aivovaurio?

Olen pariin otteeseen ollut psykiatrilla juttelemassa asioistani. Epäilin alkavaa skitsofreniaa mutta hän ainakin vakuutti ettei kyseessä ole skitsofrenia. Ehkäpä enemmänkin Hypokondria, lievä masennus/ahdistus.

Nyt oon siis 25v, ja alotin alkon käytön noin 15v. 10v jatkuvaa alkon käyttöä niin että joka viikonloppu väh. noin mäyräkoira kaljaa. Sitten sain noin 7 vuotta sitten iskun oikeaan ohimoon. En menettänyt tajuani mutta hiukan putosin. oli se kipee jonku viikon mutta unohin sen sitten. Sen jälkeen muistan olleeni aikaisempaa ujompi ensin. (aina olen ollut ujo). Sitten parin vuoden päästä alkoi ahdistuminen. Tosin löin toisen kerran pääni, tällä kertaa nousin ylös kun olin röökillä kyyryssä ja löin noustessa pääni sellaseen raskaaseen autotallioveen. Siinäkään ei taju menny mutta oli se kuitenkin jymäys. Sinä kesänä alko siis ahdistus ja masennus vaan jostain. Sitä sit jatku, otin masennuslääkityksen pariin otteeseen. Se ahdistus ei ole hävinnyt. Olen siis saanut ihan normaalisti nukuttua kaiken aikaa mutta toisinaan olen niin ahdistunut etten vaan osaa oikein hymyillä. Monesti ihmiset ihmettelee että onko jokin vialla.. Toisinaan tuntuu että tämä oikea aivopuolisko on ihan poissa pelistä. Siis tuntuu siltä. Ja siis samanpuolen niska/olkapäässä on neurologisia ongelmia. aina pitää venytellä ja käyttää mobilaattia. Kolmannen kerran löin pääni kuun kaaduin humalassa ja löin takaraivoni mutta taaskin silleen ettei ollut mikään vapaa pudotus vaan ensin puistonpenkille ja siitä keikahin. En menettäny tajuu siinäkään eikä tullu edes mitään sen kummempia oireita. Mä en oikein tiedä mikä mua vaivaa. Itsetunto on välillä tosi alhaalla, välillä ei. Mieliala heiluu miten sattuu.. Psykoterapiaan mennään seuraavaks.
1220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja siis samalla puolen kun on tämä aivo/lihas ongelma niin on oikeassa silmäkulmassa, kun ohimosta mennään silmän ympärykseen, niin siellä tuntuu joskus sellasta outoa jännitystä. pitää aina hierasta. niiku olis joku neurologinen ongelma sielläkin. mulla on kyllä silmälasit uusissa, en oikein näe niilläkään enää kunnolla ja ne on vielä aika naarmuset. voiks se vaikuttaa johonkin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielenterveysongelmainen kirjoitti:

Olen pariin otteeseen ollut psykiatrilla juttelemassa asioistani. Epäilin alkavaa skitsofreniaa mutta hän ainakin vakuutti ettei kyseessä ole skitsofrenia. Ehkäpä enemmänkin Hypokondria, lievä masennus/ahdistus.

Nyt oon siis 25v, ja alotin alkon käytön noin 15v. 10v jatkuvaa alkon käyttöä niin että joka viikonloppu väh. noin mäyräkoira kaljaa. Sitten sain noin 7 vuotta sitten iskun oikeaan ohimoon. En menettänyt tajuani mutta hiukan putosin. oli se kipee jonku viikon mutta unohin sen sitten. Sen jälkeen muistan olleeni aikaisempaa ujompi ensin. (aina olen ollut ujo). Sitten parin vuoden päästä alkoi ahdistuminen. Tosin löin toisen kerran pääni, tällä kertaa nousin ylös kun olin röökillä kyyryssä ja löin noustessa pääni sellaseen raskaaseen autotallioveen. Siinäkään ei taju menny mutta oli se kuitenkin jymäys. Sinä kesänä alko siis ahdistus ja masennus vaan jostain. Sitä sit jatku, otin masennuslääkityksen pariin otteeseen. Se ahdistus ei ole hävinnyt. Olen siis saanut ihan normaalisti nukuttua kaiken aikaa mutta toisinaan olen niin ahdistunut etten vaan osaa oikein hymyillä. Monesti ihmiset ihmettelee että onko jokin vialla.. Toisinaan tuntuu että tämä oikea aivopuolisko on ihan poissa pelistä. Siis tuntuu siltä. Ja siis samanpuolen niska/olkapäässä on neurologisia ongelmia. aina pitää venytellä ja käyttää mobilaattia. Kolmannen kerran löin pääni kuun kaaduin humalassa ja löin takaraivoni mutta taaskin silleen ettei ollut mikään vapaa pudotus vaan ensin puistonpenkille ja siitä keikahin. En menettäny tajuu siinäkään eikä tullu edes mitään sen kummempia oireita. Mä en oikein tiedä mikä mua vaivaa. Itsetunto on välillä tosi alhaalla, välillä ei. Mieliala heiluu miten sattuu.. Psykoterapiaan mennään seuraavaks.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu