Kysyn tämän ihan vilpittömästi, sillä en oikeasti tiedä vastausta. Eli miten te vl:t ajattelette esikoislestadiolaisista ja heidän opistaan?
Kaikki eivät tietenkään ole omankaan seurakunnan sisällä kaikwesta samaa mieltä, mutta haluaisin kuulla mielipiteitänne.
Vastauksista kiittäen!
Kaikki eivät tietenkään ole omankaan seurakunnan sisällä kaikwesta samaa mieltä, mutta haluaisin kuulla mielipiteitänne.
Vastauksista kiittäen!
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tekisit sinäkin näinä lopunajan hetkinä parannuksen. Uskovaisena sitten ymmärrät!
parannus esikoislestadiolaiseen malliin vai vanhoillislestadiolaiseen malliin ja jos niin mikä on niiden ERO?
vaikka käymällä molempien seuroissa ja kuuntele missä puhuu Hyvä paimen Raamattuin jälkeen vai palkka paimen korvasyyhyn jälkeen. Tämän jälkeen tee päätöksesi.
Muista että vain yhdenkaltaisella uskolla pääsee perille Taivaaseen.
En ole asiantuntija, mutta näin luulen asian olevan:
Esikoisleastadiolaisuus jakaantuu (ainakin) kahteen päähaaraan: ns. Jällivaaralaisiin ja muihin.
Jällivaaran esikoiset (12 vanhaa miestä) määrittelevät lähes kaikki asiat (huoneenhallitus-oppi). Tämä ei kaikkia miellytä, vaan epäillään (perustellusti) että sellainen johtaa laki- ja teko-oppiin.
Toinen eroavaisuus on ns. jatkuvan ilmoituksen oppi, sama joka vl:ssa nosti päätään 70-luvulla ja jota vieläkin silloin tällöin ilmenee.
Kolmas on lainomainen suhtautuminen elämäntapa-asioihin, joiden osalta on tarkat rajat: mikä on sopivaa ja mikä ei.
Neljäntenä julistuksessa painotetaan Lestadiuksen saarnoja, ei-kirkollisuutta, vastustetaan avoimesti naispappeutta ja korostetaan rippiä (joka ei kuitenkaan ole autuuden ehto).
Esikoislestadiolaiset ovat kokemukseni mukaan erittäin kunnollisia, vastuullisia, ystävällisiä, asiansa hoitavia hyviä Suomen kansalaisia.
...joka täytyy säilyttää palstalla.
Onhan kysymys kahden erilaisen Vl-haaran opinkysymyksistä.
Siis, sheriffi kiltti - älä poista, ellei ilmene varsinaisia asiattomia ja provoilevia vastauksia.
Terv. Alpo Murberger.
kun vain viitsii kaivaa esiin:
http://lestadiolaisuus.info/suuntaukset/esikoisuus/
sittenhän me tiedämmekin jo kaiken?
http://lestadiolaisuus.info/index.php
vain värillisiä - ei tietoa mitä. Tyypillistäkö?
http://www.oulunrauhanyhdistys.fi/index.php?id=51
linkitystä tietoonsa:
http://koti.mbnet.fi/vltietoa/lestadiolaiset/muut_lestadiolaiset.html
ja sen oikeellisuudesta:
http://koti.mbnet.fi/vltietoa/oppi/oppi.html
Taaskin ilman linkityslupaa.
>Esikoisleastadiolaisuus jakaantuu (ainakin) kahteen päähaaraan: ns. Jällivaaralaisiin ja muihin.
- vanhoillislestadiolaisuus puolestaan on hajallaan opeissaan eri yhdistysten, maantieteellisen sijainnin ym. kesken
>Jällivaaran esikoiset (12 vanhaa miestä) määrittelevät lähes kaikki asiat (huoneenhallitus-oppi). Tämä ei kaikkia miellytä, vaan epäillään (perustellusti) että sellainen johtaa laki- ja teko-oppiin.
- Oulussa riittää määrittelyyn puolenkymmenen huru-ukon työvaliokunta, jota myötäilee 24:n (joihin nuo puolikymmentäkin kuuluvat) johtokunta
>Toinen eroavaisuus on ns. jatkuvan ilmoituksen oppi, sama joka vl:ssa nosti päätään 70-luvulla ja jota vieläkin silloin tällöin ilmenee.
- vl.ssa on täysin vallalla paavillinen työvaliokunnan jatkuva ilmoitus muuttuvine sääntöineen tai perusteluineen
>Kolmas on lainomainen suhtautuminen elämäntapa-asioihin, joiden osalta on tarkat rajat: mikä on sopivaa ja mikä ei.
- Oulussa määritellään ”mitä me emme halua” ja ”mikä meille ei sovi”
>Neljäntenä julistuksessa painotetaan Lestadiuksen saarnoja, ei-kirkollisuutta, vastustetaan avoimesti naispappeutta ja korostetaan rippiä (joka ei kuitenkaan ole autuuden ehto).
- Oulun opissa on sivuutettu vanhat opit ja Raamattu
eli melkolailla samankaltaisia ovat haaroiltaan ja muiltakin ”omituisuuksiltaan” kaikki lahkon lohkot
Koska ne ei voi olla apostoleitakaan niin mitä ne on, minusta siellä huseraa, vajaa yhdenkäden sormien klikki, jotka luulevat olevansa ihmisjumalia (epäjumalaia) kaikkinensa vaatimusten kanssa. Jotka lähentelee paaviutta.
Kaikki lahkot ja lohkot sanoit: Ne ei voi olla mitään lahkoja ja lohkoja koska kysymys on uskosta, mistä uskosta, Jeesuksen Kristuksen USKOSTA, Ole hyvä ota vakavasti tämä elämä täällä me joudumme elämään ja vaeltamaan. Sekä kilvoittelemaan, kilvoittele siis parempaan, olemme saaneet ohjeen.
värin päälle, niin hienosti nimi +% näkyy.. :)
asiasta:
"eli melkolailla samankaltaisia ovat haaroiltaan ja muiltakin ”omituisuuksiltaan” kaikki lahkon lohkot"
Mitäs muuta tämä voisikan olla, kun on sama alkujuuri. Suosittelen S.Lohen tuoretta hajaanuskirjaa jokaiselle kristitylle. Tästä itselleni selvisi mm. miten eriseura lähtee syntymään. Tähän on näkenykseni mukan suurin syy ihmisten ylpeys ja itsekkyys siis perusinhimillisiä syitä.
En tunne kuin nämä vl, en muita lesta-haaroja. Joutuuko esim. teidän uskon mukaan kaikki jotka uskoo erilailla kuin te tulimereen eli helvettiin.
Epäuskoiset ovatkin SURUTTOMIA?
http://lestadiolaisuus.info/kirkko/ortodoksinen/
2. Lestadiolaisuus ja muut uskonnolliset suunnat
Lestadiolaisuuden yhtenä tuntomerkkinä voidaan pitää ambivalenttia suhtautumista evankelisluterilaiseen kirkkoon. Tämä oli tyypillistä kaikille suomalaisille herätysliikkeille herätysten alkuvaiheessa. Kirkko hyväksyttiin instituutiona, mutta sen uskonnolliseen funktioon oltiin tyytymättömiä. Ambivalenttisuus näkyi suomalaisista herätysliikkeistä kaikkein voimakkaimpana juuri lestadiolaisuudessa.[13] Jo varsin varhaisessa vaiheessa herätti lestadiolaisuudessa huomiota ulkoryhmälähteiden mukaan liikutukset ja muulla tavoin uskovat pois sulkeva eksklusiivisuus. Laestadiuksen luoma sielunhoitoperinne merkitsi uskovien yhteisön korostumista. Oppi uskovissa asuvasta Pyhästä Hengestä innoitti herätykseen tulleita käännytystoimintaan ja loi selvät rajat "kristittyjen" ja "suruttomien" välille. Hengellisestä pappeudesta tuli lestadiolaisen herätysliikkeen tunnus. Liikkeen käsityksen mukaan taivasten valtakunnan avaimet on annettu uudestisyntyneitten ihmisten muodostamalle seurakunnalle, sen jokaiselle jäsenelle. Seurakunnan jäseneksi tullaan päästösanan uskomisella. Tärkein tekijä oman seurakuntamuodostuksen korostumiseen oli professori Pekka Raittilan mukaan juuri päästönavaimien "löytäminen". Eksklusiivisen seurakuntanäkemyksen synnystä on esitetty toisistaan poikkeavia käsityksiä. Toisaalta on katsottu, että herätysliikkeen näkemykset olivat pääpiirteissään valmiina jo Laestadiuksella. Toisaalta on esitetty myös tulkintoja, että liikkeelle tyypillinen eksklusiivinen näkemys olisi muodostunut vasta Juhani Raattamaan johtajakaudella.[14] Esimerkiksi Hannu Juntunen kallistuu jälkimmäiselle kannalle todetessaan väitöskirjassaan, ettei Laestadius samaista omaa herätysryhmäänsä Kristuksen kirkkoon eikä luonnehdi kirkkoinstituutiota pelkäksi laitokseksi.[15] Lisäksi eksklusiivinen seurakuntakäsitys ei ollut myöhemminkään herätysliikkeessä yhtenäinen. Kun lestadiolaisia pappeja kokoontui Iin pappilaan vuonna 1885, he antoivat seuraavan julkilausuman: Kokous tunnusti yksimielisesti, että ulkopuolella nk. lestadiolaista liikettäkin löytyy Jumalan Hengen työtä, vieläpä opetuslasten mieltä ja elävää uskoa.[16]
Radikaalia lestadiolaisuudessa oli liikkeen rippi- ja seurakuntanäkemys. Valtiollista ja kirkollista auktoriteettia ei voitu virallisesti asettaa kyseenalaiseksi. Sen sijaan liikkeen esiin nostamat opinkappaleet korostivat sen omaa uskonnollista auktoriteettiä, joka oli riippumaton kirkon ja valtion arvovallasta.[17 ]Eksklusiivisen seurakuntanäkemyksen pohjalta on myös ymmärrettävissä se, että lestadiolaisuus onnistui levittäytymään muista suomalaisista herätysliikkeistä poiketen myös ortodoksien keskuuteen. Lestadiolaisseuroissa päästösanojen julistamisen kautta uskoon tulleelle ei ollut tärkeää, mihin kirkkokuntaan hän kuului. "Parannuksen teosta" lähtien hänen seurakuntansa ja "Jumalan valtakuntansa" oli lestadiolaisyhteisö. Tärkeintä ei ollut mihin kirkkokuntaan kukin kuului, kunhan uskoi "oikealla" tavalla. Lestadiolainen evankelisluterilaisen kirkon pappi ja herätysliikkeen epävirallisen äänenkannattajan Sanomia Siionista-lehden toimittaja Aatu Laitinen totesikin: Jos te uskotte Herran Jeesuksen sovintoveressä synnit ja viat anteeksi, missä ulkonaisen kirkon helmassa te sitten mahtanette olla, olette hyvät ja kalliit kristityt
"Jos te uskotte Herran Jeesuksen sovintoveressä synnit ja viat anteeksi, missä ulkonaisen kirkon helmassa te sitten mahtanette olla, olette hyvät ja kalliit kristityt."
Eivätkö kaikki kristityt usko Herran Jeesuksen sovitustyöhön? Ja syntien anteeksiantamiseeen ja -saamiseen.
Mitä erinomaista ja omintakeista on lestadiolaisuus?
Hyvät ja kalliit kristityt te olette. Jos te uskotte Herraan Jeesuksen, Jumalan pojaksi te pelastutte. Sillä kaikki laiset ja uskovaiset ei ole samaa, on myös niitä jotka puhuvat ja sanovat huulilla ja ei sydämellä.
Anteeksi antamiseen "se on tärkein " että me annamme, sydämestämme anteeksi. Luther sanoi: että ei ole tärkeää, se kuinka tarkkaan muistamme kertoa ripissä kaikki, vaan se että pääsynnit tulee kerrottua ja anottua anteeksi .
Se ainäkin että LLL:oli Lutherilainen pappi ja hän ei koskaan perustanut uutta uskoa, vaan oli kirkossa loppuun asti ja kehoitti muitakin siihen. Ei mitään erinomaista. Vaikka aihetta olisi kyllä ollut miten paljon tahansa.
Olette te ainakin ahkeria kirjoittamaan, kiitos kaikille vastauksista!
Osasta vastanneista tuli sellainen tunne, että jos saarnaajat muuttaisivat julistustaan ja käsityksiään mistä tahansa, yhteisellä päätöksellä, siitä tulisi uusi näkemys myös heidän seuraajilleen.
Eli huokuu sellainen omakohtaisen uskon puuttuminen joittenkin kohdalla!
ME-yhteistunnon (vrt omatunto)alla ja oppi notkuu kuin purukumi työvaliokunnassa