Jäätiet

Jäätiet ovat todella hyvä keksintö. Ongelmana vain on, että maalle noustuaan tie on usein yksityistie ja tunnetusti sellaisen pito on kallistakin. Vilkas liikenne myös häiritsee asukkaita, sehän on selvä juttu.
Minunkin mieleni tekisi ajaa Poroveden poikki mökilleni, vaan en sitä tee juuri noista syistä. Tuli vain mieleen sellainen idea, että voisivatko tiehoitokunnat tehdä päätöksiä hyvissä ajoin ennen tien avaamista esimerkiksi vapaaehtoisesta maksusta, jonka voisi maksaa tiehoitokunnan tilille. Maksaisin kyllä mielelläni muutaman kympin oikeudesta ajaa tiellä. Ja kun sen tekisi varmasti moni muukin, tiehoitokunta saisi näillä rahoilla kunnostaa tietä vaikka kesällä. Jäätien auraajakin saisi ehkä näin ainakin polttoainekulut. Olisiko tällainen mahdollista?
31023
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jäätie on kullan arvoinen asia ja tänä talvena on saanut monta reissua ajella kaupunkiin. Kiitos kuuluu maanomistajille kun saamme kulkea heidän maittensa läpi. Toivottavasti jäät pysyvät mahdollisimman pitkään kestävinä.

Äänestä

Todella hyvä ehdotus.Huotariin ja Leipämäkeen
usein kulkevat hyötyisivät jo paljon polttoaine-
kuluissa ja aikaa säästyisi. Eihän mikään estä
ottamasta yhteyttä em.hoitokuntiin jo nyt kevääl-
lä,hyvissä ajoin ennen ensi syksyä.
Tottakai on "tilapäiskäyttäjiä",jotka eivät ehkä
maksaisi tien käytöstä,mutta vapaaehtoisen pesä-
munan kerääminen varmaankin jo lämmitäisi tie-
kuntaa ja osoittaisi oikealla tavalla autoilijoi-
den suhtautumista hyvään asiaan.
"Kyllä on oksan ottajia,jos on kuusen kaatajia"!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sanonpa minäkin kirjoitti:

Jäätiet ovat todella hyvä keksintö. Ongelmana vain on, että maalle noustuaan tie on usein yksityistie ja tunnetusti sellaisen pito on kallistakin. Vilkas liikenne myös häiritsee asukkaita, sehän on selvä juttu.
Minunkin mieleni tekisi ajaa Poroveden poikki mökilleni, vaan en sitä tee juuri noista syistä. Tuli vain mieleen sellainen idea, että voisivatko tiehoitokunnat tehdä päätöksiä hyvissä ajoin ennen tien avaamista esimerkiksi vapaaehtoisesta maksusta, jonka voisi maksaa tiehoitokunnan tilille. Maksaisin kyllä mielelläni muutaman kympin oikeudesta ajaa tiellä. Ja kun sen tekisi varmasti moni muukin, tiehoitokunta saisi näillä rahoilla kunnostaa tietä vaikka kesällä. Jäätien auraajakin saisi ehkä näin ainakin polttoainekulut. Olisiko tällainen mahdollista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu