Tanssii tähtien kanssa -kuolemat

Sattumiako vain

Ensimmäiseen kilpailuun osallistuneen Kristiina Elstelän poika kuoli nauhoitusten aikana. Sitten kuoli Kirka, jonka piti osallistua kisaan. Nyt on kuollut tuleevaan kilpailuun osallistuvan Satu Tuomiston isä. Mikä ihmeen kirous tuota kilpailua vainoaa?

11

1727

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • who wants to live forever

      ,niin päivittäin täällä maailmassa kuolee joku -tai jonkun sukulainen.

      • kuitenkin

        aika harvinaista, että saman ohjelman kohdalla käy useita kertoja noin. Se porukka on kuitenkin aika pieni joka siihen osallistuu.


    • skepsismän

      Ihmisluonteeseen on evoluution myötä syntynyt tarve tulkita merkityksiä ja sanomia. Esimerkiksi jos metsässä on kaksi oksaa ristissä ennalta oudolla tavalla, niin ihminen tulkitsee sen mahdolliseksi merkiksi muukalaisen paikallaolosta.

      Tällä tavalla myös useimmat uskomukset ja sitä myötä uskonnot ja jumalat ovat syntyneet. Erikoisesti peräkkäin tapahtuvien täysin sattumanvaraisten tapahtumien yhdistämisestä jonkinlaikseksi "merkitykseksi" tai vaikkapa "kiroukseksi".

      Kyse on ihmisluonteen tavasta käsitellä asioita, ei siitä, että jotain todellista yhtäläisyyttä näillä tapahtumilla olisi.

    • ..romukoppaan

      Ihan turhanpäiväinen ohjelma muutenkin,lähtisivät ihmiset itse liikkumaan ja tanssimaan sieltä sohvalta,saisivat hyvän mielen energiaa ja iloa.

    • toinen kuolema tällä kaudella

      Viime yönä kuoli Åke Lindman, jonka leski Pirkko Mannola on mukana kilpailussa.

      • ...putosi turkkilainen matkustajalentokone Alankomaissa pellolle lentokentän viereen.

        Outo yhteensattuma oli, että suurin osa matkustajista ja myös uhreista oli turkkilaisia, vaikka Turkki ei ole edes EU-maa.


    • näin se meni

      Ensimmäisellä tuotantokaudella eräs eroottista tanssiryhmää vetävä julkkistyrkky halusi ohjelmaan mukaan, mutta ei päässyt. Hän kirosi kostoksi ohjelman käyttäen blondin kuontalonsa alla piileviä taikavoimia. Hän sai noiduttua myös erään ministerin pois palliltaan.

      • kirous jatkuu

        Seuraavaksi delaa jonkun kummin kaima


    • Rappion seuraus

      Paritanssi muun kuin oman puolison kanssa on syntiä. Rangaistus seuraa.

      • masentukaa

        Mitä oletko joku yltiövapaamielinen : ) Tanssi on aina syntiä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      211
      2088
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1247
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1137
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      695
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      34
      688
    Aihe