk myöhemmin
me nähtiin miehen kanssa ensi kertaa meidän lapsi ultrassa. Se oli meidän elämän onnellisin hetki.
Musta tuli äiti pojan äiti.
Vaikka toisin luulin.

Anna surun kestää niin kauan kuin se kestää.
Kirjoita, puhu, piirrä tee mitä vaan mikä tuntuu hyvältä! Ja yhtenä päivänä sä huomaat saman minkä mä niitä menneitä lapsia on hyvä ajatella kauniina enkeleinä odottamassa äitiä toisessa paikassa.

Voimia sulle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tuskaa kirjoitti:

Hei,

1,5 vuotta sitten tulin vahingossa raskaaksi. olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt. Päätin aborttia vastaan, vaikka nuoren ikänä puolesta olisi ollut järkevää, olin silloin n.17v.
Viikko positiivisen raskaustestin jälkeen sain kuitenkin keskenmenon. Tuntui kuin pala minua olisi revitty irti. Se jätti valtavan aukon sydämeeni ja sieluuni, en edes osaa selittää miksi. Nyt joka kerta ku näen vauvoja mainoksessa tai muualla tulee kyyneleet silmiin. En ymmärrä omia tunteitani, olenhan vielä nuori ja voin saada monta lasta tulevaisuudessa.

Tarvitsisin hieman apua asian käsittelyyn, miten voin päästä tästä menetyksestä yli ja paikata aukon jonka keskenmeno jätti?

kiitos avusta jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu