Itselläni on kohta kolme vuotta vanha 1,6 MPI farkku Octavia ja harkitsin tosissani vaihtaa sen nyt uuteen 1,4 tsi farkku Octaviaan.
Onneksi kuitenkin kävin hakemaan auton todella perusteelliseen koeajoon ennen ostopäätöksen tekoa. Auto oli kyllä hieman pirteämpi liikkumaan kuin MPI, mutta esim. kulutus ei minun 300 km sisältäneellä koeajolenkillä ollut kuin 0,3 litraa vähemmän kuin MPI:ssä, vaikka sen pitäisi olla oikeasti n. litran vähemmän. Myöskään ajomelu ei ollut ainakaan laskenut. Sivupeilit ovat suurentuneet aivan turhaan. Alkuperäisetkin näytti tarpeeksi taaksepäin, uudet isot vaan peittää näkyväisyyttä etuviistoon esim. risteyksissä tarpeettomasti.
Faceliftin muotoilu näytti ensisilmäyksellä hyvältä, mutta tarkemmin katsottuna se näyttää jotenkin väkisin uuden Superbiin suuntaan tehdyltä, mutta kun muu auto on edelleen vanhaa, niin siitä tulee vähän sama fiilis kuin aikanaan Saab 900 ja 99 yhdistäminen Saab 90:ksi eli toisesta autosta keula ja toisesta perä = ei hyvä. Uusi muotoilu on vaan tuonut takapakkia Xenon valotehoihin.Nykyisen Ocuni Xenonit ovat aivan selvästi paremmat kuin tämän uuden. Järkyttävää, että siinä asiassa on menty taaksepäin. Yksi asia vielä, missä on menty taaksepäin on lämmityslaitteen teho. Sekin on aivan selvästi heikompi kuin MPI:ssä.
Vielä kun sain myyjältä kuulla välirahavaateen eli 10000 euroa, niin ei ollut vaikea tehdä päätöstä; en todellakaan vaihtanut huonompaan ja antanut 10000 euroa rahaa. Tuttu myyjäkin sanoi, että järkipäätös ja manaili uutta autoveroa, mikä estää MPI:n tuonnin Suomeen. Uusi Tsi on Suomessa hinnoiteltu todella halvaksi, Elegance versiona peräti halvemmaksi kuin Saksassa. MPI olisi kalliimpi kuin 1,4 tsi, joten markkinat olisivat pienet. Meinasi kaveri vielä, että alkuperäinen MPI on järkevä peli jälleenmyyntiarvoltaan, joten jatkossa sillä kilometrit ovat todella halpoja. Vaihtoautomarkkinoilla niistä on kuulemma huutava pula. Eli jäädään odotteleen sen arvonnousua ja katsotaan sitten Ocun vaihtoa uudestaan kun parin vuoden päästä tulee sitten oikeasti uusi Octavia. Toivottavasti autossa tapahtuu silloin enemmän positiivista kuin negatiivista muutosta:)

Vastaukset 21
Vanhimmat
Vaihdan TYOTAAN. "Laitoin sitten uuden aven tilaukseen" hehheehhh
mutta, liian hyvä, huononna plaatua niin joku voi uskoa, lisäksi, sinulata puuttuu moottori ja tekniikka-tietämys!
Mieli tekisi uutta parannettua mallia, mutta rahat ei vaan riitä. Tekeehän se ihmisen katkeraksi ja sitä täytyy purkaa kirjoittelemalla palstalle höpöhöpöä.
Ilmaiseksiko se uusi "huonompi" malli olisi pitänyt saada?
MPI-koneesta on kirjoituksesi mukaan vaihtoautomarkkinoilla huutava pula. Uusi TSI on hinnoiteltu kirjoituksesi mukaan todella halvaksi. No miksi sitten väliraha kuitenkin on noin iso? Häh?
Ei ihmekään ettei natsaa, koska tuo on ilmiselvä tojokauppiaan sepustus. Tojolla ollaan todella epätoivoisissa tunnelmissa!
Mutta kun enemmistö kansasta haluaa maksaa uudesta muodista ulkonäköön ja kojelautaan ja tingelitangelista sinne sun tänne parin-kolmen vuoden välein!! Sillähän monet automerkit pysyvät niin hyvin pinnalla ja järkevyyttä auton varsinaisessa tarkoituksessa tavoittelevat automerkit meinaavat jäädä jälkeen. Myös minun puolesta Occu olisi saanut hyvin jatkaa entisellään, mutta kun muodille perso kansa haluaa, on auton muututtava. Muuten käy niin kuin Saabille jolla aikoinaan 9000 oli erinomainen peli luokassaan viimeiseen vuosimalliin saakka, mutta ei kiinnostanut enää ostajia kun samaa ulkonäköä, kojelautaa ja sisustusta myytiin niin pitkään. Vain valitettavan pienelle osalle auton ostajia auton varsinaiset käyttöominaisuudet ja tekniikka ovat tärkeitä. Suurelle osalle ostajia ratkaisee muoti.
Ihmetellä täytyy tuota 1.6 mpi moottorin aiheuttamaa ihastusta.Ilmeisesti joillekkin riittää että moottori on ns. luotettava, sitten ei muita ominaisuuksia tarvitakkaan.
1.6 MPI on 100 % varmuudella kestävämpi kuin 1.4 TSI tublaturbo. Jos pitää autoa muutaman vuoden, 1.4 on hyvä valinta mutta jos autoa pidetään esim. 10 vuotta ja 200-250 tkm, 1.6MPI on harkinnan arvoinen. 1.4 TSI ei kestä esim. turbojen osalta pitkää siivua.
edes saa kaksoisahdettua TSI moottoria, vaan yhdellä turbolla olevan 122 heppasen.
on varusetttu pelkällä turbolla ja aina enemmän mä luottaisin jakoketjullliseen moottoriin kuin johonkin 1.6MPI:n jossa on tehoton, väännötön ja juoppo, äänekäs, karkeakäyntinen kone verus 122hv TSI. Eikä yhden lyhyen koeajon perusteella voi sanoa että onko auto vähäruokainen vai ei. Mulla on esim ollut uusikorinen Golf Variant 1.6MPI ja nyt on uusikorinen Golf Variant 1.4 kaksoisaidettu 140hv TSi ja tuo TSi on kyllä oisttautunut olevansa tehoonsa ja vääntöönsä nähden erittäin pihi moottori.
EIKÄ MISSÄÄN SKODASSA OLE KAKSOISAHDETTUA MOOTTORIA JA ÄLYPÄÄT TAJUTKAA JO ETTEI SE KAKSOISAHDETTU TARKOITA VAG TUOTTEISSA SITÄ ETTÄ OLIS KAKSI TURBOA VAAN SITÄ ETTÄ ON TURBOAHDIN JA KOMPRESSORI JOKA ON ERI ASIA KUIN TURBO.
Tuossa yläpuolella 6 valitusta siitä, ettei Faceliftattu Octavia kelvannut JÄRKISYISTÄ mahdolliselle autonvaihtajalle, joka hänkin on skodisti.
Mitä helv*** se muille skodisteille kuulluu, jos jollain ihmisellä on JÄRKI päässä ja tajuaa olla menemättä Skodan ja miksei muidenkin autonvalmistajien facelift vedätyksiin.
Jos alla on hyvä auto - johon on itse tyytyväinen, niin miksi se pitäisi ehdoin tahdoin vaihtaa PASKAAN uusittuun Ocuun??
Taitaa olla KAIKENLAINEN - perusteltukin -kritiikki Octaviaa kohtaan edelleen KOVA paikka?
Miksi sinulta paloivat hihat? Itsekin ajan skodalla, enkä nähnyt noissa vastauksissa sellaista minkä olisi pitänyt kiivastuttaa tunteita. Taisit sinä tehdä pellen itsestäsi.
ennen kuin käytetyllä autollasi arvo nousee.
Ei tuollaiset puheet ole tästä maailmasta.
eipä tuo jälleenmyyntiarvo kovin hyvältä näytä, jos pitäisi uuteen mutta huonompaan autoon maksaa 10 t€ välirahaa, eli noin puolet auton hinnasta.
Juu ei se ihan puoleen ole laskenut tuo hyvitys kolmessa vuodessa,mutta kuitenkin 25000 euron nettohintaiseen autoon joutuu maksamaan vastaavan kolme vuotta vanhasta annettaessa kymppi väliä.
Todennäköisesti kahden vuoden päästä samalla autolla saa uuden samalla välirahalla, sillä vähän käytettyjen arvo alkaa nousta niiden vähäisen saatavuuden vuoksi hyvin pian.
automerkki jonka arvo vaan nousee kun auto vanhenee. Nyt ymmärrän, millaiset ihmiset Skodia ostavat.
Kävin kattomassa Mersu B:tä. Sanoivat että ottavat mielellään vaihdossa Occu TDI:n koska niistä on niin kova kysyntä etteivät ne montaa päivää vaihtoautohallissa seiso tai on jo varaus kunhan vain käytetty tulee.
Jokin aika sitten käytettyjä diesel-Occuja ei edes ollut juuri tarjolla koska kaikki vietiin käsistä. Nyt niitä alkaa olla, koska monet työsuhdeautot pannaan vaihtoon 3-vuotiaana.
Mutta maaginen psykologinen raja on kuulemma 100000 km mittarissa, minkä yli meno vähentää ostajien kiinnostusta.
100 000 km ajettuja Skodia, jos ne ovat hinnaltaan edullisia. Ajokm-määrähän ei ole mitään VW-moottorille. Tämä on hyvä vinkki käytettyä Skodaa haaveilevalle
Myyjän ja ostajan tavoitteet ovat tietysti aina eri lähtökohdista. Eikä se yhtälö koskaan noin yksioikoinen ole..
Vai luulet että autosi arvo nousee ! Voi voi ! Tässä muutama perusluku: kun auton ostaa uutena, niin auton arvo puolittuu nykyään n. 3-4 vuodessa merkistä riippuen. Tämän jälkeen vuotuinen arvon alennus on n. 10 %. Nämä tiedot ovat kokemuksiani viimeisen 12 vuoden ajalta jolloin olen ostanut viisi uutta autoa.
ja maailmantalouden tilanteen aiheuttamat hintavääristymät?
No eivät ne tietenkään nosta käytetyn auton hintaa, päinvastoin.