niskavaivat

Oletteko kokeilleet esim akupunktiota jännitysniskaoireisiin? Mistä hoidosta tms olette saaneet parhaan avun? Lihastreenaus ja muu lihasten vahvistaminen eivät ole auttaneet itselläni. Liikun kyllä muutenkin runsaasti. Täällä pääkaupunkiseudulla on noita akupunktiota antavia paljonkin, kannattaisiko kokeilla?
4594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulla on ollut jännitysniska jo vuosia, kerran, kun pää meni ihan jumiin eikä kääntynyt ollenkaan kävin akussa ja auttoi, mutten olen saanut avun Triptylistä.

Äänestä

itsellä ollut apua vaihdellen vaivojen määrästä joko Sirdalud/norflex kuurista, omasta lihasharjoittelusta ja kunnon venyttelystä.
Pahemmin kun mennyt jumiin niin fysikaalisessa käynyt tuollaisella OMT-tutkinnon suorittaneella fysioterapeutilla ja saanut kyllä avun kun hiukan "rusikoinut" nikamia järjestykseen =)

Äänestä

aiheuttaa jännitystä. Sinun tulisi päästä jännityksestä eroon.

Tee liikkuvuusharjoituksia.

Tee näin: Seiso ryhdikkäästi paljain jaloin tai sukat jalassa.

Liike 1: Taivuta päätä eteen päin siten että katsot alas päin. Sitten taivuta taakse päin siten että katsot ylös päin.

Liike 2: Käännä päätä sivuille siten, että katsot vasemmalle ja sitten oikealle.

Liike 3: Käännä päätä siten, että toinen korva menee kohti olkapäätä ja toinen ylös päin. Tee molemmille puolille.

Tee kaikkia liikkeitä 10 toistoa. Pidä kaikki lihakset niin rentoina kuin mahdollista. Hengitä rauhallisesti. Tee liikkeet aamulla, päivällä ja illalla sekä aina kun niskat ovat jumissa.

Lääkärithän eivät voi näitä asioita kertoa...

Äänestä

auttanut akupunktio. Parhaan avun olen saanut aerobic-jumpasta. Ei ole enää niin paljon särkyjä, kun muistan käydä säännöllisesti pari kertaa viikossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paras hoito? kirjoitti:

Oletteko kokeilleet esim akupunktiota jännitysniskaoireisiin? Mistä hoidosta tms olette saaneet parhaan avun? Lihastreenaus ja muu lihasten vahvistaminen eivät ole auttaneet itselläni. Liikun kyllä muutenkin runsaasti. Täällä pääkaupunkiseudulla on noita akupunktiota antavia paljonkin, kannattaisiko kokeilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu