3vk vauvamme nukkuu hyvin päivällä, eli on rinnalla 2-3h välein ja nukkuu välissä. Välillä vauvan mahaa kipristelee ja pulauttelee silloin tällöin, kuten vauvat yleensäkin. Ihmetyttää kuitenkin, kun yöt sitten murisee ja kitisee melkein yhtenään, päivällä nukkuu selkeästi pidempiä pätkiä. Yöllä ei viihdy omassa kopassaan, missä päivän nukkuu tyytyväisenä. Olen kokeillut nukuttaa viereen ja rinnalle, välillä nukkuu jonkin aikaa tyytyväisenä röyhtäytysasennossa rinnalla, mutta makuuasentoon laskiessa alkaa murina.
Olen kokeillut nukkua myös valot päällä, jotta olisi mahdollisimman samanlainen ympäristö, röyhtäytykset ym yritän hoitaa yhtä kunnolla, kun päivälläkin ja muutenkin rutiinit on vielä aika samanlaiset päivällä ja yöllä, näin pienellä kun ei rytmiä oikein voi vielä muuttaa rutiineillakaan. Jokin kuitenkin selkeästi on erilaista, koska vauva käyttäytyy niin erilailla yöllä ja päivällä. Voiko vauva haistaa äidinmaidon siten, ettei rauhotu nukumaan kun rinnalle, jos itse nukun vieressä? Päivällä kun rintamaito ei tuoksu vieressä, vauva ei havahdu unestaan vaatimaan rintaa niin usein. Vai onko yöllä vauvoilla näin tiheän imun aika, kun maitoa heruu paremmin?
D-vitamiinin antoa olen ajoittanut aamuun, päivään ja iltaan, sillä ei ole vaikutusta yönarinaan.
Omasta ruokavaliosta olen karsinut aikalailla kaiken, jonka tiedän aiheuttavan ilmavaivoja mm kahvin ja omenan, sipulin ym. Disflatyl tipat alotettiin kolme päivää sitten, vielä ei muutosta ole tullut. Muistaakseni esikoinen sai tipoista nopeasti avun.
Onko ideoita, miten saisi vauvaa rauhoitettua nukkumaan myös öisin, kuten päivällä? Vai onko ainut vaihtoehto odotella, että ikää tulee muutama kk, jotta voi alkaa vähitellen opettaa oikeaa vuorokausirytmiä?
Olen kokeillut nukkua myös valot päällä, jotta olisi mahdollisimman samanlainen ympäristö, röyhtäytykset ym yritän hoitaa yhtä kunnolla, kun päivälläkin ja muutenkin rutiinit on vielä aika samanlaiset päivällä ja yöllä, näin pienellä kun ei rytmiä oikein voi vielä muuttaa rutiineillakaan. Jokin kuitenkin selkeästi on erilaista, koska vauva käyttäytyy niin erilailla yöllä ja päivällä. Voiko vauva haistaa äidinmaidon siten, ettei rauhotu nukumaan kun rinnalle, jos itse nukun vieressä? Päivällä kun rintamaito ei tuoksu vieressä, vauva ei havahdu unestaan vaatimaan rintaa niin usein. Vai onko yöllä vauvoilla näin tiheän imun aika, kun maitoa heruu paremmin?
D-vitamiinin antoa olen ajoittanut aamuun, päivään ja iltaan, sillä ei ole vaikutusta yönarinaan.
Omasta ruokavaliosta olen karsinut aikalailla kaiken, jonka tiedän aiheuttavan ilmavaivoja mm kahvin ja omenan, sipulin ym. Disflatyl tipat alotettiin kolme päivää sitten, vielä ei muutosta ole tullut. Muistaakseni esikoinen sai tipoista nopeasti avun.
Onko ideoita, miten saisi vauvaa rauhoitettua nukkumaan myös öisin, kuten päivällä? Vai onko ainut vaihtoehto odotella, että ikää tulee muutama kk, jotta voi alkaa vähitellen opettaa oikeaa vuorokausirytmiä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kantsii tutustua näihin huolella:
http://www.lapsiperhe.net/unihiekka/uni.htm
Vauvan uni jakaantuu aluksi tasaisesti vuorokauden ympäri ja niinpä yöllä nukuttu tuntimäärä saattaa alkuun tuntua hyvinkin vähäiseltä vanhempien näkökulmasta. Tavatonta ei ole sekään, että lapsen päiväunet ovat hyvin lyhytkestoisia, jotkut vauvat saattavat torkkua ainoastaan 10 minuutin pätkissä. Tämä on kuitenkin aivan normaalia. Unen kokonaismäärä vähenee iän myötä siten, että 3-4 kuukauden ikäinen lapsi nukkuu keskimäärin 14-15 tuntia ja kaksivuotias lapsi noin 12 tuntia vuorokaudessa, mutta onpa olemassa sellaisiakin vauvoja, jotka nukkuvat noin 10 tuntia vuorokaudessa ensimmäisten kuukausien ajan ja vasta myöhemmin oppivat nukkumaan enemmän. Yksilöllinen vaihtelu on siis suurta.
Sanotaan, että vastasyntyneen vauvan uni on polyfaasista, millä tarkoitetaan sitä, että uni-valverytmi vaihtelee melko säännöllisesti 3-4 h:n sykleissä vuorokauden ajasta riippumatta.
Vauvojen nukkumisjaksojen pituus vaihtelee epäsäännöllisesti kestäen 20 minuutista aina 6 tuntiin saakka. Tavallisesti vastasyntyneellä on unijaksoja 6-8 kertaa vuorokaudessa.
Ensimmäisten elinkuukausien aikana univalverytmiä alkavat muokata sekä valon vuorokausivaihtelu, että sosiaaliset vihjeet. Niinpä kolmen kuukauden ikään mennessä suurin osa unesta alkaa painottua yöhön ja pisin valveillaolojakso päivään. Tällä tarkoitetaan viiden tunnin unijaksoa keskellä yötä.
Kolmen kuukauden iässä voidaan ensimmäisen kerran puhua säännöllisestä vuorokausirytmistä. Se on kuitenkin herkästi häiriintyvä ja havahtumiset yöllä ovat vielä yleisiä. Niinpä esimerkiksi puolitoistavuotiaista vielä noin joka kymmenes havahtuu neljä kertaa tai useammin yön kuluessa.
Puolen vuoden ikään mennessä yhtäjaksoinen yöuni on pidentynyt kuuteen tuntiin. Yleensä tämän ikäiset nukkuvat yksi tai kaksi jaksoa yöllä ja kaksi lyhyempää jaksoa päivällä. Myös vuorokausirytmin kehityksessä on hyvin laajat normaalin vaihtelun rajat: osalle lapsista säännöllinen rytmi kehittyy jo varhain, kun taas toisilla yöuni on pitempään katkonainen.
Yöheräämiset ovat hyvin tavallisia aina kahden vuoden ikään saakka, ja ehkä paras tapa ehkäistä nukkumiskriisien syntyä, on varautua jo ennakkoon siihen, ettei lapsen nukkuminen tule välttämättä sujumaan aikuisten aikataulujen mukaisesti. Mitään yksikäsitteistä sääntöä ei voida antaa siitä, kuinka nopeasti tai millä tavalla vauva saadaan mahdollisimman nopeasti nukkumaan yönsä hyvin.
Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.
Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."
Loput : http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml
Vastasyntyneen unisykli on huomattavasti lyhyempi kuin aikuisen, vain noin 50 minuuttia. Näin ollen on myös huomattavasti enemmän vaiheita, jolloin herääminen voi tapahtua, mikäli jokin ulkopuolinen tai sisäinen ärsyke sen aiheuttaa.
Vastasyntyneen unirytmi seuraa hänen ruokailurytmiään. Hän syö usein ja nukkuu syöntien väliset ajat. Pisimmillään hän nukkuu 3-4 tuntia, mutta on vauvoja, jotka nukkuvat paljon lyhyempiä pätkiä. Pikkuhiljaa hänelle muodostuu rytmi, jonka mukaan hänellä on yksi pitempi unijakso vuorokaudessa, ja unijaksojen välinen valveillaoloaika lisääntyy.
Vanhemmat tietysti toivoisivat, että tämä pitempi unijakso sijoittuisi yöaikaan, mutta näin ei välttämättä tapahdu.
Kestää aikansa ennen kuin vauva ehdollistuu samaan valoisuuden ja pimeän mukaiseen uni-valverytmiin kuin vanhempansa.
3-4 kuukauden iässä, kun valveillaoloaika lisääntyy ja vauva alkaa kiinnostua ympäristöstään enemmän, tällainen ehdollistuminen mahdollistuu.
Siihen saakka vanhempien on lähes toivotonta yrittää muokata vauvan nukkumista minkäänlaiseen muottiin. Helpompaa on sovittaa aikuisen rytmi vauvan rytmin mukaiseksi, ja pehmeästi yrittää ohjata vauvaa nukkumaan öisin ja valvomaan päivisin.
Äidin ja lapsen erillään nukkuminen on uusi länsimainen tapa. Edelleenkin suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat äitiensä tai perheittensä kanssa yhdessä. Länsimaissa erillään nukkuminen yleistyi 1800-luvulla ja aluksi vain ylemmissä sosiaaliluokissa. Erillään nukkuminen on ennen kaikkea sosiaalinen tapa, joka ei pohjaudu ihmisen biologisiin tarpeisiin. Muihin nisäkkäisiin verrattuna ihmisvauva on neurologisesti kypsymätön, ja siksi jatkuva läheisyys äidin kanssa päivin ja öin on tarpeen maksimoimaan eloonjäämisen ja hyvinvoinnin. Vauvan kevyempi uni, lyhyemmät unisyklit ja tiheämmät heräämiset palvelevat kaikki näitä tarpeita. Äidin läheisyys ja välitön tarpeidentyydytys niinikään turvaavat elämän alkutaivalta.
Äidin jatkuvan läheisyyden ja ympärivuorokautisen hoivan merkitys on alettu ymmärtää pikkuhiljaa myös lääketieteen piirissä. Synnytyssairaalat rakentavat kiireesti perhehuoneita, joissa myös isät voivat viettää vauvan elämän ensimmäiset päivät yhdessä perheensä kanssa. Synnyttäneiden osastoilla vauvat ovat äidin hoidossa alusta saakka. Edistyksellisimmät sairaalat suosittelevat, että vauva myös nukkuisi äidin vieressä ja pahoittelevat sairaalan sänkyjen kapeutta. Tällä tavoin pyritään turvaamaan myös imetyksen alkuun saattaminen ja onnistuminen.
Imetyksen mekanismit suosivat myös mahdollisimman luonnonmukaista, vauvan tarpeista lähtevää lähestymistapaa, jossa vauva on mahdollisimman paljon äidin lähellä, saa imeä niin usein kuin haluaa ja niin kauan kerrallaan kuin haluaa. Luonnollisena jatkumona tässä prosessissa on se, että vauva saa myös öisin imeä rajoituksetta. Kun vauva nukkuu äidin vieressä, vauvan ja äidin unisyklit synkronoituvat. Näin ollen kun vauva herää imemään, on äitikin todennäköisimmin kevyen unen vaiheessa eikä herääminen ole niin vaikeaa kuin syvästä unesta. Heräämisten määrällä ei näyttäisikään olevan niin paljon merkitystä päiväaikaisen väsymyksen kannalta kuin sillä, mistä univaiheesta herää ja kuinka nopeasti pääsee takaisin uneen. Imettäessä erittyy runsaasti prolaktiinia, joka on tärkein "hoivahormoni". Prolaktiinia erittyy myös nukkuessa sekä vain kosketellessa vauvaa. Prolaktiini rauhoittaa ja tasoittaa äidin mieltä, aktivoi hoivaamistoimintoja, lisää maidontuotantoa sekä edesauttaa symbioosin muodostumista äidin ja vauvan välillä. Yhdessä nukkuessa prolaktiinin eritys maksimoituu. Yöllä erittyy myös melatoniini-hormonia, joka puolestaan auttaa sekä vauvaa että äitiä pääsemään nopeasti takaisin uneen. Näin siis luonnollinen pyörä pyörii: Kun vauva alkaa antaa merkkejä heräämisestä tai jo vähän ennen sitä, äiti puolittain havahtuu, tarjoaa rintaa, vauva imee, prolaktiinia ja melatoniinia erittyy, molemmat nukahtavat saman tien uudelleen. Olen itse kokenut omakohtaisesti sen, kuinka aamulla lukuisten heräämisten jälkeen on täysin levännyt olo, eikä itse asiassa tarkkaan edes muista, kuinka usein tai harvoin on herännyt. Sama mekanismi toimii myös päiväunilla; yksin sänkyyn laitettuna vauva herää 50-60 minuutin kuluttua ja täytyy nukuttaa uudelleen. Jos myös äiti nukkuu päiväunet, vauva ehkä herää, varmistaa äidin läsnäolon, imee vähän ja molemmat jatkavat unia. Päiväunilla äiti myös kompensoi mahdollista öisistä heräämisistä aiheutuvaa väsymystä.
Antropologi, filosofian tohtori James McKenna on tutkinut äidin ja vauvan yhdessä nukkumista. Kalifornian yliopiston neurologian laitoksen unihäiriökeskuksessa 3 kk ikäiset vauvat äiteineen nukkuivat laboratoriossa muutamia öitä. Äiti-vauva -parit oli jaettu etukäteen kahteen ryhmään sen mukaan, nukkuivatko he kotioloissa yhdessä vai erikseen. Laboratoriossa he nukkuivat 2 yötä tottumaansa tapaan ja yhden yön päinvastoin. Nukkumista kuvattiin videolle ja elintoimintoja monitoroitiin. Tulosten mukaan yhdessä nukkuminen lisäsi kokonaisunimäärää riippumatta siitä, oliko siihen aikaisempaa tottumusta vai ei. Yhdessä nukkuminen pidensi imetysaikaa ja -tiheyttä, ja vauva ilmaisi itkien nälkäänsä vain erikseen nukkuessa. I ja II-vaiheen uni lisääntyi, III- ja IV-vaiheen uni väheni yhdessä nukkuessa, eli vauva on herätettävissä helpommin. Yhdessä nukkuminen lisäsi äidin ja vauvan unen samanasteisuutta ja hereillä oloa yhtä aikaa. Yhdessä nukkuessa vauva nukkui harvemmin vatsallaan, mitä pidettiin hyvänä asiana. Yhdessä nukuttiin hyvin lähekkäin, kasvokkain, mikä lisäsi vauvan saamaa sensorista stimulaatiota. Äidit myös valvoivat lapsensa unta myös nukkuessaan. Riippumatta aikaisemmista nukkumistavoista kaikki siis hyötyivät yhdessä nukkumisesta.
Kätkytkuolema (SIDS, Sudden Infant Death Syndrome) on traaginen vauvan yhtäkkinen kuolema unen aikana. Sitä on tutkittu paljon, mutta yksiselitteistä syytä sille ei ole löydetty. Yleensä kätkytkuoleman´ kokevat vauvat ovat 0-6 kuukauden ikäisiä, eniten niitä sattuu noin 3 kuukauden ikäisille. On kuitenkin löydetty joitakin ympäristöllisiä selittäviä tekijöitä: Vanhempien alhainen sosioekonominen status, äidin tupakointi, ennenaikainen syntymä ja hengitysvaikeudet syntymän jälkeen sekä se, jos sisarus on kätkytkuoleman uhri. Kätkytkuolema ei johdu kuristumisesta, vuodevaatteisiin tukehtumisesta tai vauvan päälle kierähtämisestä. Mielenkiintoinen tieto on, että niissä kulttuureissa, joissa perheet nukkuvat yhdessä, kätkytkuolema on paljon harvinaisempi kuin länsimaissa.
Nykyään kätkytkuolemaa pidetään pikemminkin unihäiriönä. Vauva ei osaa kontrolloida automaattisesti hengitystään unen aikana tai havahtua unesta hengitysvaikeuden seurauksena. Unen aikana happi-hiilidioksidi-tasapainosta huolehtivat pienet kemoreseptorit suurten verisuonten seinämissä. Jos veren happipitoisuus laskee tai hiilidioksidipitoisuus nousee liiaksi, lähettävät nämä reseptorit aivoille käskyn kiihdyttää hengitystä. Ensimmäisinä kuukausina nämä automaattiset hengityksensäätelyjärjestelmät ovat kehittymättömiä kaikilla vauvoilla. Vauvojen hengityksessä ei ole vielä säännöllistä kaavaa, vaan siinä esiintyy silloin tällöin jopa 10-15 sekunnin katkoksia, jonka jälkeen hengitys taas jatkuu. Näitä katkoksia kutsutaan apneaksi. Joskus katkokset ovat jopa 20 sekunnin mittaisia ja niiden aikana sydämen syke laskee noin 20 prosentilla. Silloin joko automaattinen säätelyjärjestelmä kytkeytyy päälle taikka vauva herää, ja hengitys jatkuu taas. Onkin arveltu, että kätkytkuoleman uhreilla joko automaattinen säätelyjärjestelmä on synnynnäisesti häiriintynyt tai he eivät jostain syystä herkästi herää hengityskatkokseen.
Vauva on siis neurologisesti ja kehityksellisesti epäkypsä nukkumaan yksin. McKennan tutkimustulokset tukevat sitä oletusta, äidin lähellä nukkuminen aktivoi vauvaa hengittämään. Kun vauvan hengitys katkeaa, äiti ehkä tiedostamattaan liikahtaa, mikä taas havahduttaa vauvaa sen verran, että hengitys taas jatkuu. Vauva tuntee patjan välityksellä äidin hengityksen sekä kuulee sen rytmin, mikä auttaa vauvaa rytmittämään omaa hengitystään. Yksin nukkuvalla vauvalla tätä valvontamekanismia ei ole. Suoraan näistä tuloksista ei kuitenkaan voi sitä johtopäätöstä vetää, että yhdessä nukkuminen ehkäisisi kätkytkuolemia. Tätä mieltä on kuitenkin lastenlääkäri, lääketieteen tohtori William Sears, 8 lapsen isä ja perhepedin vankkumaton kannattaja. Hän lisää vielä, että nimenomaan rintaruokituilla lapsilla kätkytkuoleman riski on pienempi. Hän perustaa hypoteesinsa puhtaasti henkilökohtaiselle vakaumukselle, jossa kuitenkin on perusteita olla totta. Onhan niin, että nimenomaan rintaruokitut vauvat heräilevät keskimäärin useammin öisin kuin korvikkeella ruokitut, koska rintamaito sulaa nopeammin kuin korvike. Tämä voisi olla yksi luonnon mekanismeista suojata vauvaa liian syvältä ja liian pitkältä unelta, josta vielä kehittymättömät säätelymekanismit eivät saa vauvaa hereille, varsinkaan jos vauva nukkuu yksin omassa sängyssään, mahdollisesti jopa omassa huoneessaan.
Myös äidin voi sanoa olevan "kehityksellisesti epäkypsä" nukkumaan erossa vauvasta. Äiti todennäköisesti heräilee ainakin aluksi useita kertoja yössä tarkistamaan, vieläkö vauva hengittää. Jokaisesta risauksesta äiti on hetkessä vauvan sängyn vieressä, ja pahimmassa tapauksessa vauva säikähtää tätä hämärästä ilmestyvää pörrötukkaista aavetta ja herää itkemään. Onhan paljon helpompaa vain ojentaa kätensä ja laskea se rauhoittavasti vauvan päälle ja jatkaa unia.
Lisää täältä:
http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=95&Itemid=139