Kososlainen henki

Mikä on kososlainen henki?
141091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"...Kososlaisen hengen yhtenä piirteenä on Jumalan seurakuntaa korostava henki. Puhutaan Jumalan seurakunnan kalleudesta, mutta samalla vikoillen arvostellaan, milloin yksityisiä kristityttä, puhuja-veljiä tai kristillisyyden toiminnassa mukana olevia luottamushenkilöitä. Monet väärät henget ovat lähteneet Jumalan valtakunnasta eriseuraksi, mutta kososlainen, väärä henki roikkuu kristillisyyden mukana.

Kososlainen henki on lihavapauden henki. Sydän saa olla vikoileva ja katkera ja tämä ei näy synniksi. Paavali kutsuu korinttolaisia lihallisiksi sen tähden, että he riitelevät. Lihan vapaus näkyy monessa muussa synnin luvallisuudessa aina ruumiin lihallisiin tekoihin saakka.

Toisaalta kososlaisuus on tekojen oppi. Ollaan lain alla. Laki vaatii tekoja. Tehdään rippiä, eikä ole tarkoituskaan synnistä luopua. Moititaan Jumalaa, että Hän on minusta tällaisen tehnyt.

Kososlaisuuteen kuuluvat lihalliset liikutukset. Ei ole harvinaista, että kun puhutellaan kososlaista ja neuvotaan häntä parannukseen, niin puhuteltava tulee liikutuksiin. Kuitenkaan nämä liikutukset eivät ole Jumalan Pyhän Hengen vaikuttamia.

Kososlaisuuteen kuuluu väärä Raamatun profetointi. Ennustetaan tulevia aikoja ja maailman loppua.

Kososlaisuuteen kuuluvat näyt ja unet. Unet menevät edelle Jumalan sanan. Uniin uskotaan enempi kuin Jumalan sanaan.

Kososlaiset ovat usein keskenään läheisessä kanssakäymisessä ja rakkaudessa. He muodostavat seurakunnan sisälle seurakunnan. Tämän sisärenkaan ulkopuolisia arvostellaan. Edestä saatetaan olla kohteliaita ja makeita, mutta takana puhutaan pahaa.

Kososlaisessa lihanvapauden hengessä viat nähdään toisissa ja omat viat unohtuvat. Väärä henki ei lähde Kristuksen rakkauden hengessä viallista korjaamaan, vaan korjauksen sijaan lyödään armottomalla lain ruoskalla. Usein tämä tapahtuu takana päin.

Kososlaisuus saattaa piiloutua maan alle. On pitkiä aikoja piilossa. Sopivassa olosuhteessa se nostaa päätään. Usein käy niin, että puhuttelun alla kososlainen tekee parannuksen, on hetken hiljaa, kunnes taas nousee entisenä ja muuttumattomana esille.

Kososlaisuus näkee kristillisyyden toiminnassa paljon vikoja. Laulukirjauudistus oli pahasta. Nuorisotyö, päiväkerho ja raamattuluokka on pahasta. Nähdään väärällä tavalla kristillisyyden muuttuneen. Neuvottelu- ja seurakuntapäivät alustuksineen ovat tarpeettomat.

Kososlaisuuden kuiva, katkera henki särkee koteja. Välit aviopuolisoiden ja lasten välillä kiristyvät ja tulehtuvat. Saatetaan antaa anteeksi, mutta sydän ei ole mukana. Kireys jatkuu.

Kososlaisuuden ilmeneminen voi olla selvästi nähtävää. Hedelmät ovat julkiset. Kososlaisuus saattaa piiloutua toisinaan niin, että on erittäin vaikea väärää henkeä tunnistaa. Kososlaisuus saattaa taistella kososlaisuutta vastaan toisessa ihmisessä. Kososlaisuus on väärä henki, jossa ei tulla autuaaksi, mutta samalla kososlaisuus on vaikea havaita itsessään, nähdä se synniksi ja saada siitä katumisen ja parannuksen armo.

Kososlainen väärä henki taipuisi kyllä parannukseen hedelmistä, mutta itse pääasia, tehdä puu hyväksi, tehdä kososlaisesta väärästä hengestä parannus, sitä ei tehtäisi. Usein tähän liitetään se, että jos minä teen parannuksen väärästä hengestä, niin minä teen Pyhän Hengen pilkan. Itsessä oleva väärä henki nähdään oikeana, josta ei voi parannusta tehdä...."

Äänestä
  • SRK:n hoitomiehiin suurimmalta osin.

    Tuo määritelmä on niin laaja ja tulkinnanvarainen, että se on hyvä lyömäase asiassa kuin asiassa.

    Kososlaiseen henkeen viittaaminen ehkäisee todella asiallisenkin kritiikin, koska se on "vikoilevaa":(

    Eipä ihme, että seurakunta on nostettu ohi Jumalan sanan, erehtymättömäksi, koska kaikki seurakunnan (lähinnä sen johtajien)asiallinenkin arvostelu on osoitus "kososlaisesta hengestä".

    Tuollaista hengen määritelmää ei muuten löydy Raamatusta.

    Äänestä

SRK:n keksimä nimi sille peitolle, jolla se on peitellyt kaikki omat tekemänsä/teettämänsa vääryydet toisia uskovaisia kohtaan.

Äänestä

Se on edesmenneen saarnaajan Heikki Saaren henkiparannusopin käsite, jonka hän toi esille ollessaan uusheräysharhassa. Vaikutusvaltansa avulla hän sai aikaan, että kaikissa rauhanyhdistyksissä järjestettiin tämän henkiparannusopin pohjalta niin sanottuja hoitokokouksia vuosina 1975-1980.

Äänestä

Onneksi kososlainen henki saatiin karkotettua.

Äänestä
  • Mutta miten venäläisiin velluihin,pitäisi suhtautua? Heistä kun sitä henkeä ei päästy pois ajamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta miten venäläisiin velluihin,pitäisi suhtautua? Heistä kun sitä henkeä ei päästy pois ajamaan.

    Venäläiset vellut ajoivat SRK-vellut pois. Asiasta ei tietenkään päivämiehessä kirjoitettu.

    Äänestä

mitenkähän jos sen hengen puhaltaisi autonrenkaaseen, pysyisköl auto tiellä ollenkaan.

Äänestä

Mitä ihmettä kyllä meissä kaikissa on välistä kososlaista ja kuivaa henkeä, mitä siitä sen kummempaa. Käydään pyytämänsä synnit pois ja taas voi mennä porskuttaa elämän karikoissa!

Äänestä
  • ok, mutta missä se pyyntöpaikka on, voitko laittaa osoitteen että pääsen käymään!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ok, mutta missä se pyyntöpaikka on, voitko laittaa osoitteen että pääsen käymään!

    No tietysti pyydät lähimmältä veljeltä vaikka seuroissa synnit pois, hän saarnaa ne sinulta pois Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovinto veressä!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    No tietysti pyydät lähimmältä veljeltä vaikka seuroissa synnit pois, hän saarnaa ne sinulta pois Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovinto veressä!

    Hyvä kun sinusta lietsotaan kososlaista henkeä pois, usko kaikki anteeksi.

    Äänestä

Kososlaisia pääsee persreijästä. Toisinaan kososlaisen mukana tulee huomattava hajuhaitta ja pärähtävää ääntä.

Äänestä

Saatana pissii

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Fiat gle kirjoitti:

Mikä on kososlainen henki?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu