Mikä on debentuuri. Pankinjohtaja neuvoi että debentuurit on hyviä, kun voitin lotossa 100 000 e
Mikä on debentuuri
9
1524
Vastaukset
- debanntti
Sita en muista kumpi oli ikkunanan puolella.
- O - O
oli ikkunan puolella ja kredit sillä toisella. Sanoi debadentti. - Laman aikana ne saattavat ehkä muuttaa paikkaa.
- O - Orvokki
Elisa-sanasto:
Debentuuri
Debentuurilainan osavelkakirja, jonka voi laskea
liikkeelle kirjanpitovelvollinen elinkeinonharjoittaja.
Wikipedia:
Debentuuri on pitkäaikainen valtioiden ja yritysten käyttämä rahoitusinstrumentti. Se on obligaation kaltainen instrumentti, tosin obligaatiosta poiketen se on vakuudeton. Debentuurit ovat usein jälkimarkkinakelpoisia (ts. niitä voi myydä rahoitusmarkkinoilla edelleen) ja niiden arvo ilmaistaan prosentteina nimellisarvosta.- välttää, ajattele
nykytilannetta, kun juuri sellaiset säästöt ovat menettäneet arvonsa. Pankkimiehet valehtelevat minkä kerkiävät, pitää olla varuillaan.
-Ostimme asunnon pankin tekemän arvioinnin perusteella. Huomasimme, että maksamme lähes kaksinkertaista hintaa. Kovan metelin jälkeen saimme lainamme alas 90.000 Euroa.- Viimeinen kerta, kun uskottiin pankkimiehiä. Niillä on mielessä vain omat provisiot esim.rakennusfirmoilta, jotka heidän avullaan myyvät asuntoja ylihintaan. - vanha pappa
Noissa debentuureissa on syy tähän nykyiseen lamaan. Eurooppalaisetkin pankit ahneuksissaan ostivat amerikkalaispankkien liikkeellelaskemia vakuudettomia debentuureja, nyt sitten veronmaksajat monessa maassa makselevat sitä amerikkalaisilta ostettua ilmaa.
Jos pankinjohtaja tarjoaa debentuureja, kannattaa ottaa selvää mikä yritys tai valtio niitä tarjoaa, yrityshän saattaa kaatua koska tahansa ja osa valtioista on lähes vararikossa, niinkuin esimerkiksi Islanti.
Joten se niistä valtion takuistakin, maksu tulee joskus, mutta milloin?
- selvittää se
"debentuuri". Ei tavalliselle ihmiselle tarvitse vpankkitermit olla tuttuja. -Sama koskee tietokoneasioita. Olen laittamassa nettiin WEB-sivua, ja eniten ottaa päähän, kun melkein kaikki neuvot ovat puolienglantia vai sanotaanko uus-suomea? Eikö niiden kyky riitä sanojen kääntämiseen?
- neuvona...
..sanoisin, että älä laita rahojasi mihinkään, mitä et itse täysin ymmärrä. Sinä itse vastaat viimekädessä sijoituspäätöksestäsi ja kannat siitä vastuun.
Joten punnitse tarkoin eri vaihtoehtoja, älä pidä kiirettä sijoituspäätöksellä. Raha ei polta näppejä....- pankinjohtajalta.
Sanopa P-johtaja, olisitko voinut antaa ura-aikoinasi noin rehellisiä neuvoja. Utelias.
- P-johtaja
pankinjohtajalta. kirjoitti:
Sanopa P-johtaja, olisitko voinut antaa ura-aikoinasi noin rehellisiä neuvoja. Utelias.
..että omasta mielestäni pyrin katsomaan sekä asiakkaan, että pankin etua, ketään huijaamatta.
Vaikka busines on busines, ja Mooses on Mooses, voi työnsä tehdä niin, ettei sen jälkeä tarvitse hävetä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006484
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303873törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283260Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3761774- 331408
- 271350
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471023Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11976Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11910- 42879